Yllättävän kapealta Wiin valikoima tuntuu. Vaikka konsoli oli ahkerassa käytössä, niin ison osan ajasta söivät Virtual Console, Gamecuben pelit, Mii Channelit ja muut härpäkkeet äänestyksistä horoskooppeihin. Laatupelejä moneen lähtöön toki löytyy, etenkin vähemmälle huomiolle jäänyttä settiä. Tässä tulevat omat suosikkini:
12p.
Mega Man 9
Mega Man 9 julkaisu iski kohdalleni täysin oikeaan aikaan. Olin juuri tutustunut pelisarjaan Virtual Consolen ja
Okkusenmanin myötä. Tuoreena fanina en kuitenkaan osannut odottaa, miten Capcomin ja Inti Createsin sällit olivat lyöneet kaikki paukut piippuun luodakseen mestariteoksen, joka ylitti jopa kovimmat klassikot!
Videopelille tärkeää on interaktiivisuus - ja siinä Mega Man 9 on kuningas. Kenttäsuunnittelu on täynnä katalia ansoja ja vihollisia, jotka reagoivat pelaajan toimiin. Samalla pelaajalla on käytössään ennennäkemätön kykyvalikoima joka on ilman ladattavaa kanuunaa ja liukuakin megiksen ilmaisuvoimaisin. Jokainen pelin ase on voimakas, erilainen ja hauska käyttää. Tornado imaisee ruudun vihollisista, mutta samalla antaa hyppyyn kätevää ilmavuutta. Betoniluikaus taas muuttaa kätyrin palikaksi, jonka päältä pelaaja voi hyppiä eteenpäin. Peliä on hauska pelata vaikka ihan vaan arpomalla, millä aseella seuraavaan ruutuun varustautuu.
Erinomaisen toimintapelin tunnistaa siitä, että sitä tekee mieli pelata uudelleen ja uudelleen – ja joka kerta se vain muuttuu entistäkin paremmaksi! Tuoreeltaan peli tulikin pelattua joka päivä läpi, ja viime vuonnakin harjoittelin kymmenisen ajoa.
10p.
Sin & Punishment: Successor of the Skies (Star Successor)
Wiillä nähtiin paljon valopistooliammuskeluja, ja siihen tarkoitukseen ohjain toimikin kaikkein parhaiten. Pelkkä tähtääminen ei lopulta ole hirveään mielenkiintoista, joten Sin & Punishment lisää ruudulle liikutettavan pelaajahahmon luoteja väistämään. Vaikka peli kulkee edelleen raiteilla, tässä shoot ’em up -hybridissä se ei haittaa. Ammuttavaa ja väisteltävää riittää enemmän kuin ruudulla on tilaa. Kun pelaaja vielä oppii hakeutumaan ohjusten viereen miekkaillakseen ne kohti pomojen kilpiä, kimpoavat toimintakipinät jo pelaajan poskille asti. Vaihtelua pelissä on tolkuttomasti ja jokaisen käänteen kohdalla tuntuu kuin videopelaamisen säännöt kirjoitettaisiin rakkaudella uudelleen. Jos koet, että videopelien saralla kaikki ideat on jo nähty, on Synti ja Rankaisu 2 sellainen tuote, joka palauttaa viriilin innon taas liekkeihin.
Erinomaisen toimintapelin tunnistaa siitä, että sitä tekee mieli pelata uudelleen ja uudelleen – ja joka kerta se vain muuttuu entistäkin paremmaksi! Kovin saavutukseen shmuppisaralla olikin koko pelin läpäisy kuolematta. Tällä ansaitsin paikkani Euroopan pistelistalla kolmenkymmenen kovimman joukossa.
8p.
Tatsunoko vs. Capcom: Ultimate All-Stars
Marvelin hahmojen sijasta Capcomin soturit kohtaavatkin animesankarit 2vs2 taistelupelissä. Oudosta premissistä huolimatta pelituntuma on täyttä rautaa. Voi olla, etten vain koskaan kohdannut pelin täyttä potentiaalia, mutta minusta peli ei tunnu yhtä hullulta kuin seuraajansa Marvel vs. Capcom 3. Mega Man hahmojakin on tässä yksi enemmän ja niillä tuli vähän kombojakin opeteltua.
Rehellisesti en Tatsunokoa lopulta niin hirveän paljon pelannut - peliseuraa kun ei oikein ollut. Tämä peli oli sellainen outo väliinputoaja, kun tappelupeliporukka mätti säfää isojen poikien konsoleilla ja Wiillä pelattiin Smash Brossia. Vaan kun Turun taistelupeli- ja nintendoyhteisöt pitävät yhteisen peli-illan, kaivetaan Tatsunoko yleensä kehiin. Ja silloin siitä innostuu koko poppoo.
7p.
Boom Street (Fortune Street)
Super Mario haastaa Dragon Questin hahmot Monopolissa. Pelinappulat liikkuvat kartalla heittämällä noppaa, ostavat kiinteistöjä ja investoivat niihin. Kriittinen mauste yhtälöön on osakekauppa. Pelaajat voivat ostaa osakkeita toistensa pytinkeihin, jolloin kunnon kapitalistin tyyliin kovimmat voitot tahkotaan muiden tekemällä työllä. Välillä jopa sabotoimme omia rakennuksiamme, jotta osakkeiden arvo romuttuisi. Pelisessioiden useiden tuntien kesto ei intoa karsinut, ja täysillä addiktoitunut peliporukkamme järjesti Boom Streetistä jopa viikottaista liigaa.
6p.
Monster Hunter Tri
MonHun kolmosesta pelasin enemmän hurjasti laajennettua Ultimate-painosta, mutta tuntuisi oudolta jättää se listalta ulos. Uniikki hirviövalikoima ja trooppinen ympäristö vetoavat edelleen, myös paljon parjattuja vedenalaisia taisteluitakin on jäänyt ikävä.
5p.
New Super Mario Bros. Wii
Yhteistyö on pelin valttikortti, ja se tulikin jouluna pelattua sisarusten kanssa läpi. Myöhemminkin pelin pariin palattiin useasti illanistujaisissa. Sen koommin en ole peliin palannut, mutta kirjoissani kyseessä on yksi Marion parhaista.
4p.
The Legend of Zelda: Twilight Princess
Pitkäpiimäinen ja yllätyksetön Zelda on edelleen varsin laadukas videopeli. Aikoinaan immersiivisestä liikeohjauksesta plussapisteet. Kontrollit toimivat, eivätkä tulleet pelaamisen tielle.
3p.
Mario Kart Wii
Julkaisun tienoolla Wiin Kartti ei säväyttänyt. Ohjaimen kääntely kuin ratti oli hauskaa ilman muovikehikkoakin, mutta muuten peli tuntui aika samalta kuin Mario Kart DS. Noh, nuoremmille tämä on ollut tärkeä sukupolvikokemus, joten pelin pariin on tultu palattua useasti. Ja toden totta, Wiin radat ja ajotuntuma ovat kyllä erinomaisia. Mario Kart DS:n oivallisuutta ei pidä aliarvioiminen!
2p.
Super Mario Galaxy 2
Pidin siitä suunnasta, mihin Galaxy 3D Mariot vei. Galaxy 2 karsi ylimääräistä höttöä pois ja kyseessä olikin varsin nautittava tasoloikkakimara. Voisin pelata joskus toistekin.
1p.
Wii Party
Joku erityisen hyvä paardipeli piti listalle vielä nostaa. Wii Partyn minipelit ovat rautaa, samaten lautapeli, jossa pelaajat kulkevat ympäri karttapalloa korttien avulla. Kunniamaininta myös Bomberman Blastille kahdeksan hengen moninpelistä!