Koska siitä on nimenomaan haittaa, että lukee pitkää tekstiä kuin jotain Jeesuksen käärinliinaa. Eihän ne tekstirivit ole fyysisten kirjojen sivuillakaan aivan törkeän pitkiä vaan rivit on miellyttävän pituisia luettavaksi.
Enemmän tässä on kyse vaan siitä vanhojen jäärien silloin kun minä olin nuori -pakkomielteestä ja pelkästä tottumiskysymyksestä. Jos luit ysärillä tavalla x, niin ehkä se ei ole enää nykylaitteilla se paras vaihtoehto.
Lyöt tietokonetta ennen käyttämättömälle lapselle nuo kaksi tapaa eteen niin väittäisin että se sanoisi litistetympää tekstiä miellyttävämmäksi lukukokemukseksi. Mutta tämä on toki pelkkää arvailua.
Niin tai näin, niin onneksi maailma kehittyy omasta mielestä oikeaan suuntaan (edes tässä asiassa).
Tekstin leveys ei ole se pääasia, vaan massiiviset elementit ja nimenomaan
turha tyhjä tila. Esimerkiksi tuossa Wikipedian esimerkissä on vaivihkaa tullut "ilmaa" tuohon yläosaan. Erohan on toki tässä esimerkissä huomaamaton ja etenkin isolla näytöllä haitta on mitätön, mutta joskus joutuu oikeasti navigoimaan paljon vaivalloisemmin mokoman asian takia (taas se AWS). Lähinnä ahdistaa tuo yleinen suuntaus käyttöliittymien käytettävyydessä.
En toki mitenkään kiellä, etteikö tämä olisi pitkälti tottumiskysymys tai etten olisi vähemmistössä (ja vanha jäärä). Joka tapauksessa pöytäkoneille tarkoitetut käyttöliittymät ovat olleet pitkään muuttumassa mobiilimaisemmiksi, mitä nyt satun henkilökohtaisesti inhoamaan. Uudet käyttäjät (nuoret) eivät ole usein tietokonetta nähneetkään, joten ihan ymmärrettävää, että näitä muutetaan tuttuun suuntaan. Vituttaa silti (ja edelleen etenkin sellaisissa palveluissa, jotka eivät edes ole tarkoitettu mobiilille tai "massoille").
Eikä tuo Wikipedian esimerkki nyt tosiaan ole sen kummempi kuin vaikka 'Retro. Kokemus olisi täälläkin varmaan huonompi, jos viestit olisivat koko ruudun levyisiä. Ja täällä on ominaisuuksia, joilla avatareja sun muita elementtejä saa pienentää/piilottaa! Nyt alkujärkytyksen jälkeen tuota uutta Wikipediaa hieman selanneena voin itse asiassa myöntää, että haukuin väärää puuta. Tajusin, että tuo uusi vasemmanpuoleinen valikko on huomattavasti hyödyllisempi, kuin vanha ja kaiken lisäksi oikeassa alakulmassa on nappula, josta saa jopa sen Jeesuksen käärinliinamoden päälle, jos haluaa.
Jos oikein ahdistaa, voi aina mennä selaamaan
todellista "vanhojen hyvien aikojen sisältöä", kuten Bjarnen kotisivuja: