En jaksanut tehdä jokaisesta yksittäisestä pelistä postausta, joten tässä bongailuja muutamalta kuukaudelta. Rullailin täällä foorumia jonkun tovin, ja sitten iski suuri häpeä siitä miten vähän omaan hyllyyn on päätyny pleikkarin shmuppeja vuosien varrella. From inch to the work, ja nyt voi olla jo vähän paremmin mielin. Harmillisesti kyllä todella moni mielenkiintoiselta näyttävä paukuttelupeli on jäänyt ainoastaan japanilaisten huviksi, mutta kyllähän näitä pallijulkaisujakin on jonkun verran. Shmuppien lisäksi löyty FFVI demon (ja demon ohjeen) kera, sekä erikoiselta vaikuttava ufoilupeli Terracon, mikä pitääkin ottaa seuraavaksi kokeiluun.
Kaikkia paukuttelupelejä on tullut pelattua joitain tunteja, toisia enemmän ja toisia vähemmän, ja ajattelin tiivistää tähän ensikokemuksia kasuaalin näkökulmasta (defaulttivaikeustasolla pelaten). Voi olla että kokemus paranee mitä pidemmälle pelaa.
Raiden Project (Raiden 1 & 2) (2D | 1995)
Arvosana: 🌕🌕🌕🌕🌑
Kommentti: mahtavat pikseligrafiikat, hyvä pelattavuus ja paukuttelu tuntuu napakalta. Älyttömän tiukka soundtrack, saa ihan veret kiehumaan silleen terveellä tavalla. Kentät "sulautuu" hyvin yhteen tasojen välillä. Ykkönen oli miellyttävän helppo alussa, kakkonen alkoi turhauttaa nopeammin.
Ray Storm (3D | 1996)
Arvosana: 🌕🌕🌑🌑🌑
Kommentti: keskinkertaiset grafiikat, ok-pelattavuus ja paukuttelu tuntuu täyteläiseltä. Naurettavan paska audiomiksaus. Tylsät kentät, mutta bossien designit näyttää siisteiltä. Meh.
Ray Crisis (3D | 2000)
Arvosana: 🌕🌕🌕🌑🌑
Kommentit: pääosin samat kommentit kuin Stormissa, mutta kentät ovat ehkä himpun verran mielenkiintoisempia? Pelaa nopeasti läpi. Paukuttelutuntuma on tosin tässäkin melko täyteläinen, että pelkästään jo sen perusteella pelin pariin on kiva palata.
Mobile Light Force (2D | 2003)
Arvosana: 🌕🌕🌕🌑🌑
Kommentti: tyylikäästä pikseligrafiikkaa, ohjaus tuntuu napakalta ja paukuttelu ihan extra-mehevältä. Kentät vaihtelevat mukavasti, ja bossit vaikuttavat mielenkiintoisilta. Vähän ehkä menee liikaa bullet-helliksi minun makuun.
Lisäkommentti: tämä peli on traagisen karu ripulointi alkuperäisestä GunBirdistä. Kaikki cutscenet on leikattu pois ja "tarina" on nyt vain pari lausetta manuaalissa. Ikinä ennen en ole tuntenut näin suurta katkeruutta pelijulkaisijaa kohtaan
R-Types (R-Type 1 & 2) (2D | 1998)
Arvosana: 🌕🌕🌑🌑🌑
Kommentti: toimivat pikseligrafiikat, ja tästä olisi kai velvoite tykätä, kun kyseessä on ilmeisesti aika legendaarinen shmuppisarja... Mutta voi vittu mie en kasuaalina pärjää tässä kyllä ollenkaan. En tiedä onko se ohjaustuntuma vai papparefleksit vai niiden yhdistelmä, mutta lähinnä vaan vituttaa kun tämä kiekko pyörii konsolin levyasemassa.
R-Type Delta (3D | 1998)
Arvosana: 🌕🌕🌑🌑🌑
Kommentti: tyylikkäät kolmiulotteiset grafiikat, napakka pelattavuus ja paukutelu... mutta tämäkin on kasuaalille turhauttavan vaikea. Musiikki on jotain mitäänsanomatonta tilulilua.
X2: No Relief (2D | 1996)
Arvosana: 🌑🌑🌑🌑🌑
Kommentti: ammukset ovat saman värisiä taustagrafiikan kans. Muuta ei tarvitsekaan sanoa. Tai no tarvii: visuaalinen tyyli on miellyttävän kunnianhimoinen.
Strikers 1945 II (2D | 2002)
Arvosana: 🌕🌕🌕🌑🌑
Kommentti: oikein toimivaa pikseligrafiikkaa, liikkuminen ja paukuttelu tuntuu ihan hyvältä. Useita eri aluksia valittavana. Alkaa ihan mukavan iisisti, mutta lähtee kyllä menemään nopeasti bullet-helliksi. Muistuttaa VASARAa.
Metal Slug X (2D | 2003)
Arvosana: 🌕🌕🌕🌕🌑
Kommentti: ei varsinaisesti shmuppi, mutta ymppään listan jatkoksi. Aivan saakelin miellyttävä paukuttelupeli. Pikseligrafiikat on kunnon herkkua, ja kentissä liikkuminen tuntuu hauskalta. Tasot vaihtelevat mielenkiintoisesti, ja pelin vetää läpi alle kolmessa vartissa. Paljon lisäaseita, aluksia, unlockattavaa ja haastetehtäviä.