Käytiin tuossa tosiaan Milanossa. Jotain tekemistä piti keksiä heti loman alkuun ja päädyttiin sitten ostamaan Aurinkomatkoilta joku äkkilähtöpaketti. Kohteeksi valikoitui nyt sitten Italia, kun toivottiin vähän jotain Tamperetta lämpimämpää ympäristöä. Milanossa oli lämpötila noin +12-18c. Tuntuu auringossa kuin +50c ja varjossa tuulessa kuin -10c. Hotelli oli kolmen tähden hotelli nimeltä Corallo. Ei sisältänyt aamiaista. Melkoinen murju suoraan sanottuna, mutta ajoi asiansa. Kylpyhuoneesta oli sellainen puolikas suihkukaappi, jossa oli kuitenkin yksi sivu avoin ilman verhoa. Siellä siis käytännössä kastui aina koko huone, kun kävi suihkussa ja ovenkarmit ja listat olikin sen näköiset, että olivat ehkä joskus jotain tippoja kosteutta saaneet.
Vähän jotain käsienpesusta tulevia vesitippoja päätynyt joskus vissiin ovenkarmeihin.
Ite kaupunki on silleen ihan kiva. Siellä on paljon kahviloita, joissa väki vetää Aperol Spritziä ja höpöttelee. Siellä on myös helppo liikku joko kävellen tai julkisilla. Lippuja saa EU-kansalainen helpoiten ATM Milanon kännykkäsovelluksen kautta. Nähtävyydet on aika pienellä alueella, joten kävellen kyllä suureksi osaksi pärjää.
Stereotypiat italialaisten pysäköinnistä osoittautuivat suurelta osin tosiksi. Vaikutta siltä, että pysäköidä saa sinne minne mahtuu, tai minne ainakin melkein mahtuu. Nähtiin myös jonkun verran sitä, että ollaan about keskellä risteystä hätävilkut päällä vetämässä tupakkaa.
Italiahan on maailman helpoin kieli. Yritin ottaa kielen täysin haltuun viikossa ennen reissua, kun sen verran etukäteen tiesin sinne olevani menossa. Ei se onnistunut aivan täysin. Jonkun verran kyllä ravintoloissa juttelin italiaa, mutta englannilla pärjäsi aika hyvin. Mä en nykyään enää oikein tiedä, että onko se mun kirjoissa plussa vai miinus. Kai se on ihan hyvä, vaikka toisaalta olisi ollut kiva jos olisi edes vähän enemmän haastanut aivonystyröitä tässä mielessä. Ei tuonne toki asumaan nyt tarvinnut jäädä toisin kuin Venäjälle aikoinaan, jossa pakko oli paras kielen opettaja. Englannilla siis pärjää. Se on tämän kappaleen pointti. Kyltit oli aika pitkälti juna-asemilla esimerkiski italiaksi, mutta pääasiassa tarttee ymmärtää, että vietato jonkun jutun alussa tarkoittaa, että se juttu on kielletty.
Milanossa on tällainen linna. Sisälle museoon olisi saanut jonottaa aika tovin. Tässä ulkopuolella sen sijaan tuli ukko toisensa jälkeen tarjoamaan ilmaisia ystävyyden ja rauhan rannenauhoja. Kuulemma tuohon liittyy sellainen neroutta lähentelevä bisnesmalli, että kun nauha on sidottu asiakkaan ranteeseen, ei se enää olekaan ilmainen. 
Milanon kanavan varrella oli todella pitkälti tällaisia kirpparikatoksia. Italialaiset tykkää yrittää myydä muun muassa vanhoja lankapuhelimia. Vinyylejä olisi ollut todella paljon, mutta kun itseäni ei kiinnosta oikein suomalaisillakaan kirppareilla niitä selailla, niin aika vähiin jäi selailut. Paljon hienoja ja paljon mauttomia sisustusesineitä kaupan. Videopelejä ei näkynyt paljoakaan.
Joku on saattanut jo hoksata, että minä en ole lainkaan kiinnostunut jalkapallosta tai muustakaan urheilusta muiden kuin itseni harrastamana. Käytiin kuitnekin kunnon turistibussikierroksella, jossa kertakäyttöisistä nappikuulokkeista kuuluu faktoja paikoista ja välillä pizzamusaa. Tosiaan jalkapallo ei kiinnosta, mutta pakko on kyllä arvostaa valtavia betonirakennuksia! Tällä stadionilla pelaa siis vissiin sellaiset puulaakijoukkueet kuin AC Milan ja Inter Milan.
Milanon CityLife -kaupunginosan mauttomia mainoskylttipilvenpiirtäjiä.
Käytiin myös päiväseltään junalla Sveitsissä Luganossa, koska Milanossa alkoi järkevältä tuntuva tekeminen loppua ja rajalle oli aika lyhyt matka. Sveitsi olikin varsin siistin oloinen mesta, vaikka rahaa toki kului ihan saatanasti myös. Luganoon vois kuitenkin joskus mennä vaikka maastopyöräilemään vielä. Sinänsä tuntui kuin ei olisi Italiasta lähtenytkään, koska tuossa osassa Sveitsiä puhutaan pääosin italiaa. Junamatkoilla tuntui kuumottavalta, kun junahenkilökuntaa ravasi edestakaisin jatkuvasti, mutta ketään ei kiinnostanut tarkastaa lippuja. Tällainen saa suomalaisen junamatkustajan hermostumaan. Toisaalta Tikkurila - Tampere junassa uskaltauduin kokemusten rikastuttamana lähteä heti junan lähdettyä ravintolavaunuun vaikkei lippua oltu tarkastettu.
Matkasimme Luganosta funikulaarilla kilometrin ylöspäin ja matka kesti edestakaisin melkein yhtä kauan kuin junamatka Milanosta Luganoon. Maksoikin melkein saman verran. Vaan olihan kyllä Monte Bren huipulta ihan ok maisemat.
Luganossa siirreltiin raksalla varmaan ihan kuormaajallakin siirreltävissä olevia juttuja helikopterilla.
Plääh.
Luganosta takaisin Milanoon palatessa Milano tuntui kyllä vähän Petroskoilta kuoppaisine katuineen ja reikäisinä jalkakäytävineen.
Ihan hyvä reissu! Italia tai Milano ei nyt aivan sydäntäni vieneet mukanaan, mutta tämä oli kuitenkin mukavaa vaihtelua kotona oloon. Ihmiset oli kyllä kauhean mukavia ja silleen rennon oloista elämää tuolla vietettiin. Itseä ehkä eniten tuolla ärsytti se, että italialaiset ei vissiin kamalasti tykkää aamiaisista. Suurin osa kaikista ravitsemusliikkeistä aukeni vasta klo 12. Sitten ne olivat hetken auki ja sitten taas laitettiin keittiö kiinni joksikin aikaa ennen iltaa. Aikalailla siis tuntui siltä, että aina kun itsellä olisi ollut kovin nälkä, niin oli vaikea löytää paikkoja, joista saisi ruokaa. Vähän sama meininki vaikutti olevan tuolla Etelä-Sveitsissäkin. Kuten on ehkä tullut ilmi, niin muutaman Aperol Spritzin join matkan aikana. Mä en oo lähtökohtaisesti kamalan kiinnostuntu cocktaileista, mutta tuolla oli kaltaiselleni hipsteriviiksiipamiehelle silleen aika huono olutvalikoima, että alkoi muut juomat kiinnostaa oluen lisäksi.
kokoluokan ;BÖÖGÖ
