Viimeksi pelaamasi tai läpäisemäsi GameCube peli?

Eilen iski himot pelata GameCubea ja tyrkkäsin Metroid Primen koneeseen.

Alkuun oli sellainen pakkopullafiilis, että tuskin tulee varttia pidempään pelattua ja vaihdan toiseen peliin. Pelihän vei tietysti mennessään, kun aina piti katsoa vielä seuraava huone, eikä meinannut malttaa lopettaa. Kontrolleissa oli aluksi hieman hakemista. Ne alkoi kuitenkin iskostumaan selkärankaan lyhyen pelaamisen jälkeen. Olen ollut aina sitä mieltä, että kontrollit tässä pelissä on varsin hyvät, ottaen huomioon millaisella ohjaimella peliä pelataan.

Pelistä löytyy myös fiilistelymuistoja. Äitini osti minulle GameCuben jonkun työ-/koulutusmatkan yhteydessä (muistaakseni) vuonna 2004. Soitti minulle kun olin koulussa, että täällä Anttilassa olisi nyt tämä pelikone, eli ostaako sen ja haluanko jotain muuta. Vastasin "joo ja osta Metroid Prime siihen mukaan". Kun pääsin kotiin, niin siellä odotti musta GameCube ja Metroid Prime. Konsolin mukana tuli Zelda Collector's Edition, jossa on siis Ocarina of Time, Majora's Mask ja NES:in Zeldat. Hirveästi hyviä pelejä siis heti kättelyssä ja kyllä piru maistui! :love:

Nyt on koko aamun soinut Metroid Primen valikkotunnari päässä ja en malta odottaa milloin pääsee taas pelaamaan!
 
Eilen iski himot pelata GameCubea ja tyrkkäsin Metroid Primen koneeseen.

Metroid Primea jatkoin eilen. Hiukan oli harhailua, mutta silti peli eteni mukavasti eteenpäin. Tykkään, kun tässä ei liikaa pidellä kädestä kiinni ja samalla ei pääse liikaa eksymään. Morph balliin sain pommit ja tykkiin Charge beamin.

Meno tyssäsi Flaahgran kanssa taisteluun. Bossi ei ole vaikea, vaan tuli mokailtua niin, että jäin myrkkyaltaaseen jumiin ja kuolo pääsi korjaamaan. En jaksanut enää yrittää uudelleen, joten peli jatkuu taas toivottavasti lähiaikoina.

Hiton hyvä peli!
 
Metroid Primea jatkoin eilen.

Tässä tullut edistettyä Metroid Primea ja viime raportoinnin jälkeen edennyt melko paljon jo. Nyt olen Phazon Minesissa menossa, eli kaikenlaisia kivoja varusteita on jo tullut löydettyä.

Meni vähän ekaa kertaa tunteisiinkin, koska semmonen reilu puoli tuntia pelailua meni hukkaan kuoleman seurauksena. Melko pitkän rupeaman etenin, kunnes tuli vastaan näkymätön drone, jolle en saanut tehtyä mitään. Lock-onit ei toimi, eri linsseillä sitä ei näe ollenkaan, eikä pakoonkaan pääse. Oli healthikin melko lopussa siinä vaiheessa, joten melkoinen kurimus oli. Menin katsomaan läppäreistä ohjeita miten tuon päihittää ja vastaus on tietysti niinkin typerryttävä kuin ammu sitä kunnes se kuolee. :tonnin seteli: No ensi kerralla sitten saatana.

Katselin tuossa hyllyssä olevia Cube-pelejäni ja mietin, jos jonkun kokoelman läpäisyprojektin käynnistäisi. Pelejä ei ole kuin 19, joten säädyllisessä ajassa tehtävissä oleva tempaus olisi.
 
Tuo on hämmentävä momentti. Ihmeellistä että siinä edellinen tallennuspaikka oikeasti mailien päässä kun paiskataan totaalinen psykoosivälibossi eteen ihan puun takaa, ja aluehan pelin raskain vaeltaa halki. Muutenhan tallennukset on tossa asiallisesti ripoteltu.
Psykoosidroneen on kyl yks helpottava juttu, joka broilereihin.

Kirjaudu tai rekisteröidy katsoaksesi spoilerin sisällön.
 
Jeps, tollahan se sujui leikiten!

Kirjaudu tai rekisteröidy katsoaksesi spoilerin sisällön.
 
Metroid Prime väännetty läpi!

Tosi hyvä peli, joka valitettavasti loppua kohden alkaa vähän tympäännyttämään. Alkuhan on tosi tiukka ja uusia alueita on mukava tutkia. Uuden kyvyn ja aseen saamisesta tulee aina hyvä fiilis, kun pääsee taas eteenpäin kartassa. Loppupuolella tosin alkaa edestakaisin juoksentelu jo puuduttamaan ja navigointi toisinaan ärsyttää. Jonkinlainen fast travel olisi ollut paikallaan.

Ärsyttävin asia pelissä on kuitenkin tasohyppely. Mikään ei ole niin mieltäylentävää kuin pomppia leijuvia platformeja korkealle ja sitten joko Samusin liu'unnan tai vihun osuman johdosta putoat pohjalle. Tuli näissä kohdissa kiroiltua ahkerasti.

Siltikin pelissä oli hyvä meininki ja tämä on konsolin parhaita pelejä. NES-Retron GC-pelien top-listalla sijalla 5!

Arvosanaksi voisi antaa sellasen 4,5/5. Jos loppu ei olisi ollut niin puuduttava, niin silloin olisi ollut helppo vitonen. Edellisestä pelikerrasta oli n. 20 vuotta ja eiköhän nyt voi odottaa toiset 20 vuotta ennen seuraavaa pelikertaa. Palataan siis 2044!

20240620_234237.jpg
 
Makuasioitahan nämä, mutta ite tykkäsin kyllä tasoloikasta tässä pelissä kovastikin. Ilmeisesti tuo oli toteutettu jotenkin siten, että ei tarvitse osua siihen tasoon just eikä melkein, vaan sinne päin riittää.

Eipä ole hetkeen tullut pelattua, ja voipi olla, että yksi läpäisy riitti. Kelpasi kyllä, vaikka välillä meni harhailuksi.
 
Se yksi ongelma tossa pelissä: Magmoor Cavernsien pitkien käytävien ees taas ravaus. Yhdessä kohtaa on Metroidiinki liian järjetön ees taas ravaus Phendranasta Magmoorin läpi toiselle puolen planeettaa vain hakemaan space jump, sitte heti takasin. Se vihjataanki vaan niin että kato Ridley lens sinne päi en tiiä.
Toki siinä voi matkan aikana hieman missilea yms lootata.
Prime 3:n fast travel oli QoL-hommia kyl, eikä överiksikään menny.
 
Battalion Wars parhaillaan peluussa. Kyseessähän on kolmannen persoonan räiskintä ja reaaliaikastrategia. Tehtäviin saa aina ennaltamäärätyn sotajoukon ja pelaaja ohjaa yhtä hahmoa käskyttäen muita. Hahmon voi vaihtaa vapaasti toiseen koko tehtävän ajan sen mukaan keitä on vielä hengissä.

Tällä hetkellä on 9/20 tehtävää takana. Ekat tehtävät olivat sellaista läpsyttelyä, kuten odottaa saattaa. Nyt alkaa jo tulemaan vähän tiukempaa tehtävää, jossa pitää pysyä tilanteen tasalla.

Haasteen pelaamiseen tuo reaaliaikaisuus ja sen myötä joukkojen käskyttäminen. Kun taistelukentällä tapahtuu paljon, on melko hankalaa antaa välillä järkeviä käskyjä. Optimaalisesti joukkoja käskytettäisiin hyökkäämään niin, että kiväärimiehet ampuisivat jalkaväkeä, sinkomiehet tankkeja jne. Kun häsellys on kovimmillaan, on pakko vaan laittaa kaikki hyökkäämään jonkun yksittäisen kivääriukon kimppuun, jolloin kaikki AA-tankkeja myöten pistävät tuota epäonnista jantteria kumoon.

Mietin myös, että mikähän homma, kun omat yksiköt eivät oma-aloitteisesti hyökkää vihujen kimppuun lainkaan ja jatkuvasti saa olla käskyttämässä yksinäisen kiväärijantterin kimppuun. Nyt kun Cuben sammutettuani luin manuaalia, niin selvisi, että jos käskyttää joukkoja etenemään johonkin kohtaan karttaa, rupeavat nämä samalla puolustamaan kyseistä aluetta. Tähän asti olen vaan käskyttänyt joukkoja seuraamaan tai pysymään paikoillaan, jolloin eivät ole lähteneet oma-aloitteisesti hyökkäämään. Ehkäpä tämä tieto tekee nyt pelaamisesta mukavampaa.

Muistan tykänneeni pelistä aikoinaan melko paljon ja onhan tämä oikein kelvollinen peli. Aina kun saa tatsia paremmin kohdalleen, niin pelinautinto vaan lisääntyy.

Rupesi tämän pelailun myötä vähän Advance Wars (ja samalla muut Wars-sarjan pelit) kiinnostamaan. En 2000-luvun alussa ollut vuoropohjaisten strategioiden ystävä (paitsi X-Comien) ja sen takia Advance Warsia tuli kartettua, vaikka maineen hyvänä pelinä tiesikin. Nykyään maistuu vähän paremmin.
 
Wiin Battalion Wars oli täydellistetty versio tästä, ne kontrollit tietysti sopivat kuin nyrkki silmään. Aikoinaan ostin molemmat julkaisussa. Missä ovat kaikkien ne vuodet, yhtään ei saa takaisin.
 
Battalion Wars parhaillaan peluussa. Kyseessähän on kolmannen persoonan räiskintä ja reaaliaikastrategia. Tehtäviin saa aina ennaltamäärätyn sotajoukon ja pelaaja ohjaa yhtä hahmoa käskyttäen muita. Hahmon voi vaihtaa vapaasti toiseen koko tehtävän ajan sen mukaan keitä on vielä hengissä.

Tällä hetkellä on 9/20 tehtävää takana. Ekat tehtävät olivat sellaista läpsyttelyä, kuten odottaa saattaa. Nyt alkaa jo tulemaan vähän tiukempaa tehtävää, jossa pitää pysyä tilanteen tasalla.

Haasteen pelaamiseen tuo reaaliaikaisuus ja sen myötä joukkojen käskyttäminen. Kun taistelukentällä tapahtuu paljon, on melko hankalaa antaa välillä järkeviä käskyjä. Optimaalisesti joukkoja käskytettäisiin hyökkäämään niin, että kiväärimiehet ampuisivat jalkaväkeä, sinkomiehet tankkeja jne. Kun häsellys on kovimmillaan, on pakko vaan laittaa kaikki hyökkäämään jonkun yksittäisen kivääriukon kimppuun, jolloin kaikki AA-tankkeja myöten pistävät tuota epäonnista jantteria kumoon.

Mietin myös, että mikähän homma, kun omat yksiköt eivät oma-aloitteisesti hyökkää vihujen kimppuun lainkaan ja jatkuvasti saa olla käskyttämässä yksinäisen kiväärijantterin kimppuun. Nyt kun Cuben sammutettuani luin manuaalia, niin selvisi, että jos käskyttää joukkoja etenemään johonkin kohtaan karttaa, rupeavat nämä samalla puolustamaan kyseistä aluetta. Tähän asti olen vaan käskyttänyt joukkoja seuraamaan tai pysymään paikoillaan, jolloin eivät ole lähteneet oma-aloitteisesti hyökkäämään. Ehkäpä tämä tieto tekee nyt pelaamisesta mukavampaa.

Muistan tykänneeni pelistä aikoinaan melko paljon ja onhan tämä oikein kelvollinen peli. Aina kun saa tatsia paremmin kohdalleen, niin pelinautinto vaan lisääntyy.

Rupesi tämän pelailun myötä vähän Advance Wars (ja samalla muut Wars-sarjan pelit) kiinnostamaan. En 2000-luvun alussa ollut vuoropohjaisten strategioiden ystävä (paitsi X-Comien) ja sen takia Advance Warsia tuli kartettua, vaikka maineen hyvänä pelinä tiesikin. Nykyään maistuu vähän paremmin.

Jeppis jeppis, Battalion Wars läpi. Tehtäviä on kaikkiaan 20 ja päälle neljä bonustehtävää, jotka avautuvat, jos pelaa riittävän hyvin. Alkaa piisaamaan tämä peli, ettei noihin bonustehtäviin ole enää mitään mielenkiintoa. Edellinen pelikerta oli pelin julkaisun aikoihin, eli nyt tokaa kertaa läpäisty tämä peli.

20240724_172431.jpg

Vähän kaksijakoiset fiilikset. Tosi kiva peli, mutta tuo aiemmassa postauksessani mainittu joukkojen käskyttämisen haastavuus syö pisteitä. En kyllä tiedä olisiko tuota voinut edes toteuttaa paremmin. Sinänsä toimiva homma, jota kolmannen persoonan räiskintämeno rampauttaa. Ärsyttävintä oli tekoälyn toimivuus, kun omien joukkojen reagointi oli välillä vähän mitä oli ja kaikessa sekamelskassa oli hankala seurata tekivätkö ne mitä piti.

Viimeinen tehtävä oli tyypilliseen tapaan vähän vittumaisempi. Tuli aika monta kertaa päästyä loppukohtaan, mutta sitten yhtäkkiä omista joukoista kuoli melkein kaikki ja ei mennyt kauaa, että loputkin sitten kaatuivat. Kaikki muut tehtävät olivat melko läpihuutojuttuja, muutamaa vaan piti yrittää kahdesti.

Parasta pelissä oli ilma-aluksilla lentely. Rupesi jopa kutkuttamaan jonkin hyvän helikopteripelin pelailu, missä voisi kylvää tuhoa ympäristöön hullun naurun saattelemana!

Tarina on sitä perushöttöä, mitä on odotettavissakin, eikä siitä ole hirveästi sanottavaa. Kaksi valtiota ovat sodassa keskenään, kohta ilmaantuu kolmas valtio sekaan jne. Kyllä te tiedätte nämä.

Kokonaisuutena annan arvosanaksi 2,5/5.

Wiille olisi Battalion Wars 2. YouTube-videoiden perusteella kyseessä on täysin samaa menoa, mutta Wiin ankean liikeohjauksen kanssa. Toisin sanoen ei mitään syytä pelata ja tämä ykkönen riittää oikein hyvin.

20240724_172243.jpg

Seuraavaksi ehkä jotain pelottavaa!
 
Mun kyläläisillä oli eilen joku iso draama vissiin siitä että kummalle tuo pallo kuuluu

Animal Crossingissa jatkuu, onkohan nyt kuudes päivä? Sain hankittua onkivavan tänään, ja lompakko on kasvanu miellyttävästi kalasaaliden ansiosta. Miksei tosielämän kalastaminen voi olla yhtä mukavaa hommaa.

1740230480116.png

Museoon on tullut lahjoitettua kalaa ja fossiileja, sekä pari vaivaista ötökkää. En tiedä ei kait talvella varmaan enempää noita öttiäisiä ulkona liikukkaan. Ampiainen oli aivan saakelin vammanen koittaa ottaa haavilla kiinni. Kaiketi siihenkin on joku strategia, mutta itellä se meni pelkäks huitomiseks. Tän päivän paras fossiili oli triceratopsin keskiosa. Pää ja häntä puuttuu viel. Sit koittanu raivata ja siistiä metikköö ympäri kylää, jotta saisi "perfect ratingin" kylälle, mut toistaiseksi se ei ole vielä onnistunut.

1740230685162.png1740230500699.png

Metroid Primessä löysin just ohjukset, mighty morbin morb ballin, sekä pommit siihen. Tallensin, ja lähdin jahtaamaan Flaahgra-bossia. Bossi kaatui, ja juuri kun olin nappaamassa palkinnoksi saatua uutta haarniskaa, muistin unohtaneeni SKANNATA tämän hiton bossin. Ähhh. Konsoli kiinni saman tien, ja kokeillaan myöhemmin uudelleen. Pakko saada täydelliset skannit.

1740231065052.png
 
No nyt kaatui kasviörkkikin skannattuna, ja yksi kaikkien aikojen siisteimmistä haarniskoista unlockattu'd.

1740236650226.png
1740236684077.png

Seuraavana: sauna-realmi:

1740236900299.png

Meikä tykkää ihan älyttömästi MP:n ohjattavuudesta. Ohjaustuntumassa on "painoa", ja tähtäimen liikuttelu tatilla tuntuu täydelliseltä. Ei liian herkkä eikä liian hidas. Peli on tuunattu täydellisen hyvin GC:n ohjaimelle sopivaksi. Verrattuna moneen muuhun konsoli-fps:ään, missä tähtäily tuntuu liian hoppuiselta. Ja lisäksi kun kenttäsuunnittelu ja vihujen sijoittelu on tehty hidastemposemmaksi ja tälle tietylle ohjaustavalle soveltuvaksi, niin kokonaisuus toimii erittäin hyvin. Ei Metroid Primekaan tietysti aivan täydellinen peli ole, mutta läheltä liippaa.
 
Animal Crossingia taas. Paljon kerkes tapahtua vuorokaudes :D

a.gif

Pääsin eilen illalla kuulemaa ekaa kertaa K.K. Slideria livenä ja hemmetti miten kovan shown veti. Sain keikan jälkeen kasetin itselleni, ja nyt voin huudattaa musiikkia omassa boksissani!

1740306174158.png1740306098493.png

"Gumbo" meni heti playlistalle. K.K.:n esityksen kuuntelu on näköjään myös nerokas keino ujuttaa pelin creditsit pelaajan nähtäville, joiden esittämiselle ei muuten löytyisi järkevää paikkaa.

Tiesin jo aamusta, että tämä päivä tulee menee hyvin, kun heti eka kivi paljastui rahakiveksi. Onnistuin mätkimään siitä melkein täydet 9 rahasäkkiä.

1740306510803.png

Seuraavaksi päätin alkaa metsuroimaan kylän metsätilannetta paremmaksi. Aloitin kartan ylimmästä eekkeristä. Istutin siihen ja seuraavaan ruutuun muutaman puun lisää, jolloin puiden määrä per ruutu oli siinä 10–12 kpl tienoilla. Eli fiksailin kahta eri eekkeriä, ja sen jälkeen käppäilin kylän torille missä "pyhäkkö" eli toivekaivo sijaitsee, ja tarkistin sieltä nykyisen kylän "pistetilanteen". Ja yllätyksekseni:

1740307059079.png

Sain metsän täydelliseen kuntoon! Wow. Melkoinen tuuri että näin pienillä muutoksilla kaikki naksahti paikoilleen. Toki olinhan jo eilen siivoillut osaa eekkereistä, mutta ei minulla vielä siinä kohtaa ollut käsitystä että onko juuri ne ruudut pelin mielestä tarpeeks hyvässä kunnossa. Nähtävästi oli!

Seuraavaks kävin kalastelemassa, ja jonku tunteroisen vavan heiluttelun jälkeen onnistuin viimein löytämään red snäpperin, mikä on puuttunut museolta:
1740307281700.png1740307296556.png

EDIT:

Muutama uus printti:

1740322238414.png

a.gifa (2).gifa (4).gifa (6).gif

a (1).gifa (3).gifa (5).gifa (7).gif

Tapetoin asunnon uusiks. Nyt on fengshuit kunnos:

1740322362296.png
 
Viimeksi muokattu:
Metroid Primessä tuli edettyä ihan mukavasti. Pääsin meikän suosikkizoneen eli Phendrana Driftsiin, missä tuli unlockattua vauhtipallo. Vauhtipallon avulla pääsin uudelle alueelle, minkä luulin olevan vain "salari". No, salari olikin aika tärkeä löytö, eli space bootsit. Tuplahyppy tekee liikkumisesta samperin hauskaa!

a (0).gif
1740346347695.png
1740346365129.png
 
Winter Olympics Thumbs Up GIF by Team USA
 
Takaisin
Ylös Bottom