Videopelitriviaa/-nippelitietoa

DSi:lle taisi omia pelejä kuitenkin julkaista vaan kourallinen, joten olen vain nähnyt sen vaan paranneltuna DS:nä. Game Boy Colorin peleistä kuitenkin enemmistö oli sellaisia, jotka eivät alkuperäisellä Game Boylla toimi, vaikka toki paljon pelejä olikin mitkä toimivat.
Muuttuisiko DSi omaksi konsolikseen, jos julkaisen sille huomenna 20 yksinoikeuspeliä?

Game Boy Advance oli Nintendolla aina suunnitteilla Game Boyn seuraajaksi. Sen julkaisua lykättiin Pokémonin suosion vuoksi.
 
Tämmönen ovela kysymys joka sopii hyvin ketjun otsikkoonkin, että missä kohtaa Master System muuttuu teknisesti ensimmäisestä mallista toiseks malliks?

Vastaus: Siinä vähän ennen puoliväliä niitä konsoleita joita kutsutaan ykkösmalleiks. Alkupäässä niissä on Mark III:sen VDP, ja puolivälistä alkaen VDP joka vastaa Megadriven VDP:hen sisäänrakennettua Master System osiota joka on myös Master System II nimellä myydyissä joissa on käytännössä vaan aseteltu komponentit tiheämmin ja jätetty pois osa liittimistä. Tossa ykkösmallien puolivälin muutoksessa samalla tulee kuvioihin epäyhteensopivuus niin että vanha ei tue kaikkia näyttötiloja mitä uudessa on, ja toisinpäin.

Ne todelliset ensimmäisen mallin Master Systemit on itseasiassa hyvin harvinaisia euroopassa. Enemmistö USA/Kanada malleista on sellaisia, mutta PAL malleista vähemmistö, ja uudemmalla VDP:llä olevat on kaikista yleisimpiä
 
Viimeksi muokattu:

Vaan paras Master System ei ees oo Master System vaan GAM*BOY :love:

IMG_6287.jpeg

Tuossa ohjaimen d-padin keskellä on kierteillä oleva reikä, mihin pysty ruuvaamaan ILOTIKUN :D
Multa puuttuu se ilotikku :(
 
Muistan nähneeni Mega Drivelle jollain kaverilla kans ohjaimen, johon sai ruuvattua joistikin kiinni. Hyvä ominaisuus kokeilla sen kerran.
 
Tuossa ohjaimen d-padin keskellä on kierteillä oleva reikä, mihin pysty ruuvaamaan ILOTIKUN :D
Multa puuttuu se ilotikku :(

Niinhän se on osassa Master System ohjaimia muutenkin.

Jos on sellanen kohouma siinä keskellä ni niissäki on se kierre, se on vaan siellä tulpan alla ja se on irrotettava
 
Mulle kyllä silloin aikanaan kun GBC oli uusi juttu tuntui ihan uudelta konsolilla, eikä miltään tiiliskiven paremmalta versiolta. Pelien pahvitkin oli designiltaan erilaisia. Katsoin, että GBC:lle on julkaistu yli 900 peliä, joista yli 600 on sellaista, jotka eivät alkuperäisellä Game Boylla toimi.

Nindendo voi retrospektiivisesti ajatella, että Game Boy Color on samaa sarjaa kuin Game Boy, mutta minulle se tuntui ihan oman sukupolvensa konsolilta ja SILLÄ SIPULI!
 
Mikäs se tarina olikaan, että jossain yökerhossa oli kesken kaiken vaihdettu musaksi Cheetahmen II ja päihteinen ihmisjoukko vaan jatkoi heilumista ja huojumista kuin mitään huomaamatta.

Kuulostaa keksityltä. Todellisuudessa meininki paranisi huomattavasti ja biisi todellakin huomattaisiin!

Tästä tuli mieleen:

Takaisin
Ylös Bottom