venäjä

Mökillä tuli joskus kateltua tota Nalle Puhia.

Aion käydä vielä joskus täällä (ehkä), sen verran mukavalta on kuulostanut kun kavereilta kuullut kyseisestä paikasta.

2013 tuli vedeltyä junalla Trans-Mongolia reitti ja pari viikkoa oltiin Venäjällä. Vanhalle foorumille taisin siitä kohtuu pitkän sepostuksen kirjoittaakkin kuvien kanssa, mutta pitää katsoo jos illasta jonku kuvan vielä tännekkin löytäis.

Mentiin muutaman ison kaupungin kautta (olikohan Moskova-Jekaterinburi-Novosibirsk) Baikkalille ja siitä sitten Mongoliaan. Venäjää en osannu ku SPASIBA ja STRASTUI ja nekin opin junassa. Aakkoset opettelin Moskovan metron mainoksista

Tykkäsin kyllä ihmisistä ja menosta, mutta se oli just sitä omanlaistaan. Aika nopeesti oppi esim. Ravintolassa, että ihan turha alkaa sanakirjan kanssa kääntään menua, ennen kuin on kysynyt, että mitä näistä menun ruoista heillä edes on tällä hetkellä...

Jekaterinburi oli oma lemppari. Kiva kaupunki joka meni mutkaisen joen molemmin puolin! Varsinkin kesällä voisin helposti viihtyä siellä useammankin päivän kierrellen joenrantaterasseja

nassekova sanoi:

Vanhalle foorumille taisin siitä kohtuu pitkän sepostuksen kirjoittaakkin kuvien kanssa, mutta pitää katsoo jos illasta jonku kuvan vielä tännekkin löytäis.

Klikkaa laajentaaksesi...

Tuosta sepustukset ja kuvatiedostojen nimet.

Itse topiciin vastaten; en ole koskaan käynyt Venäjällä ja pidän pelkkää ajatustakin vastenmielisenä. Suku täynnä Karjalan evakkoja, joten mielipiteet kyseisestä valtiosta sen mukaisia.

natedogg sanoi:

0:22 Winnie Pooh vielä!

Klikkaa laajentaaksesi...

Tietenkin se on Vinni-Pukh! Perustuuhan se kuitenkin samaan lähdemateriaaliin Gisneppikaman kanssa.

Jokuhan on saattanut jo ehkä jostain päätellä, että mä tosiaan asun Venäjällä. Olen asustellut nyt yhteensä noin 2 vuotta. Aiemmin 6kk Murmanskissa ja nyt olen asustellut noin 1,5 vuotta Petroskoissa. Näiden välissä olin muutaman kuukauden Suomessa. Ennen näitä asumisiakin tullut jonkin verran täällä reissailtua.

Ensimmäinen reissu oli 1999. Se oli joku Malmin seurakunnan bussimatka Viipuriin, Pietariin, Tyröön ja sieltä Tallinnan kautta takaisin Suomeen. En mä tosta reissusta kyllä paljon mitään muista, kun olin 9-vuotias tuolloin. Bussissa oli lähinnä kuolettavan tylsiä mummoja ja takapenkkirivissä muutama siisti kaljankiskoja. Muistelen jotenkin ajautuneeni bussissa heidän seuraansa. Muistan, että Vaalimaata vastapäätä olevan Torfjanovkan rajanylityspaikan vessassa haisi armottomasti kusi ja paska. Tuolloin venäläinen vessapaperi oli vielä joka paikassa kunnollista nightmare fuelia, josta isänikin yleensä vitsaili. Se juttu meni silloin jotakuinkin niin, että venäläinen vessapaperi on kuin ihan tavallista tulostuspaperia, ja sitä käytetään niin, että sormi työnnetään keskeltä läpi, putsataan perä sormella, pyyhitään sormi paperiin ja aiemmin paperitsta revityillä nurkkapaloilla saadaan kynnenaluset putsattua. Ei se paperi nyt tosiasiassa ihan sellaista ollut, mutta aikamoista hiekkapaperia silti. Viipurin tori oli vielä tuolloin kunnollinen. Suomalaisen turistibussin pysähtyessä torin laidalle ei ehtinyt edes nousta penkiltään, kun oli jo joku myymässä piraatti-CD:itä ja jonkun toisen käsi taskussa etsimässä lompakkoa. Pietarissa oli tuolloin ihan pirusti kerjäläisiä. Ihan laumoittain. Viipurissa suomea puhuvat katulapset tuli kerjäämään tyyliin "Hei rouva voisitteko antaa minulle markan?" Sitten jos antoi "Antakaa toinenkin." Se oli sitä Jeltsinin kännideliriumia vielä silloin. Nykyään vähän harmittaa se, että tuolloin reissulla kiinnosti paljon enemmän Aku Ankan taskarit ja Game Boy Color, mutta minkäs teet. Nyt on tullut kateltua YouTubesta jotain sellaisia videoita Pietarista 90-luvulla ja nykyään. Ero on melko valtava. Petroskoi sen sijaan näyttää edelleen aikalailla siltä 1990-luvun Pietarilta. Muutama valokuva on reissulta säilynyt, mutta ne on luonnollisesti vain paperisina Suomessa varastossa. Tuon reissun jälkeen mulla oli tosi pitkään sellainen fiilis, että Venäjälle ei ainakaan tarvitse enää ikinä mennä.

Jossain vaiheessa kiinnostuin Neuvostoliitosta kuintekin aluksi virolaisen punkin ja sittemmin venäjänkielisen musiikin kautta. Virolaiseen J.M.K.E. -bändiin tutustuin aikoinaan nimimerkki Saimoun isäpuolen levyhyllyllä. Kieliopinnot taisin aloittaa yliopistossa 2014 ja sitten Venäjän ja Itä-Euroopan asiantuntijaopinnot sivuaineena joskus myöhemmin.

2015 kaveri tuli opiskelijavaihtoon tänne Petroskoihin. Meillä oli yhden toisen kaverin kanssa tarkoitus lähteä vierailulle silloin, mutta viisumianomuksia täyttäessä kaveri hoksasi ettei ole passi riittävän kauaa voimassa viisumin päättymisen jälkeen. Vaatimuksena on, että passi pitää olla voimassa 6kk viisumin päättymisen jälkeen. Monikertaviisumeita ne voi lopusta lyhentää tuon mukaan, mutta kertaviisumia ei varmaan saa lainkaan liian aikaisin vanhenevaan passiin. Minä kuitenkin hain viisumia ja lähdin sitten Oulusta bussilla Joensuuhun ja sieltä bussilla edelleen Petroskoihin. Kokemus oli varsin stereotypisoiva jo ennen kuin päästiin matkaan Joensuusta. Suomessa oli juuri käännetty kellot talviaikaan. Venäjällä moista ei harrasteta. Venäläinen bussifirma olikin unohtanut ottaa tämän asian huomioon aikatauluissaan. Siinähän sitten kävi niin, että kesäaikataulun mukaisesti bussin piti lähteä vaikkapa klo 16. Bussi tuli Joensuuhun kesäaikaa klo 15, mutta kun kello olikin tunnin vähemmän, niin bussi sitten joutui odottamaan kaksi tuntia pihassa. Itelle tämä ei ollut ongelma, kun Joensuun bussiasema on varusteltu kaikin modernein mukavuuksin. Bussin lähtiessä matkaan kuitenkin selvisi, että osa venäläisistä kanssamatkustajista oli odotelleet sen kaiken ylimääräisen ajan Prisman parkkipaikalla tai vielä pahempaa, jollain satunnaisella bussipysäkillä korvessa. Venäjän puolella vaikutti siltä, että bussi pysähtyy mm. satunnaisilla takapihoilla. Tie Värtsilän rajanylityspaikalta Sortavalaan vievälle tielle asti oli niin huonossa kunnossa, ettei venäläinen bussikuskikaan uskaltanut ajaa kovaa.

Petroskoissa oltiin sellaisella sekalaisella vaihtariporukalla jossain yökerhossa. Seurueessa oli yksi lääkisopiskelija Ghanasta tai jostain sieltä päin. Se osas silloin jo mielestäni ihan täysin venäjää. Sitä meidän seuruetta lähestyi sitten sellaisia paikallisia amislippistyyppejä ja ne kiskasi mua hihasta ja kysy jotain venäjäksi. Mä en silloin puhunut kovin hyvin vielä ite venäjää, niin kysyin sitten siltä lähimpänä olevalta ghanalaistyypiltä, että mitähän nämä pojat on vailla. "Ne haluu tietää että osaanko mä räpätä". Se oli niille venäläispojille nolo opetus siitä, miten ulkokuori voi hämätä näissä kieliasioissa. Ei se muuten osannut räpätä.

Kotiin lähtiessä oli aikamoinen krapula ja KFC:n isoin, silloin Venäjällä noin 5€ arvoinen, kanakori oli vetänyt eversti Sandersin kanaan tottumattoman suomalaismahan vähän sekaisin. Linja-autoasemalle kävellessä joku juoppo haukkui minua pohataksi. Siinä mahassa kiertäessä menin bussiin ja harmittelin sitä, että joutuu käyttämään varmaan epäsiistiä ja epämiellyttävää linja-auton vessaa. Vähän Petroskoin ulkopuolella ajattelin, että nyt en voi enää pidätellä, vaan on pakko mennä bussin vessaan. Lähestyin bussin keskiosaa, jossa vessa yleensä länsimaissa sijaitsee. Ei sijainnut siinä bussissa. Tulomatkalla oli pimeää, niin ei paljon nähnyt maisemia, niin aattelin että paluumatkalla sitten näkee maisemia. Olisi varmaan nähnyt, jos ei olisi tarvinnut olla noin neljä tunnin ajomatkaa rajalle penkillä kaksinkerroin ripulia pidätellen. Takana istuvat rouvat pyysivät jossain vaiheessa, että voisinko ystävällisesti nostaa vieressäni olleen penkin selkänojaa ylemmäs. En voinut, oli rikki. Muistot palaa edelleen Petroskoin ja Suomen väliä ajellessa rajalla olevan OOO Kolmas Kafen kohdalla mieleen.

Petroskoi on kyllä muuttunut vuodesta 2015 aikalailla. Tuo oli niitä pahempia lama-aikoja Krimin valtauksen jälkeen ja ostoskeskuksissa melkein kaikki liikekiinteistöt ammotti tyhjyytään tai firmat oli laittamassa lappua luukulle. Nykyään näissä paikoissa myydään taas karvahattuja ja etenkin sellaisia venäläisen vanhan miehen lippiksiä.

2017 uusi vuosi vietettiin avopuolison kanssa Moskovassa. Oli hyvä reissu. Hieno kaupunki! En tosin suosittele uuden vuoden aikaan vierailua. Ihan liikaa väkeä joka paikassa, metallinpaljastimia keskustan alueella noin sadan metrin välein. Lisäksi Punainen tori ei näytä mitenkään kovin mahtipontiselta ollessaan täynnä joulukuusia. Vanhat metroasemat on hienoja ja kaupungissa on metrolla todella helppo liikkua. Me mentiin Moskovaan Helsingistä Tolstoi-junalla. Suosittelen! Meni matka tosi mukavasti. Toki riippuu vähän että ketä sattuu samaan hyttiin. Menomatkalla meidän kanssa oli sellainen ikiaikaisen vanha inkeriläismummo, joka oli menossa poikansa luo Moskovaan uudeksi vuodeksi. Kova Filip Kirkorovin fani. Hyvää matkaseuraa siihen asti, että alettiin nukkua ja sen nukkuminen kuulosti siltä, että se saattaa lakata hengittämästä minä hetkenä hyvänsä. Paluumatkalla hyttiin osui sellainen äiti-tytär seurue. Niiden kanssa me ei paljon puhuttukaan, oltiin vain väsyneinä yläpunkissa makaamassa. He vissiin ajattelivat sitten, että me ei vaan uskalleta tulla sinne alas istumaan, niin näyttivät meille kännykän ruudulta suoraan venäjästä suomeksi käännetyn viestin. Viestissä luki kohteliaasti suomeksi "Olet epämiellyttävä siellä ylhäällä." Niille ei varmaan koskaan selvinnyt se, että miksi repesin nauramaan. Selitin kyllä venäjäksi sitten, että ollaan ihan omasta vapaasta tahdosta jo makuulla. Helsingin päässä naureskelivat Suomen lapsellisen lyhyille lähijunille.

Muutama kuva Moskovasta.

Herkkuruokaa venäläläisestä Kroshka Kartoshka -pikaruokaravintolasta. Ei ollut tilaushetkellä valmiina kuin yksi uuniperuna. Työntekijöiden kanssa sai ihan tapella oikeudestaan jäädä odottamaan. Viereisessä pöydässä oli nuhjuinen katujen asukki kaiken omaisuutensa kanssa.


Viktor Tsoin muistoseinä vanhalla Arbatilla. Viktor Tsoi ja bändinsä Kino on venäläisen rokin klassikkoja. Viktor Tsoi menehtyi auto-onnettomuudessa vuonna 1990. Neuvostoliiton ykkösrokkitähti ajoi ykkösrokkitähden autollaan, eli Moskvich Alekolla (Neuvostoliiton ensimmäinen etuvetoinen auto, käytännössä Lada Samara) studiolta Latvian Neuvostotasavallassa ja ilmeisesti nukahti rattiin. Joidenkin kertomusten mukaan onnettomuus oli niin paha, ettei auton renkaitakaan koskaan löydetty. Veikkaan, että joku Latvian neuvostokansalainen ne kyllä löysi ja otti parempaan talteen. Kinon kappale Перемен (Peremen, muutos) on soinut nyt aika paljon esimerkiksi Valko-Venäjän mielenosoituksissa.



Moskovan Izmailovon kreml. Näyttää Disneylandilta, mutta sisällä on roskaa ja paskaa. Toisin sanoen rihkamatori.

Taidan lopettaa nyt tähän tällä osaa. Olkoon tämä vaikka ensimmäinen osa pitkästyttävästä sarjasta Tiukka Toveri ja Venäjä.
Mulla olisi tavoitteena yrittää elämän aikana käydä mahdollisimman monella Venäjän alueella. Suomen itärajan tuntuma on nyt suureksi osaksi aika hyvin kierreltynä. Kostamuksessa tosin pitäisi käydä. Olen tässä miettinyt, että vähän koronajutuista sun muista riippuen voisin ehkä ensi kesänä lähteä vaan sellaiselle päämäärättömälle parin viikon roadtripille jonnekin tuonne kohti Kazakstanin rajaa.

Rami Airola sanoi:

Hyvä ryssien biisi tämä!

Klikkaa laajentaaksesi...

Olen töissä suomenruotsalaisessa työpaikassa, ja täällä oli alkuun jännä huomata, että venäläisistä puhutaan ryssinä ilman mitään negatiivista sävyä.

Tässä ketjussa kun on puhuttu aiemminkin jo ysäristä, niin itelle tuli Spotifyssä sattumalta vastaan tällaista ehkä ysäreintä venäjäysäriä.

Murat Nasyrov ja Aljona Apina (kyllä, se on sen sukunimi) - Kuutamoyöt

Ezkimoukko sanoi:

Kostamuksessa tosin pitäisi käydä.

Klikkaa laajentaaksesi...

Olin jo täysin unohtanu tän mestan olemassaolon, mutsi asu venäjällä joskus neuvostoliiton aikaan vielä ja yhteen aikaan läpätti jatkuvasti Kostamuksesta. Pitäs varmaan visiteeraa, kun kerta hype ollu lapsesta asti niin kova.

HYB sanoi:

Olin jo täysin unohtanu tän mestan olemassaolon, mutsi asu venäjällä joskus neuvostoliiton aikaan vielä ja yhteen aikaan läpätti jatkuvasti Kostamuksesta. Pitäs varmaan visiteeraa, kun kerta hype ollu lapsesta asti niin kova.

Klikkaa laajentaaksesi...

Oulussa asuessa lykkäsin tuolla käymistä aina sillä verukkeella, että se on niin lähellä että sinne voi mennä helposti joskus toistekin. Nyt asun samalla puolella rajaa, mutta varmaan tuplasti kauempana. Sehän on sellainen 70-luvun Suomimuseo.

JR sanoi:

"Ei mie tuosta Venäjästä niin perusta", mutta Neuvostoliitto oli jotain muuta, sillon oli meno kohillaan ainakin tääl Eestin sosialistisessa neuvostotasavallassa:

Klikkaa laajentaaksesi...

Nuo neuvostovirolaiset mainokset on olleet kyllä aika legendaarisia. Niistä oli joku dokumenttikin YLEllä joskus muinoin. Perestroikan aikaan on päädytty siihen, että jokaisen valtionfirman budjetista osa on pakko käyttää mainontaan. Mitäähän mainoksilla ei suunnitelmataloudessa tee, mutta whatever. Tulokset on olleet sitten tuollaisia hyviä.

Eestin SNT:stä tuli mieleen isäni muinoin kertoilema tosi hyvä vitsi. Siinä ehkä ruotsalainen, amerikkalainen ja neuvostovirolainen keskustelee sikojen teurastamisesta. Ruotsalainen leveilee, että Ruotsissa siat teurastetaan käyttäen sähköä. Amerikkalainen taas leveilee sillä, että siat teurastetaan avaruusajan hengessä lazerilla. Neuvostovirolainen miettii asiaa hetken ja toteaa, että Neuvostoliitossa siat teurastettaneen tykillä, kun Tallinnan lihatiskeissä on pelkkiä sorkkia ja korvia. KRÄÄH KRÄÄH KRÄÄH.

Edit: Laitetaas vielä lisää venäjäysäriä.

Murat Nasyrov - Nuorukainen haluaa Tamboviin. Vaikka videosta voisi muuta päätellä, niin laulussa ei mainita mitään Addams Familyyn liittyvää.

En ole käynyt ja tuskin ihan lähitulevaisuudessa tulee edes lähdettyä.

-92 kesällä käytiin kattomassa faijan suvun vanhat mestat laatokan rannalla Kurkijoen kylässä. Olihan se aikamoista menoa. Heti rajan jälkeen Latukka kiilas bussin eteen ja äijät hyppäs myymään vodkaa ja röökiä. Raja oli myös hyvin kuvannollinen ilmestys koska heti sen jälkeen metsät muuttuivat soistuneiksi ja hoitamattomiksi. Ei ole tehnyt miei enää uudestaan mennä, en keksi mitään syytä. Tai no Kubinkan panssarimuseossa vois käydä, muuten ei kiinnosta oikein mikään. Samaa neukkumenoa näkee vielä Baltiassa, Puolassa, Unkarissa yms. mestoissa ihan tarpeeksi näin EU:n sisälläkin.

Venäläisiä leffoja ei ole tullut kovin montaa katsottua, mutta tämmöinen neo-noir rikosleffa Brat (1997) säväytti tuon Pietarin ysäritunnelman ansiosta ja ihan kiintoisa on tarinakin. Myös hyvä soundtrack leffassa, pääosin Nautilus Pompiliuksen esittämä. Tuossa musavideo jossa clippejä leffasta:



Sukulaisilla oli 90-luvun loppupuolella paljon venäläisiä marjanpoimijoita mansikkatiloillaan ja nuoremmat näistä venäläisistä jumputtivat aikalailla ryssäteknoa ja sen sellaista vapaa-aikanaan. Tuolloin kuulemieni kappaleiden melodeista ei ole enää kuin hämäriä muistikuvia, mutta Demon kappaleet tunnistin myöhemmin ja yhtyeen albumia "Солнышко" olen kuunnellut toisinaan viime vuosina. Parit kappaleet albumilta:

Brat on kyllä hyvä leffa! Brat 2 on omalla tavallaan kans kova, vaikka se onkin kyllä helvetin korni ykköseen verrattuna. Hyvä soundtrack on siinäkin.

Seuraa osa 2 pitkästyttävää jaarittelua Tiukka Toveri ja Venäjä.

Maantieteen opiskelijoilla ja alumneilla on sellainen yleiseurooppalainen verkosto-organisaatio, jonka kautta järkätään sellaisia lyhyitä vaihtovierailuja kahden tai useamman eri yliopiston maantieteen opiskelijoiden kesken. 2017 alettiin jostain kumman syystä järjestämään vaihtoa Oulun yliopiston ja Immanuel Kantin mukaan nimetyn baltialaisen yliopiston (muistaakseni entinen Kaliningradin valtionylipopisto) välillä. Minä lähdin tähän tietysti innolla Oulun puolelta puuhamieheksi sitten. Eka ne tähdensi sieltä, että on tosi tärkeää, että hankitaan viisumit heidän yliopistonsa kutsulla tavallisten turistiviisumien sijaan. Jotain aikataulujakin siinä lyötiin lukkoon silloin. Ihan reisilleenhän se homma sitten kuitenkin meni, kun ei se yliopisto saanut kaikkia tarvittavia pyöreitä leimoja niihin kutsuihin ajallaan ja meidän piti sitten reissua siirtää vuoden 2018 alkupuolelle. Seuraavalla yrityksellä otettiin suosiolla isäntäväen vastustuksesta huolimatta tavalliset turistiviisumit, kun mäkin olin jo ehtinyt hommata aiemmassa postauksessa mainittua Moskovan matkaa ja mahdollisia muita matkoja varten vuosiviisumin, joka oli vielä voimassa.

Saatiin 2018 alussa hoidettua kaliningradilaisten vierailu Ouluun alta pois ja maalikuussa 2018 me lähettiin taas valumaan Oulusta kohti Kaliningradia. Kaliningradihan on siis se Venäjän outo eksklaavialue Liettuan ja Puolan välissä. Ennen toista maailmansotaa alue kuului Saksalle ja oli nimeltään Königsberg. Oulusta Helsinkiin Onnibussilla, laivalla Tallinnaan ja Tallinnasta Kaliningradiin Ecolinesin bussilla niin, että muutaman tunnin odottelu ja bussin vaihto Riiassa. Ecolinesin bussit oli tuolla välillä todella positiivinen yllätys. Hyvä jalkatila, ilmaisia kuumia juomia ja istumapaikalla kosketusnäyttöterminaali täynnä piraattiviihdettä. Kuskit puhui pelkkää venäjää.

Perille Kaliningradiin päästyämme majoituimme miellyttävään vuokra-asuntoomme, jonka naapurissa oli raunioina oleva kivitalo, jonka vielä osittain pystyssä olevasta seinästä saattoi erottaa saksankielisen maalatun tekstin "apotheke", joten mistään kovin tuoreesta rauniosta tuskin oli kyse. Aikalailla sama venäläinen suurvaltameininki kuin Viipurissakin.

Meillä oli vähän kaikenlaista ohjelmaa siellä yliopistolla. Juteltiin jonkun aluekehityksen professorin kanssa muun maussa siitä, miten kaliningradilaisilla on voimakas eurooppalainen identiteetti (toisin kuin "mannervenäläisillä") ja siitä, miten Krimin jälkeiset rajoitteet on koskenut Venäjällä pahiten Kaliningradia, kun tavaran kuljettaminen muualta Venäjältä Kaliningradiin on vaikeutunut merkittävästi. Samalla selvisi, että Kaliningradissa oli aiemmin varsin yleistä saada elanto pimeänä trokaamalla liettualaisia ja puolalaisia tuotteita venäläisille. Yliopisto-ohjelmasta jäi kuitenkin parhaiten mieleen se, kun meidät vietiin sen yliopiston alaisuudessa toimivaan teknologiseen instituuttiin. Siellä meille esiteltiin muun muassa sellaista optista juttua, josta kukaan meistä ei tiennyt, että mikä se on. Insinööri kuitenkin elvisteli sillä, että se juttu oli yli kymmenen kertaa pienempi kuin joku belgialaisten tekemä vastaava, ja että ihan joka poika ei sellaista juttua osaakaan tehdä. Sitten se tiputti sen kansakunna ylpeyden lattialle ja palasiksihan se meni.

Epävirallisempana ohjelmana oli muun muassa ryyppäämistä ja saunomista. Saunomaan mentiin bussilla jonnekin kaupungin laitamilla olevalle omakotitaloalueelle, joka muistutti vahvasti Boratin kotikylää. Sinne lähiöön saapuessa bussipysäkillä penkillä höyrysi joku yltä päältä öljyinen linja-auton iskari tai vastaava. Ketään ei hätkähdyttänyt. Ihan normaalia. Tuolla käytiin myös saunan lämpiämistä odottaessa paikalliselta kioskilta ostamassa kaljaa koko seurueelle. Mukana olleella venäläisneidillä ei ollut henkkarit mukana ja kioskin myyjä ei arvannut myydä hänelle. Myyjä kuitenkin itse ehdotti sitten, että josko minä varmistettuna aikuisena herrasmiehenä ostaisin ne mahdollisesti alaikäisenkin asiakkaan alkoholijuomat, niin kaikki on horosho. Niin teimme.

Kaliningrad on ihan mielenkiintoinen paikka käydä. Siellä sijaitsee paras osa Neuvostoliiton arkkitehtuuria - Neuvostojen talo! Aikaisemmin sen paikalla sijaitsi Königsbergin linna, joka kuitenkin vaurioitui pahasti toisen maailmansodan aikana. Sen sijaan, että se olisi kunnostettu, päättivät neuvostoviranomaiset, että sen tilalle rakennetaan parkkialue ja uusi ylväs betonibrutalistinen hallintorakennus. Sen tekeminen aloitettiin ja sitten se tietenkin jätettiin kesken. Koska miksipä ei?

Kaliningradilaiset elää tietynlaisessa harhamaailmassa. Siellä yritetään nyt kamalasti entisöidä niitä saksalaisten aikaisia juttuja. Ne ajattelevat siellä, että ne on sitten vetäviä turistikohteita joskus ne saksalaisten jutut. Paskan marjat, sanon minä. Keski-Euroopassa joka pusikko on täynnä hienoja linnoja ja kirkkoja. Miksi kukaan menisi sellaisia katselemaan Kaliningradiin? Sen sijaan keskeneräisiä kulttuurishistoriallisesti merkittävälle paikalle rakennettuja sinisiä betonilaatikoita ei läheskään joka paikassa ole.

Kaliningradin ja Liettuan välillähän on myös Unescon maailmanperintölistalla oleva Kuurin kynnäs. Se on siis se kartassa näkyvä omituinen maakaistale Itämeressä. Se on ihan siisti paikka. Varmaan etenkin kesällä. Ne Kaliningradia pienemmät merenrantakaupungit on varmaan ihan idyllisiä myös kesällä. Me oltiin reissussa onneksi kevättalvella, niin oli lähinnä masentavaa ja harmaata.

Paluumatkalla otin Riian linja-autoasemalla kolikkoautomaatista lihaliemen. Se maksoi jotain 0,5€. Maksoin 2€ kolikolla ja sain vaihtorahana takaisin muutamia eurosenttejä ja 10 Kirgisian somia.


Königsbergin katedraali, jonka yhteydessä on myös Immanuel Kantin hauta.


Immanuel Kantin hauta. Tarinoiden mukaan Immanuel Kant ei koko elämänsä aikana poistunut Königsbergistä, koska se oli niin hyvä paikka. Kaliningradista olisi varmaan lähtenyt pois juosten.


Ihana ja inspiroiva taiteiden talo.


Oikealla yksi useimmiten Kaliningradia esittävissä postikorteissa esiintyvä vanha kalastajakortteli. Vasemmalla pilkistävä todellinen ykkösmonumentti on yleesä rajattu korteista pois.


Maailman paras talo numero 1! Kaliningradin Neuvostojen talo! Koko Venäjän ja ehkä koko maailman suosikkirakennukseni. Rakentaminen aloitettu 1970 ja lopetettu 1985, kun loppui kiinnostus ja rahat. Vuonna 2005 Putin kävi Kalningradissa ja tätä vierailua varten tämä hirvitys maalattiin siniseksi ja asennettiin ikkunalasit aiemmin tyhjänä ammottaviin aukkoihin. Haha ei mahtanut Puitin tajuta, että rakennus onkin oikeasti kesken. Wikipedian mukaan tämä rakennus tullaan räjäyttämään tässä vuoden 2021 alkupuolella. Poskelleni saattaa tirahtaa silloin kyynel. Onneksi pääsin tämän kuitenkin itse omin silmin näkemään.


Immanuel Kantin lisäksi muita tunnettuja kaliningradilaisia on muun muassa Internet Explorer.


Vähä Gisneppiä.


Meidän vuokra-asunnon pihassa oli vaijerilla puuhun kiinnitetty kaljakori. Joku oli vissiin kyllästynyt, kun naapurit aina pöllii Ladan rassailuun avuksi tarkoitetun istuimen.

Ezkimoukko sanoi:

Seuraa osa 2 pitkästyttävää jaarittelua Ezkimoukko ja Venäjä.

Maantieteen opiskelijoilla ja alumneilla on sellainen yleiseurooppalainen verkosto-organisaatio, jonka kautta järkätään sellaisia lyhyitä vaihtovierailuja kahden tai useamman eri yliopiston maantieteen opiskelijoiden kesken. 2017 alettiin jostain kumman syystä järjestämään vaihtoa Oulun yliopiston ja Immanuel Kantin mukaan nimetyn baltialaisen yliopiston (muistaakseni entinen Kaliningradin valtionylipopisto) välillä. Minä lähdin tähän tietysti innolla Oulun puolelta puuhamieheksi sitten. Eka ne tähdensi sieltä, että on tosi tärkeää, että hankitaan viisumit heidän yliopistonsa kutsulla tavallisten turistiviisumien sijaan. Jotain aikataulujakin siinä lyötiin lukkoon silloin. Ihan reisilleenhän se homma sitten kuitenkin meni, kun ei se yliopisto saanut kaikkia tarvittavia pyöreitä leimoja niihin kutsuihin ajallaan ja meidän piti sitten reissua siirtää vuoden 2018 alkupuolelle. Seuraavalla yrityksellä otettiin suosiolla isäntäväen vastustuksesta huolimatta tavalliset turistiviisumit, kun mäkin olin jo ehtinyt hommata aiemmassa postauksessa mainittua Moskovan matkaa ja mahdollisia muita matkoja varten vuosiviisumin, joka oli vielä voimassa.

Saatiin 2018 alussa hoidettua kaliningradilaisten vierailu Ouluun alta pois ja maalikuussa 2018 me lähettiin taas valumaan Oulusta kohti Kaliningradia. Kaliningradihan on siis se Venäjän outo eksklaavialue Liettuan ja Puolan välissä. Ennen toista maailmansotaa alue kuului Saksalle ja oli nimeltään Königsberg. Oulusta Helsinkiin Onnibussilla, laivalla Tallinnaan ja Tallinnasta Kaliningradiin Ecolinesin bussilla niin, että muutaman tunnin odottelu ja bussin vaihto Riiassa. Ecolinesin bussit oli tuolla välillä todella positiivinen yllätys. Hyvä jalkatila, ilmaisia kuumia juomia ja istumapaikalla kosketusnäyttöterminaali täynnä piraattiviihdettä. Kuskit puhui pelkkää venäjää.

Perille Kaliningradiin päästyämme majoituimme miellyttävään vuokra-asuntoomme, jonka naapurissa oli raunioina oleva kivitalo, jonka vielä osittain pystyssä olevasta seinästä saattoi erottaa saksankielisen maalatun tekstin "apotheke", joten mistään kovin tuoreesta rauniosta tuskin oli kyse. Aikalailla sama venäläinen suurvaltameininki kuin Viipurissakin.

Meillä oli vähän kaikenlaista ohjelmaa siellä yliopistolla. Juteltiin jonkun aluekehityksen professorin kanssa muun maussa siitä, miten kaliningradilaisilla on voimakas eurooppalainen identiteetti (toisin kuin "mannervenäläisillä") ja siitä, miten Krimin jälkeiset rajoitteet on koskenut Venäjällä pahiten Kaliningradia, kun tavaran kuljettaminen muualta Venäjältä Kaliningradiin on vaikeutunut merkittävästi. Samalla selvisi, että Kaliningradissa oli aiemmin varsin yleistä saada elanto pimeänä trokaamalla liettualaisia ja puolalaisia tuotteita venäläisille. Yliopisto-ohjelmasta jäi kuitenkin parhaiten mieleen se, kun meidät vietiin sen yliopiston alaisuudessa toimivaan teknologiseen instituuttiin. Siellä meille esiteltiin muun muassa sellaista optista juttua, josta kukaan meistä ei tiennyt, että mikä se on. Insinööri kuitenkin elvisteli sillä, että se juttu oli yli kymmenen kertaa pienempi kuin joku belgialaisten tekemä vastaava, ja että ihan joka poika ei sellaista juttua osaakaan tehdä. Sitten se tiputti sen kansakunna ylpeyden lattialle ja palasiksihan se meni.

Epävirallisempana ohjelmana oli muun muassa ryyppäämistä ja saunomista. Saunomaan mentiin bussilla jonnekin kaupungin laitamilla olevalle omakotitaloalueelle, joka muistutti vahvasti Boratin kotikylää. Sinne lähiöön saapuessa bussipysäkillä penkillä höyrysi joku yltä päältä öljyinen linja-auton iskari tai vastaava. Ketään ei hätkähdyttänyt. Ihan normaalia. Tuolla käytiin myös saunan lämpiämistä odottaessa paikalliselta kioskilta ostamassa kaljaa koko seurueelle. Mukana olleella venäläisneidillä ei ollut henkkarit mukana ja kioskin myyjä ei arvannut myydä hänelle. Myyjä kuitenkin itse ehdotti sitten, että josko minä varmistettuna aikuisena herrasmiehenä ostaisin ne mahdollisesti alaikäisenkin asiakkaan alkoholijuomat, niin kaikki on horosho. Niin teimme.

Kaliningrad on ihan mielenkiintoinen paikka käydä. Siellä sijaitsee paras osa Neuvostoliiton arkkitehtuuria - Neuvostojen talo! Aikaisemmin sen paikalla sijaitsi Königsbergin linna, joka kuitenkin vaurioitui pahasti toisen maailmansodan aikana. Sen sijaan, että se olisi kunnostettu, päättivät neuvostoviranomaiset, että sen tilalle rakennetaan parkkialue ja uusi ylväs betonibrutalistinen hallintorakennus. Sen tekeminen aloitettiin ja sitten se tietenkin jätettiin kesken. Koska miksipä ei?

Kaliningradilaiset elää tietynlaisessa harhamaailmassa. Siellä yritetään nyt kamalasti entisöidä niitä saksalaisten aikaisia juttuja. Ne ajattelevat siellä, että ne on sitten vetäviä turistikohteita joskus ne saksalaisten jutut. Paskan marjat, sanon minä. Keski-Euroopassa joka pusikko on täynnä hienoja linnoja ja kirkkoja. Miksi kukaan menisi sellaisia katselemaan Kaliningradiin? Sen sijaan keskeneräisiä kulttuurishistoriallisesti merkittävälle paikalle rakennettuja sinisiä betonilaatikoita ei läheskään joka paikassa ole.

Kaliningradin ja Liettuan välillähän on myös Unescon maailmanperintölistalla oleva Kuurin kynnäs. Se on siis se kartassa näkyvä omituinen maakaistale Itämeressä. Se on ihan siisti paikka. Varmaan etenkin kesällä. Ne Kaliningradia pienemmät merenrantakaupungit on varmaan ihan idyllisiä myös kesällä. Me oltiin reissussa onneksi kevättalvella, niin oli lähinnä masentavaa ja harmaata.

Paluumatkalla otin Riian linja-autoasemalla kolikkoautomaatista lihaliemen. Se maksoi jotain 0,5€. Maksoin 2€ kolikolla ja sain vaihtorahana takaisin muutamia eurosenttejä ja 10 Kirgisian somia.


Königsbergin katedraali, jonka yhteydessä on myös Immanuel Kantin hauta.


Immanuel Kantin hauta. Tarinoiden mukaan Immanuel Kant ei koko elämänsä aikana poistunut Königsbergistä, koska se oli niin hyvä paikka. Kaliningradista olisi varmaan lähtenyt pois juosten.


Ihana ja inspiroiva taiteiden talo.


Oikealla yksi useimmiten Kaliningradia esittävissä postikorteissa esiintyvä vanha kalastajakortteli. Vasemmalla pilkistävä todellinen ykkösmonumentti on yleesä rajattu korteista pois.


Maailman paras talo numero 1! Kaliningradin Neuvostojen talo! Koko Venäjän ja ehkä koko maailman suosikkirakennukseni. Rakentaminen aloitettu 1970 ja lopetettu 1985, kun loppui kiinnostus ja rahat. Vuonna 2005 Putin kävi Kalningradissa ja tätä vierailua varten tämä hirvitys maalattiin siniseksi ja asennettiin ikkunalasit aiemmin tyhjänä ammottaviin aukkoihin. Haha ei mahtanut Puitin tajuta, että rakennus onkin oikeasti kesken. Wikipedian mukaan tämä rakennus tullaan räjäyttämään tässä vuoden 2021 alkupuolella. Poskelleni saattaa tirahtaa silloin kyynel. Onneksi pääsin tämän kuitenkin itse omin silmin näkemään.


Immanuel Kantin lisäksi muita tunnettuja kaliningradilaisia on muun muassa Internet Explorer.


Vähä Gisneppiä.


Meidän vuokra-asunnon pihassa oli vaijerilla puuhun kiinnitetty kaljakori. Joku oli vissiin kyllästynyt, kun naapurit aina pöllii Ladan rassailuun avuksi tarkoitetun istuimen.

Klikkaa laajentaaksesi...

Kyllä sydän itkee verta kun miettii tuon Itä-Preussin kohtaloa. Ennen Saksan silloisen valtablokin eli Preussin toinen ydinalue ja historia tuhannen vuotta vanha, ja nuo sitten sen ovat raiskanneet. Viipuri samoten, mutta suomalaisetkin osaavat kyllä purkaa vanhaa ja hienoa ja rakentaa kerrostaloja tilalle. Eli paha sanoa ovatko venäläiset Viipurissa tehneet enemmän "tuhoja" kuin ne olisimme tehneet. Ainakin ne kerrostalot olisivat Suomessa parempikuntoisia.

Tuo venäläisten ote on kahtalainen, joskus ne tosiaan säilyttävät tai paremmin jättävät vanhaa, joskus lanataan jotain todella arvokasta maahan nakkikioskin tieltä.

Edit: TYOP

Pitka_Masa sanoi:

Kyllä sydän itkee verta kun miettii tuon Itä-Preussin kohtaloa. Ennen Saksan silloisen valtablokin eli Preussin toinen ydinalue ja historia tuhannen vuotta vanha, ja nuo sitten sen ovat raiskanneet. Viipuri samoten, mutta suomalaisetkin osaavat kyllä purkaa vanhaa ja hienoa ja rakentaa kerrostaloja tilalle. Eli paha sanoa ovatko venäläiset Viipurissa tehneet enemmän "tuhoja" kuin ne olisimme tehneet. Ainakin ne kerrostalot olisivat Suomessa parempikuntoisia.

Tuo venäläisten ote on kahtalainen, joskus ne tosiaan säilyttävöttai paremmin jättävät vanhaa, joskus lanataan jotain todella arvokasta maahan nakkikioskin tieltä.

Klikkaa laajentaaksesi...

Joo sinällään Venäjällä varmaan kaupunkikokonaisuus "säilyy" paremmin kun samat vanhat pystyssä. Viipuri melkolailla samassa asussa kun Suomalaisten lähdettyä, vaan ei olisi jos Suomea olisi. Varmasti olisi tällöin myös isompi kaupunki.

Mä mietin viimeksi Viipurissa käydessä tuota samaa. Siellä on edelleen paljo raunioita vanhassa keskustassa. Jos olisi säilynyt osana Suomea, niin talot olisi kunnostettu nopeasti, purettu 60-luvun lopulla ja rakennettu 70-luvun alussa tilalle rumia kerrostaloja. Tosta reissusta enemmän vähän myöhemmin.

Etätyöpäivän kunniaksi ja ainakin osittain pääkaupunkiseudun lumihelvettikurimuksen inspiroimana kolmas aivan liian pitkä postaus, jossa paskoja kuvia. Toisin sanoen kolmososa sarjassa Tiukka Toveri ja Venäjä. Tästä aika iso osa tuli kirjoitettua varmaan vanhallekin boardille, mutta kirjoitan nyt uudelleen vielä pidemmälti ja jaarittelevammin.

Ennen edellisessä viestissä mainittua Kaliningradin reissua mä olin saanut jo tiedon, että lähtisin toukokuussa kolmeksi kuukaudeksi Turkiin Ankaraan korkeakouluharjoitteluun. Tuon harjoittelupaikan saatuani näin jollain junamatkalla vielä somessa postauksen silloisesta CIMO-harjoitteluohjelmasta (nykyinen EDUFI). Siellä oli haussa harjoittelupaikkoja Moskovassa, Pietarissa ja Murmanskissa. Mä olin aiemmin jo vähän painiskellut, että pitäis saada vielä joku venäjälle tai venäjänkielisiin maihin suuntautuva vaihto-opiskelukausi tai vastaava rutistettua opintoihin, että pääsisi kielitaitoa vähän kehittämään. Laitoin sitten harkkahakemusta vetämään niin, että ykköspaikkana Murmansk ja kakkosena Moskova. Murmanskin valitsin ykköskohteeksi pääasiassa siksi, että olin jo tuolloin päättänyt tekeväni graduni Venäjän arktisiin alueiisiin liittyen. Lisäksi isoja tekijöitä oli se, että olin käynyt Moskovassa jo aiemmin ja se, ettei tuon ohjelman tarjoamilla harjoittelijan apurahoilla kovin pitkälle pötkitä ainakaan mukavasti asustellen Moskovassa. Niin siinä sitten lopulta kävi, että aikaisempien kymmenien ellei satojen epäonnistuneiden työ- ja harkkapaikkahakemusten jälkeen tärppäsi kahdella peräkkäisellä haulla. Toukokuussa Ankaraan lähtiessä tiesin siis jo, että saan sieltä takaisin Suomeen lähtiessä aloittaa melkolailla välittömästi järjestelyt Venäjälle muuttoa varten. Kesä Turkissa ja talvi Jäämeren rannalla, mikäs siinä. Oli tosi mukava, kun satunnaisen yliopiston tutkimusassarisilpun jälkeen oli jopa melkein vuodeksi tekemistä ja jotain toimeentuloa tiedossa.

Alunperin aattelin, että menen Oulusta Murmanskiin varmaan Pietarin kautta niin, että Helsingistä junalla tai bussilla Pietariin ja sieltä lentämällä Murmanskiin. Lapista on aiemmin mennyt säännöllisesti busseja Murmanskiin, mutta ne oli jo lopetettu ennen 2018. Mietiskelin siinä sitten, ettei tuossa etelän kautta koukkaamisessakaan kyllä ole järjen hiventäkään. Avopuolisolla taas oli tuolloin tiedossa samaan aikaan lyhyt työrupeama Pudasjärvellä, joten en voinut meidän autoakaan omaan käyttöön omia puoleksi vuodeksi. Annoin isälleni sitten toimeksiannoksi tehdä sitä, mitä hän aikalailla kaiken vapaa-aikansa tekee muutenkin, eli katselee nettiautosta epäilyttävän halpoja autoja. Isällä oli itellään pihassa jo kaksi 90-luvun dieselkäyttöistä VW Passatia, joista toinen varaosina ja toinen ajossa. Löytyikin sitten Siikajoelta '97 VW Passat TDI. Isä ajoi sitten kuorma-auton kanssa Siikajoelle Jalasjärveltä ja minä Oulusta. Tossa autossa oli se ongelma, että edellinen omistaja oli yrittänyt madaltaa sitä ja se ei ollut oikein onnistunut. Ostettiin se pois pihasta sitten. Hinta oli jopa 150€. Isän varaosa-autosta vakiojouset ja iskarit ja vähän jotain niveliä sun muita alle ja avot, ajokuntoinen auto. Ihan jees vehje oli. Automaattivaihteisto ja laitettiin vielä jälkiasennuksena vakionopeudensäädin. Dieselveroa nyt joutui jonkun verran maksamaan, mutta eipä se nyt niin haitannut. Hyvähän se on Suomeen maksaa veroja autosta, jonka polttoaineista itse ostin 90% Venäjän puolelta.

Päätös hankka auto käyttöön tuon Murmanskissa olon ajaksi osoittautui kyllä tosi hyväksi päätökseksi. Olisi jäänyt kyllä paljon näkemättä, jos olisin alkuperäisen suunnitelman mukaan lentänyt Pietarista Murmanskiin. Lisäksi olisi tullut varmasti nähtyä kaupukia ympäröiviä alueita huomattavasti paljon vähemmän, kun joukkoliikennetarjonta olisi rajoittanut paljon. Melkein joka viikonloppu kävin jossain päiväseltään ajelemassa, pari kertaa jopa eksoottisen Norjan puolella. Hyvin lähti joka kerralla dieselauto käyntiin, vaikka pakkanen oli talvella aika pitkälti siinä -20c kieppeillä. Akku oli toki uusi ja työpaikalla oli jopa lämmmitystolppa, mutta kotipihassa nyt ei tietty lohkolämmittimen käytöstä tarvinnut unelmoidakaan. Autoa en saanut hajotettua, vaikka kilometrejä kertyi ihan kiitettävästi, tiet oli huonoja ja ajotapa säälimätön. Vetonivel alkoi paukuttaa just kun piti joululomaa lähteä viettämään Suomeen. Sen sijaan, että olisin alkanut aikatauluja muuttamaan ja korjaamolla käymään, niin tuumin, että se vielä tuollaisen lyhyen ajon Murmanskista Oulun kautta Jalasjärvelle (1150 km) ja niinhän se kesti. Joulukinkun rasvat ja sinapit suupielissä korjattiin autoa sitten pyhinä. Isä taitaa tuolla autolla edelleen ajaa.

Autolla Venäjälle aikovan kannattaa kiinnittää huomiota seuraaviin:

• Rekisteriotteessa pitää olla oma nimi. Jos ei ole, niin pitää olla valtakirja
• Pitää olla Venäjällä voimassa oleva green card. Tämän saa onneksi yleensä ilmaiseksi vakuutusyhtiöltä.
• Tulli-ilmoituskaavake pitää täyttää kahtena kappaleena. Se kannattaa tehdä mielellään jo kotona ennen lähtöä, niin ei tarvitse tullissa niin kauaa istua.
• Venäjällä auton pakollisia lisävarusteita on varoituskolmion lisäksi ensiapulaukku, vaahtosammutin ja huomioliivit. Näitä ei tosin ole kukaan koskaan halunnut nähdä minulta muuten kuin myöhemmin täällä autoa katsastaessa.
• Maatunnustarra on vissiin teoriassa pakollinen, eikä EU-kilpien maatunnus välttämättä ole riittävä. En tosin usko, että tätä valvotaan.
• Mahdolliset kojelautakamerat pitää olla rajanylityspaikoilla pois päältä, tai mielellään ehkä jopa kokonaan pois ikkunalta.
• Nastarengasmerkki (kolmio, jossa Ш) ei ole enää nykyään pakollinen nastarenkaita käyttäessä.
• Päätiet on pääosin ihan ok ja sivutiet pääosin huonokuntoisia
• Venäläiset ovat viitsineet laittaa teiden varsiin kilometrin välein kilometripylväitä, mutta nopeusrajoituksista kertovia merkkejä ei ole viitsitty juurikaan laittaa. Jos ei ole erikseen mainittu, niin maanteillä nopeusrajoitus on 90 km/h ja taajamissa 60 km/h. Taajamissa nopeusrajoitukset on yleensä kerrottu hieman selkeämmin. Ylinopeussakoja ei saa alle 20 km/h ylityksistä.
• Vaikka olisi venäläinen kännykkäliittymä, niin taajamien ulkopuolella ei mobiilinetti toimi yleensä mitenkään. Tästä syystä onkin hyvä idea ehkä ottaa autoon mukaan mahdollisesti ensimmäiseltä tankkauspaikalta jonkun hinausfirman käyntikortti, ihan vain varmuuden vuoksi. Niissä on yleensä hinausauton kuva tai vähintään teksti "эвакуатор"
• Venäjällä ajaminen ei ole ihan niin vaarallista kuin YouTuben perusteella voisi olettaa, mutta etenkin kaupungeissa ajaessa kannattaa olla erittäin tarkkana. Paikallinen ajotyyli on melko paljon suomalaista aggressiivisempaa. Venäjällä pärjää liikenteessä hyvin paikallisella kolmen D:n ohjeella: Дай дорогу дураку (dai darogu duraku) - anna tyhmälle tietä.

Murmanskista oli aika vaikea löytää asuntoa. Murmanskin kaupunki ja alue on todella voimakasta muuttotappioaluetta. Just ennen Neuvostoliiton hajoamista Murmanskin kaupungissa asui noin 473 000 asukasta. Vuonna 2020 asukasluku oli noin 288 000. Nuoriso muuttaa paremman elämän perässä Pietariin ja Moskovaan ja monet Murmanskissa venäläisittäin hyvät tulot kerättyään ja suhteellisen aikaisin eläköityessään taas pakkaa kamat ja muuttaa viettämään eläkepäiviä jonnekin Sotshin lähimaastoon. Voimakkaasta väestökadosta johtuen Murmanskissa on rakennettu hyvin vähän uusia asuintaloja, eikä ihmisillä tunnu olevan kamalasti intressejä remontoida vuokralle asettamiaan asuntoja. Kaupungista löytyykin vuokra-asuntomarkkinoilta paljon hyvin halpoja ja aivan kamalan näköisiä asuntoja, jotka näyttää sisustukseltaan siltä, että edelliset asukkaat on varmaan teloitettu Stalinin vainoissa 1930-luvulla. Remontoiduista asunnoista taas pyydetään yleensä paikalliseen tasoon nähden aika korkeaa vuokraa. Asuntoja Avito.ru -sivulta (paikallinen Tori.fi) katsellessa jouduin toteamaan myös, ettei asuntonäyttöjen sopiminen etukäteen oikein onnistu, vaan ne sovitaan enemmänkin noin puolen tunnin varoitusajalla mielummin. Yhtä tosi hyvältä näyttävää kämppää piti mennä katsomaan, mutta omistajalta tuli sitten viestiä, että edelliset asukkaat ei oo saaneet aikaiseksi lähteä. Venäjällähän asunnot vuokrataan pääasiallisesti kalusteineen (sisältää edellisten asukkaiden tai omistajan satunnaiset romut ja rojut).

Asustelin aluksi sellaisessa 70-luvun airbnb:ssä, jossa tuli keltaista vettä hanasta. Lopulta sitten löytyi ylihintainen ja hieman mauttomasti remontoitu pikkuyksiö 1960-luvulla rakennetusta vihreänruskeankellertävästä betonielementtitalosta. Ihan hyvä kämppä muuten, mutta vuodesohva ei ollut kovin hyvä ja sisälämpötilaa ei pystynyt itse säätämään. Loppusyksystä oli pirun kylmä ja joutui pitämään sähköpatteria sängyn vieressä. Alkutalvesta lämmityskauden alettua taas asunto muuttui tuliseksi pätsiksi, jossa piti munat hiessä pitää ikkunoita välillä auki, vaikka ulkona saattoi olla -25C. Kerran keittiössä leittä siivotessa huomasin hauskan asian: jos toinen käsi oli tiskialtaan reunalla ja toisella kädellä kosketti esimerkiksi jotain liedessä olevaa ruuvia, niin tuntui heikkoa sähköistä värinää. Asunnossa oli yhdessä kohdassa myös erittäin kylmä lattia, jota aika paljon ihmettelin. Mun asunto oli sellainen nurkka-asunto, mutta ikkunoita oli vain yhteen suuntaan. Kerran roskia viedessä aloin ulkona ihmettelemään, että mihin tuo vahvasti alkuperäiseltä 60-luvun ikkunalta vaikuttava ikkuna vie. Tajusin sitten oitis, että no perkele minun asuntohan sen ikkunan takana on, mutta sen eteen oli vaan remontoitu sellainen ihme lisäseinä, jossa oli sellaisia tilpehöörisyvennyksiä sun muuta mautonta. Se oli varmaan just ton salaikkunan kohdalla se jäätävän kylmä kohta lattiassa.

Murmanskin kaupunkihan on aika ankea. Se sijaitsee Kuolanvuonon rannalla, parinkymmenen kilometrin päässä itse Jäämerestä. Vuonon ranta on käytännössä pelkkää satamaa. Talvella kaupungissa on aika ikäviä hiilen ja mazutin (huonolaatuinen lämmitysöljy) katku. Välillä Suomesta takaisin Murmanskiin tullessa tuntui, että autosta ekan kerran ulos astuessa imusolmukkeet alkaa turvota välittömästi. Onneksi Murmanskissa ei kuitenkaan säilötä enää (kai, toivottavasti) ydinjätettä romulaivoihin niin kuin ennen. Lepsekin on saatu jo pääosin norjalaisten rahoilla siirrettyä romutettavaksi ja käsiteltäväksi. Neuvostoliiton aikaan on ollut kyllä villi meininki noiden ydinsukellusveneiden ja -jäänmurtajien kanssa. Kokonaisia reaktoreita vaan upotettu mereen ja välillä yritetty säilöä ydinjätettä romulaivoihin aivan Murmanskin keskustan tuntumassa.


Ei täällä mitään saasteita ole. Saatanan russofobi.

Kaupungilla on toisen maailmansodan peruja sankarikaupungin status. Se ei taatusti jää kaupungissa vieraillessa epäselväksi, titteliä ja suuren isänmaallisen sodan vuosilukuja toitotetaan ihan joka paikassa, oli sitten kyseessä joku monumentti tai johdinauton kylki. Sinänsähän kaupunki on mielenkiintoinen, että se maailman suurin napapiirin pohjoispuolella oleva asutuskeskittymä. Kaupunki näyttää ihan hienolta valoineen pimeän aikaan, jos tulee Suomesta Raja-Joosepin rajanylityspaikan kautta.


Murmanskissa sijaitsee Venäjän kolmanneksi korkein patsas. Virallisesti tämän oikeastaan varsin ruman monumentin nimi on "Neuvostoarktisen suojelijoille", mutta tuttavallisemmin patsas tunnetaan nimellä Aljosha.



Murmanskilaisen Vesijeesuksen kirkon takana kukkulan laella on muistomerkki ydinsukellusvene Kurskin onnettomuuden uhreille. Kurskin uppoaminen vuonna 2000 on Venäjän laivaston pahin sukellusveneonnettomuus.

Yllä kuvattujen ohella Murmanskissa on merkittävänä nähtävyytenä vielä museoksi muutettu ydinjäänmurtaja Lenin. Siellä ei ilmeisesti voi käydä ilman, että osallistuu kierrokselle, mutta kierroskin oli ihan mielenkiintoinen. Kierroksia voi olla hankala saada englanniksi.

Siinä missä ite Murmanskin kaupunki osoittautui aika masentavaksi ja tylsäksi, niin Murmanskin alue osoittautui kuitenkin aivan mielenkiintoiseksi. Maisemat on etelään verrattuna aika eksoottisia. Välillä vaan tulee vastaan Montshegorsk tai Nikkeli, joiden ympärillä maa on täysin saastunutta ja näyttää siltä kuin alueella olisi tehty maanalainen ydinkoe. Murmanskin alueen ärsyttävin puoli ulkomaalaiselle on ehdottomasti alueen sotilaallinen merkitys. Matkailuteollisuus on alueella vielä lasten kengissä, vaikka kiinalaisilta turisteilta ei voi Murmanskissakaan enää välttyä. Ulkomaalaisten liikkuminen on varsin rajoitettua, eikä Jäämeren rantaan esimerkiksi kovin helposti pääse muualta kuin Teriberkasta käsin. Murmanskista Norjaan vievän tien varrella on maailman syvin ihmisen poraama reikä. Harmi vaan, että se on peitetty, vanha tutkimuskeskus on raunioina ja rauniot täynnä jätettä. Lisäksi Murmanskin ja Norjan välillä olevalla tiellä on Murmanskin päässä varsin eksplisiittisesti (tosin tietty vain venäjäksi) sanottu, että ulkomaalaiset ei saisi poiketa tuolta tieltä lainkaan. Minä tulin käyneeksi vissiin jollain kielletylläkin alueella kerran, mutta eipä sitä siellä paikan päällä voinut mitenkään tietää, eikä vierailun laillisuus tai laittomuus lopulta tuntunut rajoituksia tutkiessa olevan kovinkaan yksiselitteistä.

Muutamia satunnaisia poimintoja maakuntamatkoilta:


Teriberka on suosittu matkailukohde Murmanskin alueella. Kylässä kuvattiin aikoinaan osa Leviathan -elokuvan ulkokohtauksista.


Tie Teriberkaan kulkee tundralla. Perille kylään päästyä sisuskalut värisevät vielä useita minuutteja. Tie joudutaan sulkemaan lumen vuoksi yleensä useamman kerran talven aikana. Teriberkaan vievää tietä ja Suomen Lappia molempia yhdistää se, että kiinalaisturistin ohjastama vuokra-auto ei pysy talvella tiellä mitenkään.


Teriberkassa pääsee ihailemaan Jäämeren ylväitä rantakallioita. Ensin on kuitenkin ajettava laittoman kaatopaikan läpi. Tämä laiton kaatopaikka on saatettu sittemmin siivota tai olla siivoamatta.


Teriberka on tunnettu myös laivojen hautausmaastaan.


Rosljakovo on Murmanskin pittoreski lähiö, joka ei ole lainkaan harmaa tai masentava. Ulkomaalaiset ovat päässeet vierailemaan alueella vuodesta 2015, kun se siirrettiin Severomorskin suljetun sukellusvenekaupungin yhteydestä osaksi Murmanskin kaupunkia.


Luujärven saamelaiskunnassa bonus kertyy S-etukortilla.



Luujärven kota-Diksistä saa kätevästi viinat ja makkarat. Bonuksia ei kerry S-etukortilla.


Lentotukikohtakaupunki Olenegorskin paras nähtävyys joukko seinään ruuvattuja kiviä.

Olenegorskin ja Luujärven välimaastossa on muuten perkeleenmoinen tutka, joka on osa vanhaa ydinohjusten ensivaroitusjärjestelmää. Se on vielä palvelukseksessa, joten siitä en nyt kovin ottanut kuvia. Kuitenkin samanlainen, kuin oli Latvian Skrunda-1, joka Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen tuhottiin seremoniallisin menoin:



Suomalainen Imatran Voima rakensi aikoinaan Ylä-Tuuloman kylään vesivoimalan ja liikekiinteistön. Ilman katolla liehuvaa Venäjän lippua voisi ihan hyvin kuvitella, että kuva on otettu vaikkapa Vimpelin kirkonkylällä vuonna 2021.


Jääpuikoista päätellen Ylä-Tuuloman kylässä lämpö ei todellakaan karkaa harakoille.


Tumannyin väkiluku romahti Neuvostoliiton hajoamisen ja vesivoimalan valmistumisen myötä. Entinen tuhansien ihmisten koti on nykyään enää muutaman sadan ihmisen koti. Ihmiset ovat muuttaneet pariin ehjään kerrostaloon ja loput saa olla vaan pystyssä. Onneksi on hyvä leikkikenttä.



Lähellä Norjan rajaa sijaitsee Nikkelin kaupunki, josta Norislk Nickelin sulattamo lähettää hyviä saasteita ajoittain myös Norjan puolelle. Sulattamo ollaan sulkemassa lähivuosina.


Nikkelin Lenin-setä valvoo tuotantoa ja viisivuotissuunnitelman toteuttamista.


Tulipa laittoman pitkä postaus. Hyi saatana.