Nokia 7650 (2001) oli Nokian ensimmäinen kamerapuhelin. Käyttöjärjestelmänä oli Symbian OS v6.1 ja käyttöliittymänä S60 v0.9, näytön resoluutio oli 176 x 208 pikseliä, ja kuvien koko 640 x 480 pikseliä. Tästä puhelinmallista tuntui alkavan tulevaisuus.
Muistan hyvin, kun tämä tuli markkinoille. Kadunvarsimainokset olivat Turussa täynnä näitä. Joku vuoristorata meni kuvan reunalta reunalle, ja tämä oli siinä keskellä ottamassa silmukasta tarkkaa kuvaa.
Mainos vähän tuntui venyttävän todellisuutta, koska laatuhan oli tätä:
Tämä oli aivan käsittämättömän huima laite silloin uutena. Sitä on varmasti nykyisin monen nuoremman vaikea käsittää että mikä siinä nyt niin ihmeellistä oli, mutta se antaa jonkinlaista perspektiiviä jos miettii että 90 prosenttia ihmisillä oli tuohon aikaan mustavalkonäytöllinen 3210 tai vastaava puhelin.
Muistan kun työpaikalla yksi kaveri oli ostanut tämän 7650 uutena ja kaikki kerääntyi hänen ympärilleen katsomaan että mikä hiton vekotin tuo on.
Kaveri oli reilu ja antoi jokaisen demota laitetta. Se on jäänyt samalla tavalla omaan mieleen kuin ihka ensimmäinen kännykällä soittama puhelunikin.
Silloin tajusin niin konkreettisesti että nyt ollaan murroskohdassa kännyköiden kanssa kun sain käteeni 7650, ja otin sillä kokeeksi yhden valokuvan työporukasta. Millään aikaisemmalla puhelimella ei olisi voinut tehdä samoin. Tällä olisin voinut myös lähettää kuvan edelleen vaikka sähköpostiin tai multimediaviestinä (jos jonkun luuri olisi sitä tukenut).
Siitä meni puolisen vuotta kun oli pakko mennä ostamaan aikaisemman Nokia 7110 puhelimen tilalle sitten 7650.
Pelkästään jo ruudukkoon perustuva valikko värinäyttöineen teki valtavan vaikutuksen. Ja tämähän olikin sitten ahdettu täyteen kaikilla sen aikaisilla yhteyksillä ja kuviteltavissa olevilla herkuilla. Ensimmäinen omistamani puhelin jossa esimerkiksi netti toimi niin hyvin kuin se nyt tuohon aikaan saattoi toimia. Lisäksi tähän sai ladattua jostain sen aikaisesta kaupasta hitto vie VIDEOKAMERAN , jota ei puhelimessa vakiona ollut. Todennäköisesti jätetty vähäisen muistin takia pois.
Ja se muisti olikin sitten tämän puhelimen ainoa puute, sitä nimittäin oli ainoastaan 4mb. Kyllä luit edellisen lauseen oikein, eli 4mb josta käyttäjän tallennustila oli 3,6mb. Siinä sai sitten taiteilla kuvien, videoiden, musiikin, pelien ja viestien kanssa että mihin saat mahtumaan. Parikymmentä kuvaa kun otit niin muisti oli täynnä. Vastaavasti muutama videokameralla kuvattu pätkä täytti muistin.
Tämän jos olisi saanut erillisellä MMC muistikorttipaikalla varustettuna niin olisi ollut täysi kymppi.
Seuraajamalli 3650 oli sen sijaan jo varustettu irroitettavalla erillisellä muistikortilla joka on kyllä ehdoton tällaiselle laitteelle.
Kuitenkin voidaan puhua todellisesta uraa uurtavasta puhelinmallista joka viitoitti suunnan pitkälle tulevaisuuteen.
Jos puhutaan että mikä puhelin on tehnyt minuun koskaan suurimman vaikutuksen, niin se on varmasti tämä.