Uutisketju

04:51

Google aikoo poistaa aborttiklinikkakäynnit käyttäjiensä sijaintitiedoista​

Teknologiayhtiö Google aikoo poistaa käyttäjien sijaintitiedoista käynnit aborttiklinikoilla, lähisuhdeväkivallan uhrien suojissa tai muissa kohteissa, joissa vaalitaan yksityisyyttä.
Yhtiö kertoi asiasta viikko sen jälkeen, kun Yhdysvaltain korkein oikeus kumosi aborttioikeuden liittovaltion tasolla.

Google ei aio myöskään säilyttää sijaintitietoja muun muassa käynneistä hedelmöitysklinikoilla, laihdutusklinikoilla tai riippuvuuksien hoitoon tarkoitetuissa laitoksissa.

Blogipostauksessa yhtiön edustaja kertoi, että sijaintitiedot poistetaan pian visiitin jälkeen, jos järjestelmät havaitsevat käyttäjän käyneen edellä mainittujen kaltaisissa kohteissa.

STT-AFP
 
Tieryissä maissa oikeudenkäynnissä toiminee myös kikka nimeltä "vahingossa kaaduin päälle ja raketti lipsahti."
Täällä oli jossain vaiheessa huolta myös isyyshommista (tämä viesti ei liity raiskauksiin eikä ole tarkoitus vähätellä asian vakavuudella) niin sitten voi tälleensä juhlia kun käy ilmi, että on voinut jollain muullakin käydä niin, että ”vahingossa kaatua” ja ”raketti lipsahtaa”. :sweat:
 
Tämä logiikka ei nyt oikein aukea. Tai sitten konteksti.
Ihan hyvä logiikka tuossa on. Kontekstina abortti.

edit. Tai no tuossa jo ekassa vastauksessa tuleekin se pointti (harvinaista, koska twitter jos mikä on oikein kunnon likakaivo):
Jos konservatiivit ihan oikeasti haluais lopettaa abortit, olisi luonnollisesti kannattavinta vähentää vahinkoraskauksia. Koska pakkovasektomiat ei oo oikeasti ratkaisu, tämä onnistuu vain lisäämällä seksuaalikasvatusta ja varmistamalla ehkäisyn helppo saatavuus.
 
Viimeksi muokattu:

No toki olen aivan samaa mieltä helpon ehkäisyn saatavuuden osalta, mutta tuolla retoriikalla voidaan argumentoida kaikkia naisia koskevaa pakkoabortointia vastaan, mistä ei liene missään kohti ollut kyse. Tuo oli lähinnä sekä abortin kieltämistä tukeva kommenti että perinteistä "raiskaajien munat valtiolle" -tyyppistä retoriikkaa.
 
Vois ne naisetkin kai pakkosteriloida ja purkaa/keinohedelmöittää sitten kun taloudellisesti/henkisesti/sosiaalisesti ovat valmiita raskauteen.

edit://Tasa-arvoisesti voitaisiin tehdä sama toimenpide kummallekin osapuolelle.
 
Viimeksi muokattu:
Tärkeintä on säästäminen, myös työntekijöistä säästäminen ja voittojen maksimointi.

TUTKIMUS ei anna vastausta siihen, mikä koulutuksessa kannustaa ratkaisuihin, jotka vähentävät palkansaajien osuutta potista. Tutkijat arvelevat, että kauppakorkeakouluissa on käännytty suosimaan ajatusta, jonka mukaan liikkeenjohdon tehtävä on maksimoida omistajien voitot.

Tätä oppia alkoi 1970-luvulla kehitellä taloustieteilijä Milton Friedman, joka sai sittemmin paljon seuraajia. Acemoglu kollegoineen kirjoittaa, että opin vaikutuksesta osa johtajista ei enää näe työntekijöitä yhtiön osallisina vaan kustannuseränä, josta voi säästää.

Omalla tavallaan tää on jännä, miten nykysukupolvi on kasvanu someen ja hälläväliä asenteeseen, koska valtiolta saa aina tuet. Viimeeks eilen kuulin, et töitä ois ollu tarjolla viikonlopuks alle 20v myyjälle (koeajalla ja muutenkin heikko myynti hänellä ja vklpna yleensä hyvät myyntimahkut) ni ei, kun pitää veljen synttäreit juhlia koko viikonloppu :rolleyes:

Korjatkaa toki jos oon vääräs.
 
Aika moni etsii helppoa hommaa korkealla palkalla. Itsekin. Vähän vähäisesti ollut tarjolla toistaiseksi.
 
Takaisin
Ylös Bottom