- Viestit
- 29751
Maine:
"Se, jolla on eniten romua kuollessaan, niin se voittaa."
Ostettiin emännän kanssa tänään Uudestakaupungista talo! Ei ollut mikään läpihuutojuttu, koska pankista tuli n. 45 minuuttia ennen kaupantekohetkeä (!) tieto, että jokin myyjäosapuolen paperi puuttuu. Kiihkeän puhelurumban jälkeen sovittiin osapuolten kanssa kuitenkin, että menemme joka tapauksessa pankkiin selvittämään ja tehdään kaupat vaikka väkisin. Onneksi menimme, koska pankki olikin väärässä ja kaupanteko onnistui. Olisi ollut aivan helvetin työlästä järjestää kahdeksan ihmisen aikataulut taas yhteen paikkaan ja aikaan.
Reilun 7 000 neliön tontti, 90 neliötä, pihasauna isolla tuvalla, muutama ryönävarasto, lähellä keskustaa, hintaa 120 000 €. Kuvia tulee myöhemmin.
Paimion tila menee myyntiin varmaan ensi vuonna, kun ollaan saatu muutettua kaikki romut sieltä veke. Tai sitten voisi pitää sen ryönävarastona![]()
onnea!