Twin Peaks

Alettiin kattoo tätä vaimon kanssa. Kaks ekaa jaksoo takana. Yllätti, että miten hauska tämä on! Outoja hahmoja ja kohtuu satunnaisia heittoja. Ihan kiinnostavia juonikuvioita aloiteltu ja muutenkin kiinnostavia elementtejä esitelty.

En tiedä juuri mitään tästä sarjasta, mutta se vähä mitä olen kuullut, niin Lynch ei vie kaikkea ihan loppuun saakka. Tosin tämä nyt oli Lynchin tuntien odotettavissa. Voisi sanoa, että Lynch ei petä koskaan, sillä Lynch pettää aina.
 
Aloitin eilen katteleen S3 - The Return :eek:

Makaan kuumeessa kotona sohvalla ja muutenkin kuumottuneet fiilikset! Alunperin oli tarkoitus pitää pidempään taukoa kun sain kaiken 90-luvun setin juuri katseltua, mutta en malttanutkaan odotella kun iski sellanen tunne päälle että nyt mennään! Mä vihasin tätä aivan sieluni pohjasta kun katsoin sillon kun tää tuli, mutta jonkinlaista kypsymistä on vissiin tapahtunut kun pystynkin nyt aivan eri tavalla suhtautumaan tähän. Eikä varmasti liene haittaa siitäkään kun on kaikki aiempi Twin Peaks -tuotanto aivan tuoreessa muistissa, vaikka en nyt kauhean syvällisesti väitäkään tästä kaikkea ymmärtäväni. Täähän on todella hyvä ja meen vaan mukana.

Kirjaudu tai rekisteröidy katsoaksesi spoilerin sisällön.
 
Muistu mieleen ku ala-asteella kaikkien piti tulla luokan eteen kertomaan mikä haluu olla isona ja kaveri töksäytti sit siellä että "palkkamurhaaja".
Se sukupolvi oli siirtynyt jo Twin Peaksista Hitmaniin.
 
Alettiin kattoo tätä vaimon kanssa. Kaks ekaa jaksoo takana. Yllätti, että miten hauska tämä on! Outoja hahmoja ja kohtuu satunnaisia heittoja. Ihan kiinnostavia juonikuvioita aloiteltu ja muutenkin kiinnostavia elementtejä esitelty.

En tiedä juuri mitään tästä sarjasta, mutta se vähä mitä olen kuullut, niin Lynch ei vie kaikkea ihan loppuun saakka. Tosin tämä nyt oli Lynchin tuntien odotettavissa. Voisi sanoa, että Lynch ei petä koskaan, sillä Lynch pettää aina.

Kakkoskauden ysijaksossa menossa. On ihan hyvä ollut. Kaikki tapahtumat ei ole niin kiinnostavaa, mutta lohdutan itseäni ajatuksella, että ainakin tässä sarjassa tapahtuu koko ajan jotain!

Vaimo ei tykkää. :D
 
Lynch halusi ohjata Twin Peaksia lisää, mutta Sony pakotti sen sijaan ohjaamaan pleikkarimainoksia niille:

Edit: on siis oikeasti Lynchin ohjaama mainos
 
Viimeksi muokattu:
Takaisin
Ylös Bottom