Turha threadi

Kylläpäs oli kauppareissu. Itsellä ihan muutama ostos ja Prismassa taas tavalliseen tapaani onnistuin valitsemaan kassan, johon tuli stoppi syystä X. Tällä kertaa oli perus mamma ja pappa ostamassa uutta telkkaria, joka oli sitä kokoluokkaa, ettei sitä oikein viisaasti olisi voinut hihnalle nostaa. En tiedä oliko myyjänä ollut tyttö harjoittelija vai mitä, mutta tuntui olevan hankaluuksia löytää oikeaa viivakoodia laatikosta.

Pappa pyöritteli laatikkoa kaikin päin ja yritti auttaa sillä käsiskannerilla myyjää, mutta ei vaan saanut hintaa esille. Pappa jo ääneen totesi siinä, että on se kun tässä on ainakkii kuus eri koodii ja ei löyvy oikkee. Sitten vielä mamma heitti siihen päälle tämän perussuomalaisen ikiklassikon, että "no sittehä se on varmmaa ilimanen!" ja vielä katsoi minun suuntaan sellaisella omahyväisellä ilmeellä, että enkös muuten keksinä ;NOHEVAN vitsin hä??

Itse tuijotin vaan tonnit naamalla eteenpäin ja koitin kovasti olla vastaamatta, että elä junalautta viitsi. Kovasti koitin katsella, että aukaisisiko viereisellä kassalla hääräävä myyjä sen kassan, että pääsisi pois tästä, mutta ei valitettavasti.
 
Muistatteko kun jengillä oli poltettuja NTSC-pelejä ja sitten värien puuttuminen perusteltiin sillä, että poltto oli jotenkin epäonnistunut.

En ole tätä asiaa vuosikymmeniin ajatellut, mutta kyllä muistui heti mieleen tämän luettuani!
 
Muistatteko kun jengillä oli poltettuja NTSC-pelejä ja sitten värien puuttuminen perusteltiin sillä, että poltto oli jotenkin epäonnistunut.

Ite pelasin varmaan ekan 2v pleikalla polttopelit mustavalkosena eikä häirinny yhtää :D Sittenku vihdoin sain SCART kaapelin jostain niin häiritti ku olin kuvitellu Breath Of Fire III hahmot ihan erivärisiksi :gnasher:
 
Ite pelasin varmaan ekan 2v pleikalla polttopelit mustavalkosena eikä häirinny yhtää :D Sittenku vihdoin sain SCART kaapelin jostain niin häiritti ku olin kuvitellu Breath Of Fire III hahmot ihan erivärisiksi :gnasher:

Woke pilasi tuonkin pelin jo varhain.

:trollface:
 
Me pelattiin aitoja pelejä.

Edit: Oh crap kyllähän mäkin aloin sitten jossain välissä polttelemaan PS1-pelejä.

Mun ensikosketus waretukseen tuli sun ja Jukan kautta.
Tosin ne oli kaikki aina pc-pelejä, joten ei se tuntunut väärältä. Jos tossa nyt mitään järkeä on.
Mitään konsolipiraatteja mulla ei oo tainnut koskaan olla.
Mun ainoa modattu konsolikin on pleikkari ihan vain, että sain jenkki-Xenogearsin pelattavaksi.
 
Itselle oli PC-puolelta piratiZmi jo tuttua, mutta pleikkarimaailmaan johdatteli isoveli. Tony Hawkkia piti päästä pelaamaan, joten eikus tilaamaan Hevnetistä mod-moduuli. Havaittiin tää mustavalko-ongelma heti, onneksi kaapissa oli RGB-scart-johto valmiina
 
Takaisin
Ylös Bottom