Ei riittäny meikälle asti kasseja. Saavuinkin kyllä paikalle vasta puolelta. Joltain ovesta tulevilta kyselin että mitä kassi sisälsi ja itse hienon pselda kassin lisäksi sisällössä oli mm: juomapullo, hiirimatto, kolikko, muistivihko, pinssi ja mikrokuituliina. Aika paljon random sälää siis tuntui olevan.
Pakettia en vielä ite avannu kun menin wanhuksena suoraan nukkuun mutta kohta lähtöö peli tulille!
edit: lisää fiilistelyitä yöjonosta. Itse varasin Uolun pelimiehen viimeisen CE zeldan sähköpostitse. Kassalle päästessä kysyttiin varanneen nimeä ja eihän me sähköpostilla mistään nimestä puhuttu vaan puhelinnumeron pyysivät ainoastaan. Ei löytnyt meikän syntymänimellä ja sitten siinä ihmeteltiin. Lopulta löytyi meikän sähköposti aliaksella jonka olivat vaan kopsanneet eli SAM SATURN!
Meikän edessä jonossa oli jätkä joka oli randomilla päivää ennen soitellut että vieläkö löytyy ja varannut sattumalta toiseksi viimeisen CE Zeldan
Kaksi henkilöä jonossa meikää edellä ollut sinitukkainen henkilö pääsi kassalle ja siinä vaiheessa Pelimiehen windows kassa päätti päivittää itsensä. Siinä päästiin sitten IT-HYMÖRS huuteleen. Olivat siis "out of office" tunnit laittaneet niin kuin normaalisti kaupan kiinni olo aikoihin. Kyllä oli lystiä!
Useita kännisiä ja muita yöhörhöjä kulki jonon ohi ihmetellen että mitä tapahtuu. Yksi oikein äänekäs tyyppi huuteli koko jonolle kaveriporukkansa kanssa että MAHTAA OLLA AIVAN _SAATANAN_ HYVÄ PELI MENNÄÄNKÖ JONON PERÄLLE!!
Aika monet olivat jonottelemassa ilman ennakkovarausta. Perus versiot loppuivat kesken kaiken. CE versioita jäi vielä joku yli 50 kappaletta pelimiehen lattialle makoilemaan kun omani sain sieltä mukaan.
Oli myös mukavia keskusteluita siitä kuinka digitaaliset lataukset ovat hanurista!
Vitsailtiin että olispas goodie bägi goodie ämpäri!
Ja heti kun sain oman CE pötikkäni, niin nostin sen pääni yläpuolelle ja ulisin kuin donki konki kantaen sen korkealla ilmassa liikkeestä ulos. Ihmiset eivät yhtyneet ilooni, mutta hieman oli mielestäni elotonta ostelua joten piti yrittää piristää tunnelmaa.