- Viestit
- 2847
The Last of Us on Naughty Dogin kehittämä tuotesarja tarinavetoisia toimintahiippailupelejä zombiapokalypsin jälkeisessä USA:ssa. This is for the players.
Suhteeni tarinankerrontaan videopeleissä on ristiriitainen, mutta aivoni ovat tarpeeksi mädäntyneet nauttimaan myös pitkistä välivideoista, visuaalisista romaaneista, tai jopa japanilaisista roolipeleistä. Siksi olikin virkistävää pelata pitkästä aikaa hyvin Playstation henkistä peliä, eli The Last of Us Remasteredin paukautin tässä päätyyn. Pakko myöntää, että dialogin kirjoitus ja ääninäyttely ovat ihan omaa luokkaansa videopelien saralla. Vuorosanoillaan murhanhimoiset psykopaattipäähenkilöt jättivät vaikutuksen hurmaavina matkakumppaneina. Juoni nyt sinänsä on varsin yhdentekevä, eikä se sinänsä haittaa, mutta zombimiljöö ja sen tuomat kliseet rasahduttivat väärällä tapaa. Kun zombiukko syö jonkun turhan sivuhahmon suihinsa, reaktioni on surun sijasta lievä päänsärky.
Iso osa peliä on pyssyräiskintä, ja suoraan sanottuna olisin tämän budjetin peliltä olettanut parempaa. Etenkin alussa aseet ovat tunnottomia lussuja, joilla kestää useita luoteja kaataa yksikin vihollinen maahan. Todella outo ristiriita pelissä, joka korostaa väkivaltaa ja pyrkii häivyttämään videopelimäisyyttään. Vasta saatuani haulikon käteen aloin nauttia pelistä ja sen erilaisista ampuradoista. Mitään varsinaista uutta ja erityistä pelattavaa ei kuitenkaan ole tarjolla. Monta kertaa tuntui siltä kuin kohtaus oltaisiin revitty jostain aiemmin pelaamastani toimintapelistä, kuten Resident Evil 4:stä, Metal Gear Solidista, Wolfenstein: The New Orderista, The Walking Deadista tai Sonic Adventure 2: Battlesta.
Okei on Last of Usissa myös omaperäisiä klassikkomekaniikkoja. Kuten: sivuhahmo nostetaan hitaasti tasanteen yli, tikkaat raahataan huoneen nurkasta toiseen, sekä Ellie Page kellumassa puupelletin päällä. Aivan raivostuttavaa ajanhaaskausta ja näennäispelaamista, jota ei voi edes ongelmanratkaisuksi kutsua. Ensimmäisten tuntien jälkeen harkitsin lopettavani pelaamisen tykkänään jatkuvien walk 'n talk -kohtausten vuoksi. Mieluummin katsoisin vaikka rehellistä välivideota kuin työntelen sauvaani vaivihkaa. Silloin ehtisin keittämään kahvetkin välissä.
Ihan ok peli jos tykkää.
Suhteeni tarinankerrontaan videopeleissä on ristiriitainen, mutta aivoni ovat tarpeeksi mädäntyneet nauttimaan myös pitkistä välivideoista, visuaalisista romaaneista, tai jopa japanilaisista roolipeleistä. Siksi olikin virkistävää pelata pitkästä aikaa hyvin Playstation henkistä peliä, eli The Last of Us Remasteredin paukautin tässä päätyyn. Pakko myöntää, että dialogin kirjoitus ja ääninäyttely ovat ihan omaa luokkaansa videopelien saralla. Vuorosanoillaan murhanhimoiset psykopaattipäähenkilöt jättivät vaikutuksen hurmaavina matkakumppaneina. Juoni nyt sinänsä on varsin yhdentekevä, eikä se sinänsä haittaa, mutta zombimiljöö ja sen tuomat kliseet rasahduttivat väärällä tapaa. Kun zombiukko syö jonkun turhan sivuhahmon suihinsa, reaktioni on surun sijasta lievä päänsärky.
Iso osa peliä on pyssyräiskintä, ja suoraan sanottuna olisin tämän budjetin peliltä olettanut parempaa. Etenkin alussa aseet ovat tunnottomia lussuja, joilla kestää useita luoteja kaataa yksikin vihollinen maahan. Todella outo ristiriita pelissä, joka korostaa väkivaltaa ja pyrkii häivyttämään videopelimäisyyttään. Vasta saatuani haulikon käteen aloin nauttia pelistä ja sen erilaisista ampuradoista. Mitään varsinaista uutta ja erityistä pelattavaa ei kuitenkaan ole tarjolla. Monta kertaa tuntui siltä kuin kohtaus oltaisiin revitty jostain aiemmin pelaamastani toimintapelistä, kuten Resident Evil 4:stä, Metal Gear Solidista, Wolfenstein: The New Orderista, The Walking Deadista tai Sonic Adventure 2: Battlesta.
Okei on Last of Usissa myös omaperäisiä klassikkomekaniikkoja. Kuten: sivuhahmo nostetaan hitaasti tasanteen yli, tikkaat raahataan huoneen nurkasta toiseen, sekä Ellie Page kellumassa puupelletin päällä. Aivan raivostuttavaa ajanhaaskausta ja näennäispelaamista, jota ei voi edes ongelmanratkaisuksi kutsua. Ensimmäisten tuntien jälkeen harkitsin lopettavani pelaamisen tykkänään jatkuvien walk 'n talk -kohtausten vuoksi. Mieluummin katsoisin vaikka rehellistä välivideota kuin työntelen sauvaani vaivihkaa. Silloin ehtisin keittämään kahvetkin välissä.
Ihan ok peli jos tykkää.
Viimeksi muokattu:
