- Viestit
- 20091
Maine:
Tehdääs tällaiselle analogiselle ropettamiselle omistettu ketju, kun nähdäkseni moista ei vielä ollut.
Pen & paper -tyyppinen pöydän ympärillä tapahtuva roolipelaaminen (eli pöytäroolipelaaminen) on kiinnostanut minua koko pienen ikäni, mutta koska sopivaa porukkaa ei ole oikein koskaan osunut kohdille niin omat roolipelikokemukset ovat sitten kertyneet vain virtuaalimaailmojen puolelta (RPG:hän on meikän suosikki videopeligenre).
Vuosien varrella hyllyyn on kyllä päätynyt jos jonkinlaista roolipeliopusta ja -boksia, kun mielenkiintoisia settejä on tullut kirpputoreilla, divareissa ym. vastaan. Nyt sitten ollaan pisteessä, jossa alkuvuonna julkisesti huutelin oman kuplani someen että perkele, nyt sitten kaikki ropeltamisesta kiinnostuneet käsi ylös ja TEHDÄÄN se porukka nyt tai ei koskaan. Lupauduin jopa itse toimimaan pelinjohtajana, että homman vain saisi liikkeelle – jostain syystä GM:n pesti tuntuu monia pelottavan tai jännittävän, mutta jonkunhan se viitta on otettava harteilleen ja luulenpa, että oikeasti se on jopa ihan hauskaa puuhaa vaikka täysin nyypiö olenkin.
Sainkin muutaman kiinnostuneen tyypin houkuteltua messiin (osa täältäkin tuttua vipeltäjää) ja ensi viikolla ois tarkoitus kerääntyä ensimmäisen kerran yhteen vähän sessio 0 -hengellä haistelemaan, että minkä tyyppistä ja millaista pelailua tässä sit pelaltais. Legendoja & Lohikäärmeitä kuitenkin valikoitui jo peliksi syystä että täysin suomeksi lokalisoitu D&D, eli simultaanikäännöksiin ei tartte käyttää aikaa vaan saa keskittyä olennaiseen hyväksi havaitulla pelisysteemillä.
Pelinjohtajavinkkejä saa ilman muuta antaa. Kuitenkin pyrkimyksenäni olisi ylläpitää hyvää flow'ta ilman että kaikkea pitää tarkistaa säännöistä ja peli katkeaa viiden minuutin välein kirjojen pläräämiseen, antaa siimaa pelaajille sen suhteen kuinka eri tilanteissa haluavat toimia sekä tärkeimpänä pyrkiä luomaan kivan ja viihdyttävän kokemuksen jokaiselle osallistujalle.