Täällä kuunnellaan kokonaisia musiikkialbumeita

@Wiizeli sinähän voisit ottaa Slayer-projektin työn alle ? 🥰🤗


Mulla ei ole Slayerin kaikkia levyjä. :confused:
 
Meikä ei striimaa.
Joko ostettu fyysinen levy tai ei mitään ollenkaan.

Ja sitten kuuntelet ne mp3:na kun Apple Musicista sais losslessinä siihen sun Apple TV:hen. :whistle:
 
Oon nyt tän viikon aikana kuunnellut kolme kertaa läpi Slayerin viimeiseksi jääneen levyn, Repentlessin.

SlayerRepentless.png

Valitettavasti vaan pakko sanoa, että ei lähde, ei lähde niin millään.
Tästä levystä ei jää mitään muistiin.
Tasapaksua menoa, joka kyllä kuulostaa jossain määrin Slayerilta, mutta täts it.

Onhan tässä toki vaikuttavia asioitakin.
Kyseessä on ensimmäinen ja ainoa levy ilman kitaristi Jeff Hannemania.
Ja ainakin omasta mielestä välillä oli biiseissä ihan selkeästi sellainen tunne, että yksi soitin puuttuu joukosta.
Toki Exoduksen Gary Holt oli paikkaamassa, mutta eipä hän tässä ole ollut kuin sessiomuusikko.

Levy on myös ensimmäinen levy melkein kolmeenkymmeneen vuoteen jota ei ollut tuottanut Rick Rubin. Tuottajana tässä siis Terry Date, joka on esim Deftonesia ollut tuottamassa.
Liekö sitten sekin jossain määrin vaikuttanut levyn soundeihin ja meininkiin.

Valitettavaa kyllä mutta täysin turha ja mitään sanomaton levy. Tästä ei oikeasti jää mitään kerrottavaa. Tämän unohtaa heti kuuntelun jälkeen.



Joo, tää oli kyllä vähän jopa masentava kokemus kun ei vaan millään lähde.

Löytyy "viralliselta" the big 4 listaltakin vasta sijalta 43/48 :confused:
 
Ja eikun vapauden symboli pyörimään (joka tästä on jostain syystä muodostunut itselle).

2568CCEC-B49E-4529-B158-8BB62BDB90B0.jpeg

Ja mikä parasta, Apple Musicista puuttuu jostain syystä osa raidoista, niin on pakko laittaa aina vinyyli tulille.

Voishan ton koko levyn lisätä tonnekin manuaalisesti, mutta en halua.
 
Sunnuntain eka plätty lautaselle;

Kingston Wall - I
Tää pitäis kyl taas kuunnella, viime kerrasta onkin reilu vuosi. Mielestäni Kingston Wallin paras albumi.

Tällainen tuli itellä äsken kuunneltua, unkarilaista hevimetallia ja varsin menevää sellaista:
 
Eilisen tyyliin, kasettisoittolista ollut tällainen, nyt soi Stöösnin 6lack album, jostain syystä hyllyssä 3 kassukopiota siitä 😎


Minkälainen toi harman/kardonin kasettipesä on?
Siis oletan että tossa on luukku näytön vasemmalla.
Vai onko toi samaan tyyliin kuin videonauhurissa, että survoo sisään vaan?
 
Minkälainen toi harman/kardonin kasettipesä on?
Siis oletan että tossa on luukku näytön vasemmalla.
Vai onko toi samaan tyyliin kuin videonauhurissa, että survoo sisään vaan?



Mutta 420, tirsk.
 
On oikeasti hienon näköinen soitin toi harman/kardon.
Itsellä pyörinyt mielessä, että kun tossa on nyt nätisti vinyylisoitin ja vahvari aseteltuina, niin kyllä siihen kasettisoitinkin settiin sopisi.
Ja joku tollanen h/k olisi kyllä nice. Tai vastaava.
Ei sillä että mulla montaa kasettia löytyisi, mutta ei se väärinkään olisi.
 
Jooh, näitä aika halvalla löytyy viel kun on ysäridesigniä eikä sitä kaikken haluamaa puukuosista 70-lukuu..
Näkyy olevan Huudossa kuuteenkymppiin, tosin hihnat tosta mennyt eli ne joutuu vaihtaa/vaihdattaa.
eBaysta näitä saa puoleen tosta että 30-40e about.

Itsehän poimin omani kirpalta joku 10 vuotta sitten kun kukaan ei arvostanut enää kassuja. Hinta oli -50%, koska oli lojunut kirpalla hetken ja sillon alkuperäinen hinta josta alennus oli 9 EUR. 😎
Enkä usko että tulee ikinä tarvetta ostaa uutta/toista laitetta ton tilalle.
Ellei eteen tule kirppishinnalla nakamichin joku hipomalli :monocle:
 
Takaisin
Ylös Bottom