Resident Evil

Resident Evil 4 Remake Reveal Trailer



Taitavat tässäkin olla ottaneet aika paljon vakavamman otteen kuin alkuperäisessä. Mitään muuta ei sitten tästä "trailerista" (= teaserista) oikein selviäkään. Jään odottelemaan gameplay-videota.

Epäilen että tätä ei enää minun vanhalla koneella enää pelata, vaan vaatii raudan päivittämisen.

Julkaisu 24.3.2023.
 
Viimeksi muokattu:
Melko samanlaisia kokemuksia minulla kuin tämän ketjun aloittajalla.
Oma RE pelaaminen alkoi vuosituhannen vaihteessa kun ostin Saturnin. RE1 oli yksi ensimmäisiä pelejä mistä pääsin nauttimaan sen kanssa. Peli oli aluksi kaveriltani lainassa, mutta ostin sen sitten häneltä omakseni.
Ressa 1 on mielestäni The Ressa. Jaksan edelleen pelata n. kerran vuodessa sen läpi.
Kakkosta moni kehuu, ja onhan se hyvä, mutta ei kuitenkaan pääse ykkösen tasolle fiiliksessä.
Ykkösessä pidin varsinkin siitä kun pelialue oli hyvin rajattu, se teki siitä tiivistunnelmaisen pelikokemuksen.
Näiden vanhojen Ressojen kiinteät kamerakulmat olivat myös osa viehätystä. Tiedän ettei moni varsinkaan nuorempi pelaaja pidä siitä ettei saa itse liikutettua kameraa, mutta mielestäni se toimi paremmin kuin hyvin näiden pelien kanssa.
1, 2, 3 Nemesis ja Code Veronica kuuluvat näihin klassisiin tosi hyviin Ressa peleihin. Myös ykkösen Remake ja Zero ovat erittäin hyviä.
2 ja 3 Remake meillä on myös PS4 ja niistä pidin myös.
4 on selvästi jonkinlainen vedenjakaja peli. Toiset tykkää, toiset ei. Muistan kun se tuli niin olihan se jonkinlainen järkytys allekirjoittaneelle. Minulla on se PS2 mutta en ole koskaan pelannut kovin pitkälle. Olen kyllä luvannut sille vielä mahdollisuuden, varsinkin kun nämä uudemmat 7 ja 8 VIIlage ovat alkaneet maistumaan kokoajan paremmin. Tällä hetkelllä mulla on 8 kesken.
4 oli huomattavasti enemmän näiden nyky Ressojen suuntaan kaikin tavoin.
5 olen pelannut vähän matkaa mutta en pitänyt siitä.
6 en ole edes kokeillut.


Parhaat Ressat;-)


Ja läpipeluuohjeet reilun kahdenkymmenen vuoden takaa löytyvät täältäkin edelleen jemmasta. Samat ohjeet kiersivät kaveriporukassa ainakin kahdella tyypillä ennen minua. Eli noilla ohjeilla on useampi pelifriikki päässyt aikoinaan ekan kerran RE1 läpi.
 
Uusia RE4 videoita

Uudistettua tarinaa



Pelikuvaa




Vielä aika skeptisin mielin näitä katselen, kun ei se RE4 tunnu edelleenkään kaipaavan uutta versiota. Mutta eihän tuo nyt mitenkään kamalalta vaikuta gameplayn perusteella. Tästäkin kaikki huumori vaikuttaa hävinneen.

Katsotaan mitä tuo tullessaan. Jännittävästi nykyisenkin tietokoneeni pitäisi edelleen olla juuri minimispeksien yli, ja niillä pitäisi Steam-sivujen mukaan vielä toimia 1080p/60fps (tosin tässä saattaa olla jotain FidelityFX -skaalausta jo käytössä).

En osaa sanoa tuleeko ostettua heti, mutta lisäilin Steam-wishlistille odottelemaan ja myös Resident Evil -läpäisytopicin listalle jo tulossa olevaksi.

...mutta ei helvetti tossa gameplay-videossa on jotain kyykistelyä, toivottavasti tämä ei tarkoita että on luvassa jotain tosi kämäsiä hiiviskelyosuuksia. :gnasher:
 
Viimeksi muokattu:
For starters, the crafting system from Resident Evil Village and Resident Evil 3 remake returns, emphasising the need to scavenge for components to make healing items and ammo.
you can experiment with newly added stealth options. Leon can now crouch and sneak around the environment, evading enemies and attacking unsuspecting foes.

AAARRRGGGHHHHHH, kaksi kenties eniten vihaamaani pelimekaniikkaa sitten päälleliimattu tähänkin. :facepalm2:
 
Vielä aika skeptisin mielin näitä katselen, kun ei se RE4 tunnu edelleenkään kaipaavan uutta versiota. Mutta eihän tuo nyt mitenkään kamalalta vaikuta gameplayn perusteella. Tästäkin kaikki huumori vaikuttaa hävinneen.

No en tiiä, onhan tossa noita "No fucking way!" ja "Bill me for the repairs later!" ym. heittoja ja bingo-läpyskäkin kuulemma löytyy. Ja kyllä toi veitsellä moottorisahaa vastaankin mielestäni huumorin puolelle kallistuu :D
 
Takaisin
Ylös Bottom