Raitistelutopic

HE Pennypacker

NES-Retro Journeyman
Insider
Viestit
1016

Maine:

Täällä topicissa raitistellaan.

Raittiina eläminen on kyllä mukavaa. Ihan kivoja oli ne kaljanjuontivuodet, mutta nyt on menty etiäpäin!

Nyt kun on ollut niin pitkään päihtymättä, niin aivoissa on ohjelmoitunut uusiksi joku homma, ettei kehtaa edes reseptiyskänlääkettä käyttää väärin, kun yksi ilta mietin nukahtamisongelmaa. Kävi ajatus, että voisi ottaa hörpyn vanhaksi menevästä Cocillanasta, mutta tuli niin huono omatunto jo pelkästä ajatuksesta, että jätin tekemättä. Kamomilla-tee ja melatoniinia huiviin, niin johan tuli uni!
 

Tingle

NES-Retro Journeyman
Insider
Viestit
1052

Maine:

Aika lailla nolliin jäänyt oma alkoholin käyttö koronan myötä. En ole koskaan osannut juoda kuin seurassa, yksin juon lapstemkestien pillimehua mieluummin.

Tuskin miksikään absolutistiksi koskaan rupean, mutta samapa tuo olisi vaikka jättäisi kaikki viinakset taakseen.
 

Radikus

Administrator
Ylläpitäjä
Viestit
9072

Maine:

Osallistun tähän ainakin marraskuun alkuun asti. :salute:

Nickiksi Älä Anna Huikkaa.

Itsehän raitistelen nyt 15.10. asti, mutta en tiedä tulevaisuudesta mitään. Ainakin ois tarkotus ettei alkais joka viikko törpöttelemään sitä vähääkään.
 

Wick

NES-Retro Expert
Insider
Viestit
4699

Maine:

Raitistelussa ei oo mitään vikaa, mutta ite tykkään craftbeer-lifestyleskenen tuotosten mausta, joten otan 1-3 öppöstä per kk. Olin mä joskus vuoden juomatta mitään alkoholipitoista, eikä ollut ees vaikeeta. Humaloitumista/kännäämistä en oo harrastanut enää aikoihin.
 

nassekova

NES-Retro Journeyman
Insider
Viestit
2122

Maine:

Tammikuussa tulee pidettyä joka vuosi tipaton, muuten menee sitten mitä menee! Kyllä se kuningas_alkoholi on niitä harvoja hyviä päihteitä jota en kyllä näe hylkääväni. Toki on tullut vähennettyä aika paljon ja joka vuosi menee vähemmän, mutta en pidä näistä totalitäärisistä_streittaushommista jos muuten pysyy hanskassa. Röökin kans oli pakko vetää totaalilopetus, kun ei sen kanssa toiminu "pienet määrät".

Vaan hyvää mieltä kyllä myös raitistelustakin! Tuli ehkä vähän turhan negatiiviseen sävyyn tuo oma miete tuohon, ei ollut tarkoitus mitenkää dissailla! Kukin tavallaan. Oma kontribuutioni ilman noita muita lässytyksiä siis: Joka tammikuu!
 

Wiizeli

Pimeyden lapsi
Ad Infinitum
Viestit
5245

Maine:

Olen raitis seuraavaan humalaani asti.

Monesti sitä haikaillen kaipaa niitä aikoja, kun ei edes tiennyt mitään kaljahommista.
Silti sitten samaan aikaan tuntuu pelottavalta ajatella, että ei ikinä koskaan enää ottaisi alkoholia.

Se on vaan kun itsellä tuntuu olevan meininki nykyisin sellanen, että puolen vuoden ahkerampi juopottelu ja sitten pieni raittiuskausi siihen, jonka jälkeen taas useampi kuukausi kosteana.
Ei ehkä ihan se paras tyyli.
 

Kaappis

NES-Retro Journeyman
Insider
Viestit
1295

Maine:

Kulunut vuosi menty tipattomalla. Puoli-läpällä siitä naisen kanssa puhuttiin, että kokeilis jotain 3kk tipatonta jaksoo. "No miksei koko vuotta?"

Niin, miksei.

Ihan on ollut pelkästään positiivinen kokeilu. Mahakivut ja -krampit on vähentyneet huomattavasti ja oon aloittanut urheilemaan. Aluksi oli toki niitä tilanteita, kun mietti, että tässä tilanteessa sitä yleensä lähtis hakemaan kaljaa; mitähän mä nyt tekisin? Eikä illanistujaisetkaan ole niin pahoja paikkoja, mitä etukäteen olettaa. On tultu käytyä työpaikan virkistysmiskekkereissä, kaverien kanssa vietetty mökkiviikonloppu sekä käyty baareissa - kaikissa selvinpäin. Ja ihan on yhtä hauskaa ollut.

Uutenavuotena sit poksautetaan pieni pullo kuoharia perinteen vuoksi, jonka jälkeen katsotaan mitä tuleman pitää. Ei ole kyllä kännejä yhtään ikävä, mutta ajoittain sitä kyllä tekisi mieli drinkki tai olut ottaa. En siis usko että täysin nollatoleranssilla tullaan jatkamaan, mutta hyvää perspektiiviä tämä on antanut juomiselle ja oman kropan toimivuudelle. Yllättävän helppo kokeilu myöskin, kun yhdessä tähän lähdettiin.
 

Tiukka Toveri

Adventure Game Fanatic
Ad Infinitum
Viestit
4221

Maine:

Kyllä se krapulaton ja hyväuninen elämä on varsin mannaa! Tulee kyllä yleensä muutama kalja juotua per viikonloppu, mutta ei tuu enää kovin usein kunnolla juopoteltua. Krapulat on ihan kamalaa paskaa ja jo aika pieni määrä alkoholia vaikuttaa varsin kielteisesti unen laatuun.
 

Rami Airola

NES-Retro Expert
Insider
Viestit
3648

Maine:

21 vuotta ilman alkoholia ja humalaa.
Tupakkaa en polta.
Huumeita en käytä.
Kahvia en juo.
Teetä en juo.

PATTIJÄTKÄ!.gif

Suolan, sokerin ja rasvan suhteen voisin kyllä raittiimpi olla!
Että sillä tavoin kyllä koen olevani heikompi, kuin tämän ketjun perusideaan osallistuvat henkilöt, koska teillä kuitenkin on aina noista päihteistä ja huumausaineista ja piristeistä pidättäytyessä vähintäänkin hetkellinen mielenvoitto. Itsellä, kun kerta noita aineita ei ole ikinä minkäänlaista pienintäkään himoa ja halua nauttia, ei tuollaisia mielenvoittoja tule. Mutta jos taas yritän vähentää sokerin ja suolan nauttimista, niin jo taipuu mieli ja sielu mielitekojen alla niin että rapa vaan lentää.
 

kaamio

NES-Retro Expert
Insider
Viestit
4242

Maine:

Hyvä ja tarpeellinen topic!
Itse en ole taas aikoihin mitään varsinaisia selvistelyjaksoja saanut pidettyä, mutta kyllä tuo oma päihteidenkäyttö muuten aika paljon rauhottunut pahimmista sekoiluajoista. Ei kävis mielessäkään nykypäivänä esim. työviikolla vetää perseitä ja lähteä seuraavana päivänä duuniin potemaan jälkioloja.
Tavallaan jotenkin tuntuu, että tämä korona rajoituksineen on tehnyt niistä ryyppykerroista jotenkin suunnitellumpia ja merkityksellisempiä. Tämän koen pelkästään hyvänä hommana, koska pari vuotta sitten saattoi helposti lähteä ihan tostnoin vaan työpäivän päälle vähän kaljalla käymään ja lopulta päätyä johonkin neljän baariin sekoilemaan. Semmosta meininkiä ei kyllä ole yhtään ikävä.

Kyllä se kuningas_alkoholi on niitä harvoja hyviä päihteitä jota en kyllä näe hylkääväni.
Mitäs huonompia päihteitä voisit nähdä hylkääväsi? Herskaa menee nykyään vaan viikonloppusin, mutta siitäkin vois harkita luopuvansa? :sherlock2::sherlock2::sherlock2:
 

nassekova

NES-Retro Journeyman
Insider
Viestit
2122

Maine:

Mitäs huonompia päihteitä voisit nähdä hylkääväsi?
No nikotiinin tuossa jo hylkäsin ja ehkä myös kofeiinin voisin nähdä jossain välissä hylkääväni! Myöskään THC ei ole itelle mitenkään pakollista, eli siitäkin voisi kyllä jopa niistä satunnaisista kerroista tarpeen tullen luopua. Vaan alkoholista en.
 

Mirsku

NES-Retro Journeyman
Insider
Viestit
1649

Maine:

Vähän hankala kyllä kommentoida mitään juomattomuuden vaikutuksesta unenlaatuun, kun unenlaatu voi olla vähän mitä sattuu riippumatta päihteiden käyttämisistä, kun on täysin sidoksissa siihen miten paljon pitää olla tekemisissä minkäkin kanssa, ja onko jotain ulkoisia häiriötekijöitä miten paljon.

Oma päihteidenkäyttöhän on aikalailla sellaista mitä vois kuvailla vähän buddhalaissuuntaisemmin että kaikki sellainen mikä turruttaa jotenkin ja sitä kautta vaikeuttaa tai vääristää todellisuuden hahmottamista, on melkein olematonta. Ja silloin jos se ei ole olematonta, niin se on hyvin vähäistä.

Esim alkoholia kyllä voin teoriassa juoda, mutta käytännössä pidän sitä sen verran tarpeettomana etten sitten tuhlaa rahojani siihen koska huono performance-price suhde, mutta sitten taas jos sitä muuten tarjotaan niin ei vaan pysty juomaan sitä kuin todella kohtuullisesti. Eli käytännössä turruttavien päihteiden vaikutus jää aina minimiin ja hyvin hallituksi, ja sellaiseksi että aina tietää täysin mikä se ikäänkuin todellisuuden kokemisen heikentymisen taso on ja miten pitkään se kestää. Eli niin vähäistä että pystyn sen jälkeen tekemään mitä olinkaan ikinä suunnitellu tekeväni. Nootropiinisesti toimivissa taas asia on vähän just toisinpäin eli esim energiajuomat, kahvi, ja tupakointi toimii stimulanttina ja samalla myös tehokkaasti keskittymiskykyä parantavana itselääkintänä.

Mut mikä tossa on ainakin hyödyllistä ni on sitten enemmän rahaa johonkin muuhun.

Mut ymmärrän kyllä hyvin esim sellaisen että joku vaikkapa tarvitsee päihteitä koska muuten tuntuu kuin maailma kaatuis kaikkine asioineen niskaan, tai että positiivisia tunnekokemuksia ei ole ellei ole juonut tai vastaavaa. Itselläni vain on sellainen suhtautuminen että jos maailmasta on tullut sellainen ettei se luo positiivisia tunnekokemuksia niin sitten se ei luo. Sitten niitä positiivisia tunnekokemuksia ei ole, ja se on se aito reaktio suhteessa siihen maailmaan.

Yks mitä oikeastaan vois vielä heittää raitistelyhommaan olis turhat hiilarit ja tarpeeton sokeri. Eli makeiset ja tollaiset. Sellaistenkin rajallisella käytöllä huomaa positiivisia vaikutuksia siihen että miten nopeasti pystyy olemaan aktiivinen herättyä, ja toki tossa tulee sekin että jos sokeria yrittää pitää minimaalisena vaikka muutaman viikon, niin jokin sellainen mikä ei normaalisti olis välttämättä edes kovin makeaa saattaakin olla hyvinkin makeaa. Ylipäätään vahvistaa sellaisia miten sen sanois, vaatimattoman makuisia ruokia yms
 

TriplaKoo

Kelju K. Kojootti
Ad Infinitum
Viestit
2215

Maine:

Semi-aitistelija täällä. Voisin sanoa et yhden kuukauden annokset ovat keskimäärin 0-6kpl. Poislukien muuan jokavuotinen mökkireissu, silloin tulee varmaan juotua yhden viikonlopun aikana saman verran mitä koko vuotena.

Pääsääntöisesti mennään ilman, mut välillä ihan 1-3 annosta per saman illan aikana.

Aika paljon toi "sairaus" on määritelly. En kyllä kaipaa mitää törpöttelyä ja räkäkännejä enää, mutta hyvien oluiden maisteluja kaipaan, mutta ainakin viimekertainen Neipa-kokeilu ei mene jatkoon.
 
Ylös Bottom