Politiikka

Ketä äänestät 2024 presidentinvaaleissa 2. kierroksella?

  • Alexander Stubb

  • Pekka Haavisto

  • Jätän protestiäänen

  • En äänestä


Tulokset nähtävillä äänestämisen jälkeen.
Haavisto on vasemmiston tappion tae

Suomen presidentinvaalien tulos on nyt selvillä, ja Alexander Stubb on valittu presidentiksi Sauli Niinistön jälkeen. Näin Kokoomus on voittanut jo kolmet presidentinvaalit peräjälkeen. Niinistön voitto kaksissa viime vaaleissa oli melko odotettu, mutta nyt tilanne oli avoin. Siksi on kummallista katsoa, kuinka ennen kaikkea vasemmistolaiset ovat hukanneet nyt jo kolmet vaalit peräjälkeen.

Vasemmistopuolueiden, siis SDP:n ja Vasemmistoliiton, äänestäjät äänestivät ”taktisesti” Pekka Haavistoa ensimmäisellä kierroksella. Tällä tuloksella on kuitenkin pitempi historia, nimittäin vasemmistolaiset äänestäjät ovat aivan ilmeisesti ilmoittaneet äänestävänsä Haavistoa jo vuosia sitten tehdyissä kyselyissä. On siis syntynyt ennakko-odotus, joka on toteuttanut itsensä.

SDP tai Vasemmistoliitto kumpikaan ei ole tehnyt juuri mitään tämän ilmiön katkaisemiseksi – vähintään SDP:n olisi pitänyt lanseerata oma ehdokkaansa vähintään vuosi ennen vaaleja vasemmiston pääehdokkaaksi – siihen suurimmalla oppositiopuolueella kyllä olisi voimia ja organisaatiokin. Näin ei ole tehty, ja tuloksena kokoomuslaisia presidenttejä.

Tilaisuuden hukkasi myös Keskusta Rehnillään. 20 prosentista puoleen pudonneelle puolueelle presidentinvaalien pitäisi olla ensisijaisesti paikka profiloitua ja ohjata keskustelua puolueen vahvoille alueille. Keskustalaiset ovat itsekin tienneet, että Rehnillä ei profiloiduta mitenkään – miehestä ei tule mieleen kerrassaan mitään, joillekin ehkä EU-byrokratia. Siihen ei kannata profiloitua. Keskustan presidenttiehdokas kuitenkin varmistui samoin kuin Haaviston asema aivan liian aikaisin gallupeissa, joihin ei kannattaisi ripustautua.

Presidentinvaaleissa puolueensa profiloimisesta meillä on 2000-luvulla kaksi mestarinäytettä – Soini nosti puolueensa puolueeksi muiden joukkoon vuonna 2006 ja Paavo Väyrynen pelasti Keskustan kuilun reunalta 2012. YLEn gallupin mukaan Keskustalle ei jäänyt Rehnin 15% kannatuksesta mitään käteen, vaan puolueen kannatus oli edelleen 10 ja rapiat.
 
Eikös noissakin ketä valitaan presidentin vaaleihin pitäs olla jotenkin tunnettu edustaja. Äsken kävin katsomassa SDP:n ja vasemmiston kansanedustajat niin tiesin niistä alle puolet.

Sama juttu varmaan muistakin puolueista.
 
Näin se menee: :DD

Ensi maanantaina aamuyöllä Kansas City Chiefs jyrää amerikkalaisen jalkapallon suurtapahtumassa Super Bowlissa ennaltasovittuun voittoon.

Chiefsin tähtipelaaja Travis Kelce tuo voiton huumassa naisystävänsä, laulaja Taylor Swiftin kentälle, polvistuu ja kosii yhtä maailman tunnetuimmista poptähdistä.

Media menee kihlauksesta sekaisin päiviksi ja petaa Swiftille tilaisuuden ilmoittaa, että hän tukee Joe Bidenia jatkokaudelle marraskuun presidentinvaaleissa. Ja tämän jälkeen miljoonat Swiftin fanit eli swiftiet äänestävät Bidenin jatkokaudelle.

Tai näin se menee salaliittoteoreetikkojen mielestä. He levittävät pähkähullua teoriaansa, että Yhdysvaltain puolustusministeriön Pentagonin psykologisen sodankäynnin asiantuntijat ovat luoneet suunnitelman pitää Biden vallassa Taylor Swiftiä hyväksikäyttäen.

Teoria on osoittautunut liian herkulliseksi jäädäkseen vain salaliittoteoreetikoiden hyppysiin.

1000096736.jpg
 
Pensa maksoi Nokian ST1:llä tänä aamuna 1,6jotain kun Vammalassa sama menoaine oli eilen 1,7jotain.

Laskuhan on alkanut.
 
Pensa maksoi Nokian ST1:llä tänä aamuna 1,6jotain kun Vammalassa sama menoaine oli eilen 1,7jotain.

Laskuhan on alkanut.

Pelkkä metku. Heti maaliskuusta alkaen pensan hinta nousee.
 
Sama raha siihen menee kuin aina, kun tankkaa kakskymppisellä, kuten eräs tuttu ukko tapas sanoa.

Kohta ei se 20€ saatava bensamäärä riitä edes ajamaan pumpuilta takaisin ajoradalle. Kansa saa sitä mitä tilaa.
 
Presidentin vaalien todellinen yllättäjä oli Halla-aho. Sai vankan tuen ja paremman kannatuksen mitä edes alkuun oli kaavailtu.
 
Kiitos tästä tiedosta. Kävin juuri täyttämässä saunani halvalla pensalla. Nostakoot ei-homom,,, pressa ja hallitus rauhassa pensan hintaa nyt, sillä olen varautunut, hähää.

Muistithan ostaa myös dieseliä?
 
Sama raha siihen menee kuin aina, kun tankkaa kakskymppisellä, kuten eräs tuttu ukko tapas sanoa.

Kohta ei se 20€ saatava bensamäärä riitä edes ajamaan pumpuilta takaisin ajoradalle. Kansa saa sitä mitä tilaa.

Meijän iskä puheli joskus miten sen yksi kaveri markka-aikaan osti bensaa aina 20 markalla kerrallaan ja nitkutteli menemään niin pitkään kuin pääsi. Välillä loppui bensa kesken matkan.
 
Takaisin
Ylös Bottom