Pelimaailman Uutiset

Nintendokin ottaa kovat keinot käyttöön maailmanrauhan edistämiseksi: Advance Warsin julkaisua lykätään toistaiseksi.

Advance Wars juoni alkaa kun pelin USSR/Venäjä vastaavuus aloittaa maahantunkeutumisen rajanaapuriin, joten taisi Nintendo todeta että pelin on turhan ajankohtainen juuri nyt. Jotkin lähteet toteavat, että alkuperäisen Advance Warsin julkaisua lykättiin aikanaan Euroopassa ja Aasiassa WTC-iskujen vuoksi.

Taitaa olla vähän huonosti dokumentoitu mitkä kaikki maailman tapahtumat ovat siirtäneet tai peräti peruuttaneet eri pelijulkaisuja, mutta väittäisin että vastaavia tapauksia on käynyt aiemminkin. Muistelisin koronankin aiheuttaneen jotain tällaista. Vaikea vaan löytää kun ei muista suoraan mistä kyse, kun kaikki sivustot vaan listaavat miten korona on vaikeuttanut työntekoa, peruuttanut tapahtumia ym.
 
^Toiha on ihan kiinnostava aihe itseasiassa. Näitä sensuurejaha ainaki oli MGS2:ssa jne. Ois kiintoisaa jos noista ja jostain julkaisujen siirroistakin löytys juttua. Joku hämärä muistikuva jostain kolkuttaa takaraivossa mutten saa kiinni mikä tarkalleen oli.
 

TÄSSÄ on ensimmäistä kertaa Kirby-peli, joka tuntuu aidosti koko perheen peliltä. Se tarjoaa metkaa pomppimista, joka vetoaa pieniin lapsiin mutta viehättää kenttäsuunnittelulla, haasteella ja huumorillaan myös varttuneempaa kokijaa – siis aivan kuten Mariokin.
 
Takaisin
Ylös Bottom