Parhaat C64 SID-sävellykset / demot

Zilverfang

Wayback Machiner
Ylläpitäjä
Ad Infinitum
Viestit
10897

Maine:

Keskustelua ja musiikkinäytteitä Commodore 64:n legendaarisesta SID-äänipiiristä (MOS 6581 / 8580).

1640853418076.png

Aika ajoin tulee fiilisteltyä Commodore 64:n sulosointuja YouTubesta, vaikka autenttisimpaan soundiin päästäänkin vain aidon raudan äärellä. C64:n äänipiiri on siitä erikoinen, että täysin uniikin äänimaailmansa lisäksi äänipiiriin tehtiin pieniä muutoksia vuosien varrella ja revisioita löytyy jopa kahdeksan erilaista. Mielenkiintoiseksi tämän tekee se, että sama musiikki kuulostaa hieman erilaiselta eri revisioiden välillä. Tämä mahdollistaa loputtoman suon, jos haluaa testailla kappaleita eri versioiden välillä ja etsiä sitä omaa suosikkisoundiaan.

Wikipediasta:
Äänenvoimakkuuden muutos aiheuttaa pienen poksahduksen, jonka suuruus riippuu muutoksesta. Muusikot oivalsivat, että tätä ominaisuutta voidaan käyttää sämplätyn äänen tuottamiseen, joskin rajallisen muistikapasiteetin takia tämä oli lähinnä hyödyllinen yksittäisille lyhyille äänisämpleille ja esimerkiksi rumpuäänille. Vaikka näytetarkkuus on rajattu neljään bittiin, se on usein riittävän laadukas. Uudemmissa C64-malleissa tosin tämä "virhe" korjattiin, ja sämplet kuuluvat liian hiljaisena (riippuu siis laitteesta kuuluvatko esimerkiksi pelien Skate or Die!, Arcade Classics ja Netherworld musiikit oikein).

SID:istä on tehty myös erilaisia kopioita esim. rikkoutuneen äänipiirin tilalle. Itsekin säädin tällaisella erään rikkinäisen Commodore 64:n kuntoon. Raporttia tuolla säätöketjussa.

Lisäksi samaa äänipiiriä käytetään myös erilaisissa syntetisaattori/miksaustouhuissa, mutta itselleni tämä puoli on hieman tuntematon. @biblo ja @kaamio taitavat olla foorumin syntikkaekspertteja, ovatko nämä teille miten tuttuja juttuja?

Oman ketjun aloittaminen tuli mieleen, kun törmäsin tässä joulun kynnyksellä aivan upeaan C64-demoon, jossa soi jouluaaton ikoninen "lumiukkobiisi" aka Walking in the Air:




Upeiden sävellysten lista olisi lähes loputon, mutta alla muutamia omia suosikkejani:

Last Ninja 2




Ei paljon haitannut Oceanin kasettipelien pitkät latausajat, kun odotellessa sai kuunnella näitä latausmusiikkeja:

The Ocean Loaders




Batman: The Caped Crusader




The Great Giana Sisters




Green Beret

 
Viimeksi muokattu:
Lisäksi samaa äänipiiriä käytetään myös erilaisissa syntetisaattori/miksaustouhuissa, mutta itselleni tämä puoli on hieman tuntematon. @biblo ja @kaamio taitavat olla foorumin syntikkaekspertteja, ovatko nämä teille miten tuttuja juttuja?

Nää sid-värkit tuntuis olevan aikalailla semmosta helvetin kallista käsintehtyä artesaanisyntsa-osastoa, niin omalla kohalla jääny haaveilun tasolle tämmösen käyttäminen.

8-bits high taitaa itselle olla eniten kuunneltua sid-musaa. Useempaan otteeseen oon livenäkin käyny kattelemassa kun ukot nakuttaa COMMANDOOREA. Hianoo musaa!

 
Nää sid-värkit tuntuis olevan aikalailla semmosta helvetin kallista käsintehtyä artesaanisyntsa-osastoa, niin omalla kohalla jääny haaveilun tasolle tämmösen käyttäminen.

Itsekin olen joskus rikkinäisistä koneista raasinut ehjät äänipiirit irti ja nämä artesaanimiehet maksaa näistä hunajaa. Pelkästä ehjästä piiristä saa helposti koneen hinnan, eli viidenkympin luokkaa. :D
 
En niin hirveästi ole tuota C64-settiä kuunnellut, mutta yksi suosikkisäveltäjistäni (joka ei varsinaisesti tee pelimusiikkia) on Flex.

Flex - Electric City


Flex - Neon


Flex - Celestial Fantasia


Aika paljonhan näistä on covereita jostain muusta (ellei jopa kaikki). Mutta kunnon fiiliksellä jammailua.

Eräs kaverini törmäsi myös alla olevaan kipaleeseen. Liekkö jonkun Ameriikan superstaran tiluttelua.

Rami Airola - Näkymätön kauppatavara
 
Takaisin
Ylös Bottom