- Viestit
- 2522
Maine:
Paper Mario on Nintendon pelisarja pahvisen putkimiehen seikkailuista kartongista askarrellussa maailmassa. Roolipelisarjan on kehittänyt Intelligent Systems (Advance Wars, Fire Emblem). Tai no, nykyään kyseessä on ehkä ennemmin seikkailupeli roolipelielementeillä. En minä tiedä. Paper Mario on jatkoa SNES:n Super Mario RPG:lle, kun taas Mario & Luigi -sarja edustaa Marion roolipelejä käsikonsoleilla.
Sarjan pelit lyhyesti:
Paper Mario (N64)
Sarjan ensimmäisessä pelissä vanha kunnon Bowser käyttää tähtien voimaa tullakseen voittamattomaksi. Marion tehtävä on käydä pelastamassa ympäri maailmaa vangitut tähdet ja kukistaa ilkeä kilpparikunkku. Tarinan vahvuus piilee sen yksittäisissä episodeissa, luonteessa ja huumorissa, ei niinkään juonessa tai teemoissa. Persoonallisen seikkailun käänteet vievät Marion lelulaatikon syövereihin ja kukkaiskedolle. Murhamysteerikin jää Marion ratkaistavaksi. Matkan varrella Marion tiimiin liittyy liuta tuttuja kelmejä Goombasta Lakituun. Apureista on apua paitsi taisteluissa, myös kartalla ongelmanratkaisussa.
Paper Mario on tarkoitettu porttihuumeeksi lapsille roolipelien saloihin. Peli on tarkoituksella yksinkertainen pelata, mutta samalla suoraviivainen pelattavuus tekee siitä myös esikuviaan paremman kokemuksen. Satunnaisia taisteluita ei ole, vaan vastustajat haastetaan kartalla. Perushyökkäyksiä Mariolla on kaksi: kaikille tuttu hyppy, sekä Donkey Kongista käteen jäänyt vasara. Hyppy ei toimi piikikkäisiin hirviöihin, ja vasara osuu ainoastaan rivin ensimmäiseen viholliseen. Vuorojärjestys vaikuttaa samalla taistelumuodostelmaan, mikä tekee niistä piilotetun taktisia. Hyökkäysten tehoon voi myös vaikuttaa yksinkertaisilla minipeleillä, mikä lisää pelaajan osallisuutta taisteluun. Tykkään erityisesti taistelumatematiikan yksinkertaistamisesta. Hyökkäykset tekevät pelin alussa 1-2 vahinkoa ja lopussa isketään kutosella. Numeroiden inflaatiota ei kummemmin siis ole, jolloin taistelut pysyvät aina taktisina ja mielekkäinä. Samalla pelaajan on helppo itse laskea, millaisella liikkeellä vihollisen saa hengiltä. Kokemuspisteillä nostetaan Marion resursseja, mutta kaverien level-upit on piilotettu salareina ympäri maailmaa.
Paper Mario: The Thousand-Year Door (NGC)
Sarjan toinen osa jatkaa hyvin orjallisesti ensimmäisen osan rakennetta - mutta tällä kertaa kaikki on paremmin. Marion paperisuus ei ole enää vain visuaalinen kikka, vaan pelin aikana Mario oppii taittelemaan itsensä vaikkapa lennokiksi tai paperiveneeksi. Taisteluissa on entistä enemmän syvyyttä, ja optimaalinen suoritus palkitaan yleisön hurrauksen kerryttäessä mittaria tuleviin superhyökkäyksiin. Yleisö saattaa myös heittää Marioa esineillä tai aseilla, joihin pitää reagoida nopeilla näppäinkomennoilla. Oikealla väistöajoituksella vihollisten hyökkäykset voi nyt kumota täysin ja iskeä itse perään.
Paper Mario on aina tunnettu siitä, miten hyvin se ottaa Super Marion maailman, hahmot ja mekaniikat omakseen, ja istuttaa ne saumattomasti roolipelin muottiin. TTYD vie konseptin entistä pidemmälle. Se ei tyydy kertaamaan vanhaa, vaan asettaa tutut hahmot uusiin ympäristöihin, ja jalostaa niitä entistä pidemmälle. On ilo nähdä Mario Sunshinen Piantoista koostuvan mafiaperheen pyörittämässä kasinoa. Myös täysin uusia hahmoja on paljon, mutta kaikki osuvat saumattomasti yhteen sienimiesten kanssa. TTYD on ikimuistoinen seikkailu, jonka aikana yllättyy jatkuvasti uudelleen. Lohikäärmeen terrorisoiman fantasiakylän jälkeen seikkailu vie pelaajan mustavalkoiseen metsään paimentamaan Pikminejä, ja sieltä showpainin maailmaan. Neljännessä luvussa ilkeä kumitus on muuttanut kylän asukkaat on sioiksi. Marion suunnatessa kummituksen linnaan tulevat juonenkäänteet nostivat tunteet pintaan ja saivat miettimään uudelleen suhdettani Super Marioon. Pääjuonen kappaleiden välissä päästään pelaamaan tasohyppelyä Bowserilla, sekä seikkaillaan prinsessan kanssa tekoälyn hallitsemassa vihollisten tukikohdassa. Nämä osuudet rytmittävät seikkailua ja tuovat eloa pelin maailmaan.
Pelistä tuli ilmestyessään välitön kulttiklassikko. Arvosteli TTYD:in sitten roolipelinä, mariopelinä, tai videopelinä ylipäätään, on yksi asia varma: kyseessä on yksi kaikkien aikojen parhaista. Jos jotain pahaa pitää pelistä sanoa niin se on turhankin helppo (erityisesti lukuisten uudelleenpeluukertojen jälkeen). Pelissä joutuu myös sahaamaan samoja alueita uudelleen ja uudelleen, mikä käy erityisesti parissa kohtaa peliä sietämättömäksi.
Super Paper Mario (Wii)
Wiin Paper Marioa markkinoitiin kaksiulotteisena tasohyppelynä - ja sellaiseenhan Super Mario onkin omiaan! Pelin kenttäsuunnittelu ja kontrollit ovat kuitenkin siihen tarkoitukseen aivan surkeat. Ei tästä oikein ota selvää mitä peli yrittää olla, sillä erilaiset genret ja mekaniikat sekoittuvat keskenään koko ajan. Eikä mikään toimi erityisen hyvin. Pelissä Mario pystyy liikkumaan ulottuvuuksien välillä kääntämällä kameran kaksiulotteisesta kolmiulotteiseksi. Tätä kikkaa käytetään paljon hyväksi seikkailun aikana.
Jotkut puolustavat peliä sen omalaatuisen tarinansa vuoksi, mutta sen ei pitäisi olla tekosyy heikolle pelattavuudelle. Tällä kertaa Bowser ja Peach päätyvät naimisiin, mikä ajaa maailmankaikkeuden tuhon partaalle. Huumoria pelistä ei ainakaan puutu. Mieleeni jäi erityisesti kun huoneeseensa lukkiutunut animenörtti selitti päätä pahkaa waifufantasioistaan. Kokonaisuudessaan uudet hahmot ja synkempi animetunnelma menevät jo liian pitkälle, eikä peli tunnu enää Mariolta.
Paper Mario: Sticker Star (3DS)
3DS:n Paper Marion ennakkokuvat lupailivat paluuta sarjan juurille - ruutukaappauksissa nähtiin mm. Chain Chomp Marion apurina. Lopulta kumppanit saivat kuitenkin kyytiä pelin keskityttyä enemmän uuteen tarra-mekaniikkaan. Marion hyökkäykset ovat kertakäyttöisiä tarroja, joita on kylvetty ympäri maailmaa enemmän kuin läppärin kanteen pystyy liimaamaan. Kokemuspisteet on heivattu myös pelistä pois. Se on tavallaan hyvä asia, mutta yhdessä tuhoutuvien aseiden kanssa taisteluissa lopulta menettää enemmän kuin ansaitsee. Pelin suurin ongelma onkin se, että se ei toimi.
Tarratähti on saanut laajaa kritiikkiä ottamastaan suunnasta, mutta itse pelinä se on lopulta melko harmiton - joskaan ei varsinaisesti hyvä - tapaus. Kun roolipelielementtien ja ilmeettömän tarinan katsoo läpi sormien, on kyseessä ihan kohtuullinen seikkailu mielekkäillä ympäristöillä ja pikkukivalla ongelmanratkonnalla.
Paper Mario: Colour Splash (WiiU)
Skippasin WiiU:n ja samoin kävi myös Colour Spashille. Kuulopuheiden mukaan kyseessä on melko suora Sticker Starin seuraaja, joskin selkeästi paranneltuna. Heikoista peleistä huolimatta Paper Mario ansaitsee pisteet kekseliäisyydestä, mutta minkä ihmeen takia näille hutilaukauksille pitää luoda jatkoa?
Paper Mario: The Origami King (Switch)
Viime vuonna Switchille julkaistussa Paper Mariossa origamiarmeija hyökkää Sienivaltakuntaan. Origami King jatkaa löyhästi kahden aiemman pelin linjaa, mutta myös ensimmäisistä peleistä on otettu aineksia. Taistelusysteemi on jälleen kerran keksitty uudelleen - viholliset ilmestyvät ympyrän muotoisen taisteluareenan paneeleille. Mario voi liikuttaa paneeleita muodostaakseen vihollisista edullisen muodostelman hyökkäystä varten. Kirjoitan tästä myöhemmin enemmän.
Sarjan pelit lyhyesti:
Paper Mario (N64)
Sarjan ensimmäisessä pelissä vanha kunnon Bowser käyttää tähtien voimaa tullakseen voittamattomaksi. Marion tehtävä on käydä pelastamassa ympäri maailmaa vangitut tähdet ja kukistaa ilkeä kilpparikunkku. Tarinan vahvuus piilee sen yksittäisissä episodeissa, luonteessa ja huumorissa, ei niinkään juonessa tai teemoissa. Persoonallisen seikkailun käänteet vievät Marion lelulaatikon syövereihin ja kukkaiskedolle. Murhamysteerikin jää Marion ratkaistavaksi. Matkan varrella Marion tiimiin liittyy liuta tuttuja kelmejä Goombasta Lakituun. Apureista on apua paitsi taisteluissa, myös kartalla ongelmanratkaisussa.
Paper Mario on tarkoitettu porttihuumeeksi lapsille roolipelien saloihin. Peli on tarkoituksella yksinkertainen pelata, mutta samalla suoraviivainen pelattavuus tekee siitä myös esikuviaan paremman kokemuksen. Satunnaisia taisteluita ei ole, vaan vastustajat haastetaan kartalla. Perushyökkäyksiä Mariolla on kaksi: kaikille tuttu hyppy, sekä Donkey Kongista käteen jäänyt vasara. Hyppy ei toimi piikikkäisiin hirviöihin, ja vasara osuu ainoastaan rivin ensimmäiseen viholliseen. Vuorojärjestys vaikuttaa samalla taistelumuodostelmaan, mikä tekee niistä piilotetun taktisia. Hyökkäysten tehoon voi myös vaikuttaa yksinkertaisilla minipeleillä, mikä lisää pelaajan osallisuutta taisteluun. Tykkään erityisesti taistelumatematiikan yksinkertaistamisesta. Hyökkäykset tekevät pelin alussa 1-2 vahinkoa ja lopussa isketään kutosella. Numeroiden inflaatiota ei kummemmin siis ole, jolloin taistelut pysyvät aina taktisina ja mielekkäinä. Samalla pelaajan on helppo itse laskea, millaisella liikkeellä vihollisen saa hengiltä. Kokemuspisteillä nostetaan Marion resursseja, mutta kaverien level-upit on piilotettu salareina ympäri maailmaa.
Paper Mario: The Thousand-Year Door (NGC)
Sarjan toinen osa jatkaa hyvin orjallisesti ensimmäisen osan rakennetta - mutta tällä kertaa kaikki on paremmin. Marion paperisuus ei ole enää vain visuaalinen kikka, vaan pelin aikana Mario oppii taittelemaan itsensä vaikkapa lennokiksi tai paperiveneeksi. Taisteluissa on entistä enemmän syvyyttä, ja optimaalinen suoritus palkitaan yleisön hurrauksen kerryttäessä mittaria tuleviin superhyökkäyksiin. Yleisö saattaa myös heittää Marioa esineillä tai aseilla, joihin pitää reagoida nopeilla näppäinkomennoilla. Oikealla väistöajoituksella vihollisten hyökkäykset voi nyt kumota täysin ja iskeä itse perään.
Paper Mario on aina tunnettu siitä, miten hyvin se ottaa Super Marion maailman, hahmot ja mekaniikat omakseen, ja istuttaa ne saumattomasti roolipelin muottiin. TTYD vie konseptin entistä pidemmälle. Se ei tyydy kertaamaan vanhaa, vaan asettaa tutut hahmot uusiin ympäristöihin, ja jalostaa niitä entistä pidemmälle. On ilo nähdä Mario Sunshinen Piantoista koostuvan mafiaperheen pyörittämässä kasinoa. Myös täysin uusia hahmoja on paljon, mutta kaikki osuvat saumattomasti yhteen sienimiesten kanssa. TTYD on ikimuistoinen seikkailu, jonka aikana yllättyy jatkuvasti uudelleen. Lohikäärmeen terrorisoiman fantasiakylän jälkeen seikkailu vie pelaajan mustavalkoiseen metsään paimentamaan Pikminejä, ja sieltä showpainin maailmaan. Neljännessä luvussa ilkeä kumitus on muuttanut kylän asukkaat on sioiksi. Marion suunnatessa kummituksen linnaan tulevat juonenkäänteet nostivat tunteet pintaan ja saivat miettimään uudelleen suhdettani Super Marioon. Pääjuonen kappaleiden välissä päästään pelaamaan tasohyppelyä Bowserilla, sekä seikkaillaan prinsessan kanssa tekoälyn hallitsemassa vihollisten tukikohdassa. Nämä osuudet rytmittävät seikkailua ja tuovat eloa pelin maailmaan.
Pelistä tuli ilmestyessään välitön kulttiklassikko. Arvosteli TTYD:in sitten roolipelinä, mariopelinä, tai videopelinä ylipäätään, on yksi asia varma: kyseessä on yksi kaikkien aikojen parhaista. Jos jotain pahaa pitää pelistä sanoa niin se on turhankin helppo (erityisesti lukuisten uudelleenpeluukertojen jälkeen). Pelissä joutuu myös sahaamaan samoja alueita uudelleen ja uudelleen, mikä käy erityisesti parissa kohtaa peliä sietämättömäksi.
Super Paper Mario (Wii)
Wiin Paper Marioa markkinoitiin kaksiulotteisena tasohyppelynä - ja sellaiseenhan Super Mario onkin omiaan! Pelin kenttäsuunnittelu ja kontrollit ovat kuitenkin siihen tarkoitukseen aivan surkeat. Ei tästä oikein ota selvää mitä peli yrittää olla, sillä erilaiset genret ja mekaniikat sekoittuvat keskenään koko ajan. Eikä mikään toimi erityisen hyvin. Pelissä Mario pystyy liikkumaan ulottuvuuksien välillä kääntämällä kameran kaksiulotteisesta kolmiulotteiseksi. Tätä kikkaa käytetään paljon hyväksi seikkailun aikana.
Jotkut puolustavat peliä sen omalaatuisen tarinansa vuoksi, mutta sen ei pitäisi olla tekosyy heikolle pelattavuudelle. Tällä kertaa Bowser ja Peach päätyvät naimisiin, mikä ajaa maailmankaikkeuden tuhon partaalle. Huumoria pelistä ei ainakaan puutu. Mieleeni jäi erityisesti kun huoneeseensa lukkiutunut animenörtti selitti päätä pahkaa waifufantasioistaan. Kokonaisuudessaan uudet hahmot ja synkempi animetunnelma menevät jo liian pitkälle, eikä peli tunnu enää Mariolta.
Paper Mario: Sticker Star (3DS)
3DS:n Paper Marion ennakkokuvat lupailivat paluuta sarjan juurille - ruutukaappauksissa nähtiin mm. Chain Chomp Marion apurina. Lopulta kumppanit saivat kuitenkin kyytiä pelin keskityttyä enemmän uuteen tarra-mekaniikkaan. Marion hyökkäykset ovat kertakäyttöisiä tarroja, joita on kylvetty ympäri maailmaa enemmän kuin läppärin kanteen pystyy liimaamaan. Kokemuspisteet on heivattu myös pelistä pois. Se on tavallaan hyvä asia, mutta yhdessä tuhoutuvien aseiden kanssa taisteluissa lopulta menettää enemmän kuin ansaitsee. Pelin suurin ongelma onkin se, että se ei toimi.
Tarratähti on saanut laajaa kritiikkiä ottamastaan suunnasta, mutta itse pelinä se on lopulta melko harmiton - joskaan ei varsinaisesti hyvä - tapaus. Kun roolipelielementtien ja ilmeettömän tarinan katsoo läpi sormien, on kyseessä ihan kohtuullinen seikkailu mielekkäillä ympäristöillä ja pikkukivalla ongelmanratkonnalla.
Paper Mario: Colour Splash (WiiU)
Skippasin WiiU:n ja samoin kävi myös Colour Spashille. Kuulopuheiden mukaan kyseessä on melko suora Sticker Starin seuraaja, joskin selkeästi paranneltuna. Heikoista peleistä huolimatta Paper Mario ansaitsee pisteet kekseliäisyydestä, mutta minkä ihmeen takia näille hutilaukauksille pitää luoda jatkoa?
Paper Mario: The Origami King (Switch)
Viime vuonna Switchille julkaistussa Paper Mariossa origamiarmeija hyökkää Sienivaltakuntaan. Origami King jatkaa löyhästi kahden aiemman pelin linjaa, mutta myös ensimmäisistä peleistä on otettu aineksia. Taistelusysteemi on jälleen kerran keksitty uudelleen - viholliset ilmestyvät ympyrän muotoisen taisteluareenan paneeleille. Mario voi liikuttaa paneeleita muodostaakseen vihollisista edullisen muodostelman hyökkäystä varten. Kirjoitan tästä myöhemmin enemmän.