Päivän artisti

micke nindendosta

NES-Retro Master
Insider
Viestit
7704

Maine:

Samanlainen topic kuin 'Päivän aihe' Kaatopaikalla, mutta tämä koskee vain artisteja.

1. Se, joka ekana kerkeää, valitsee päivän aiheeksi jonkun bändin tai laulajan, joka on päivän artisti
2. Toiveena olisi, että ainakin alkuun pysyttäisi edes sellaisella linjalla, että niitä kaikkein UG:inta kamaa ei oteta mukaan
3. Vapaasti saa kertoa oman mielipiteensä bändistä, onko koskaan kuullutkaan, mikä on lempibiisi, mikä on paskin, paras levy jne.
4. Ei pelkästään YouTube-spämmilinkkiä
5. Vuorokausi kun vaihtuu, niin ei saa enää menneestä päivän artistista keskustella!

--

Aloitetaan:

29.6 Päivän artisti: Weezer

Mitäs mieltä jengi on sellaisesta bändistä kuin Weezer? Monilla varmaan tuttu Buddy Holly -musavideosta, joka oli ujutettu mukaan myös Windows 95:een. Minulla on vähän outo suhtautuminen tähän yhtyeeseen.

Nostan bändin suosikkeihini, vaikka suurin osa bändin tuotannosta on epäkiinnostavaa kuraa, mutta ne kaksi ekaa levyä on ihan pirun hyviä. Nykyään tuntuu Weezer tekevän liukuhihnalla musiikkia, mutta aika keskinkertaiselta hutulta ja yhden tekeviltä cover-väännöiltä ne vaikuttaa, mitä olen kuullut.

Eka levy (”Blue Album”) on klassikko, joka jopa löytyy cd-levy”kokoelmastani”, vaikka hirveästi en ole jaksanut levyjä ikinä ostella. Hyväntuulista poprokkia ja useampi hitiksi päätynyt kappale. Sellainen 4.5/5-levy.

Mutta sitten tuli angsti, kipuilu ja pahemman luokan EMOILU tokan levyn kohdalla. Ihan erilainen albumi. Pinkerton olikin kaupallisesti floppi, josta laulaja-lauluntekijä Rivers Cuomo ei lopulta pitänytkään, eikä tämän levyn kappaleita pahemmin soitettukaan seuraavaan 15 vuoteen keikoilla. Nykypäivänä vissiin bändin jäsenetkin on alkanut lämpenemään tälle mestariteokselle. Pinkerton-levy on ollut viime vuosina itellä kovassa kuuntelussa ja voisin jopa sanoa nykyisin, että paras albumi ikinä. Alusta loppuun iha saakelin kova! Tässä kyseiseltä levyltä kappale ’Good Life’:



Tokan levyn jälkeen bändi jäikin tauolle, teki comebackin ja on tehnyt suurimmaksi osaksi melko kädenlämpöistä rokkia. Comeback-levyllä muutama menevä ralli, mutta sen jälkeiseltä ajalta ei tule muutamaa poikkeusta lukuunottamatta oikein mitään mainitsemisen arvoista.

Vaikka nykytuotanto ei oikein iskekään, niin siitä huolimatta pitäisihän tämäkin bändi joku päivä nähdä livenä. Muutenkin tykkään bändin meiningistä. Esim. iso osa levyistä on nimetty ihan bändin nimen mukaan, mutta yleisesti ottaen albumeista puhutaan värien mukaan, kun albumeilla on eriväriset kannet (Blue, Green, Red, White, Teal, Black).

Mitäs mieltä muut on? Onko kakkaa, ok vai hyvä bändi? Mikä on paras biisi tai levy? Huonoin? Ootko nähnyt livenä? Tai onko jotain muuta muistoja koskien tätä yhtyettä?
 
Kuullut satunnaisia biisejä mutta aika mieleenpainumatonta tuotosta. Ei ole koskaan omavalintaisesti soinut eikä levyjäkään ole hyllyssä/tulossa hyllyyn. Muistan vaan että olin joskus pubissa @Joko Gröbi kävit Alkossa? kanssa ja hän laittoi soimaan tämän kappaleen:



Joku pubiruusu nykäs piuhan irti jukeboksista mikä oli ihan mukavaa.
 
Nimen tiiän mutta en oo koskaan kuunnellut. Tältä istumalta en osaa nimetä ainoatakaan kappaletta. Ei oo sitä genreä muutenkaan mitä ois tullut koskaan diggailtua tää tämmönen ns. skeittirock(?). Jos oon joskus kuullut jossain taustalla, ni varmaan mennyt korvasta sisään, toisesta ulos. Ei siis oikein herätä mitään tuntemuksia suuntaan tai toiseen.
 
Nimen tiiän mutta en oo koskaan kuunnellut. Tältä istumalta en osaa nimetä ainoatakaan kappaletta. Ei oo sitä genreä muutenkaan mitä ois tullut koskaan diggailtua tää tämmönen ns. skeittirock(?). Jos oon joskus kuullut jossain taustalla, ni varmaan mennyt korvasta sisään, toisesta ulos. Ei siis oikein herätä mitään tuntemuksia suuntaan tai toiseen.

Indie pop
 
Buddy Hollyn tiedän (siis biisin, tai no laulajankin) ja that's it, ei lähde.
 
Radiosta kuultu Buddy Holly aikoinaan ja sehä oli hyvä. Bändistä tulee myös mieleen, että nyt hetken muistelin San Andreasissa olleen joku hyvä näitten biisi myös, mutta sepä olikin joittenkin toisten.

 
Buddy Holly soi muuten vieläkin päässä, joten fuck this ketju. :D
 
Hyvä bändi, muutama vinskakin on hyllyssä.

3F03F515-670B-469D-9665-2333D185B349.jpeg

Mutta lopulta tulee kuitenkin kuunneltua aika vähän. Sanoisin että soi itellä eniten noin 20 vuotta sitten.

Noi kaksi ylempääkin on muoveissa odottamassa oikeanlaista Beatles-fiilistä, alin on kyllä käynyt levylautasellakin.
 
Takaisin
Ylös Bottom