Päivä aihe: työmoraali, työura, työttömyys ja entäpä NEET-porukka(no education, no employment, no training) ja kaikki näiden ääripäitten väliltä.
Jotenki kuumeisesti saanu miettimään, kun seuraillut, mitenkä jotkut on semmoisia ryömiehiä- ja naisia ettei laiskempi tajua. Vaikka työtä vihaisi ja olisi masennusta niin ettei vähästä vapaa-ajastakaan nauti, niin töissäkäynti onnistuu vaikka kuolemakrapulassa viikonlopun jäljiltä.
Onko tämä opittu jostain kotia justiinsa tai jotenki muuten, vai onko yhteiskunnan ja sosiaalisen painostuksen määrämä pakko, tai jonkinlainen ylpeys kun sossun elättinä kuitenki häpeällistä monien mielestä olla.
Onko joku sukupolviero ehkä, eli oliko joskus aiemmin jonkinlainen suomalainen työmoraali vahvempi, vai onko tämä myytti?
Ja sitten on tämä töitten epätasainen jakautuminen, eli toisilla elämä melkein pelkkää työtä ja toisilla ei lainkaan töitä.
Toki ei ole mustavalkoista ja osa on poissa työelämästä varsin hyvistä syistä, kun ei ole kotialueella töitä tai on joku erittäin pahaksi äitynyt mielen- tai fyysinen sairaus, eikä tämä enempi vapaa-aika ole sitten kauhean mieluista heillekään. En ota kantaa kuinka suuri prosentti työttömistä on tämmöisiä ja ketkä taas semmosia jotka vaan hedonistisesti päihteilee vaikka töitäkin voisivat tehdä tai ees jotenki ottaa osaa yhteiskuntaan.
(Ja toki monet työttömät ravaakin noissa työkkärin ja muitten kuntoutuksissa jne "työtoiminnoissa" niin eivät vaan "viihteellä" ole kuitenkaan koko aikaa.)
Ja tosiaan työ- ja opiskelukuvioistakin kokonaan syrjäytyminen, eli mitäs mieltä, onko näkemykset brutaalit kaikkia kohtaan vai ymmärtäväiset ainakin joitakin kohtaan? Pitäskö kaikki jossakin pakottaa käymään ketkä vaan suinkin kykenee, justiinsa esim.tuon töitten ja vapaa-ajan epätasaisen jakautumisen moraalisen ongelman vuoksi. Vai tulisiko kaikkien saada vaan elää miten lystää.
Mikä kaikenlainen ehkä johtaa joittenkin nuoren elämän tähän suuntaan. Oma vika, vanhemmat, vai jotenki kehittyykö vaan laiskuus tai pahat mielenterveysongelmat ku jotain traumoja tms.
Sori paska aloitus.
Ihan hyvä aloitus oli, ei noin moniulotteista aihetta pystyisi edes aloittamaan mitenkään yksinkertaistettuna.
Tota on miettinyt välillä paljon itsekin, ja päätynyt vähän sellaiseen että tavallaan tiedän joitain silleen karkeita rakenteita tai ikäänkuin motivaatio ja pyrkimysmallin "rankoja" joiden voi sitten huomata tapahtuvan jossain muodossa selittämässä useimpien kohdalla sitä toimimista.
Tässä tulee nyt pari asiaa ja nämä eivät ole mitään absoluuttista totuutta vaan miten näen ja päättelen näitä omasta näkökulmastani. Osa tulee näkemään punaista tän lukiessaan ja osa ehkä tajuaa mitä ajan takaa, mutta antaa palaa:
Heitin discordissa jokin aika sitten linkin uutiseen jossa kerrottiin miten oli tutkittu koiraeläimiä ja tehty vertailua.
- Tiivistelmä menisi aikalailla näin että
jos sudet laitetaan ratkaisemaan ongelmia niin ne yrittävät selvittää ongelman ilman että pyrkivät toimimaan sosiaalisesti, eli eivät yritä ikäänkuin tehdä sosiaalista yhteistyötä jonkin muun kanssa ongelman ratkaisussa.
- Koirat sitten erosi tosta niin että ne ratkoivat ongelmaa mutta selvästi yrittivät saada myös ongelman antaneen tahon mukaan siihen ongelman ratkaisuun. Nimenomaan sillä tavalla että koirien motivaatio edes ratkaista ongelmaa oli sellainen että ne
pyrkivät tilanteeseen jossa sekä koira että ongelman antanut yhdessä ratkaisisivat ongelmaa, mutta kuitenkin ongelman ratkaisemiseen pyrkiminen olisi se perimmäisin asia.
- Sitten jos vastaavanlaiseen tilanteeseen laitetaan pikkulapsia niin niiden tarkoitusperä olikin enemmän sellainen että ne
pyrkivät hakemaan positiivista feedbackkiä ongelman antaneelta ja tarkistivat usein tekevätkö jotenkin oikein, mutta se oikein tekeminen oli tärkeämmässä roolissa kuin sen itse ongelman ratkaiseminen.
Noissa kohdissa vaikka kyse onkin eläinten ja ihmisten sosiaalisesta käyttäytymisestä, niin ne kuvastaa aika hyvin sitä miten erilaisia ja eri tasoisia ikäänkuin sosiaalisuuden tasoja on.
Itselle henk koht hyvin usein ihmisten tekeminen näyttää juurikin tollaiselta minkä mainitsin viimeisenä, eli joskus tai useinkin alkaa miettimään että onko jossain tekemisessä motiivina enemmän ratkaista se ongelma, vai vuorovaikuttaa enemmän vaikka se ongelma jäisi sillä toissijaiseksi. Veikkaisin että jokin ton suuntainen on varmasti monilla ihmisillä motiivina sille mitä niiden työntekoon tulee. Eli tavallaan motiivina on saada se sosiaalinen hyväksyntäja feedback ja se työ ei ole niinkään siksi että se työ saataisiin tehtyä, vaan koska sitä tekemällä saadaan se sosiaalinen hyväksyntä sille että toimitaan hyväksytyllä tavalla jos tehdään sitä asiaa.
Toinen juttu olisi sit sellainen että veikkaisin että osa ihmisiä kuitenkin on sitä sorttia joka pyrkii vähän kuin pääsemään helpommalla, joten sellainen malli jossa vaan noudatetaan ohjeita muttei mietitä niinkään miksi noudatetaan niitä voi olla helppo sellaiselle luonteelle joka ei tee niin paljon kyseenalaistamista.
Eli jonkin tavan tehdä jokin, tai jonkin sisällön johonkin tms hyväksyy mikäli kokee sen olevan jo valmiiksi sopiva, ja mikäli ei ole taipumusta miettiä miten tai miksi se voisikin olla jotenkin toisenlainen. Eli henkilö hyväksyy "tee näin ja saa sit tämä" mikäli henkilö ei keksi jotain muuta siihen, mutta samalla kuitenkin näkee että "okei näin tämä on ihan hyvä".
Sitten taas esim omakohtainen kokemus olisi jotain seuraavanlaista, eli itsellä on se suorituskeskeinen näkökulma jossa se jonkin asian tekeminen on merkittävää, mutta sillä että saavuttaako sillä sen hyväksynnän vai ei, ei ole merkitystä. Lisäksi oon hyvin kyseenalaistava ja saanut tehtyä siitä oikeastaan vahvuuden joissain tilanteissa eli lähdenkin purkamaan ongelmanratkaisua nimenomaan siltä kannalta että se miten jokin on, ei ole välttämättä mitä hyväksyy, vaan suhtautuukin niin että tässä koko asiassa voi olla jo lähtökohtaisesti virheitä (ja jos on niin missä ne ovat). Tämän takia sitten tulee niitä tilanteita että tavallaan on hyvinkin passiivinen mitä asian tekemiseen tulee koska se sosiaalisen hyväksynnän merkitys ei ole korkealla, mutta sitten saattaa ratkaista jotain mitä ei ehkä yleisesti saatais ratkaistua, koska jonkin virheellisen systeemin tunnistaminen virheelliseksi vaatii nimenomaan sen kyseenalaistajan koska se kyseenalaistaja etsii sieltä niitä virheitä. Toki sit tulee kaikenlaiset omat rajoitukset vastaan, eli on monia sellaisia kohtia joissa ei pystykään tekemään täysin valmiin mallin mukaan, vaan useimmiten täytyy rakentaa se toimintamalli joka sattuu toimimaan omalla kohdalla ensin.
Ton seurauksena sitten tulee tämä että samaan aikaan voi olla yhdestä näkökulmasta todella passiivinen ja vaikuttaa laiskalta, mutta ollakin sitten hyvin paljon aikaansaava aina kun sopivia asioita tulee kohdalle. Mutta sille omalle toimintamallille ja sille mitä pystyy ja mitä ei pysty tekemään ei vaan kysyntä ja tarjonta kohtais esim työmarkkinoilla, etenkin jos toinen osapuoli ei ole valmis muotautumaan samalla kun odottaa sulta muovautuvuutta siinä kuvitelmassa että kyllä se muovautuu koska se ikäänkuin odottaa sitä hyväksyntää kuitenkin, ja sitten jos lähtisikin tekemään ottaen täysin erilaisen toimintamallin niin se olisi täysin feikkaamista, ja yksi iso ongelma onkin että feikatun mallin mukaan toimimisen resurssit olisikin pois siitä että pystyisi toimimaan sen oman vahvuuden mukaisesti. Eli sellaiseen enemmän sosiaalista hyväksyntää motivaatiota pitävään meneminen heikentäisi sitä että ongelma ratkeaisi. Tohon pitää heittää vielä että nimenomaan se ongelmanratkaisu olisi se pääasia, ei niinkään se feedback yrityksestä ratkaista ongelmaa.
Yleensä sitten sellainen sopiva välimuoto löytyy sieltä vähän kuin tosta koiramallista, mutta koiramallissakin on sellainen juttu että koiramalli odottaa että joku toinen osapuoli tekee oman osansa sitten vastavuoroisesti, eikä se toimi mikäli toinen puoli ei tee sitä omaa osaansa aina kun toinen puoli on tehnyt omaansa. Eli pohjaan hyvin paljon sellaiseen että jos multa odottaa yhtään mitään, niin vastavuoroisesti sit odotan yhtä paljon ja mikäli se kuvio on jotenkin epätasapainossa niin se ei toimikaan. Ja toi on jännä miten joidenkin henkilöiden kanssa pystyy toimimaan täysin yhdessä ongelmanratkaisussa, ja joidenkin kanssa se taas on aivan mahdotonta. Ja yleensä jälkimmäisten näkökulmasta oon nimenomaan se mahdoton osapuoli siinä.
Mutta en pysty sanomaan mitään miten olisi hyvä tai mikä olisi toimiva malli mihinkin. Riippuu niin paljon siitä mikä se lopullinen pyrkimys mitä kohti asialla pyritään, mutta sanotaan näin että näkemykseni mukaan monesti ihmiset eivät ole kovin neuvottelukykyisiä sillä tavalla että saatetaan odottaa joustavuutta muttei olla itse valmiita joustamaan. Näissä tilanteissa sitten sen täysin pro-social mallin kanssa ei tule mitään vaikeuksia, mutta vähemmän pro-socialin voi olla hyvin hankala saada pidettyä mukana jos edes se "koiramalli" ei toteudu. Se nimittäin vaatisi sen että se koira asettaa niitä odotuksia toiselle osapuolelle, eikä niin että se toinen osapuoli sanelee millaisia odotuksia se koira saa tai ei saa asettaa.
Tässä kohtaa sitten joku voisi heittää että "eihän asiat toimisi jos jokainen..", niin asiat ei toimisi mikäli perimmäisenä taustalla olisi se pyrkimys eniten sosiaaliseen toimivuuteen, mutta kun edes se ei ole mitenkään kiveenhakattu sellaisen näkökulmasta joka toimisi enemmän jonkin muun mallin mukaan.
Suhtautumiseni esim muihin vähän samankaltaisessa tilanteessa kuin missä itse olen oleviin, tai sellaiseen missä löytyy samankaltaisuuksia, tulee varmaan ilmi aika selvästi tosta mitä kirjoitin.