NES-Retron seikkailupelikerho (#66: Indiana Jones and the Fate of Atlantis)

Freddy Pharkas: Frontier Pharmacist läpäisty.

Läpi meni tämäkin, aika raskaasti vinkkikirjaan tukeutuen. Ilman en olisi koskaan läpäissyt, ei pitkäjänteisyyteni olisi ikimaailmassa kestänyt. Nuoruudessa ilman vinkkikirjaa olisin jäänyt jo kalkkiviivoille jumittamaan.

Pidin länkkäriteemasta, ja pidin farmaseuttina olemisesta. Potentiaalia on reilusti. Mukana tullut lääkintäjuttuja sisältänyt ohjekirja ei haitannut yhtään, vaikka olikin osittain vain kopiointisuojausta. Olisi oikeastaan saanut käyttää enempikin hyödyksi, koska kirjasessa oli vaikka mitä. Aluksi kylän läpi kuljeskelu oli mielenkiintoista, ja puzzlet pääosin ihan ok. Tein kuljeskelusta vaan tarpeettoman tuskallista itselleni, kun en huomannut kasvattaa hahmon kävelynopeutta. Keskustelut ja ääninäyttely oli pääosin jees, vaikka päähenkilön ääni olikin teennäisen sankarimaisen kuuloinen.

Muuten... noh, tässä on niin monta alkukantaista asiaa jotka saavat verisuoneni sykkimään hidastempoisissa seikkailupeleissä
  • Voit kuolla
  • Aikarajoitettuja puzzleja ja tilanteita, jossa kuolet jos olet liian hidas
  • Puzzleja, jotka eivät tunnu sopivan teemaan tai aikakauteen, jolloin ratkaisut eivät lainkaan käy mielessä (molemmat "rakentelut")
  • Pikselintarkkaa esineiden käyttöä
  • Hyvin epämääräistä pikseligrafiikkaa, josta etsitään epämääräisiä pikselimöykkyjä
  • Asioita, joita hahmo ei poimi uudestaan käytettävästi automaattisesti
  • Asioita, jotka pitää vaan tietää (tässä on eräs "monkey wrench" -tyylinen puzzle)
  • Todella pieni alue, jossa tapahtuu asioita ja juttuja ilmestyy, tai asioita tapahtuu kun menet pois ja tulet takaisin
Parhaimmat osiot olivat varmaankin Act I + Act III. Alku oli erittäin lupaava, ja potentiaalia oli varsin pitkälle. Lopussa sitten pelkkää äkkikuolemaa äkkikuoleman perään, ilman että monesti oli ihan varma koska voi tai ehtii tallentamaan. Jotenkin meni niin paljon tuon vinkkitiedoston lukemiseksi, ettei pelistä ihan kamalan paljon oivaltamisen iloa tai hyvää oloa jäänyt käteen.

Kun en halua antaa puolikkaita tähtiä, vatvoin pitkään viestiä editoidessani onko tämä 1 vai 2 tähteä. Kuitenkin monella tapaa laadukas, mutta vain todella alkukantainen. Ottaen huomioon julkaisuvuoden, annan vähän anteeksi ja taivun kuitenkin kahteen tähteen. Melko samassa suhteessa tarjosi nautintoa ja rasittavuutta kuin Escape From Monkey Island.

2/5
 
Freddy Pharkas: Frontier Pharmacist läpi.

Semmoinen pyrähdys se taas oli. Tosiaan viimeksi pelannut tässä parin vuoden sisällä, mutta kiitos pilalle ryypättyjen aivojeni en tästä siltikään paljon mitään muistanut.

Nyt pelasin ekaa kertaa ääninäyttelyillä, kun ScummVM:ssä sai tosiaan helposti sekä äänet että tekstit. Alunperin tossa on pitänyt valita jompikumpi. Aiemmin pelannut aina teksteillä ja tekstien perusteella päätellytkin, ettei puheista varmaan saisi selvääkään. Vaan kyllähän puhe oli varsin selkeää lopulta! Tekstit ja puhe ei aivan täsmää, mutta ei ole suuri ongelma. Ääninäyttelystä pidin, vaikkakin Freddyn ylisankarimainen ääni tuli täytenä yllätyksenä.

Act 2:n alussa pelin onnistuu helposti pilaamaan, jos ei tajua aikarajoitusta. Tuo onkin varmaan pelin ärsyttävin kohta. Muuten tässä on osa puzzleista aika kaukaa haettuja ja välillä ei vaan tajua että jotain voisi edes klikata.

Mun mielestä tämä on hyvä kompakti paketti ja ääninäyttely toi kyllä mielestä lisää pöytään. Huumori on osittain jees ja osittain vähän turhankin Al Lowea.

Mielestäni Gabriel Knightien jälkeen melkeinpä parasta Sierraa. Olen nyt hövelillä tuulella, joten arvosanaksi 4/5 muutamista puutteista riippumatta.
 
Annoin periksi ja ostin tämänkin eilen ja pelasin act 1:n. Eipä sen perusteella vielä osaa juuta tai jaata sanoa.

Lääkkeiden sekoittelu aluksi vierasti, mutta tuo oli lopulta ehkä kekseliäin copy-protection tapa, mihin oon törmännyt. Niinku että se sopii pelin teemaan ja on lopulta ihan hauskaa puuhastelua.

Liquid Snake on hyvä ääni Freddylle.
 
Act 2 läpi. Meni kyllä vahvasti HINTTI-BOOKKIIN nojaten. Joo, oli aika ärsyttävä chapter. Tavallaan tykkäsin tuosta meiningistä, mutta aikarajat ja ympäriinsä ramppaaminen ärsyttivät. Osa puzzleistakin oli aika outoja.

En oo varma tykkäänkö vai vihaanko tätä peliä. Ärsyttää pelata, mutta välillä tulee pieniä innostuksen hetkiä.
 
Täräytin sit tän läpi eilen.

Oli melkosta vuoristorataa tämä! Puolet ajasta suorastaan vitutti pelata tätä ja puolet ajasta oli ihan mukiinmenevää seikkailua. Kuten tuossa edellisessä viestissä mainitsen, että tulee innostuksen hetkiä. Ja sit taas meno lässähtää jonkun ärsyttävyyden takia. Ja taas innostuu. Ja lässähtää. Voi ihan innostua jostain, sit tajuaa että pitää sen takia kävellä koko kartta taas päästä päähän, niin samantein lässähtää.

Aikarajoitukset ja lopun äkkikuolemat oli sit taas sitä osastoa, jota ei enää nykypäivänä jaksa. Ehkä ois ysärillä pelatessa, mutta ei enää. Meni siis tosi paljon HINTTI-BOOKKIA tutkaillen nämä kohdat.

Olikos tämä Lowen kirjoittama peli? Freddystä ei oikein ottanut selkoa, että oliko sen tarkoitus olla oikea gunslinger-sankari vai tuurihaukka-idiootti ala. Larry. Loppua kohden alkoi ärsyttämään hahmo.

Ihan hiton hankala antaa arvosanaa, kun mä en vieläkään tiedä pidinkö tästä vai en! :D Välillä oli kivaa, mutta potentiaalia olisi ollut parempaan ja olin helpottunut kun se loppui, eli kai se keskivertoa huonomman puolelle menee. Annetaan vaikka 2/5.
 
Voi ihan innostua jostain, sit tajuaa että pitää sen takia kävellä koko kartta taas päästä päähän, niin samantein lässähtää.

Kai sitä sentään huomasit että asetuksista kun vetää speed täysille niin Freddy kipittää melkoisen kovaa?

Tajusin itse vasta melko myöhään, mutta se oli melko iso quality of life ominaisuus pistää se täysille.
 
Olikos tämä Lowen kirjoittama peli? Freddystä ei oikein ottanut selkoa, että oliko sen tarkoitus olla oikea gunslinger-sankari vai tuurihaukka-idiootti ala. Larry. Loppua kohden alkoi ärsyttämään hahmo.
Al Lowe ja Josh Mandel ainakin merkattu designeriksi. Olihan tossa aika paljon Al Lowen näköistä humoria. Hyvässä ja pahassa.
 
Viimeksi muokattu:
Mites pelin valinnut käyttäjätunnus @kaamio ? Ootko ehtinyt koko peliä käynnistääkään vielä?
Ykköschapteri läpäisty. Tänään jatkuu!
On nyt tässä jotenki ollu kaikenlaista sairastelua ja työnhakuhommaa, niin vähän pelailut jäänyt. Uutta kehiin vaan jos siltä tuntuu, tän ja monkey islandin arvostelut nyt vähän venähtää, mut kyllä nää läpi menee.
 
No niin. Jos alkaa väellä olla kamalasti näitä pelejä aloitettuna, mutta kesken, niin pitäiskö pitää jossain vaiheessa sellainen RÄSTIVIIKKO?

Suoritin nyt joka tapauksessa arvonnan ja tällä kertaa pitkästä aikaa arvontahatusta tuli sellainen käyttäjätunnus kuin... @Kaappis !! Onneksi olkoon voittajalle.

Tällä hetkellä Freddy Pharkasin on läpäissyt kolme pelaajaa. Arvosanojen keskiarvo on tällä hetkellä 2,67, joka on karvan verran Return of the Phantomia edellä ja hieman Escape from Monkey Islandia jäljessä. Mitä tahansa voi vielä kuitenkin tapahtua.
 
Ei ollu mitään wishlistin pelejä tarjouksessa (muutenkin vähän huono tää maanantai, kun steamin vanhat tarjoukset loppuu ja uudet alkaa klo 20.00), nii laitetaas jotain ILMAISTA tähän väliin:

Life of D. Duck

Desktop Screenshot 2021.08.27 - 13.35.22.14.png


Aika: 20-26.9
Arvioitu kesto: 0,5-1h
Latauslinkki: http://www.bjornarb.com/dduck.html (sivusto suosittelee installeria, mut itse latasin .rarin ja toimi ihan mainiosti)

Kokeillaas saadaanko osallistujaenkat rikki laittamalla niin lyhyt peli, ettei ajanpuutetta voi käyttää tekosyynä (ja pelinhän voi jättää aina kesken, jos ei maistu)! Viikko on varmasti aivan riittävä aika tälle ja innokkaimpia suosittelen myös pelaamaan pelin jatko-osan, joka on huomattavasti laajempi, mutta yhtä charmikas, kokonaisuus.
 
No niin! Hyvä että tämä tuli kerhopeliksi, kun luonnollisesti tämä alkoi itseä kovasti kiinnostaa seikkailupelitopicia lukiessa! Mukana siis!

Laittakaahan osallistumisilmoituksia tulemaan!
 
Laitoin taulukkoon @Kaappis kohdalle arvosanaksi 4/5 sen perusteella, mitä seikkailupelitopiciin oli kirjoitettu.

Desktop Screenshot 2021.08.27 - 13.35.22.14.png

Life of D. Duck

Pelin alussa Roope ja Mummo Ankka ajavat limusiinilla ja löytävät munan tien varresta. Mummo päättää, että joku hänen jälkiläisistään on sen muninut ja unohtanut sinne, joten hän on sen munan isoäiti ja ottaa mukaansa maalle. Siitä sitten kuoriutuu Aku, joka ottaa tehtäväkseen keittää puuroa, jotta saisi tarpeeksi ravintoa ja energiaa olympialaisiin osallistumiseen.

Pelin silmäänpistävin ominaisuus on sen grafiikka. Peli näyttää 5-vuotiaan lapsen töherrykseltä ja hahmot kuulakärkikynällä rustatut. Ikonit ja inventory-itemit on Sam & Maxista napattu. Ulkoasu on karu, mutta samalla erittäin charmikas ja yllättävän selkeä.

Desktop Screenshot 2021.08.27 - 14.07.57.98.png

Voisi ensisilmäyksellä olettaa, että tämä on luokattoman huono peli. Päinvastoin: Tämä on oikeasti toimiva, joskin lyhyt, seikkailupeli! Lapsellinen tyyli ja rikkonainen englanti toimii tehokeinoina, jotka toi itselleni hyvän mielen. Onkin kutkuttavaa ajatella, että onko tämä oikeasti jonkun lapsen suunnittelema/tekemä peli (ehkä vanhemman sisaruksen avustuksella) vai jonkun vanhemman henkilön hassutteluprojekti. Voi olla kummin vain, kun ainakaan itse en suoraan vastausta tähän löytänyt. Tykkäsin myös tekijän oudosta fiksaatiosta ravintoarvoihin ja siihen, että Ankka-universumin paskin hahmo, Unkka Ankka, on näinkin isossa roolissa tässä!

Desktop Screenshot 2021.08.27 - 13.43.07.99.png

Suosittelen kokeilemaan, kuitenkin sen verta lyhyt peli (itsellä meni noin puoli tuntia läpäisyyn) ettei siinä paljon menetä, vaikkei uppoakkaan. Pelille on myös jatko-osa, joka on ilmeisesti huomattavasti laajempi ja "tasokkaampi" pelikokemus.

Tekis mieli antaa 5/5 mut annan 4/5 siitä syystä, jos jatko-osa on vielä parempi.

Peli ladattavissa tekijän kotisivuilta: http://www.bjornarb.com/dduck.html
 
Ryhdyin Escape from Monkey Islandin peluuseen. Vajaan tunnin tallustelin menemään ja kiinnostus jatkaa on pyöreä nolla. Tosin kiinnostus aloittaakin oli pyöreä nolla, niin ehkä tätä tulee jossain vaiheessa jatkettua kun kerta samoilla olemattomilla haluilla tuli aloitettuakin.
 
Ryhdyin Escape from Monkey Islandin peluuseen. Vajaan tunnin tallustelin menemään ja kiinnostus jatkaa on pyöreä nolla. Tosin kiinnostus aloittaakin oli pyöreä nolla, niin ehkä tätä tulee jossain vaiheessa jatkettua kun kerta samoilla olemattomilla haluilla tuli aloitettuakin.
Mä oon pelaillu tästäkin sen ekan chapterin läpi ja kiinnostus jatkaa on aika lähellä nollaa. Aion silti väkisin jatkaa jossain vaiheessa kyllä.
 
Takaisin
Ylös Bottom