NES-Retron seikkailupelikerho (#66: Indiana Jones and the Fate of Atlantis)

Return to Monkey Island läpäisty

Minä pidin tästä pelistä. Grafiikat oli mielestäni lopulta todella toimivat. Ääninäyttely on hyvää. Ei häirinnyt yhtään se, ettei kaikkia vanhoja ääninäyttelijöitä oltu saatu mukaan. Erityisesti olisi voinut kuvitella LeChuckin ääninäyttelijän vaihtumisen häiritsevän, mutta en mä siihen oikeastaan pahemmin kiinnittänyt huomiota. En oo koskaan missään aiemmassa sarjan pelissä ajatellut Elainea mitenkään söpönä, mutta tässä Elaine oli jotenkin todella söpö.

Peli on aika helppo. Suurin osa puzzleista on hyvin loogisia ja hotspotien näkyminen ruudulla tabia painaessa helpottaa peliä paljon. Parissa kohdassa jouduin katsomaan inventaarion hintbookia. Luulin kaivelleeni jo Stanin kirjanpitäjältä saadut paperit läpi, mutta se pitikin tehdä vissiin useampaan kertaan, että saatiin haluttu lopputulos. Ihan viimeisen puzzlen huoneessa olevia vinkkejä pidin pieneltä osin vähän harhaanjohtavina ja pitikin hintbookista katsoa sitten vuosilukuun liittyen ihan rautalankaselitys.

Peli soljuu mukavasti, eikä pelissä joudu kamalasti tuskastumaan. Bobby SixKillerin aiemmin manitsemasta yhdestä kohtauksesta tuli itellekin vähän sellainen fiilis, että se oli hieman tarpeeton ja kummallinen Moptree -hommasta siis puhe..

Juonesta mä en lähde nyt ihan kauheasti mitään sanomaan.

Pelistä tuli mieleen vähän sellainen The Secret of Monkey Islandin ja LeChuck's Revengen risteytys. Tässä oli sekä lineaarisempaa etenemistä SoMIn tapaan ja avoimen maailman seikkailua Monkey 2:n tapaan.

Ei itelle ehkä ihan täyden vitosen peli, mutta kyllä tämä kaltaiselleni Monkey Islandien fanille todella hyvä peli oli. Mielestäni Ron Gilbert onnistui ihan hyvin tekemään sarjaan uuden pelin paskomatta esimerkiksi The Curse of Monkey Islandin päälle tai sekoittamatta kaanonia mitenkään.

4,5/5
 
Viimeksi muokattu:
Suurin osa puzzleista on hyvin loogisia ja hotspotien näkyminen ruudulla tabia painaessa helpottaa peliä paljon.

Ai tässä sai vielä hotspottejakin näkymään, kaiken muunkin helpotuksen lisäksi. Älä vaan sano että sillä näki kaikki triviakortitkin. Ei peli kyllä sellaista olisi tarvinnut, kun ei tässä ollut mitään pikselimetsästystä.

Kauhean mairittelevia mielipiteitä on muilta tullut mun mielestä keskinkertaisesta pelistä. Tosin itsellä ehkä liian ankara arvio.
 
Kauhean mairittelevia mielipiteitä on muilta tullut mun mielestä keskinkertaisesta pelistä. Tosin itsellä ehkä liian ankara arvio.

Just hyvä kun tulee erilaisia mielipiteitä!

Itellä taas oli niin fiilispohjainen arvio, että siinä varmasti annettiin monia asioita anteeksi. Tää on niin nostalgiaan nojaava ja faneja kosiskeleva tekele, että varmaan puhtaana yksittäisenä seikkailupelinä ei olekkaan sen kummoisempi.

Lopusta ois kivempi jauhaa enemmänkin, vaikka ens viikolla jos tämän saisi useampi päätökseen siihen mennessä. :D
 
Return to Monkey Island läpi täälläkin viime yönä. Ihan mukava peli, eipä siinä. Lopusta en kyllä oikeen tiiä vieläkään, että mitä mieltä olin. Puzzlet oli kyllä aika helppoja. Pari kertaa olin pidemmän aikaa jumissa, mutta noikin kyllä ratkes aika nopeasti sit ku vähä virkeämpänä pelas ja jakso vähän miettiä asioita :D Ihan lopussa tuli käytettä vinkkikirjaa, mutta sekin ois varmaan ratkennu itekseen, jos en ois lukenu sitä oven vuosilukua väärin. Vois vaikka lasit koittaa hommata joskus :D Graafinen tyylikin oli loppujen lopuksi ihan jees, eikä haitannut missään vaiheessa. Tuo Tiukan Toverin mainitsema kohta vähän ihmetytti kyllä itteäkin ja eilen kaverin kanssa kahviteltiin ja puhuttiin tuosta ja ihmetteli hänkin. Ilohan tuota oli tosiaan pelata, että kaippa sille 4/5 vois lätkästä :unsure:
 
Return to Monkey Island on ollut nyt pari viikkoa kerhopelinä. Vielä näyttäis olevan kuitenkin aika monella kesken. Millaines tilanne pelin kanssa @natedogg @Arto4000 @Rami Airola @John Carpenterin hiusraja ? Jos tätä vielä väki pelailee, niin voidaan kyllä ihan hyvin peliaikaa vielä jatkaa.
 
Jos nyt vielä vähän lisäaikaa saisi.

En ole vielä aloittanutkaan.
Mutta ehkä se tästä vielä.

Vähän jumissa, mutta vielä tätä pelataan!

Nelososiossa menossa. Pelailen aina vähän eteenpäin, kun on ylimääräistä aikaa.
Jees! Antaa Apinasaaren olla edelleen pelinä, kun kerran pelaajia löytyy! Eipä tässä mikään kiire seuraavan pelin kanssa ole.
 
Nonnih, se ois Return to Monkey Island läpäisty! :love:


On kyllä helposti parasta mitä vuosikymmeniin on ollut genressä tarjolla. Tunnelma todellakin kohdallaan! Takavuosien virheitä ja suunnittelumokia korjattu sekä tärkein, eli puzzlet oli hiton jees joten tämä on kyllä todella hieno teos ja fyysinen painos täytyy kyllä tästä vielä ostaa joskus, ihan ehdottomasti! Parhaita seikkailupelejä koskaan, ihan helposti.

Graafinen tyylikään ei enää alun jälkeen haitannut millään tavalla...tai no, ehkä hahmojen naamat ihan hiukan häiritsi välillä. :rolleyes:


Loppu oli kyllä aika hiton mitä helvettiä ja todellakin hetken mietin, että really? Hemmetin nerokas kyllä ja pitää hyvin yllä tavallaan sitä, että seikkailupelin tavallaan kuuluukin lässähtää lopussa, koska sitähän tällä varmasti myös haettiin. :D

Mutta täytyy vielä loputkin loput vilkasta tässä joku kerta
 
Nonnih, se ois Return to Monkey Island läpäisty! :love:


On kyllä helposti parasta mitä vuosikymmeniin on ollut genressä tarjolla. Tunnelma todellakin kohdallaan! Takavuosien virheitä ja suunnittelumokia korjattu sekä tärkein, eli puzzlet oli hiton jees joten tämä on kyllä todella hieno teos ja fyysinen painos täytyy kyllä tästä vielä ostaa joskus, ihan ehdottomasti! Parhaita seikkailupelejä koskaan, ihan helposti.

Graafinen tyylikään ei enää alun jälkeen haitannut millään tavalla...tai no, ehkä hahmojen naamat ihan hiukan häiritsi välillä. :rolleyes:


Loppu oli kyllä aika hiton mitä helvettiä ja todellakin hetken mietin, että really? Hemmetin nerokas kyllä ja pitää hyvin yllä tavallaan sitä, että seikkailupelin tavallaan kuuluukin lässähtää lopussa, koska sitähän tällä varmasti myös haettiin. :D

Mutta täytyy vielä loputkin loput vilkasta tässä joku kerta

Annahan joku arvosana asteikolla 0-5, niin saadaan Top-listaa päivitettyä!
 
4,85 tai jos ei saanu olla noin, niin pyöristetään suoraan viiteen. :rolleyes:

Tästä skaalasta ei oo sen tarkemmin ollut puhetta, mutta omasta mielestä voitaisiin pyrkiä siihen, että pisteet annettais mielellään vähintään 0,25 pisteen tarkkuudella. Katoin nopsaan, niin ainoastaan yhdet pisteet tähän mennessä eivät istu tuohon (0,1 pistettä The Third Daylle). Tuohon en aio takautuvasti puuttua.

Pyöristin pisteesi siis vitoseen!
 
Takaisin
Ylös Bottom