NES-Retron Segakerho (Fighting Vipers & Ninja Gaiden)

Hidastetaanko tahtia vai jatketaanko nykyiseen malliin?


  • Äänestäjiä yhteensä
    16
  • Äänestys suljettu. .
Micro Machines 2: Turbo Tournament on ollut kerhopelinä kaksi viikkoa. Tämän kirjoittamishetkellä arvioita on kertynyt 6 kappaletta ja arvioiden keskiarvoksi muodostui 5,33. Nykyisellä TOP-listalle peli sijoittuu kolmanneksi.

Peli jakoi mielipiteitä laajasti: Pistepotti kertyi kakkosen ja ysin väliltä. Pelin tiukka kamera teki ajamisesta haastavaa, kun rataa ei paljoa eteensä nähnyt. Peli vaatikin ratojen ulkoa opettelua ja tämä oli monelle liian kova kynnys, että pelaamisinto hävisi nopeasti. Kuitenkin jos pelille antoi aikaa, niin se koettiin hyväksi tai jopa erinomaiseksi!

Peli siirtyy nyt Arkistoon, mutta totuttuun tapaan peliä voi arvioida myös myöhemmin. Älkääkä unohtako toista tunteikasta kerhopeliä, Devilishiä! Sekin on jakanut mielipiteitä yhtä tehokkaasti, joten käyhän koittamassa ja antamassa äänesi!




Arvonta on suoritettu. Virallisena valvojana toimi Kauppaneuvos Paukun naama eduskuntatalon pylväässä.

:mustanaamio:



Tällä kertaa arpaonni suosi osallistujaa nimeltä: Veijo Vintage!
Ding kaikki osallistujat, tsekkaa olitko juuri SINÄ voittaja!
Kirjaudu tai rekisteröidy katsoaksesi spoilerin sisällön.


En tiiä onko vaan meikän päässä vika vai mikä mutta ei tullu tägäyksestä taas mitään ilmotusta, liekö kun spoilerin takana? :unsure:
 
En tiiä onko vaan meikän päässä vika vai mikä mutta ei tullu tägäyksestä taas mitään ilmotusta, liekö kun spoilerin takana? :unsure:

Kirjaudu tai rekisteröidy katsoaksesi spoilerin sisällön.

Tuliko? Sen toisen, läpiluultavan, spoilerin sisästä vissiin ainakin tulee?
 
En tiiä onko vaan meikän päässä vika vai mikä mutta ei tullu tägäyksestä taas mitään ilmotusta, liekö kun spoilerin takana? :unsure:

Hyvä kun sanoit!

Vastahan tämä oli kolmas vai neljäs arvonta, johon olin kaikki tägännyt samaan tyyliin. :D
 
After Burner Complete Rommi löytyi minuutissa ja ensikokeilut tehty emulaattorilla. Neloskenttään pääsin tässä vaiheessa. Ilmeisesti pelistä löytyy 23 kenttää. Vielä jäi pari elämää ja laitoin save staten siihen. Ihan pätevän näköinen peli kyllä on. Plussaa siitä, että vaikeusastetta ja elämien määrää voi säätää alkuvalikossa.
 
Yhden game overin verran pelasin After Burneria. Varmaan skip kyllä itelle tämä. Ei oo oikein koskaan After Burner itelle iskenyt. Ihan hienon näköinen, mutta aivan kauhean sekava meno omaan makuun.
 
Takaisin
Ylös Bottom