NES-Retron leffakerho

3.6. katsotaan..

  • Joku muu, mikä? (muista kertoa missä palvelussa leffa pyörii)

    Äänet: 0 0.0%

  • Äänestäjiä yhteensä
    7
  • Äänestys suljettu. .
THE HURRICANE

Juuh. Oon nähnyt tän leffan tasan kerran ja siitä on aikaa +15v, mutta muistin kyllä pääpiirteittäin tapahtumien kulun eikä tässä varsinaisesti mitään yllätystä sinällään itselle tullut. Kai siinä on tietynlaista kiroustakin ettei oikein unohda koskaan mitään kirjaa tai leffaa täysin. Esimerkiksi mun parhaalla kaverilla on joidenkin leffojen suhteen ihan kultakalan muisti, se vois katella jonkun sarjan kolme kertaa putkeen läpi eikä välttämättä osais vastata johonkin kysymyksiin, mutta vittu kyllä se silti muistaa sitten taas vaikkapa Freddy Got Fingered leffan ulkoa, huutelee mulle aina välillä että "daddy would you like some sausage, daddy would you like some sausages" - aivan erinomaisen riemastuttavaa näin 20 vuoden jälkeenkin.... :dolan:

Mutta niin, vaikkei leffan tapahtumainkulku tuonut mitään latausta, niin muilta osin sitä sitten tulikin ihan eri tavalla. Aivan ensimmäiseksi on pakko nostaa Denzel Washingtonin roolisuoritus. Holy - mother - of - fuck. Miten tuolla suorituksella ei saanut Oscaria?? (Voittaja 2000: Kevin Spacey - American Beauty.... BLÄÄHHH. YÄK.) Aivan uskomaton näyttelijä, muistuipa taas mieleen miten Washington on ennenkin onnistunut tekeen todella kovan vaikutuksen. Tuo suoritus on niin hyvä, että piti ihan miettiä mikä tässä itse leffassa sitten oikein oli pielessä, koska ei tää ihan napakymppi noin muutoin kyllä ole. Hurricane Carterin absurdin epäoikeudenmukainen tarinahan on tottakai se yksi kantava rakenne tässä, mutta pakko kiinnittää huomiota muutamaan juttuun. Tämähän on toki niin sanotusti elämäkerrallinen leffa, mutta melkoisesti on kyllä otettu fiktiivisiä vapauksia. En halua varsinaisesti pilata mitään kertomalla sitä tai tuota, että tämä ei nyt mennyt ihan täysin näin jne, eikä tällaisissa elokuvissa pidäkään mennä.

Mutta yksi asia aivan erityisesti häiritsi mua ihan elokuvallisessakin mielessä - mikä vitun pointti sillä kyrpä-kytällä oli elämänmittaiselle hiekoitukselleen Hurricanen suhteen? Koska se tökki linkkarilla 11-vuotiaana jotain yhteisölle todella tärkeää pedofiilia? Eikö tosiaan kytän uralle mahdu toista tapausta joka jäisi pahemmin hampaankoloon, kun joku jantteri nyt sattuu 10v myöhemmin hieman saavuttaan glooriaa nyrkkeilemällä. Mikä on koko vitun Della Pescan hahmo tässä?? Miksei sitä hahmoa syvennetä missään vaiheessa mitenkään, se nyt vaan on sellainen mulkku että keplotteli Carterin murhatuomiolle. Tämä nyt ei mitenkään toimi edes leffassa, ja ei pidä paikkaansa todellisuudessa myöskään.

Toinen hämmentävä juttu, ne vitun kanadalaiset tyypit. Mitä vitttt... mitä? Onko se muija jomman kumman niiden äijän kanssa, vai onko se molempien panopuuna vai höylääkö ne kaikki toisiaan? Miksi sinne lähtee jostain Brooklynista teini-ikäinen jätkä heilumaan kolmen tollasen todella hämärän ihmisen kanssa? Miksei niistä kerrota siis vittu yhtään mitään tässä leffassa, jos on jotain tosielämän ongelmaa heidän suhteen, niin eipä se estänyt keksimästä ihan hatusta kaikkea muutakin tähän. Eikö niistä ihmisistä olis voinut tehdä vähän selkoa myös, ihan vaan vaikka keksimällä jotakin... en tiedä, ihan vitun omituinen juttu. Ja aivan kuin nää kanadanspedet nyt olis jotenkin ratkonut tän keissin? Sillä Carterilla oli aivan huippu lakitiimi joka hoiti sen keissiä yli kymmenen vuotta. Juu, mutta kyllähän tällänen panokolmikko Kanadasta tulee ja ratkoo hommat jonkun parikymppisen jätkän kanssa joka oppi lukemaan 15-vuotiaana. Ei nyt ihan vakuuta..

Noh. Tosielämä tosielämänä ja elokuva elokuvana, tokihan mä tästä kumminkin kaikesta huolimatta tykkäsin erittäin paljon edelleen. Tällainen leffa saa veren kiehumaan.. miten epäoikeudenmukainen tää maailma voi olla saatana. On niin vitun raadollista, että alle 50v sitten noin räikeä rasismi voi mennä läpi oikeusinstansseissa. Ja vittu, menee se vielä tänäkin päivänä tuossa maassa, ei ehkä aivan noin törkeänä, mutta se systeemi on läpimätä. Tuo on yksi saatanan kehitysmaa, ja vielä alkeellisempi on niiden oikeusjärjestelmä. En lakkaa ikinä vihaamasta sitä sydämeni pohjasta. Harvassa on sellaiset leffat jotka saa mut kyyneltymään, mut tässä on yks sellanen. Todella koskettava tarina, ja vaikka paljon on elokuvassa fiktiivistäkin ainesta, niin totuus on silti aina tarua ihmeellisempää.

Tosiaan 4/5.

Denzel Washingtonille 6/5 ja voisi hakea siltä Spaceylta sen Oscar-patsaankin ja toimittaa oikeaan osoitteeseen.


(Edit: hieman tajunnanvirtainen kirjoitus, mutta kaiketi siinä nyt käy olennainen ilmi)
 
En oo varma oonko ennen nähnyt tätä leffaa, mutta tätä katellessa piti taas todeta että Denzel Washington on vaan ihan vitun upea näyttelijä. Denzelilläkin on niitä omia liikkeitä/eleitä jotka on Denzelille yhtä ominaisia kuin 360 spin shot Michael Bayllä.

Tästä leffasta kun ottais pois Denzelin ja korvaus jollain vähän ei-niin-hyvällä näyttelijällä niin puolet pisteistä sulais samantien pois. En tarkoita että 1:1 -Denzel leffa ois huono, mutta you know what i mean.

4/5

Denzelille ∞/5
 
@Patrick Bateman toikin ylempänä esille elokuvan heikkoja puolia joten en toista niitä tässä, mutta Denzel toi ruudulle jälleen sen verran toimivaa katseltavaa, ettei nuo viat pääse painamaan liikaa vaakakupissa.

Leffa olisi voinut olla pidempikin, jotenkin tuntui tosiaan että suuri osa asioista jäi pelkäksi pintaraapaisuksi. Mutta taustalla oleva matka ja lopputulos kuitenkin toimi kokonaisuutena. Vapautumisen hetkikin tuntui jossain, varsinkin kerhon edellisen todella turhanpäiväisen elokuvan (eli Cocktailin) jälkeen.

Karu kohtalo kyllä Hurricanella, onneksi pääsi kuitenkin lopulta pois.

I'm innocent. I've committed no crime. A crime's been committed against me.

4/5
 
Katselin tämän myös tänään vähän jälkijunassa! Batemanilla hyviä pointteja postauksessaan. Ihan pätevä oikeussalileffa ja sellaisen 3/5 voisi itse tälle lätkäistä. Näiden jälkeen kiinnostaa aina laittaa Google laulaman ja lueskella että miten hommat meni oikeassa elämässä. Jenkkien rasistiset oikeusmurhat on kyllä aina käsittämättömiä. Suosittelen esim Detroit leffaa joka on todella jäätävä kuvaus toisesta tositapauksesta ja melkeinpä 5/5 leffa.
 
Näiden jälkeen kiinnostaa aina laittaa Google laulaman ja lueskella että miten hommat meni oikeassa elämässä.

Juu sama, välillä oikein harmittaa lukea (kuten tässäkin tapauksessa) vähän lisätietoa aiheesta. (Edit: siis ei nyt pelkästään tämän genren elokuvissa, mutta tarkoitan että vaikkapa jostain täysin kaheleista leffoista tyyliin Wolf of Wall Street)

Jenkkien rasistiset oikeusmurhat on kyllä aina käsittämättömiä. Suosittelen esim Detroit leffaa joka on todella jäätävä kuvaus toisesta tositapauksesta ja melkeinpä 5/5 leffa.

On tää aihe kyllä niin saatanan raskas.. vaikka lopulta oikeus tapahtuisikin ja henkilö vapautuisi, niin tuntuu aivan mahdottomalta ajatella sitä potentiaalista katkeruuden määrää mitä ihminen voi tuntea, kun ite tekis mieli kuristaa television läpi jotain hahmoja. Detroit on nähty ja on kyllä kans raastava, todella hyvä elokuva.
 
Annan 3/5. Ihan hyvä leffa! Ei oikeastaan hirveästi lisättävää teidän kommentteihinne. Itsekin menin lukemaan tapauksesta leffan jälkeen ja se veti vähän mieltä matalaksi.
 
5 katsojaa! Mikähän leffa me keksittäis että saadaan yhtä monta.
 
Takaisin
Ylös Bottom