On rajoilla kuinka uskallan tämän kertoa kun tähän liittyy niin vahvasti toinenkin osapuoli eikä aina isoon ääneen uskalla puhua toisten asioita varsinkaan jos on ikäviä kokenut, mutta antaa mennä koska tämä tapaus suuresti lämmitti omaa mieltä.
Eli olin Seinäjoella viikonloppuna työkeikalla ja illan jälkeen olen menossa mun yöpaikkaan ja ihan ydinkeskustassa nuorehko noin kolmikymppinen nainen pysäyttää mut itkuisena, että anteeksi, mutta voisitko olla ihan hetken mun kanssa ihan tukena ja turvana ja suostuin ja kysyin, että mitä tapahtunut ja hänellä oli baari-illan jälkeen tullut sanaharkkaa tuntemattoman miesseurueen kanssa ja lopulta yksi oli tönäissyt hänet maahan ja oli lievästi satuttanut itsensä tuossa tilanteessa. Soitti kyllä poliisit ennen mun tuloa paikalle ja siksi pyysi, että olen tukena ja pidä vaikka hetki mua kädestä ja älä mee minnekään, että pelottaa olla nyt yksin. Ole hetki mun kanssa ennenkuin poliisit tulee. Tuossa tapauksessa tein sen mieluusti eikä itsellä mitään kiirettä ollut. Poliisit sitten tuli ja tilanne selvisi ja saivat lopulta vietyä sen miesporukan pois ja sanoivatkin, että täyttää tuo jo lievän pahoinpitelyn merkit eli syytettä heille tiedossa. Tilanne selvisi ja hetken vielä sen naisen kanssa juttelin ja pelkät kehut sain toiminnasta, että kiltti ihminen joka todellakin välittää toisista kun aikaa auttaa ihan tuiki tuntematonta tyyppiä. Aistin kyllä heti kun vastaan tuli, että ei tämä ihminen mitään ikävää tee. Oli myös ystävänsä kanssa liikkeellä kun hänkin tuli sieltä baarista vielä pihalle. Molempia jututin ja antoivat oikein tuntuvat halit vielä illan päätteeksi ja tämä nainen sanoi, että haluaisi vielä kuulla musta ja sanoin, että somesta tavoitat ja olikin Facebookissa kohta kaveripyyntö.
Jos joku loppukaneetti vielä niin ne tosiystävät jotka itseni vuosia tienneet niin aina ne on sanoneet kuinka itsestä huokuu lämpö ja positiivisuus, että näkee jo pitkän matkan päähän, että on kiltti ja hyväsydäminen ihminen kyseessä. Toki vihollisetkin on, että ei oma persoona ole ihan kaikkia miellyttänyt ja paljon puhuttu ikävääkin itsestä ja perättömiä levitelty, mutta toisaalta ne puukottajat ovat historiaa ainakin henkilökohtaisen elämän osalta. Ihan jos tuntematonkin ihminen apua tarvitsee niin kyllähän autan ja tuen sen minkä pystyn ja osaan. Ja ne kehut mitä se nainen omasta persoonasta sanoi siinä illan aikana niin kyllä ne mieltä lämmittivät ja tätäkin kirjoittaessa se tunne hyvin vahvasti yllä. Sain kyllä tehtyä tuossa tapauksessa päivän tai oikeastaan yön hyvän työn.