Minkä pelin pelasit viimeksi läpi?

arcane

NES-Retro Apprentice
Viestit
506

Maine:

Resident Evil 7 (PC, Xbox game pass)

Tämän pelaaminen kesti aika pitkään, koska nössöilin, en kiinnostunut goresta, enkä kiinnostunut first personista.

Tuntui kuitenkin oudolta skipata RE, joten otin sen työn alle muutama päivä takaperin. Muutaman oluen jouduin alkupuolella juomaan rohkaisuksi. Kuulokkeilla en pelannut, pelissä oli liikaa semmosta hyppivää äänenkovuutta että olisin säikkynyt kaikenlaisia yhtäkkisiä kovaääniä turhaan. Jotenkin pelko hälveni kuitenkin melko pian, tosin olen erinäisillä videoilla spoilaantunut osan jump scareista etukäteen. Vain muutaman kerran jouduin vähän itselleni sanomaan, että tämä on peliä, täysillä päin vain.

Alun piilottelusta en pitänyt lainkaan, liian skriptattu, ja ei ole minun juttuni tuo umpisurkealla taskulampulla lahonneen talon tutkiminen. Autotallin jälkeen päästiin itse asiaan, niin peli tuntui ihan mukiinmenevältä, joskin talo tosi nopeasti kolutulta. En myös osaa sanoa, millä tavalla tuo on "paluu juurille", kun kovin enemmän tästä tuli Amnesia tai interaktiivinen elokuva mieleen kuin RE. Puzzleja ei juuri nimeksikään, paitsi sitten yhtäkkiä peli muuttuu hetkeksi pelkäksi pakohuoneeksi.

First person räiskintä oli tässä melko heikkoa. En pitänyt epämääräisesti toimivasta väistöstä, en tavaroiden tekemisestä inventaariossa (varsinkin kun haulikon panoksia ei voinut tehdä), rämeiköstä otettiin loppujen lopuksi teemana melko vähän irti, kuin myös Bakerin perheestä. Old house oli pelin huonoin osio, ei nuo ötökkäpesät iskeneet, eikä tyhjä yläkerta.

Pistin tämän jo RE-topicissa joukkoon "keskinkertaiset Resident Evilit". Tuskin tulee pelattua toiste, 7,5h pelinä hyvin kertakäyttöisen oloinen. Oikeastaan en ole varma, olisinko pelannut tätä lainkaan ilman Resident Evil -nimeä. RE8 kiinnostaa miedosti, mutta koska jatkaa first person -kuvakulmaa, taidan tämän perusteella jättää sen odottamaan kunnes on tarjolla Xbox Game Passissa tai alle 20€ hintaluokassa. Pitäisi sekin kuitenkin pelata ihan vaan siksi, kun kaikki pääsarjan pelit on kuitenkin pelattu tähänkin asti.
 

Mirsku

NES-Retro Apprentice
Insider
Viestit
892

Maine:

Castlevania: Portrait of Ruin (NDS)

Eka läpäisykerta ja vähän siistimisiä ja asioiden keräämistä ennen seuraavaa pelikertaa. Aivan mahtava pelihän toi siis on, enkä pelais tollasta completionismihommaa ellei olisi.

Tarkoituksena vetästä tohon save jossa kaikki olisi 1000% tai 100% riippuen siitä mikä missäkin asiassa olis se maksimi ja toi tarkoittaa kaikki esineet, viholliset, vihollisten dropit, skillit, kaikki skillit täysille, kaikki kartat täysin jne. Käytännössä toi tarkoittaa että joko todella työläästi pelataan kaksi läpäisyä tai kolme niin että vähän rennommin voi ottaa sen viimeisen ja perseillä ihan kunnolla. Eli nyt on toka läpäisykerta menossa ja se on hardmodella niin että kaikki pitää mennä ykköstasolla, ja muutama eka paikka menty, en siis jää todellakaan keräilemään asioita koska millään ei ole väliä ja ton moden tarkoitus on vaan läpäistä se ja saada asioita.

Tosta pelistä ja Ecclesiasta on valitettu vähän että ne olis liian helppoja, mutta toi lvl 1 hardmodehan se varsinainen haaste noissa on sillä se vaatii kaikenlaisen aikaisemmin kerätyn käyttöä sopivissa tilanteissa kikkaillen jne, plus ecclesiassa toki kaiken kerääminen vaatii jokaisen bossin voittamisen ottamatta yhtään vahinkoa. Eli sellaista tasojen grindaamista helpottaakseen asioita ei siis noissa lvl 1 hard modeissa voi suorittaa, sillä olet kokoajan jumissa pelin aloitus statseissa, ja kaikki onkin kiinni siitä että olet kerännyt sopivat varusteet aiemmin mukaan, ja että osaat hyödyntää erilaisia varusteita ja aseita erilaisissa tilanteissa, sillä ne on ainoat statseihin vaikuttavat joita voit muuttaa. Ja käytännössä pelin parhaallakin aseella olet tossa modessa todella heikko.

Näköjään 14h 58min näyttää peliajaks tällä hetkellä niin että oon noin 5-10 esinettä vaille kerännyt pelistä aivan kaiken, toisaalta ei ole eka kerta kun pelaa kaiken joten se nopeuttaa kyllä jos tietää mitä tekee. Sen kummemmin spoilaamatta kävi myös sillä tavalla tuuria että sain yhden pelin hankalimmista dropeista ekalla yrityksellä, eli toikin lyhens aikaa mitä kulunut.

edit: Ainiin, pelissähän on aivan mahtava soundtrack jossa osa kappaleista on arrangeja vanhoista biiseistä. Kuten tämä joka on soinut "muutaman" kerran tota pelatessa:

 
Viimeksi muokattu:

nassekova

NES-Retro Journeyman
Insider
Viestit
1337

Maine:

Tosta pelistä ja Ecclesiasta on valitettu vähän että ne olis liian helppoja
Empä oo kuullu, että Ecclesiasta ois kukaan koskaan käyttäny "liian helppo" sanaa :D Meikästä se oli taas niin väkisellä väännetty "vaikeeksi" että ainoa näistä peleistä mihin loppu mielenkiinto kokonaan ja jätin kesken.
 

Mirsku

NES-Retro Apprentice
Insider
Viestit
892

Maine:

Empä oo kuullu, että Ecclesiasta ois kukaan koskaan käyttäny "liian helppo" sanaa :D Meikästä se oli taas niin väkisellä väännetty "vaikeeksi" että ainoa näistä peleistä mihin loppu mielenkiinto kokonaan ja jätin kesken.
Metroidvanioista ja action-rpg piirteitä sisältävistä peleistä on siis valitettu nimenomaan siitä levutussysteemistä että jos et pärjää niin sitten keräät vähän tasoa että pärjäät. Osan mukaan sellanen ei kuuluis tollaseen ja osa haluaisi metroidvaniamaiset pelit enemmänkin actionpelinä kuin arpg elementeillä.

Tosta ettei Ecclesia ole todellakaan liian helppo oon täysin samoilla linjoilla, se kaiken mahdollisen kerääminen siinä on vielä vaikeampaa kuin aiemmissa, ja se peli on jo alusta lähtien hyvin pitkälti sellaista että joudut vaihtelemaan mitä käytät missäkin tilanteessa yms.


edit: tulipa tossa pelatessa vaan mieleen, sitä kauppiasta on aina kutsunu vaan "se vanha munkki joka myy tavaraa"

vaan_32_ihanku_satavuotias.JPG

Ööö okei 😄
 
Viimeksi muokattu:

Wulfon

NES-Retro Novice
Viestit
308

Maine:

Wolfenstein 3D (PC), episodit 1-3. Bring 'em On vaikeusaste.

wolf3d_01.png
Tässä jos missä on FPS:ien isoisä. Ei toki ensimmäinen, eikä edes ensimmäinen id Softwarelta, mutta varmasti se peli, joka teki genrestä suositun. Helppo nähdä myös miksi, peli kun on sanalla sanoen hauska. Kyllähän pelistä juonentynkääkin löytyy, jossa pelattava hahmo, B.J. Blazkowicz, on jäänyt kiikkiin Wolfensteinin linnaan, josta pitäisi räiskiä tie ulos ja sen jälkeen sisään muihin linnoihin estämään Hitlerin suunnitelmat. Mutta mitä juonesta, räiskiminen nyt kuitenkin on se avainsana tässä asiassa.

wolf3d_02.png
Räiskittävää todella riittääkin, sillä kolmeen episodiin mahtuu 27 kentän täydeltä pahiksia niitettäväksi. Jokaisessa episodissa on myös ylimääräinen bonuskenttä, mutten onnistunut näistä löytämään ensimmäistäkään. Wolfenstein 3D kun on mainio esimerkki ysärin sokkelosuunnittelusta ja salaisuuksia on joka paikassa löydettäväksi. Löytäminen onkin se ongelma, sillä valeseinät eivät ole usein mitenkään loogisissa paikoissa. Muutamia löytyy toki taulun tai seinäkaiverruksen takaa, mutta muuten saa kyllä nuohota kaikki seinät aktivointinappi pohjassa, eikä niitä salaisuuksia löydä välttämättä sittenkään. Onnistuin itse pelaamaan tasan yhden kentän sataprosenttisesti, mikä sisältää siis pelin mukaan kaikkien vihujen listimisen, kaikkien salareiden löytämisen, sekä kaikkien aarteiden keräämisen. Aarteet ovatkin huvittava jäänne kolikkopeliajoilta, enkä ole tainnut törmätä yhteenkään muuhun FPS:ään, jossa olisi pisteet ja lisäelämät.

wolf3d_03.png
Vaikkei salaisuuksista välittäisikään, niin silti reitti maaliin on monen mutkan ja lukitun oven takana. Avaimia on onneksi maksimissaan vain kaksi kappaletta per kenttä, eikä lukittuja oviakaan ole niin montaa, joten avainten metsästämisen ei pitäisi kauheasti hidastaa matkaa. Kenttien silkka laajuus sen kyllä tekee ja erilaisten ovien runsas lukumäärä, olkoonkin, että usein samaan huoneeseen johtaa vähintään kaksi ovea. Tutkimisissaan saa silti olla tarkkana, sillä moni paikka näyttää täysin samalta. Seinätekstuurit sentään vaihtelevat saman kentän sisälläkin ja osa huoneista on eri tavoin kalustettuja, mutta kentät kuitenkin koostuvat sokkelomaisista 90-asteen mutkista, joista monet johtavat umpikujaan. Onneksi pelistä on olemassa versioita, joissa on lyöty automaattisesti täyttyvä kartta mukaan, kuten esimerkiksi PC:lle olevassa ECWolfissa, jolla pelin itse pelasin. Uudemmat konsoliversiot käsittääkseni sisältävät myös kartan.

Outoa kyllä, pelin toinen episodi oli kaikista sokkeloisin ja sen selvittämiseen meni varmasti kaksi kertaa niin pitkä aika kuin ensimmäiseen tai kolmanteen episodiin. Kolmas, eli alunperin viimeinen episodi oli sitten kaikista selkein ja selvitin sen kentät varmaan nopeiten koko pelissä, eikä kokonaisajaksikaan tullut kuolemat poisluettuna kuin reilu kolme varttia (pelin sisäisen laskurin mukaan). Luulisi, että nimenomaan pelin loppu olisi se sekavin, mutta ihan hyvä ettei näin ollut.

wolf3d_04.png
Toista episodia hidasti roimasti myös siinä olevat uniikit viholliset, eräänlaiset zombit, jotka eivät pidä minkäänlaista ääntä muuta kuin kuollessaan. Tavallisesti viholliset älähtävät jotenkin kun ne ovat huomanneet pelaajan ja kätevä konsti vartijoiden paljastamiseen onkin ovelta yhden laukauksen pamauttaminen, joka hälyttää lähes kaikki kuuloetäisyydellä olevat. Sitten ei muuta kuin odotellaan, että vihut tulevat jonossa ovelle rei'itettäväksi. Nämä zombit eivät siis tosiaan pidä mitään ääntä havaitessaan pelaajan, joten todella moni kuolemista aiheutui siitä, että vähintään yksi zombi oli päässyt hiippailemaan selän taakse avaamaan tulen. Zombit tekevät bossit poisluettuna eniten damagea, joten niitä vastaan taistellessa saa olla erittäin varovainen.

wolf3d_05.png
Toki ihan tavallinen rivisotilaskin saa hengen lähtemään nopeasti huonolla tuurilla, peli kun käyttää vanhaa Hit Scan -mekaniikkaa luodeissa, eli vahinko käy samointein kun ase laukeaa. Suuren vihollislauman kanssa tilanne on entistä vaarallisempi, varsinkin kun päälle voi samalla kertaa käydä useampi vihollistyyppi. Zombien lisäksi vaarallisimpia vihollisia olivatkin konaria kantavat siniset vartijat, joista jo yksi voi koitua kohtaloksi, jos sellainen pääsee yllättämään.

Vielä olisi kolme lisäepisodia pelaamatta, eli Nocturnal Missionit, mutta kyllä näiden kolmen ensimmäisen episodin perusteella Wolfenstein 3D menee suosikkiräiskintöjeni joukkoon. Peliä onkin helppo suositella räiskintäpelien ystäville, joskin kyseessä on sen verran klassikkoteos, että eiköhän lähes kaikki räiskintäpelien ystävät ole pelin jo kokeneet. Itsekin olen tätä varmaan 10 vuotta sitten PS3:lla pelannut, mutten muista pelistä yhtään mitään, enkä edes sitä, pelasinko kaikkia kuutta episodia.
 

Lumienkeli

NES-Retro Novice
Insider
Viestit
97

Maine:

Castlevania: Portrait of Ruin (NDS)

Eniten DS-vanioista pelasin Dawn of Sorrowia mutta tykkäsin silti varmaan eniten tästä Portraitista. Kahden hahmon vaihtaminen oli hauska mekaniikka, ja animaatioihin yms. hauskoihin yksityiskohtiin oli panostettu. Tuplahyppy Charlotella tuo esiin luudan!
"Charlotte! Jonathan! Charlotte! Jonathan!"

Ecclesia jäi pahasti kesken koska ostin sen vasta pari vuotta julkaisun jälkeen. Samoin Bloodstained jäi vähän puoliväliin.
 

Tiukka Toveri

Adventure Game Fanatic
Ad Infinitum
Viestit
2966

Maine:

House of The Dead 2 Dreamcast

Vihdoin päästiin kaverin kanssa tämä läpi, olisi ollut varmaan helpompaa valopyssyillä mutta ohjaimella piti pelata. Tässä on aivan uskomattoman laadukas ääninäyttely :D
To protect the... loooyfe cycle I have created a creature to ruuuule ooover mankiiind. Showww yourself our new ruler theemperor.
 

Mirsku

NES-Retro Apprentice
Insider
Viestit
892

Maine:

Cyberdimension Neptunia: 4 Goddesses Online (PC)

Neptunia pelisarjan spinoff jonka pohjalla on tavallaan fiktiivinen peli jota yksi normi pelisarjan hahmoista kertoo aina välillä pelaavansa. Eli pelisarjassa yksi hahmo mainitsee fiktiivisen pelin, josta sitten menivätkin tekemään ihan oikeasti pelin, vaikka peliä ei ollut olemassa silloin kun pelihahmo pelissä vaahtosi siitä.

Poiketen muista neptunioista tämä yrittääkin olla mukamas MMO ja homma toimiikin niin että kontrolloit itse yhtä hahmoa samalla kun kolme muuta puuhailee mitä olet about käskenyt niiden puuhailla. Tässä pitäis kait olla onlinejuttukin mutta en pelannut sitä ollenkaan ja muutenkin se on ilmeisesti aika rikki. Pelin pystyy kuitenkin soolottamaan läpi kunhan vain vähän käyttää järkeä siinä keitä ottaa mukaan tiimiin, sillä tekoälyltä ei tietenkään voi odottaa sellaista että tietyt hahmoluokat toimisivat keskenään niin hyvin.

Juonikuvio menee aikalailla niin että neptunia sarjan hahmot pelailevat kaikessa rauhassa samaan aikaan online ja luovat peliin itsensä näköiset hahmot, näillä sitten olis tarkoitus pelata. Sitten selviääkin ketkä pahistelee ja missä, ja tottakai siellä on jokin big bad evil jossain sun muuta.

Yksi positiivinen yllätys aika varhaisessa vaiheessa oli sellainen että peli itseasiassa päästääkin menemään aika aikaisin alueille jonne ei pitäisi todellakaan olla vielä menossa, ja yksi hahmoista kyllä mainitseekin siitä että siellä sitten ottaa vain turpaansa. No tottakai menin sitten palloilemaan paikkoihin jonne ei pitäisi ja se olikin yksi syy miksi pelin kanssa olikin niin hauskaa. Pelissä on kaupunki josta voi ostaa tavaraa, kehittää varusteitaan, hyväksyä questeja jne. Tämähän siis ei ole mikään 200 tunnin peli vaan pääjuonen pelasin läpi noin 30 tunnissa ja 40 tuntia meni siihen että kaikki questit mitä vain on mahdollista suorittaa oli suoritettuna.

tiimi_jossain_valissa.jpg

Oma tiimi oli pelin läpäisyn tienoilla ton näköinen ja tollasilla tasoilla.
Sellanen pitää mainita kanssa että pelin wikipediasivukin sanoi siinä vaiheessa kun olin tässä noin puolivälissä menossa sellaista, että pelin kaupungissa olis yksi kauppa rikki josta voi ostaa hahmoille kaikenlaista päälle, ja että sen lista olis tyhjä tai jotain. Mut miltäpä näyttäis..

Eli pelasin tosiaan Unilla joka on ranged hahmo, samalla kun Blanc eli toi jäniskorvainen Nintendohahmo toimi healerina, ja Neppy ja Noire lähinnä oli varustettu armoreita nostavilla kamoilla ja yritin aina saada ne pidettyä itseni ja vihujen välissä. Neljän skillin ja perushyökkäyksien lisäksi pelissä on myös erilaisia väistöjä, osa skilleistä toimii väistöön, ja noilla meleemmillä hahmoilla pelatessa voi tehdä sellaista että tekee viimehetken torjumista ja sitten hyökkääkin normaalia kovemmin. Ja vaikka peliltä vois odottaa että se olis "grindaa ja mätä menemään" niin etenkin ihan loppupäässä joissain bosseissa saa kyllä oikeasti taktikoida että miten mikäkin isku kannattaa väistää ja miten, sekä seurata omien muiden tekemisiä ja arvioida miten bossi voisi käyttäytyä suhteessa siihen mitä ne tekevät (pörräävät sen ympärillä ja häiritsevät kuin viimeistä päivää). Oikeastaan voisin antaa pelille vielä yhden extrapisteen siitä että kaikesta sinnepäinolemistaan huolimatta tässä toimii collisionit välillä todella paljon paremmin kuin mitä odottais, ja esim joitain isoja miekkoja tai kirveitä väistellessä voit luottaa silmiisi että jos hahmo väistää jotain niin se sit väistää kanssa. Tolla alkaa olla merkitystä siinä vaiheessa jos hahmosi esim kuolee kahdella iskulla. Kaikki tiimissä olijat saa expaa mutta ilmeisesti sitä saa enemmän jos listii eniten vihuja, joten Uni olikin sit ihan lopuksi jossain 140+ tasolla ja muut sen perässä.

Pelin grafiikat on sellaiset kuin on siitä syystä että peli käyttää Unreal Engineä ja ilmeisesti kehittäjillä on ollut vähän hankala sen kanssa koska siitä ei ole kokemusta, ja toi onkin tietääkseni ainoa neptunia joka toimii tolleen. Valikoista siis napsin piirtoetäisyydet yms täysille mutta kaikenlaiset efektit minimiin ettei joutuis mitään blurriefektejä sietämään. Lisäksi tosta on ollu kitinää että toi toimii konsoleilla huonosti, ja PC versiokin on aika resurssisyöppö suhteessa siihen miltä se näyttää mutta asetuksia saa onneks PC puolella puukotettua.


Onhan toi peli kieltämättä vähän sellainen että se vaikuttaa melkeinpä sellaiselta doujin fanitekeleeltä, mutta jos sarjan hahmoista sattuu pitämään ni kyllä tostakin aika paljon saa irti, ja ihan mielelläni ton pelasin. Olis vielä toinen pelikerta alusta jonka saatan vetää jollain ihan muulla hahmolla. Positiivisena puolena new game+ ei resetoi esim hahmojen tasoja lainkaan ja saa pelata alusta niillä varusteilla mitkä on saanut, eli tasoja grindatessa ei tarttee pelätä sitä että myöhemmin ne kaikki menettäis, vaan mitä saa ni sen saa pitää.

olisit_ostanu_pleikkarin.jpg

"Ehe ehe ehe olisit ostanu pleikkarin ehe ehe"


Koska kyseessä on neptunia niin iso osa pelistä on toki kaikenlaista typerää jutustelua ja hahmojen sekoilua sekä pelin dungeoneissa että kaupungissa, ja vähemmän yllättäen Noire etenkin vetää vaihteeks kunnon Sonyshowtaan ja välillä vitsit pyöriikin sen säheltämisen ympärillä. Toki mukana on kaikenlaista ihan asiaan liittymätöntä mitähittoa, mutta välillä tuli kyllä yllätyksenä mitä kaikkea typerää hahmot päästelee esim dungeoneissa suustaan (etenkin Noiren jutut) ja sellasta neljän seinän rikkomista voi kanssa odottaa, mikä onkin tyypillistä näille.

Yks vähän omituinen juttu mitä vähän ihmettelin niin pelin edetessä kun saa varusteita yms niin välillä siinä ei ole oikein mitään järkeä, eli saatat saada parempia varusteita ja päästä vielä kehittämäänkin niitä pidemmälle että sopivia esineitäkin siihen tippuu, mut siitä vähän ajan kuluttua saatkin sit jotain huonompia millä ei teekään mitään verrattuna niihin parempiin. Vähän sellainen et onkohan menny sekaisin et mitä droppeja tulee millonkin mistäkin suunnittelussa tai jotain.

Questit pelissä on toki perus "käy pieksämässä ne ja ne monsterit" mutta ei tota kyllä yhtään haitannut juosta samoja paikkoja useamman kerran, paitsi ehkä ihan lopuksi sillä parhaiten varusteiden päivittäminen on aikamoinen työmaa loppujen lopuks. About kaikki pelin paikoissa soivista musiikeista oli ihan ok, ja sopivia siihen rymyämiseen (tai tässä tapauksessa ammuskeluun), mutta jotkin musiikeista jäi kyllä mieleen silleen että niitä vois kuunnella muutenkin samalla kun tekee jotain muuta. Esim tämä oli ihan mukavan menevää:



Kaikista vähän sinnepäin olevista piirteistään huolimatta antaisin pelille 8/10 siinä mielessä että vaikka siinä on ongelmansa niin todella oknp se menee mikäli sattuu pitämään sekä tosta pelin universumista ja hahmoista, että ylipäätään tollasesta vähän aivot narikkaan juoksentelusta peleissä muutenkin. Nää on vähän sellaisia että joko nää menee tai sitten nämä ei mene ollenkaan.

Suurimmat narisemisen aiheet nimittäin ei liittyis varsinaisesti itse peliin, vaan eniten saatanavittuperkelettä aiheutti se että peli sattui olemaan steamissä enkä voi sietää sitä ollenkaan. (Minkä takia se paska haluaa päivittää aina itsensä väkisin että vois pelata jotain offline)
 
Viimeksi muokattu:

Rami Airola

NES-Retro Expert
Insider
Viestit
2683

Maine:

Astalon: Tears of the Earth (Steam)

astalon01.jpg

AIJUMA KUN OLI HYVÄ PELI!!

Läpäisyyn meni reilu 17 tuntia. 100% huoneista ja 100% esineistä tuli löydettyä. Myös täydensin Bestiaryn kokonaan ja farmasin valuuttaa niin paljon, että sain ostettua jokaiselle hahmolle ostettavissa olevat maksimilevutukset ja lisäominaisuudet.

astalon09.jpg


Loppuvastus oli levelit maksimissa ja sopivalla aseistuksella kyllä valtavan helppo.
Hiki tässä kyllä toisinaan tuli, kun oli jännittäviä ja tukalia tilanteita siellä täällä.

Ihan 5/5 peli, ei kahta kysymystäkään!

astalon02.jpg astalon03.jpgastalon04.jpgastalon05.jpgastalon06.jpgastalon07.jpg

astalon08.jpg
 

Mirsku

NES-Retro Apprentice
Insider
Viestit
892

Maine:

AIJUMA KUN OLI HYVÄ PELI!!

Kattelin tota gogista just ennen julkasua että aijuma on kyllä sellanen peli että Ramppa varmasti ainakin tykkää. 😄

Pitää poimia itekin toi jossain välissä. Huvittava kyllä et miten tota luonnehditaan "metroidvania&soulslike" jonka vois kyllä vetää pöntöstä alas ja kutsua tota rehellisesti vaan "galiouslikeks" koska sitähän se on
 

Sierain

NES-Retro Apprentice
Insider
Viestit
502

Maine:

Astalon: Tears of the Earth (Steam)

astalon01.jpg

AIJUMA KUN OLI HYVÄ PELI!!

Läpäisyyn meni reilu 17 tuntia. 100% huoneista ja 100% esineistä tuli löydettyä. Myös täydensin Bestiaryn kokonaan ja farmasin valuuttaa niin paljon, että sain ostettua jokaiselle hahmolle ostettavissa olevat maksimilevutukset ja lisäominaisuudet.

astalon09.jpg


Loppuvastus oli levelit maksimissa ja sopivalla aseistuksella kyllä valtavan helppo.
Hiki tässä kyllä toisinaan tuli, kun oli jännittäviä ja tukalia tilanteita siellä täällä.

Ihan 5/5 peli, ei kahta kysymystäkään!

astalon02.jpg astalon03.jpgastalon04.jpgastalon05.jpgastalon06.jpgastalon07.jpg

astalon08.jpg
Pitää katsoa jos menisi itselläkin hankintaan (ihan näiden postausten perusteella). Vähän tuntuu olevan niin, että jos on tuollaisella arttityylillä tehty metroidvania, niin mulla menee ostoon sen suuremmin asiaa tutkimatta.
 

Wulfon

NES-Retro Novice
Viestit
308

Maine:

Phantasy Star IV: The End of the Millenium (SMD) - 25h 48min, Chaz level 54

phantasystar4_01.jpg
Kun ruvetaan miettimään kasarilla alkaneita japanilaisia konsoliropeja, tulee varmaan mieleen sellaiset nimet kuin Final Fantasy tai Dragon Quest. Tai ehkä jopa Ys. Kaikilla tuntui olevan oma roolipelisarjansa, myös Segalla. Phantasy Star nelonen on ns. päätösosa alkuperäisille peleille, ennenkuin sarja siirtyi Phantasy Star Onlinen mukana moninpelien puolelle.

Sarjan pelit ovat kuitenkin aina olleet scifi-painotteisia ropeja ja niin on myös Phantasy Star 4. Peli saattaa alkaa tasolla miekka ja magia, mutta ei mene pitkään kun kaikenmaailman robotteja romutetaan tankilla, lasermiekoilla ja fotonitykeillä.

phantasystar4_02.jpg
Musiikkien ohella pelin hienoimpia puolia on sen visuaalinen ilme. Kiinnitän todella harvoin erityistä huomiota grafiikoihin, mutta PS4 (ei se Sonyn laite) jaksoi ihastuttaa lähes koko pelin. Varsinainen overworld näkymä saattaa useimmiten olla melko tavallinen tämän ajan tuotos pienikokoisine ja pelkistettyine hahmoineen, mutta aina välillä sieltäkin löytyy yksityiskohtia, joita pysähtyy katselemaan. Tykkäsin erityisesti pelin luomasta syvyysvaikutelmasta niin taisteluissa kuin sen ulkopuolellakin. Esimerkiksi monissa paikoissa kuljetaan eräänlaisilla kävelysilloilla, joista näkee mitä alapuolella on.

phantasystariv_03.jpg
Taisteluissa syvyysvaikutelma on vieläkin näyttävämpi kiitos pelin mielenkiintoisen tavan kuvata omia hahmoja aina selkäpuolelta ja vihollisia edestä päin. Jokaisen vuoron alussa oma poppoo seisoo rivissä lähellä ruutua niin, että statusikkunat peittävät hahmojen kropat vyötäröstä alaspäin. Jos hahmo käyttää lyömäasetta, ilmestyy tämä kokonaisena areenan "seinustalle" lyömään kohdettaan ja palaa sitten ikäänkuin takaisin paikalleen ruudun edustalle. Kiinteään perspektiiviin on kiinnitetty erityisen paljon huomiota syvyysvaikutelman säilyttämiseksi ja vihollisten hyökkäysvuorolla kohteena oleva oma hahmo siirtyy vihollisen eteen kuritettavaksi. Näin vihollisiakaan ei ole tarvittu kuvata kuin vain yhdestä näkökulmasta.

phantasystariv_04.jpg
Upea esitystapa yltää myös keskusteiluiden puolelle. Kaikki tärkeimmät juonenkuljetukset on tehty sarjakuvamaisilla paneeleilla, joita ponnahtelee ruudulle tekstilaatikoiden niin vaatiessa. Erilaisia paneeleita on runsain mitoin, enkä itse ainakaan huomannut, että niistä olisi kierrätetty yhtäkään myöhemmissä keskusteluissa.

phantasystariv_05.jpg
Valitettavasti virheetön ei Phantasy Star 4 kuitenkaan ole. Hahmot ovat suurimmaksi osaksi vaisunpuoleisia, eikä tarinakaan napannut kunnolla kuin vasta lopummalla puolta peliä. Osittain tämän voi luultavasti laittaa kömpelön käännöksen piikkiin, joka valitettavasti tuntui olevan yleistä tämän ajan peleissä. En ole japanitekstiä nähnyt, mutta käännöksestä paistaa pahemman kerran hiomattomuus, sekä oudot sanavalinnat ja töksähtelyt (ei sillä ettäkö itse osaisin paremmin). Toki kaikkea ei kännöksen piikkiin voi laittaa. Kokonaisuutena peli on kuitenkin erittäin mainio tekele ja sitä on helppo suositella kaikille ropejen ystäville, vaikka sitten ensimmäiseksi Phantasy Stariksi.
 

arcane

NES-Retro Apprentice
Viestit
506

Maine:

SUPERHOT VR (Oculus Quest)

Nimensä veroinen, koska vitun kuumahan tuossa tuli, kun sisällä on 27 astetta kun ei remontin jäljiltä oikein ilmanvaihto pelaa, ja minä päätän alkaa heilumaan VR maailmoissa. Pelin aika, viholliset ja ammukset liikkuvat kun itse liikkuu, joten hitaahkoa akrobatiaa tämä, kun kroppaansa vääntelee poimimaan aseita lattialta ja samalla väistelemään luoteja.

Kahden illan peli. Tai ehkä jumppahetki. Pelinä huomattavasti parempi VR:nä kuin PC:llä. VR pelinäkin sellainen tunnin - puolentoista rysäys, eli ei kovin pitkä, mutta ihan hauska silti. En olisi tosin jaksanut pidempää, kun kovin montaa ideaa ei pelissä ole. Eikä kroppakaan jaksanut tätä kuin noin 45 minuutin osissa. Tänään piti keskelläkin pitää juomatauko ja pyyhkiä hikeä pyyhkeeseen. Huh huh.
 

Mirsku

NES-Retro Apprentice
Insider
Viestit
892

Maine:

Menin sitten vähän full retard ja hommasin näitä vielä vitallekin vaikka onkin jo PC versiot..

Hyperdimension Neptunia Re;Birth2: Sisters Generation on PS3:selle julkaistun neptunia Mk II:sen toteutus uusiksi. Peli alkaa joitain vuosia mahdollisesti ykkösessä tapahtuvien juttujen jälkeen, niin että tilanne on päässyt menemään erittäin huonoksi.

Pelisarjan päähahmot ovat poissa pelistä koska daa~ asiat pielessä, ja tilanteen korjaaminen jääkin sitten edellämainittujen pikkusiskojen tehtäväksi. Eli mikäli päähahmot ovat pelikonsoleita, niin tässä sitten pääosassa ovat käsikonsolit.

Pelissä lähdetään liikkeelle Neptunia pikkusiskolla Nepgearilla jolle selitetään tilanne missä mennään, ja mukaan lähtee samat pari kaveria jotka auttoivat aiemmin Neptuneakin. Näillä sitten on suunnitelma miten ne uskovat että homma voisi hoitua.


Pelin edetessä sitten törmätään erilaisiin hahmoihin, jotka saattavat sitten neuvoa jotain tai olla muuten vaan avuksi, tai sitten ängetä väkisin mukaan tiimiin kuten esim tämä tapaus päättää tehdä.

nep2-arvio-1.jpg

Ottaisitko tiimiisi jonkun joka päätti tämän noin puoli minuuttia siitä kun tapasi sinut?


Näissä peleissähän on hahmoja todella paljon mistä valita, ja varmasti löytyy monen suosikki pelifirmaa joukosta. Oikeastaan se miten hahmot tulevat kuvioihin mukaan tuo sellaisen liian monen hahmon ongelman. Peli jossa about jokainen hahmo on sellainen että siitä pitää ja sen tahtoisi ottaa mukaan tiimiin, voi helposti tehdä sellaisen että niitä tulee kerralla liikaa. Liikaa hahmoja siis ei ole itsessään huono juttu koska valinnanvara on aina positiivista, mutta aika pitkään noissa peleissä mennään niin että hahmoja ei oikein ole tarpeeksi muodostamaan kunnolla toimivaa tiimiä. Ja sitten niitä onkin hyvin lyhyen ajan sisällä liiankin monta jotka olisivat tulossa kerralla mukaan. Ja tollainen on monessa sarjan pelissä, eli pikkuisen silleen isommalle skaalalle voisi jakautua se miten ja ketkä päättää lähteä tiimiin mukaan. Toinen vaihtoehto olisi että osa hahmoista tulisi mukaan ekalla pelikerralla, ja myöhemmillä aiemmat säilyisivät ja sitten saisi mukaan sellaisia mitä ekalla kerralla ei saisi. Tokalla ja myöhemmillä pelikerroilla peli on nimittäin joka tapauksessa aika läpijuoksua, mutta tolla saisi myös enemmän aikaa käytellä tiettyjä hahmoja tiimissä, ja myöhemmin voisi sitten valita pitääkö ne vai laittaako aktiiviseen porukkaan jotain muita. Kaikki hahmot mitkä ovat mukana saavat expaa vaikkeivat olisikaan aktiivisesti tiimissä, joka tietysti mahdollistaa paremmin eri hahmojen vaihtelua silleen lennosta.


Yksi asia mistä erityisesti pidin tässä oli se että Nepgear ja muut käsikonsolit eivät ole ollenkaan mitään voittamattomia superhahmoja, vaan enemmänkin tilanne on niille hyvin vaikea koska ne joutuvat tekemään paljon enemmän kuin mitä osaisivat, mutta yrittävät kuitenkin todella kovasti. Esimerkiksi juurikin Nepgear on ujo, vaatimaton, ja hyvin epätietoinen siitä mihin oikein pystyy ja mihin ei. Ja hahmot myös kohtaavat paljon ongelmia ja asiat ei aina mene todellakaan putkeen.

Yksi todella merkittävä juttu onkin siinä miten parodiamielessä tehtyyn peliin on saatu niinkin inhimilliset hahmot verrattuna moneen muuhun, ja miten eri hahmojen väliset sosiaaliset kuviot menevät, hahmot siis ovat myös itse itselleen haasteita jotka niiden täytyy ylittää ja kasvaa omiin rooleihinsa. Pelisarja on myös siitä jännä että vaikka kaikki on oikeastaan sellaista aika aivotonta läppää, niin kun hommat menee totiseksi tai synkäksi niin ne menee kanssa, ja ne voi mennä ihan nollasta sataan.



nep2-arvio-2.jpg

Tohtori yrittää hyökätä treenaamaan tiimiläisten aivoja



Tappelusysteemi toimii "perus Neptuniatyyliin" eli omalla vuorolla liikutaan, tehdään mitä tehdään, hyökkäyksiä on erilaisia eri tarkoituksiin, ja se miten isolle alalle isketaan määrittyy käytetyn aseen mukaan. Eli useimmiten isolle alalle iskevä ase ei ole niin tehokas, ja sitten yhteen viholliseen iskevät on tehokkaampia. Jokaisella hahmolla on omanlaisensa rooli tiimissä jäsenenä ja skillit ja aseistukset sen mukaiset (Nepgear on jokapaikanhöylä, Uni on ranged, Nintendosiskot on maagikoita jne). Perusiskut siis jakautuvat power, break ja rush tyyppisiin, joista yhdet tekevät pääasiassa vahinkoa, yhdet kasvattavat erikoismittaria, ja yksien tarkoitus on murtaa vihollisen guard jotta se ottaisi enemmän vahinkoa. Taistelusysteemi on siis yksinkertainen ja nopea mutta mahdollistaa taktikointia, ja paljon jrpg:itä pelanneena joka ei pidä liian hitaista ja pitkistä taisteluista, kutsuisin tota yksinkertaisesti vain todella toimivaksi. Omalla vuorollaan voi myös tehdä defendin ja sillä siirtää hahmon vuoron taktisesti sopivaan toiseen väliin mikäli on tarkoitus esim päästä tekemään vihulaiselle jokin sitä haittaava status jollain erikoisemmalla iskulla. Peli on myös siitä jännä että ei ole niin justiinsa onko tiimissä healeriä vai ei, etenkään myöhemmin, sillä sellaisia esineitä on joilla voi parantaa koko tiimiä, ja myöhemmin kun saa enemmän rahaa helpommin, pääsee näihin myös helpommin käsiksi.


Parempia varusteita saa sitten etenemällä pelissä mutta myös kaavoilla/suunnitelmilla, joka käytännössä tarkoittaa "kerää nämä esineet ni kauppaan ilmestyy asia X". Myös dungeonit voivat muuttua noiden myötä, ja toi muodostaakin sellaisen vähän kuin lisätekemisen sen varsinaisen tekemisen ohessa. Peli myös toimii todella vahvasti niin että isommalla riskillä isompi palkinto, ja monesti sellaisten varusteiden saaminen jotka tekevät hahmoista ylitehokkaat sillä hetkellä, vaatiikin sitten sellaisten vihujen liiskaamista jotka ovat ylitehokkaita muihin verrattuna.



nep2-arvio-3.jpg

"Tahtoisin kyllä ehkä lähteä mukaan mutta pitää ..tota... ladata toi PSP:ni akku ensin... "


Mitenhän tätä nyt sitten kuvailis.. sanoisin että kyseessä on hyvä Neptunia, muttei kuitenkaan mitenkään paras. Lähinnä tossa on sellaista viimeistelemättömyyttä miten asioita tapahtuu ja missä, ja vaikka pelillä onkin omanlaisensa juoni ja hahmot on todella hyvin suunniteltuja, niin kuitenkin tässä on vahvasti sellainen että tämä on jatkoa jollekin tapahtumahommalle sen sijaan että se olisi täysin erillinen oma tarinansa. Parhaiten ton huomaa useamman läpipeluun jälkeen että jotkin chapterit vain on todella lyhyitä samaan aikaan kun joissain on ihan hävyttömän paljon puuhaamista.

Sellaista kaikenlaista ihme huumorisekoilua löytyy kyllä varmasti, neljättä seinää rikotaan aina välillä, myös muut hahmot tarjoaa varmasti viihdettä jos tietää tarpeeksi siitä mihin missäkin viitataan. Eli kun joka ikinen hahmo tiimissä on joko pelikonsoli, pelifirma, tai muuten kuvioihin liittyvä jne ni jutut on sitten sen mukaisia.

Olen pelannu tän kolme kertaa läpi erilaisilla lopuilla, ja meinasin että pelaan vielä kerran ennenkuin kirjoitan, mutta ajattelin että heitän tämän tässä kohtaa ihan siksi että tönin samalla sellaiseen suuntaan että jos peli sattuisi jotain kiinnostamaan, niin se olis esim gogissa PC versiona, ja siellä olisi alet just sopivasti.
 
Viimeksi muokattu:

Junton

NES-Retro Apprentice
Insider
Viestit
558

Maine:

Indiana Jones and the Fate of Atlantis (Steam)

Koin nyt vihdoin uudelleen lapsuuden muiston. Muistan, että äiti ja isäpuoli tämän pelasi useasti läpi ja itsekin kertaalleen kaverini kanssa. Jo lapsena hämmästytti tämän pelin useat tavat edetä ja rng-elementit, että puzzlet eivät menekään samalla tapaa jokaisella läpäisykerralla. Lapsena, kun läpäisin tämän, emme kaverin kanssa loppupuolella pelastanut Sophiaa, joten pelin lopussa Dr. Jones on yksin sukellusveneen kannella. Nyt sain onnellisen lopun pelattua ja Sophia ja Indie ovat yhdessä kannella katsomassa auringonlaskua.

Peli on mielestäni auttamattoman vanhentunut pelimekaniikoiltaan. Pikselin tarkkaa puuhaa, vaikka itse pelin resoluution puolesta ei niitä edes hirveästi ole. Grafiikka on jäätävää pikselimössöä, jolloin pienten erinäisten esineiden erottaminen maasta oli joskus mahdotonta ja jouduin pakosta turvautumaan walkthrough-oppaaseen pariin otteeseen. Välillä myös vitutti miten ei peli tuntunut rekisteröivän hiiren klikkauksia, vaan klikkaukset piti tehdä oikeen kunnolla painamalla; liekö joku Windows 10 tuottama fps-bugi, että pitää tietyssä framessa se klikkaus saada tehtyä? En tiedä.

Toki uskon myös siihen, että ajan saatossa pelien standardit ovat muuttuneet ja itsekin ihmisenä hieman muuttunut pelien suhteen, ettei enää jaksa samalla tapaa miettiä ja pähkäillä tuntikaupalla, että mitäköhän voisi tehdä erinäisissä kohdissa. Lapsena sitä innokkaasti jokaisessa kohdassa koitti kaikilla mahdollisilla toiminnoilla eri esineitä eri kohtiin ja joku aina tarjosin ratkaisun lopulta, jos tämä ei ollut loogisesti pääteltävissä.
Tässä kävi myös useasti niin, että olin jäljillä miten joku asia pitäisi tehdä, mutta se vaatikin ihan pienen hienosäädön asioiden järjestyksessä, mikä vaadittiin puzzlen ratkaisuun.

Pelin tarina on erittäin hyvä, mutta pelattavuus söi minun intoa ja meinasin jättää pariin otteeseen kesken koko projektin. No pääsinpäs nyt läpi ja meni tässä n. vuosi läpäistä (pelitunneissa joku +6 tuntia?)

Aika on kullannut muistot ja nyt uskoisin, että muistan, ettei minun tarvitse tätä enää henkilökohtaisesti kokea. Jos tämän joku joskus striimaa 20 vuoden päästä, niin kyllähän sitä striimiä mielellään katsoo ja pyydettäessä voin yrittää muistella puzzleja ja backseattaa :)
 

Rami Airola

NES-Retro Expert
Insider
Viestit
2683

Maine:

itsekin ihmisenä hieman muuttunut pelien suhteen, ettei enää jaksa samalla tapaa miettiä ja pähkäillä tuntikaupalla, että mitäköhän voisi tehdä erinäisissä kohdissa. Lapsena sitä innokkaasti jokaisessa kohdassa koitti kaikilla mahdollisilla toiminnoilla eri esineitä eri kohtiin ja joku aina tarjosin ratkaisun lopulta, jos tämä ei ollut loogisesti pääteltävissä.

Aika on kullannut muistot

Kyllä tässä vaikuttaisi olevan kyse enemmänkin siitä, että muistojen kultaamisen sijasta aika on ruostuttanut ihmisen :sherlock:
 

Lumienkeli

NES-Retro Novice
Insider
Viestit
97

Maine:

House Of The Dead III Xbox

Pelasimme kaverin kanssa tämän viikonloppuna modatulla Xboxilla. Koska meillä kesti aika kauan päästä osat 1 ja 2 läpi helpoimmallakin vaikeusasteella (ja ohjaimilla pelaten) niin laitettiin tähänkin kaikki easy modet käyttöön. Harmi vain nyt meni kertaheitolla läpi. Pelin syvä lore huipentui kun Rogan ja "G" voittivat vihdoin pahuuden, tai jotain.

Tässä oli paljon kivoja ekstroja, pelin läpäisyn jälkeen unlockautui myös kokonainen House of The Dead 2. Lisäksi tässä oli dokumentti Uwe Bollin elokuvasta jossa hehkutettiin sitä että elokuva perustuu huippusuosittuun House of The Dead-pelisarjaan ja näytettiin uskomattomia otoksia ja haastatteluja tästä elokuvataiteen mestariteoksesta.
 
Ylös Bottom