Minkä elokuvan katsoit viimeksi

Fango bollente (Savage Three) :bd:
Kolme tietojenkäsittelyn parissa työskentelevää nuorta on totaalisen tylsistynyt elämäänsä, tuntien olonsa ahtaaksi ja vangituksi yksitoikkoisaan elämään josta ei ole pakotietä.
Monotonisuuteen tulee poikkeus kun miehet aloittavat futismatsissa mellakan joka eskaloituu autojen varastamiseen, raiskauksiin ja murhiin.

Itselleni spaghettilänkkäreistä tutun Ernesto Gastaldin kirjoittama poliziotteschi on varmasti ollut vuoden 75 Italiassa erittäin ajankohtainen yhteiskuntakritiikiltään, mutta toimii edelleen yhtä hyvin ja Italian ulkopuolellakin.

Olisin vielä korkeamman arvosanan antanut mutta leffan loppu oli aika lattea menoltaan vaikka koko ajan tuntui että se olisi huomattavasti räjähtävämpi.
3/5

Come cani arrabbiatti
(Like Rabid Dogs) :bd:
Mario Bavan kulttileffasta napatulla nimellä varustettu rikosleffa on Savage Threen kanssa samankaltainen aiheeltaan, kolme nuorta hakee jännitystä elämäänsä brutaaleja rikoksia tekemällä. Tässä tapauksessa nuoret tosin ovat rikkaita ja leffa pohtiikin sitä saavatko rikkaat ja poliittisilla yhteyksillä varustetut ihmiset tehdä mitä tahansa.
Hyvä aihe ja varmasti siitä on Italiassa samoihin aikoihin tehty hyväkin leffa, mutta tämä ei ollut se.
1h37min kestoltaan oleva leffa on kohtuullisen tylsä, hidas ja sen kestoa on venytetty varmaan parilla kymmenellä minuutilla vain tunkemalla mukaan turhaa alastomuutta ja seksiä.
2.5/5

The Anderson Tapes
:bd:
Sean Conneryn esittämä varas pääsee 10 vuoden jälkeen vankilasta, palaa välittömästi suunnittelemaan isoa keikkaa mutta matkaan tulee toki mutkia.

Kaipa tässä yritetään samalla kritisoida lisääntyvää kansalaisten valvontaa valtion puolesta tai jotain, mutta aika vaisuksi leffa jää niiltä osin loppupeleissä.
Enemmän ajankohtainen tämä varmasti olisi ollut noin vuotta myöhemmin Nixonin jäätyä kiinni Watergatesta, varsinkin kun leffassa on ironinen kohtaus jossa keskustellaan valvonnasta kun Nixonin kuva komeilee seinällä.

Aika unohdettava ryöstö/rikosleffa siis, Connerya oli toki kiva katsella pääroolissa vaikka ei mitään mieltä räjäyttävää suoritusta teekään.
3/5

Invasion From Inner Earth
:bd:
Bill Rebanen ohjaama erittäin pienen budjetin scifijännäri vuodelta 74 jossa joukko ihmisiä jää jumiin keskellä metsää olevaan mökkiin ja kuulee radiolähetysten kautta kun maailmaa valloitetaan.

Omasta mielestä leffan perusidea on erittäin kova ja uniikki ja siitä saisi varmaan hyvän leffan aikaiseksi. Harmi vaan että hahmojen kuulemat radiolähetykset on aika vähäisiä eivätkä oikeastaan kerro mitään ja katsojalle kerrotaan tilanteesta kohtauksilla ulkomaailmasta. Silti leffan hahmojen kesken syntyy pientä paranoiaa ja pelkoa mihin ei kuitenkaan myöskään nojata tarpeeksi vaikka alkuun siltä vaikuttaakin.
Leffalla on myös kestoa liikaa ja yksi hahmoista on joku salaliittoteoreetikko jonka jutut puuduttavat muita hahmoja ja naurattavat katsojaa. Paitsi yksi ihan lopussa kuulluista onkin se mitä leffassa tapahtuu ja tieteellisesti ottaen niin naurettava että yllätyin että se oikeasti jätettiin leffaan.
Leffassa on myös ehkä oudoin "mitä vittua" -lopetus ikinä:
Kirjaudu tai rekisteröidy katsoaksesi spoilerin sisällön.

Helvetin hyvä idea kuitenkin mistä olisi kova nähdä parempi versio.
2/5
 
Quelli della calibro 38 (Colt .38 Special Squad) :bd:
Torinossa perustetaan poliisin erikoisjoukko joka ajelee moottoripyörillä ja ammuskelee Colt .38:lla pahiksia ja samaan aikaan rikollispomo palaa kaupunkiin järjestämään joukon pommituksia.
Juonta ei varsinaisesti sen enempää ole eikä leffastä senkään edestä löydy varsinaista pointtia, mutta ihan viihdyttävää toimintaa silti. Olisi varmaan viihdyttänyt enemmän ja olisin varmaan antanut kovemman arvosanan ellen olisi nukahtanut loppupuolella (väsymyksestä, ei leffan takia) jolloin lopusta ei oikein ymmärtänyt paljoakaan. Täytyy varmaan uudemman kerran joskus katsella.
3/5

The New Centurions
:bd:
Stacy Keachin esittämä lakiopiskelija ryhtyy poliisiksi tukemaan opintojaan, mutta tämän parina toimiva George C. Scottin esittämä veteraani saa miehen täysillä mukaan kyttähommiin. Tämän jälkeen molemmilla alkaakin menemään huonommin kun poliisina olon karu arki painaa päälle.

Hyvä poliisidraama vuodelta 72 jossa meno tuntuu aidolta ja arki karulta. Johtuu todennäköisesti siitä että leffa perustuu 14 vuotta poliisina toimineen miehen esikoisromaaniin.
Enemmän olisin ehkä kaivannut leffan puoliväliin syventäviä kohtauksia siitä kun molempien hahmojen elämä menee päin helvettiä, nyt se tilanteen meneminen siihen tuntui tapahtuvan liian nopeasti.
Toki aiheesta on tehty myöhemmin useita leffoja joissa asiaa käsitellään paremminkin.
3.5/5

The Alpha Incident :bd:

Bill Rebanen ohjaama leffa 70-luvun lopusta missä joukko ihmisiä jää karanteeniin juna-asemalle kun junan lastina ollut avaruudesta peräisin oleva, tuntematon virus pääsee valloilleen.
Toisinsanoen asetelma on oikeastaan sama kuin Rebanen aiemmassa Invasion From Inner Earthissa. Tällä kertaa leffa tosin tuntuu tieteellisemmältä, näyttely on kohtuullisen hyvää, hahmojen keskevää paranoiaa osataan kehittää hieman paremmin ja idea on taas kerran potentiaalia täynnä. Harmi kyllä leffan 94 minuutin keston aikana ei tapahdu melkein mitään ennen kuin viimeisen 10min aikana ja leffan lopetuskin on aika suoraan pöllitty eräästä aiemmasta, selkeästi tunnetummasta pienen budjetin viruselokuvasta.
1.5/5
 
Invasion of the Body Snatchers :yle:

Vanhemman Sutherlandin tähdittämää scifikauhua vuodelta 1978.

Taas on yksi aukko sivistyksessä paikattu, kun tuli eilen illalla tsekkailtua Areenan kautta ensimmäistä kertaa Ihmispaholaiset (hemmetin hyvä suomennos btw :D ). Olis mulla ollut tästä Arrow Videon julkaisema blu ray myös hyllyssä, mutta laiska ihminen kun on, ja tässä tapauksessa tilaisuus mahdollisti mukavan leffaillan versus että olis pitänyt nousta sohvalta, mennä hyllylle, kaivaa elokuva sieltä esiin, ottaa muovit pois, laittaa levy kelkkaan jne.

50-luvun alkuperäisen version oon joskus nähnytkin, mutta tätä seitketlukulaista en koskaan ennen. Myöskään myöhempiä body snatcher -leffoja en oo katsellut. Toisaalta kun miettii millainen määrä erilaisia populäärikulttuuriviittauksia tähänkin leffaan liittyy, niin ihan jees että on nyt sit tästäkin ensikäden tietoa ja omakohtainen katselukokemus. Ja hyvä leffa onkin, ilman muuta – ei tätä suotta oo kutsuttu yhdeksi kaikkien aikojen parhaiksi remakeiksi.

Leffa osaa hienosti kasvattaa sellaista vainoharhan tuntua. Myös roolisuoritukset toimii, mukanahan on tosiaan sellaista tähtiloistetta kuin mm. Donald Sutherland, James Goldblum ja Leonard Nimoy. Tykkäsin lisäksi erikoisefekteistä, todella hyvin tehtyjä!

4/5 tähteä.

 
Ihmispaholaiset

Se 50-luvun versio on suomenkieliseltä nimeltään Varastetut ihmiset, joka on mun yks suosikkileffasuomennoksia.

Ja toden totta tää 70-luvun Body Snatchers on huippuakin huipumpi leffa. Vaikka loppukohtauksenkin muistaa tasan tarkkaa ulkoa, niin aina se vaan toimii.
 
Toisella silmällä tuli toista kertaa Hobitti: Odottamaton Matka katottua.

Tykkään helvetisti, mutta onpahan vaan outo tunnelma täs ja aivan vanhoista leffoista poikkeava. Vähän ku LOTR mut jotenki halpis vaikutelma ja hypomaanisessa tilassa. Tulee joku helvetin tasoloikka x hack and slash- peli mieleen kun Gandalf ja kääpiöt pomppii eteenpäin mäiskien peikkoja ja örkkejä tieltään.
Lempihahmoni Klonkkukin ilmaantuu runoilemaan. Tästä hahmosta tulee mieleen ajat jolloinka join alkoholia hiukkasen enempi.

Semmone 4/5- leffa jonka tahaton komiikka toimii edukseen, tästä on hyvä jatkaa uuden trilogian seuraaviin osiin jonain sopivana hetkenä.
 
Champagne and Bullets :bd:
(Tunnetaan myös nimillä Road to Revenge ja GETEVEN)

Mitä helvettiä mä just katsoin vuodelta 1993.

On olemassa huonoja elokuvia, kuten The Room. Ja sitten on olemassa HUONOJA elokuvia, kuten Champagne and Bullets. Heti aluksi tehtäköön tiettäväksi että kyllä, Samppakaljaa ja luoteja jättää kaikessa kökköydessään varjoonsa myös tuon Wiseaun mestariteoksen. Molemmat ovat toki huonoudessaan nautittavia leffoja, mutta siinä missä The Room tarjoaa henkistä eturauhashierontaa yhdellä sormella, Champagne and Bullets työntää perseeseen koko nyrkin ilman liukuvoidetta.

Olipa kerran mies nimeltä John De Hart (nykyään lakimies, joskaan se ei liity mihinkään mitenkään) joka oli lopen kyllästynyt siihen, ettei päärooleja elokuvatuotantoihin näkynyt eikä kuulunut. Ei, vaikka näyttelijäntaidot olivat lyömättömät, karisma käsin kosketeltavaa ja ulkonäkökin lähes George Clooneysta seuraava. Kaiken lisäksi hän "osaa" säveltää, soittaa kitaraa ja "laulaa" – ikävä kyllä, kuten elokuvaa katsellessa saa ennen pitkää karvaasti todeta.

1626592464828.png
John De Hart in the flesh.

De Hart ei kuitenkaan lannistunut eikä jäänyt tuleen makaamaan. Luovuttamisen sijaan hän päätti käsikirjoittaa, tuottaa, ohjata ja säveltää ikioman elokuvansa. Leffansa hän risti nimellä Champagne and Bullets. Sivurooleihin De Hart löysi muun muassa Wings Hauserin (ihan oikea näyttelijä) ja lähinnä Playboyn sivuilta tunnetun Pamela Jean Bryantin. Normand-nimistä pahista taas "esittää" eräs William Smith (ihan oikea näyttelijä hänkin). William Smithiin olet todennäköisesti törmännyt aiemminkin, ainakin jos olet katsonut Schwarzenegger-eepos Conan Barbaarin. Smith on siinä Conanin isukki, juurikin se karvanaama, joka pitää leffan alussa nuorelle Conanille monologin teräksen salaisuudesta.

Juonentapaisesta on sinänsä turha puhua, sillä Champagne and Bullets koostuu lähinnä erilaisista peräkkäin kasaan karsituista kohtauksista. Näiden välillä tapahtuva siirtymä töksähtelee aina enemmän tai vähemmän. Toisinaan leikkaukset on onnistuttu kusemaan jopa saman kohtauksen sisällä (kohtauksen kuvakulma esim. vilahtaa vahingossa sekunniksi eri suunnasta) tai vielä parempi: leikkauksia ei ole ollenkaan. Näissä tapauksissa kamera kuvaa staattisesti vain De Hartia, eikä keskustelukumppania näytetä käytännössä ollenkaan, vaikka tämän repliikit kyllä kuuluvat kameran ulkopuolelta.

Useimmat kohtauksista sisältävät myös seksiä tai vähintäänkin paljaita tissejä. De Hart ottaa selvästi ilon irti ja pelehtii normaalielämässä omaa saavutettavuustasoaan noin sata kertaa ylempänä olevan Bryantin kanssa useamman kerran elokuvan aikana kiusallisen pitkiä aikoja. Muuten pääparin välillä ei ole niin minkäänlaista kemiaa, tietenkään.

1626592793342.png

Jos juonesta haluaisi kuitenkin jotakin sanoa, voisi sen summata näin: leffan alussa De Hartin "näyttelemä" Rick Bode, Wings Hauserin ilmeisen kännissä näyttelemä Huck Finney ja Smithin "esittämä" Normad ovat kaikki LAPD:n poliiseja. Kesken huumeratsian Normad kuitenkin pettää Boden ja Finneyn ja myöhemmin syyttää näitä vielä erinäisistä vakavista huumerötöksistä. Kaveruksilta lähtee tietysti jopi alta, Normad taas etenee aina tuomariksi asti (?).

Vaan harvapa tietää, että Normad johtaa huumeita diilaavaa ja SAATANAA palvovaa kulttia. Eivätkä ole mitään kivoja satanisteja nämä, vaan uhraavat oikein lapsia vanhalle vihtahousulle. Asia tietysti tulee ennen pitkää Rick Boden tietoon, sillä tämän ex- ja nykyheila Cindy (Playboy-pupu Bryant) on onnistunut sotkeutumaan kulttiin parisuhteen ollessa katkolla. Tässä kohtaa siis leffan tagline esittää asiallisen kysymyksen: Will justice win out over evil? Niin, mitäs veikkaatte?

Vielä sananen musiikista. Kuten tuli mainittua, De Hart kokee siis olevansa jonkin sortin muusikko. Tietysti leffan soundtrackilta löytyykin useampi herran itsensä säveltämä ja esittämä kappale, joiden epävireisyys vaihtelee siedettävästä aivan naurettavaan. Eräässä baarikohtauksessa De Hartin hahmo Bode pääsee myös vetämään bändin kanssa country-henkisen tsipaleen, joka tietysti innostaa muut hahmot lähes eläimelliseen rivitanssiin. Erityismainintana sanottakoon, et samassa baarikohtauksessa näkyy myös hitosti erilaisia arcade-pelejä.




Noin muuten taustamusat ovat joko toistuvalla pikkuluupilla soivaa syntikkaa tai kolmen soinnun akustista kitaraa.

Ei tätä inhota voi, sen verran sydäntä De Hartin egotripissä on mukana. Siihen lienee kuitenkin olemassa silti hyvät syyt, miksi Champagne and Bullets jäi äijän ainoaksi elokuvaksi (ellei saman leffan eri leikkausversioita Road to Revenge ja GETEVEN halua laskea erillisiksi elokuviksi). Vaan ainakin meikäläinen viihtyi erinomaisesti leffan parissa koko 1,5-tuntisen keston ajan. Tää oli kuin olis katsonut 13-vuotiaiden pojankoltiaisten takapihaleffaa – tässä tapauksessa se koltiainen on vaan kasvanut aikuiseksi.

?????/5

 
Champagne and Bullets :bd:
(Tunnetaan myös nimillä Road to Revenge ja GETEVEN)

Mitä helvettiä mä just katsoin vuodelta 1993.

On olemassa huonoja elokuvia, kuten The Room. Ja sitten on olemassa HUONOJA elokuvia, kuten Champagne and Bullets. Heti aluksi tehtäköön tiettäväksi että kyllä, Samppakaljaa ja luoteja jättää kaikessa kökköydessään varjoonsa myös tuon Wiseaun mestariteoksen. Molemmat ovat toki huonoudessaan nautittavia leffoja, mutta siinä missä The Room tarjoaa henkistä eturauhashierontaa yhdellä sormella, Champagne and Bullets työntää perseeseen koko nyrkin ilman liukuvoidetta.

Olipa kerran mies nimeltä John De Hart (nykyään lakimies, joskaan se ei liity mihinkään mitenkään) joka oli lopen kyllästynyt siihen, ettei päärooleja elokuvatuotantoihin näkynyt eikä kuulunut. Ei, vaikka näyttelijäntaidot olivat lyömättömät, karisma käsin kosketeltavaa ja ulkonäkökin lähes George Clooneysta seuraava. Kaiken lisäksi hän "osaa" säveltää, soittaa kitaraa ja "laulaa" – ikävä kyllä, kuten elokuvaa katsellessa saa ennen pitkää karvaasti todeta.

1626592464828.png
John De Hart in the flesh.

De Hart ei kuitenkaan lannistunut eikä jäänyt tuleen makaamaan. Luovuttamisen sijaan hän päätti käsikirjoittaa, tuottaa, ohjata ja säveltää ikioman elokuvansa. Leffansa hän risti nimellä Champagne and Bullets. Sivurooleihin De Hart löysi muun muassa Wings Hauserin (ihan oikea näyttelijä) ja lähinnä Playboyn sivuilta tunnetun Pamela Jean Bryantin. Normand-nimistä pahista taas "esittää" eräs William Smith (ihan oikea näyttelijä hänkin). William Smithiin olet todennäköisesti törmännyt aiemminkin, ainakin jos olet katsonut Schwarzenegger-eepos Conan Barbaarin. Smith on siinä Conanin isukki, juurikin se karvanaama, joka pitää leffan alussa nuorelle Conanille monologin teräksen salaisuudesta.

Juonentapaisesta on sinänsä turha puhua, sillä Champagne and Bullets koostuu lähinnä erilaisista peräkkäin kasaan karsituista kohtauksista. Näiden välillä tapahtuva siirtymä töksähtelee aina enemmän tai vähemmän. Toisinaan leikkaukset on onnistuttu kusemaan jopa saman kohtauksen sisällä (kohtauksen kuvakulma esim. vilahtaa vahingossa sekunniksi eri suunnasta) tai vielä parempi: leikkauksia ei ole ollenkaan. Näissä tapauksissa kamera kuvaa staattisesti vain De Hartia, eikä keskustelukumppania näytetä käytännössä ollenkaan, vaikka tämän repliikit kyllä kuuluvat kameran ulkopuolelta.

Useimmat kohtauksista sisältävät myös seksiä tai vähintäänkin paljaita tissejä. De Hart ottaa selvästi ilon irti ja pelehtii normaalielämässä omaa saavutettavuustasoaan noin sata kertaa ylempänä olevan Bryantin kanssa useamman kerran elokuvan aikana kiusallisen pitkiä aikoja. Muuten pääparin välillä ei ole niin minkäänlaista kemiaa, tietenkään.

1626592793342.png

Jos juonesta haluaisi kuitenkin jotakin sanoa, voisi sen summata näin: leffan alussa De Hartin "näyttelemä" Rick Bode, Wings Hauserin ilmeisen kännissä näyttelemä Huck Finney ja Smithin "esittämä" Normad ovat kaikki LAPD:n poliiseja. Kesken huumeratsian Normad kuitenkin pettää Boden ja Finneyn ja myöhemmin syyttää näitä vielä erinäisistä vakavista huumerötöksistä. Kaveruksilta lähtee tietysti jopi alta, Normad taas etenee aina tuomariksi asti (?).

Vaan harvapa tietää, että Normad johtaa huumeita diilaavaa ja SAATANAA palvovaa kulttia. Eivätkä ole mitään kivoja satanisteja nämä, vaan uhraavat oikein lapsia vanhalle vihtahousulle. Asia tietysti tulee ennen pitkää Rick Boden tietoon, sillä tämän ex- ja nykyheila Cindy (Playboy-pupu Bryant) on onnistunut sotkeutumaan kulttiin parisuhteen ollessa katkolla. Tässä kohtaa siis leffan tagline esittää asiallisen kysymyksen: Will justice win out over evil? Niin, mitäs veikkaatte?

Vielä sananen musiikista. Kuten tuli mainittua, De Hart kokee siis olevansa jonkin sortin muusikko. Tietysti leffan soundtrackilta löytyykin useampi herran itsensä säveltämä ja esittämä kappale, joiden epävireisyys vaihtelee siedettävästä aivan naurettavaan. Eräässä baarikohtauksessa De Hartin hahmo Bode pääsee myös vetämään bändin kanssa country-henkisen tsipaleen, joka tietysti innostaa muut hahmot lähes eläimelliseen rivitanssiin. Erityismainintana sanottakoon, et samassa baarikohtauksessa näkyy myös hitosti erilaisia arcade-pelejä.




Noin muuten taustamusat ovat joko toistuvalla pikkuluupilla soivaa syntikkaa tai kolmen soinnun akustista kitaraa.

Ei tätä inhota voi, sen verran sydäntä De Hartin egotripissä on mukana. Siihen lienee kuitenkin olemassa silti hyvät syyt, miksi Champagne and Bullets jäi äijän ainoaksi elokuvaksi (ellei saman leffan eri leikkausversioita Road to Revenge ja GETEVEN halua laskea erillisiksi elokuviksi). Vaan ainakin meikäläinen viihtyi erinomaisesti leffan parissa koko 1,5-tuntisen keston ajan. Tää oli kuin olis katsonut 13-vuotiaiden pojankoltiaisten takapihaleffaa – tässä tapauksessa se koltiainen on vaan kasvanut aikuiseksi.

?????/5



Ja pakko spämmätä tähän väliin että Geteven on tsekattu myös Best of the Worstissä:

 
Mortal Kombat (2021)

Mitäs tästä nyt sanois. No siis, mä ihan jopa pidin tästä vaikka olihan tässä nyt melkosta aivopierua siellä täällä. Ihan hyvää fan servicea jota tällaiselta sopii odottaa. Gorea olis voinu vähän enempi, toiminta oli hyvää, huumori nauratti, cgi-veri tökki. Kandee tsiigata.

Diggailin hahmokemiasta ja erityisesti kuinka Sub Zeron sekä Scorpionin tarinaa oli syvennetty. Eiköhän tälle kakkososa vielä saada.

Onhan se Paul W.S. Andersonin eka leffa nyt ihan klassikko mutta on tää hyvä päivitys tähän aikaan.

Kyllä mä viihdyin koko leffan keston ajan.
 
Mortal Kombat (2021)

Mitäs tästä nyt sanois. No siis, mä ihan jopa pidin tästä vaikka olihan tässä nyt melkosta aivopierua siellä täällä. Ihan hyvää fan servicea jota tällaiselta sopii odottaa. Gorea olis voinu vähän enempi, toiminta oli hyvää, huumori nauratti, cgi-veri tökki. Kandee tsiigata.

Diggailin hahmokemiasta ja erityisesti kuinka Sub Zeron sekä Scorpionin tarinaa oli syvennetty. Eiköhän tälle kakkososa vielä saada.

Onhan se Paul W.S. Andersonin eka leffa nyt ihan klassikko mutta on tää hyvä päivitys tähän aikaan.

Kyllä mä viihdyin koko leffan keston ajan.
Mää aattelin tässä lähipäivinä kattoa orggiksen ja tän uuden putkeen, jahka posti tän tuoreimman version kiikuttaa perille. Odotukset silleen semi/jees.
 
Fear Street Part 1-3 :netflix:

Tollaset päräytettiin tossa krapulakoomassa putkeen läpi, ja kun odotukset oli lähellä nollaa niin viihdyttiin ihan hyvin! Arvostelen kokonaisuutena koska nämä on niin selkeä kokonaisuus että vaan yhden katsomalla ei ymmärrä kaikkea taustalla olevaa.

3.5/5
 
Honey, I Shrunk the Kids :disney:

Goremestarien Brian Yuznan, Stuart Gordonin ja Ed Nahan tarinaan perustuva koko perheen komedia vuodelta 1989.

Tää olikin sellainen pätkä, että jos olenkin tän joskus mukulana nähnyt, niin yhtään mitään en enää tällä iällä leffasta muistanut. Eli tuli katseltua aivan sataprosenttisen neitseellisin silmin. Toisaalta kiva niin, koska hyvin monet näistä kasarin klassikkoleffoista on tullut vuosien varrella tsekkailtua enemmän tai vähemmän puhki, ja tämän kanssa ei ollut sitä ilmiötä. Sai oikeasti jännätä mitä seuraavaksi tapahtuu!

Mainio Rick Moranis näyttelee siis tiedemiesisää, jonka keksintö vahingossa kutistaa sekä omat että naapurin lapset. Tästä alkaa eeppinen seikkailu takapihan nurmikon halki, kun äijä huomaamattaan kippaa koko lapsikatraan elokuvan aluksi kadunvarteen jäteastiaan. Matkalle mahtuu monenlaisia vaaroja sadettimista skorpioneihin ja ruohonleikkureista naapurin kissoihin.

Näissä tän aikakauden leffoissa on oikeasti todella hienoa se, että kaikki on todella lavastettu ja käsin tehty ilman mitään CGI-paskaa. Voin vaan kuvitella miten tietokone-efektien täyteinen tää filmi olis, jos se tehtäis tänään. Pelkkää green screeniä, hyi hitto. Sen sijaan tämä elokuva tuntui ORGAANISELTA ja siitä tuli tosi hyvä mieli.

Ja eihän leffa pelkkää seikkailua ole, vaan sekä lapsille että näiden vanhemmille on kirjoitettu ihan hyvät kasvukaaret – toki elokuvan humoristinen luonne huomioiden.

Tykkäsin ja siksi arvosanaksi annan 4/5. Jatko-osan näkemisellä ei toisaalta ole mikään kiire.



EDIT: Pakko mainita myös Twin Peaksin Lucy pikkuroolissa!
 
Viimeksi muokattu:
National Lampoon's Vacation :bd:

Koskaan en ole tätä aikaisemmin nähnyt, joten aivan sataprosenttisen neitseellisin silmin tuli katseltua.
Itse asiassa en meinannut tästä mitään postata, mutta kun näin Wickin viestin niin aika paljon samoja fiiliksiä.

Näissä tän aikakauden leffoissa on oikeasti todella hienoa se, että kaikki on todella lavastettu ja käsin tehty ilman mitään CGI-paskaa. Voin vaan kuvitella miten tietokone-efektien täyteinen tää filmi olis, jos se tehtäis tänään. Pelkkää green screeniä, hyi hitto. Sen sijaan tämä elokuva tuntui ORGAANISELTA ja siitä tuli tosi hyvä mieli.

Tämä varsinkin pätee myös tähän leffaan!

Mutta joo! Hauska leffa oli. Hyvin kehittyi alun kuivakammasta menosta just eikä melkein sinne oikealle akselille ja loppua kohden tuli naurettua ihan kunnollakin. Alkukin tuntui lopun jälkeen paremmalta.

4/5, kelpo hyvän mielen leffa.
 
Mortal Kombat :netflix:

Alkuperäinen tulkinta vuodelta 1995.

Mitäs tästä Paul (W. S.) Andersonin ohjaamasta Kombatista nyt sanoisi. Vahvastihan tämä eka versio on punoutunut nostalgiaan, kun silloin joskus esiteininä leffa tuli katteltua videolta käytännössä jokaisen kaverin luona vuorotellen. Vaan aika kepeä tekelehän tämä loppupeleissä on, kiitos PG13-ikärajan. Ei ole kiroilua, ei fatalityjä, ei verta tai suolenpätkiä eikä mitään muutakaan rankkaa. Siis käytännössä kaikki ne elementit, jotka tekevät Mortal Kombatista Mortal Kombatin, puuttuvat tästä Andersonin ohjaustyöstä. Yhtä kaikki, kyseessä on silti yksi paremmista videopelielokuvista edelleen – laadullinen kilpailu ei siis yhäkään ole kovin kaksista, vaikka filmillä on ikää jo n. 26 vuotta.

Kyllähän vuoden 1995 Mortal Kombat on leimallisesti juuri erittäin ysäriä eurodance-soundtrackeineen ja pussihousuineen, niin hyvässä kuin pahassa. Hahmoista tykkään tässä versiossa eniten Liu Kangista ja Shang Tsungista, molemmat ovat mielestäni kohtalaisen onnistuneita tulkintoja. Sen sijaan sekä Scorpionin että Sub-Zeron potentiaali hukataan aivan täysin käyttämällä kumpaakin tyyppiä käytännössä ihan rivigooneina. Luulis, että pelisarjan kiinnostavimmista superninjoista olisi saanut revittyä enemmänkin irti. Goro taas on todella epäkiinnostava, vaikka teknisesti onkin ihan hienosti toteutettu. Liikaa ruutuaikaa sille silti suodaan.

3,5/5 josta yksi piste vain puhdasta nostalgialisää.


Mortal Kombat :bd:

Uusi tulkinta vuodelta 2021.

Tuoreeseen versioon onkin keksitty pistää päähahmoksi uusi tyyppi nimeltä Cole Young, joka ei ole videopelisarjasta ollenkaan tuttu. Tästä ratkaisusta voinee olla montaa mieltä, mutta itseäni se ei juurikaan häirinnyt. Toisaalta viimeisin MK-sarjan peli jota olen pelannut on Ultimate Mortal Kombat 3 vuodelta 1995, joten enpä voi väittää muutenkaan tuntevani tuon jälkeen tulleita pelihahmoja – joten siinä mielessä Young menee läpi kuin muutkin minulle entuudestaan vieraat hahmot.

Nyt edellisen version virheet korjataan niin Scorpionin kuin Sub-Zeron osalta, sillä kummallekin pistetään lihaa luiden ympärille. Leffahan alkaa 1600-luvulle sijoittuvalla prologilla, joka tekee hienosti selväksi syyn Scorpionin vihalle Sub-Zeroa kohtaan. Lisäksi nyt herkutellaan myös verellä ja gorella, eli korkeamman ikärajan ansiosta fatalityjä ja ärräpäitä tarjoillaan riittämiin. Etenkin Kung Laon suorittama "hattutemppu" nosti hymyn huulille.

Leffa kuitenkin ehkä vähän kärsii heikosta rytmityksestä ja liiallisesta tietokonetehosteiden käytöstä. Varsinaiseen MK-turnausmoodiin ei ehditä missään vaiheessa, kun hahmot hakkaavat toisiaan siellä sun täällä ja muutenkin koko Mortal Kombat tuntuu olevan vain jokin tarinan taustalla väijyvä asia.

Mutta kyllä mä silti tämän parissa viihdyin koko kestonsa ajan. Sanoisin, että jos molemmat MK-leffat lyötäisiin yhteen siten että kummastakin otettaisiin ne hyvät puolet mukaan, oltaisiin aika lähellä täydellisyyttä.

Nyt tämänkin pätkän kohdalla pitää arvosanaksi kuitenkin antaa samainen 3,5/5 tähteä.
 
The Last Mercenary - Viimeinen palkkasoturi

Van Damme on entinen salainen agentti, joka on pysytellyt piilossa ja toiminut palkkasoturina 25 vuotta. Kun hänen poikansa tahtomattaan joutuu vaikeuksiin rikollisten suhmurointien ja yli-innokkaan byrokraatin vuoksi, täytyy Van Dammen palata potkimaan asiat järjestykseen.

Ihan ok toimintakomediapätkyttely. Van Damme esittää käytännössä taas itseään ja sivuosien tuntemattomat näyttelijät hoitavat tonttinsa hyvin. Aikalailla kaikki tavaramerkkiliikkeetkin käydään elokuvan aikana läpi ja 80-luvun popkulttuuriviittauksia vilahtelee ruudussa. Katsotaan jatkuuko Van Dammen ura vielä Netflixillä. Hyvän elokuvan avulla pääsisi ura taas hyvään nousuun, kun julkaisu ja levitys ei ole ongelma.

Nostalgialasit päässä maistuu varmasti. Arvosanaksi annan kolme Van Dammea viidestä.

jcvd-lastmercenary.pngjcvd-lastmercenary.pngjcvd-lastmercenary.pngjcvd-lastmercenary-blank.pngjcvd-lastmercenary-blank.png
 
Rambo: Last Blood (2019) :uhd:

Maailmojen viidakoista sukunsa maatilalle vetäytynyt John Rambo viettää aikaansa hevosia kouluttaen ja Vietnam-traumoja kokien.
Vainoharhoja ja pillereitäkin elämään mahtuu.
Mutta ei hän täysin yksin ole. Seuranaan hänellä on isänsä kodinhoitaja ja tämän lapsenlapsi, teini-ikäinen tyttä. Nämä kaksi ovat Rambolle kuin perhe jota hänellä ei koskaan ollut.
Ja kuinka ollakaan tuo tyttö joutuu vakaviin ongelmiin meksikolaisten rikollisten kanssa.

Elokuvan juonen kulku oli sangen helppoa arvata ennakkoon. Mitään varsinaisia yllätyksiä sen osalta tässä ei tarvitse kokea.
Mutta ei kait kukaan Rambo-leffaan sen kutkuttavan draaman takia ryhdykään. Tosin tämä leffa sitä yrittää jonkin verran rakentaa ja elokuvan alku on hidasta ja paikoitellen puuduttavaa. Mutta sitten kun päästään siihen vaiheeseen, että Rambo alkaa pistämään pahiksia nippuun, niin kyllä tässä tapahtuu.
Väkivalta on raakaa ja paikoitellen erittäin ylilyövää. Mikä on siis tämän elokuvan kannalta hyvä. Koska ei tällä ole oikein muuta annettavaa.

Stallonen ikä näkyy tässä leffassa, eikä John Rambo ihan niin uhkaavalta enää vaikutta vaikka kuinka yrittää pahiksia tuijottaa tappavasti silmiin.
Siitä huolimatta väkivaltaisuudet ja räiskinnät on hoidettu ihan hyvin.
Onhan tämä nyt selkeästi heikointa antia Rambojen joukossa, mutta kyllä tämän katsoo.
Luonteeltaan tämä on aika samaa settiä kuin lukuisat muut kostoleffat joita tämän vuosituhannen aikana on tehty.

3/5


Mullahan on tosiaan siistä UHD-versio, jossa on valittavana vain Norja, Ruotsi ja Tanska subeiksi. Ei ole suomea eikä edes englantia.
No kyllä mä sen verran englantia tajuan, että voin ilman subejakin leffan katsoa. Vähän vaan jännitti että kuinka saan Stallonen mongerruksesta selvää.
Se ei ollut ongelma. Mutta tämän leffan pahikset kun olivat meksikolaisia, niin väitän että leffan aikana puhuttiin enemmän espanjaa kuin englantia.
Eli aika paljon jäi dialogia ymmärtämättä. Kyllä niistä kohtauksista toki juonen päästä sai kiinni, että mikä on meininki.
Ja ajoittain ymmärsin muutamia sanoja kuten vaikka puta, pendejo, padre.
 
Mullahan on tosiaan siistä UHD-versio, jossa on valittavana vain Norja, Ruotsi ja Tanska subeiksi. Ei ole suomea eikä edes englantia.
No kyllä mä sen verran englantia tajuan, että voin ilman subejakin leffan katsoa. Vähän vaan jännitti että kuinka saan Stallonen mongerruksesta selvää.
Se ei ollut ongelma. Mutta tämän leffan pahikset kun olivat meksikolaisia, niin väitän että leffan aikana puhuttiin enemmän espanjaa kuin englantia.
Eli aika paljon jäi dialogia ymmärtämättä. Kyllä niistä kohtauksista toki juonen päästä sai kiinni, että mikä on meininki.
Ja ajoittain ymmärsin muutamia sanoja kuten vaikka puta, pendejo, padre.

Hemmetin hyvä pointti espanja. Kyllä tää menee siis itellä ostoon ihan Applelta joskus, kun löytyy ne suomisubitkin.

9BAB9E9B-BC67-4B44-BB40-3DCFD9CBC5C0.jpeg
 
Allied (2016) :uhd:

Elokuva sijoittuu toiseen maailmansotaan ja seuraa kanadalaista upseeria Max Vatania sekä ranskalaista vastarintaliikkeen jäsentä Marianne Beauséjouria.
Nämä kaksi tapaavat toisensa yhteisellä tehtävällä Casablancassa ja päätyvät lopulta yhteen.
Aikaa kuluu ja parivaljakon parisuhde on muuttunut oikeaksi perheeksi.
Sitten Max saa kuulla, että britit epäilevät Mariannea saksalaiseksi vakoojaksi. Hänellä on vain vajaa viikonloppu aikaa todistaa Mariannen syyttömyys.

Kaipa tämä jossain määrin oli romanttinen draama, mikä sijoittuu toiseen maailmaansotaan ja sisältää jonkin verran jännitystä ja toimintaa.
Kaikille jotain. Paitsi kakkahuumoria.
Elokuva keskittyy seuraamaan suurimmaksi osaksi Maxia, jota esittää Brad Pitt. Marianne (Marion Cotillard) saa myös paljon ruutuaikaa, mutta hän onkin melkein aina samoissa kohtauksissa Maxin kanssa.
Jared Harris roolissa Maxin esimiehenä.

Tämä oli ihan mielenkiintoinen leffa ja sisälsi niitä jännittäviäkin hetkiä.
Parin tunnin kesto meni ilman suurempia kipuja.

3½/5
 
Poliziotto Sprint (Highway Racer) :bd:
Italialaiselta Chevy Chaselta näyttävä Maurizio Merli esittää poliisia joka tykkää hurjastella autoilla mutta on silti kohtuullisen huono kuski ajamaansa vauhtiin nähden. Kaupunkiin palaa kuuluisa rikollinen joka käyttää autoja ryöstöissään joten Merlin hahmo koulutetaan paremmaksi kuskiksi ottaakseen hänet kiinni.
Juoni ei ole kovin kaksinen eikä tarvitsekaan olla sillä leffa on pääasiassa autoilla kaahailua ja autostuntteja. Kyseiset kohtaukset ovat ihan päteviä sillä niistä vastaa Bondeissakin autostunteista vastannut Rémy Julienne, mutta ne eivät riitä kantamaan leffaa koska varsinaista hahmonkehitystä ei ole ja autostuntit eivät kuitenkaan kaikesta huolimatta ole mitään elokuvahistorian parhaimmistoa.
2.5/5

Demons Of Ludlow :bd:

Vuodelta 83 oleva kauhuleffa jossa pikkukaupungin verinen historia palaa kummittelemaan. Luvassa on kohtuullisen hyviä efektejä leffan budjetin huomioiden, erittäin huonoa näyttelyä suurimmalta osalta näyttelijöistä sekä juoni jossa ei ole mitään ennennäkemätöntä.
Menee kyllä silti ohjaaja Bill Rebanen parhaimmistoon viihdyttävyytensä puolesta.
2.5/5

No, Il Caso e Felicemente Risolto (No, The Case Is Happily Resolved) :bd:

Trilleri joka kyseenalaistaa oikeusjärjestelmän toimivuuden ja reiluuden kun murhan silminnäkijää etsitään kyseisestä murhasta kun oikea murhaaja ehtii ensin syyttää silminnäkijää samasta murhasta.
Idea on todella mielenkiintoinen mutta leffan päähenkilö kusee omaan nilkkaansa koko leffan ajan ja oikeastaan aiheuttaa kaikki ongelmat itselleen. Myös leffa loppupuolella poliisi on täysin tyhmä eikä tee työtään lähellekään oikein. Nämä yhdistettynä leffan tyhmään ja studion puolesta pakotettuun loppuun ottavat pisteitä aika reilusti pois.
3/5

Charley Varrick :bd:

Walter Matthau tähdittää leffaa pankkiryöstäjästä jonka viimeisin keikka menee päin helvettiä ja kaiken muun lisäksi viedyt rahat kuuluvat mafialle.
Hyvästä alkuasetelmasta ei kuitenkaan saada mitenkään erikoista leffaa kasaan, vaan se etenee aika rauhallista tahtia ilman että mitään ihmeempää ei tapahdu ennen loppua. Ärsytti myös aika reilusti päähenkilön tekemiset eräässä kohtauksessa mikä ei millään tavalla sopinut hahmoon.
3/5

The Game
(1984) :bd:
Kolme miljonääriä maksaa ihmisille että osallistuvat heidän viikonlopun läpi kestävään peliinsä jossa osallistujia yritetään pelotella. Osallistujat alkavat toki sitten epäillä että mikä on totta ja mikä ei ja onko kyseessä sittenkään pelkkä peli.
Luvassa on huonoja efektejä, useita huonoja juonenkäänteitä joissa kaikissa ei ole edes järkeä ja leffan lopussa ei edes ole selvää että mitä vittua oikeasti tapahtui. Eli täyttä roskaa koko leffa.
1/5

Jingi naki tatakai (Battles Without Honour And Humanity) :bd:

Kinji Fukasakun ohjaama, osittain Kummisedän suosion inspiroima, osittain oikean elämän yakuzan inspiroima yakuzaklassikko toisen maailmansodan veteraaneista jotka päätyvät sodan jälkeen Japanin alamaailman menoon mukaan.
Elokuva on yllättävänkin brutaali vaikka väkivalta ei koskaan menekään niin pitkälle kuin yakuzaleffassa voisi mennä. Brutaalius ei kuitenkaan rajoitu vain väkivaltaan vaan leffan hahmoista ei yksikään myöskään ole mikään sankari tai edes antisankari, vaan kaikki ovat moraalisesti harmaita hahmoja jotka tekevät mitä täytyy. Toki Bunta Sugawaran esittämä päähenkilö on leffan kunniallisin henkilö mutta hahmo eroaa silti selkeästi 60-luvun yakuzaleffojen kunniallisista antisankareista joita nähtiin pääosissa.

Miinusta antaisin leffan juonesta joka on hieman vaikeasti seurattava välillä ja leffan kuljetuksesta joka onnistuu olemaan samanaikaisesti nopea- että hidastempoinen. Tempoon vaikuttaa toki myös Fukasakun nopeat leikkaukset mitkä samalla ärsyttivät hieman mutta myös olivat myös kivoja koska vastaavaa ei yleensä näe tämän ikäisissä leffoissa.

Loppupeleissä siis vähän ristiriitaiset fiilikset tästä jäi, mutta ihan hyvä leffa joka tapauksessa. Veikkaisin että yakuzaleffojen syvempi tunteminen sekä Japanin historian ja kulttuurin paremmim ymmärtäminen nostaisivat tämän arvostusta.
3.5/5

Battle Royale II: Revenge
(Director's/Extended Cut)
Odotin huonompaa leffaa vaikka kyllähän tämä nyt ihan ok jatko-osa oli. Olihan tässä turhaan liikaa toistoa ekasta osasta ja alkuasetelmassa ei ole sinänsä mitään järkeä mutta kyllä tämän katsoi ja varmaan voi toisenkin kerran.
3/5

Shun liu ni liu (Time And Tide) :bd:

Kyseessä pitäisi olla Hark Tsuin parhaimpia teoksia, mutta ei kyllä toiminut itselle. Kivasti tässä oli toimintaa mutta kaikki toimintakohtaukset on kuvattu ja editoitu tavalla jolla niistä kaikista yritetään tehdä överisti tyylikkäitä ja siistejä kohtauksia mikä pääasiassa johtaa siihen että suurin osa kyseisistä kohtauksista on tahattomasti hieman huvittavia, vaikeasti seurattavia tai tylsiä koska niissä ei voida vain keskittyä itse toimintaan.
Kyllähän tämän katsoo ja on kyseessä joka tapauksessa ehkä toisiksi paras Hark Tsuin leffa jonka olen nähnyt, mikä kertoo siitä että en vain oikein välitä miehen leffoista.
3/5

Raya And The Last Dragon :disney:

Aika mitäänsanomaton Disney-leffa. Maailma on ihan mielenkiintoinen ja vaikutteet Kaakkois-Aasiasta kivoja, mutta leffan juoni ei oikein sytyttänyt ja se kulkee järkyttävää vauhtia läpi koko leffan jolloin siitä ei edes ehdi kiinnostumaan.
Pahinta oli vielä leffan loppukohtaus joka jotenkin ylionnellinen ja siinä ei ollut edes mitään järkeä ajankulun suhteen.
Parasta puolestaan oli lohikäärme Sisu jolle Akwafina on äänensä antanut ja vetänyt myös suurimman osan roolista improvisoidusti.
3/5

Luca :disney:

Teemallisesti Pixarin uusimmassa ei ole mitään uutta tai ihmeellistä, mutta kyseessä on silti hyvä leffa lapsuudesta ja ystävyydestä joka tuntuu hyvin uskottavalta (toki unohtaen fantasiaelementit). Sijaintina toimiva suurinpiirtein 50-luvun Riviera on myöskin uniikki tapahtumapaikka joka sopii hyvin leffaan.
3.5/5

Atlantis: Milo's Return :disney:

Elikkäs Disneyn Atlantis-leffan jatko-osa. Oikeastihan kyseessä on suunnitellun Atlantis-sarjan pilotti mistä johtuen tässä ei ole yhtenäistä tarinaa vaan kolme erillistä tarinaa jotka on sidottu todella löyhästi yhteen. TV-sarjana tätä olisi varmaan mielellään katsonutkin lapsena muttei enää oikein uppoa, varsinkaan kun kyseessä pitäisi olla varsinainen elokuva. Call Of Cthulhusta inspiraation ottanut ensimmäinen osa tarinassa tosin oli ihan kiva.
2/5

Mulan
(2020) :disney:
Live-action remake wuxia-tyyliin Disneyn Mulanista kuulosti mahdollisesti omalla tavallaan hyvältä idealta, harmi vaan että samalla on otettu leffasta pois melkein kaikki mikä on hyvää animaatiossa.
Se pelastaa hieman että mukana on sentään Donnie Yen ja Jet Li, harmillisesti kumpikaan ei kuitenkaan tee melkein mitään missään vaiheessa.
No taistelukohtaukset on sentään ihan ok.
1.5/5
 
Takaisin
Ylös Bottom