Millä tavoin olit lapsena idiootti?



Tästä tulee aina mieleen se suuri fakta ihmisistä, että kaikille tulee vastaan elämässä se hetki, kun tajuavat sen olevan Marlboro eikä Malboro. Siitä eteenpäin joka kerta kun sen joko sanoo tai kirjoittaa, joutuu vähän keskittymään siihen, että se "ylimääräinen" R tulee sanaan mukaan koska ei halua että kukaan luulee että itse luulee sen olevan Malboro.
 
Kyllä se puhekielessä menee Malborona edelleen, mutta kirjoittaessa siihen laittaa EXTRA paukut, että varmasti menee oikeen!

Yläasteella aikoinaan yksi tupakoitsija-luokkatoveri yhtäkkiä alkoi oikein korostaa sitä ärrää puheessaan. Tällöin huomasin, että hän on juuri oppinut asian! Itsehän olin tiennyt asian jo ainakin vuoden sitä ennen!
 
Oisko se perus, eli jonnet löytäneet roskiksista tms. pornolehtiä ja piilottaneet metsään? 🤔
Tää on ollut Suomessa ihan yleinen ilmiö, että miehet jemmaa pornolehtiä metsään, kun himassa ei ole tilaa/mahdollisuuksia/pokkaa runkata. Metsässä saa olla rauhassa.
 
Oisko se perus, eli jonnet löytäneet roskiksista tms. pornolehtiä ja piilottaneet metsään? 🤔

Joo paperiroskiksesta mekin noi vietiin. Löydettiin kerralla varmaan 40+ lehden saalis.

Siinä oli pienille pojille selailtavaa.
 
Metsäpornohan ei vissiin oo pelkästään suomalainen ilmiö. Ainakin oon lukenut aiheesta kanadalaisen muistelma-sarjakuvan.


"The story opens in church, where the winged narrator cajoles the adolescent Chet to buy a Playboy magazine he had seen for sale. Chet works up the courage to buy it at a convenience store a considerable distance from his house, in the hope that no one will see him there.

After bringing it home and masturbating to it, he disposes of the magazine by hiding it under a plank of wood in the woods near his house. His building obsession battles his guilt, and eventually he returns for it, a situation which repeats itself throughout the story. His obsession so overcomes him that, even when his mother dies while he is at camp, his first thought at returning home is to retrieve the Playboy he has hidden in the woods. As an adult, he hunts down back issues and memorizes dates and names of Playmate models, and disposes of them over the guilt he feels or his fear of being found out by a girlfriend. His obsession interferes with his relations with women: he relates that, while seeing one girlfriend, he could only maintain an erection for her by fantasizing about his favourite Playmates, and that he preferred masturbation to having sex with her.

The Playboy finishes with Brown drawing the story in progress. Though he knows his friends shortly will read it, he still feels uncomfortable discussing it with them."
 
Näistä pornojutuista tuli mieleen, että kyllä intternetissä pitäisi joku pornonkattelusivusto olla teemoitettuna METSÄKSI ja kaikki videot ja kuvat avataan erilaisista metsäpiilopaikoista.

VR-pornoportaali, jonka maisemana on metsä olisi varmasti hitti!
Mites noi savimajahommat mukaan kuvioon myös?
 
Joo mettäpornoo oli omassaki lapsuudessa, harmi että nykylapset ei todennäkösesti koskaan tule kokemaan tätä kun puhelimella löytää jo ihan kaiken

Tästä tuli kans mieleen että pienempänä oli just joku löytöpornolehti nii kaverin kanssa leikattii kaikki miesten ja kyrvän kuvat irti, liimattii paperille ja laitettiin tää paperi kirjekuoreen. Totrakai sisälle kirjotettiin viel jotain et "oot homo, haha" ja pistettii vaa ihan johonkin random postilaatikoihin :D Olis kyl halunnu nähä ihmiaten reaktiot kun avasivat nää :D
 
Mielessä on joskus käynyt että lähimetsään kävisi istuttamassa parit aikuisviihdelehdet, jotta tämä jalo perinne säilyisi.

Moraali- ja roskaamissyytteiden pelossa jäänyt toteuttamatta.

Eikös nykyään ole paljon sellaista geokätköilyä, mikäs sen parempi yllätys tollasessa kuin joku 70-luvun Ratto.

(edit: mä en tiedä miten se geokätköhomma edes toimii, onks siellä joku vitun ylläri tms)
 
Ite en mielestäni oo ikinä kattonu mettäpornoa, mutta kaverin kans rakennettiin metsään hökkeli mihin oltais kutsuttu tyttöjä ja pantu niitä 😅 Ei kutsuttu eikä pantu.

Rippileirille otin mukaan pari pornolehteä, kaveri teki maalarinteipistä peniksen kuvan oveen ja kirjoitti siihen runkkuplace ja sit pidettiin riparin mittaiset runkkukisat. Kaikki runkkas omassa makuupussissaan ja paperit viskottiin vaan lattialle...kunnes ne siivottiin roskikseen ja koko satsi kipattiin erään riparilaisen makuupussiin😂 Olin kolmas

Oltiin joko tekemässä iltapalavoileipiä tai sit laittamassa paikkaa kuntoon, mut kuiteskin nuoltiin päälimmäisten leipien juustoja ja laitettiin takas pinoon muiden syötäväks.

E: Olin 1-3 luokkalaisena luokkakaverilla yötä. Ruoka-aikaan tarjottiin myös kurkkusalaattia johon vastasin että mää en tommost koiranoksennusta syö....perheen isä ei muistaakseni juurikaan arvostanut mitä sanoin.

EE: Uutta pornoa sai katottavaksi kun naapurin häkkivaraston(laudastahan noi oli rakennettu) välistä sain ongittua naapurin pornoveehooässiä omaan katseluun. Palautin kyllä takas.
 
Viimeksi muokattu:
Takaisin
Ylös Bottom