Kuolleita, R.I.P

Mun mielestä se Kummelin 50. jakso oli oiva lopetus Kummelille. Olihan siinä jotain ihan turhia juttuja, mutta sitten taas toisaalta myös sisälsi jotain yllättävän hauskojakin juttuja. Kyllä siitä jäi hyvä fiilis.

Juu toki se oli ihan hyvä. Eilen katselin sen ja päätin hyväksyä sen saagan lopuksi, mutta nyt uuden tiedon valossa väkisinhän tuosta jää hieman jossiteltavaa kun pöytälaatikossa on valmis Kummeli-elokuvan käsikirjoitus, ja vielä suora jatko-osa sille kenties kaikkein parhaalle niiden tekeleelle. Siinä ois ollut hahmot valmiina ja se olisi ollut eri kuin yrittää toisintaa Storiesin tyyliä, kuten hyvin Kummeli V -leffa näytti, niin se ei vaan yksinkertaisesti ole mahdollista päästä lähellekään sitä tasoa.

Silloin kun Kummelin 30v jakso esitettiin, niin ajattelin että se oli sille sketsisarjalle ihan hieno lopetus. Mutta mielessä kyti ajatus siitä, että vielä kerran ne saa jonkun kuningasidean yhtä viimeistä elokuvaa varten joka vielä kerran olisi räjäyttänyt pankin.. tuo Kultakuume 2 olisi hyvin voinut olla juuri sellainen.

Mutta. Sille ei mitään mahda enää.
 
Ainahan Riku Nieminen tai Aku Hirviniemi voi näytellä Hautamäkeä.

:trollface:
 
Tää oli vähän ehkä liian aikaisin. Tai varsinkin Kahilaisesta tuli paha mieli, yritti olla naama hymyssä, mutta ääni värisi ja välillä meinasi itkemään ruveta. Hyviä muisteloita kyllä tuli. Harmitti kyllä kun selittivät Silvennoisen aloitteesta lähteneestä Kultakuume 2 projektista joka oli kuvauksia vaille valmis ja rahoituskin just varmistunut, eipä taida kuitenkaan toteutua.

No en tiedä, kuten Batemanni asian jo perustelikin.

Mutta kyllähän toi Kultakuume 2 ois kelvannu, itteäkin vähän riipaisi siinä kohtaa. Ois kyllä ollu hiton hienoa nähdä!

Toki pieni toivonkipinä on olemassa, katsoisin kyllä ilman Silvennoistakin, vaikka onhan se vähän niinkun kattos Grand Touria ilman Clarksonia.
 
Burt, the reptilian star of 1980s classic “Crocodile Dundee,” has died at the age of at least 90 years old.

The croc’s death was announced by Australian reptile park Crocosaurus Cove, where Burt lived out his final years.
“It is with great sadness that we announce the passing of Burt, the iconic Saltwater crocodile and star of the Australian classic Crocodile Dundee,” the attraction wrote in an Instagram post. “Burt passed away peacefully over the weekend, estimated to be over 90 years old, marking the end of an incredible era.”

Katoin eka, että ite krokotiilimies kuollut, mutta se olikin elokuvan krokotiili.
Nuorena lähti.
 
Tää tuli kyl ihan puskista. :(
 
RIP ehkä parhaiten kauhuleffoistaan muistettu Olivia Hussey
 
Mitä helvettiä, luulin että Carter on kuollut joskus 20 vuotta sitten.

Ronald Reaganin kuolemasta tosin jämpti 20 vuotta, että sotkitkohan häneen. Itseasiassa luullut joskus kanssa Jimmyn kuolleen jo vuosikymmeniä sitten ja siitä syystä luulin näin kun hänestä oli eräässä vanhemmassa Simpsonit-jaksossa patsas tehty, jakson jälkeen näin silloin tuoreen uutispätkän jossa häntä haastateltiin ja oli lapsella suuri hämmennys kun ei sitten ollutkaan kuollut. Pienempänä kun ajatteli, että vain kuolleista tehdään patsaita.
 
Takaisin
Ylös Bottom