Koronatiedotteet (lue aloituspostaus)

Mulla ei oo yhdestäkään piikistä vielä varsinaisia oireita tullut.
Mutta tän kolmannen jälkeen tuli aika tehokas mustelma. Tunteella tuikattu.

Nää mustelmat vissiin aika yleisiä jos jännittää, tai näin itse uskon. Eli ei saanu mimsy nyt wiizlöä pehmeäksi lainkaan.
 
Hattuu nostaa.

”Meillä terveydenhoitaja rokottaa koululla. Vanhempien luvalla tietenkin. Sinne pitää varata aika ja pitää olla vanhempien allekirjoitukset. Vanhemmat pelkäävät, että lapsia pakkorokotetaan. Se on täysin absurdia, mutta heillä on tällainen pelko”, puheenjohtaja sanoo.
 
Suomessa todettu 22 217 uutta koronatartuntaa – mukana viikonlopun tartunnat​

THL raportoi uusista koronatartunnoista viimeksi viime viikon perjantaina. Maanantaina raportoidussa tartuntaluvussa on siis mukana myös viikonlopun tartunnat.

Koko epidemian aikana Suomessa on todettu tartuntoja yhteensä 393 352.
 
Hattuu nostaa.

”Meillä terveydenhoitaja rokottaa koululla. Vanhempien luvalla tietenkin. Sinne pitää varata aika ja pitää olla vanhempien allekirjoitukset. Vanhemmat pelkäävät, että lapsia pakkorokotetaan. Se on täysin absurdia, mutta heillä on tällainen pelko”, puheenjohtaja sanoo.

"Kirjeissä kielletään omaan lapseen kohdistuvia koronaturvallisuustoimia kuten koronarokotus, koronatestaukset, kasvomaskin käyttö tai sen tarjoaminen tai muun kuin lapsen oman käsidesin käyttö. Kirjeessä myös ohjeistetaan, miten lapsille saa tai ei saa puhua terveydenhuoltoon liittyvistä asioista.
Vanhempien allekirjoittamien kirjeiden lopussa todetaan: ”Tätä kirjettä voidaan käyttää todisteena teitä vastaan mahdollisissa oikeudenkäynneissä”."

Sääliksi käy lapsia kun vanhemmat on tyhmiä kuin saapas.
 
No mites, onko tosta kolmannesta piikistä tullut minkälaisia oireita?

Oma otos tutuista:
- Kaverilla ei mitään
- Minulla käsi kipeä
- Tyttöystävällä pientä lämpöä ja väsymystä
- Työkaverilla kunnon kuume
- Toisella työkaverilla pe-la mennyt "ilta ja yö menivät horkassa täristessä"
- jollain "huono olo"

~ 40 ihmisen projektista 5 ollut rokotusta seuraavana päivänä saikulla tai kipeänä viikonloppuna. En osaa sanoa kuinka moni on rokotuksen käynyt ottamassa.

Reilusti noista kolmannen rokotteen aiheuttamista jälkioireista kuitenkin kuullut, henkilöiltä joista ei vissiin yksikään ole saanut mitään oireita oikein aiemmin. Itselläni käsi oli kipein ensimmäisen rokotteen jälkeen, jollon en pystynyt sitä samana iltana nostamaan yli 90 asteen kulmaan.
 
Pfizer-johtaja: Tämä on viimeinen korona-aalto, joka johtaa laajoihin rajoituksiin – uusi pilleri mullistaa ”pelin”​

Tunnetun rokotteen lisäksi Pfizer on kehittänyt pillerinä otettavan koronalääkkeen, joka Bourlan mukaan ehkäisee vakavan tautimuodon kehittymistä, kun se nautitaan nopeasti tartunnan saamisen jälkeen.

Pfizer ilmoitti maanantaina uusista investoinneista tutkimukseen ja tuotantoon Ranskassa, ja samassa yhteydessä Bourlaa haastatteli myös BFM TV. Bourla lausui kanavalle uskovansa, että meneillään oleva omikronaalto on viimeinen koronan muoto, joka aiheuttaa kovia rajoitustoimia.
 
Tunnetun rokotteen lisäksi Pfizer on kehittänyt pillerinä otettavan koronalääkkeen, joka Bourlan mukaan ehkäisee vakavan tautimuodon kehittymistä, kun se nautitaan nopeasti tartunnan saamisen jälkeen.

Paketin selosteessa lukee sit:

Yleiset sivuvaikutukset (noin yhdellä kymmenestä): Alat hirnumaan
Epäyleiset sivuvaikutukse (noin yhdellä kahdesta kymmenestä): Tahdot laukata edestakaisin
 
Tästä olis kyllä kiva tietää nyt, että mitä on tuo lääke ja mihin se perustuu vai onko pillerissä pelkkää kalkkia (plasebo).
 
Paketin selosteessa lukee sit:

Yleiset sivuvaikutukset (noin yhdellä kymmenestä): Alat hirnumaan
Epäyleiset sivuvaikutukse (noin yhdellä kahdesta kymmenestä): Tahdot laukata edestakaisin

You win some, you lose some...

mn.jpg

EDIT: Kyllähän tuollaiset uutiset piristää, vaikka pientä skeptisyyttä tuon kaltaisia hopealuoteja kohtaan onkin.
 
Hampun kannabinoidihapot estävät koronaviruksen piikkiproteiinin tunkeutumista soluihin, kertoo tutkimus – ”Tarvitaan paljon lisää tutkimusta”, sanoo suomalaisprofessori​

Hamppukasvin eräät kannabinoidihapot voivat vaikuttaa koronaviruksen piikkiproteiiniin ja estää tartuntoja, viime viikolla julkaistu laajan mediahuomion saanut vertaisarvioitu tutkimus kertoo.

Oregonin yliopiston professori Richard van Breemenin johdolla kirjoitetun artikkelin julkaisi Journal of Natural Products ja se on luettavissa tämän linkin takaa.
 
Juu kaikki kannabista kehiin, ni pysyvät kotona :D

Vois tehä samanlaisen tutkimuksen jollain herskalla.

Laitan kaikkiin kohtiin klassiset: saattaa, ehkä, voivat, luultavasti, entiiä, tarvitsenlisäätutimusmateriaalia
 
THL:n uudet tiedot: Rokotettujen riski joutua sairaalaan pieneni​

Sairaalaan joutuneiden osuus varmistetusti koronatautiin sairastuneista väheni joulukuussa merkittävästi syksyyn verrattuna, ilmenee Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) maanantaina päivitetyistä tilastoista.

Rokotetuilla sairaalaan joutumisen riski tartunnan jälkeen on vähentynyt radikaalisti, noin neljäsosaan aiemmasta. Riski on pienentynyt myös rokottamattomilla, mutta selvästi vähemmän kuin rokotetuilla.
 
Takaisin
Ylös Bottom