Ketutus-/murehtimisketju

Just 5 minsaa sitten tullasin omani (tein sen ihan tekstarin perusteella), että onneksi on ainakin käytännössä vapaaehtoista.
Yksi uusi elementti on myös tuplatullaus. Eli moni nettikauppa voi sähköisesti lähettää tiedon siitä, että tullit on maksettu jo ostovaiheessa, mutta olen jo kaksi kertaa joutunut perimään ylimääräisiä tullimaksuja takaisin, koska Tulli ei ole jostain teknisistä ongelmista johtuen kyennyt ottamaan informaatiota vastaan. Näissä tapauksissa Posti on onnistunut ottamaan sen käsittelykulunsa, eikä niitä maksa takaisin.
 
Kirjottelin jo discoon mutta kirjoitan tännekkin kun vituttaa

Ystävämme ja parhain toverimme posti lähettää kirjeen "olis lähetys, tullata pitäs ja maksaa meille lunnaat" lähettäjän nimeä ei ole, tunnus ei anna mistään muuta kuin suomen lähetystiedot

Ilmeisesti se usa:sta, joku parista musaostosta, mutta mikä, lähetystunnus ei osu mihinkään ostokseen

Yhteyttä postiin "meillä kaikilla oli niin mukavaa kun saatiin jooonooooottaaa!!!" W:No se wellu päivää, tuota kukahan tän on lähettäny? P: ei tiedetä ei ole lähettäjää, mutta ranskasta on tullu W:ranskasta, no sitten ei tartte maksaa tulleja? P:teet sellasen nollatullauksen W:miten voi olla lähetys ilman lähettäjää? P: *hiljaisuus laskeutuu maan ylle*

Tulliinpa sitten, tullata ei luonnollisesti edes voi ranskasta tulleita lähetyksiä, eikun puhelin karvaseen kouraan ja soittamaan W: wellu moi, miten teen nollatullauksen? T: mutta tämähän on tullut usa:sta että tullit pitää maksaa W: ok, vai niin..

Eli nyt maksamaan tulleja jostain minkä sisällön voin arvata noin 1/3 todennäköisyydellä, tai ottamaan firmoihin yhteyttä jotta "olisko tää teidä?"

Oonko koskaan maininnu että jumalauta vituttaa tämä eu:n rahastus ja tuo postin oikein saatana riistorahastus

Edit: ja ensin maksat esim jenkeissä jo sen vat:in mutta jollei firmalla ole ioss nimistä järjestelmää eu:n kanssa (luonnollisesti ei ole niille ilmainem) niin joudut silti maksamaan tullille tullit ja postille käsittelymaksun
 
Ystävämme ja parhain toverimme posti lähettää kirjeen "olis lähetys, tullata pitäs ja maksaa meille lunnaat" lähettäjän nimeä ei ole, tunnus ei anna mistään muuta kuin suomen lähetystiedot
Sama juttu kävi viime viikolla. Arvalla otin yhden tilauksistani ja maksoin sen mukaan kulut, valmistautuen pahoittelemaan että sori nyt on mennyt väärin.

No sattumalta se oli juuri oikea tilaus, jonka perusteella maksoin. Ensi kerralla ajattelin toimia samoin.
 
En tiedä miten tulli edes tarkastaa noita, ei varmaan mitenkään koska niitä on niin paljon, yhdestä maksoin omasta mielestä oikeat tullit mutta kirjeen päällä luki eri summa isoilla numeroilla, tällä ei ollu tullille mitään merkitystä
 
Tullin emäntä oli sentään mukava, se naureskeli kun mörisin jotain hermoilujani luuriin ja puheli miten heillä hän kaiken päivää kuulemma selvittää näitä, että terveisiä vaan päättäjille, tässä on taas sellanen perinteinen "keksittiin mahtava idea, yritäkäähän tulla toimeen" fiilis
 
Nyt tuli robottipostin viesti imperatiivissa, että pitäisi käyttää Postin maksullista lisäpalvelua tulliselvityksen tekemiseen. Eli Postin lanseeraamien "käsittelykulujen" ja normi-tullimaksujen lisäksi maksaisin tulliselvityksestä myös lisää? Eikös tämä ole vielä toistaiseksi ollut vapaaehtoista?
Eikös tuo "digitaalinen tullaus" pitäis olla se halvin vaihtoehto, ainakin tämän Postin kaavion mukaan(pdf)? Tietysti ehtona on esimerkiks tuo alle 150e ostokset.

Eli Postille ei tarviais maksella sitä 2,9e käsittelykulua, vaan maksellaankin 0,9e ekstraa. Tai sitten minä oon aivan kuistilla :unsure: (Kukapa näiden postin hommien kanssa ei olis.)
 
Eikös tuo "digitaalinen tullaus" pitäis olla se halvin vaihtoehto, ainakin tämän Postin kaavion mukaan(pdf)? Tietysti ehtona on esimerkiks tuo alle 150e ostokset.

Eli Postille ei tarviais tarvitsisi maksella sitä 2,9e käsittelykulua, vaan maksellaankin 0,9e ekstraa. Tai sitten minä oon aivan kuistilla :unsure: (Kukapa näiden postin hommien kanssa ei olis.)
Niin siis kyse oli siitä, että perin tullimaksun takaisin firmalta, johon sen alun perin maksoin (ja koko idea siinä lähtömaassa ALVin maksamisessa on juuri se että ei mene tulliin) ja ko. firma sitten selvitteli Tullin kanssa hommat loppuun ilman minua. Mutta Postin prosessin mukana joutuu sen käsittelykulun maksamaan, jos pakettinsa haluaa. Mitään muuta vaihtoehtoa ei ollut.

Jos se tullimaksu olisi mennyt, kuten olisi pitänyt, niin lähetys olisi tullut suoraan Postiin ilman tullausta tai Postin käsittelykuluja.
 
Se alempi maksu vaatii jonkun ennakkoilmoituksen, tyyliin "sinulle on saapumassa tullattava lähetys" eli se ei ole vielä saapunut fyysisesti suomeen, voit sitten ennakkoon tullata sen, se 2.90€ on jos ne lähettää sen siinä vaiheessa kun se lähetys on fyysisesti suomessa, joillekkin on tullut noita ennakkoviestejä, ei mitään hajua miten se toimii, itelle on aina tullut vasta kun se lähetys on jo suomessa
 
Niin siis kyse oli siitä, että perin tullimaksun takaisin firmalta, johon sen alun perin maksoin (ja koko idea siinä lähtömaassa ALVin maksamisessa on juuri se että ei mene tulliin) ja ko. firma sitten selvitteli Tullin kanssa hommat loppuun ilman minua. Mutta Postin prosessin mukana joutuu sen käsittelykulun maksamaan, jos pakettinsa haluaa. Mitään muuta vaihtoehtoa ei ollut.

Jos se tullimaksu olisi mennyt, kuten olisi pitänyt, niin lähetys olisi tullut suoraan Postiin ilman tullausta tai Postin käsittelykuluja.
Ah, niin justiin, tällainen kuvio. Ei voi olla ihastelematta Postin ja Tullin näppäryyttä näissä hommissa.
 
Kyllä sylettää nää maksut, postille maksat 2.90€ ja tulli laskee sen rahtikuluiks joten siitäkin saat maksaa kulua, alv on maksettu jo alunperin kauppiaalle (ilman voi edes ostaa) mutta jos ne ei ole siinä ioss järjestelmässä niin sitten maksat tuplat, just maksoin tuotteen joka lopulta koostuu:

Tuotteen hinta + toimituskulut + alv + alv uudestaan tullille + postin toimituskulut

Vittu että vituttaa
 
Esim. zavvista saa ainakin pyytää menetetyt rahat takas, eli mistä tilasit?

Juuri sain viestiä:

I've now requested this partial refund of €9,35 in our system for you and as such this should be back in your payment method shortly, please allow 3 to 5 working days for this to process.

We're sorry again that this happened and we thank you for your patience and understanding.
 
Nää oli bandcampin firmoilta, toiseen olin yhteydessä aikasemmin tuon ioss numeron takia ja sanoivat että eivät ole siihen lähdössä mukaan, sanoi sillon että tästä yhestä voi maksaa ne alv:t takas (ja maksoikin) mutta eivät olleet innokkaita niitä tulevaisuudessa maksamaan,muut kamat voi tilata eu:sta mutta minidiscit ei kelpaa eu:n myyjälle (md:t tulee jenkeistä), kysyin sitten niiltä että miksei niille MD:t käy kun kerran vinyylejä, kasetteja,cd:tä jne kauppaavat niin kuulemma heillä on varastointi noille mutta ei MD:lle (ilmeisesti se parikymmentä md-levyä on hyllyssä ylitsepääsemätöntä)

Että en rupea edes kyseleen tältä firmalta miltä nyt tilasin, pitää vaan lopettaa noitten tilailu jossei jotain todella kiinnostavaa tule
 
Makoilin sängyllä kuulokkeet päässä pimeässä, ja en sitten huomannut kun kissa kävi oksentamassa karvapallon makkarin lattialle. Rekisteröin tapahtuneen ensimmäisenä oikean jalanpohjani tuntoaistimilla.
 
Kurkkukipu on vitun ärsyttävää.

Yksi vittumaisimmista tunteista on kyllä sellanen kurkkukipu mihin ei auta MIKÄÄN hetkeksikään ja se piinaa yötäpäivää.

Onneks ei ole ollut moista vuosiin, ihan perushommia vaan ollut mihin helpottaa pelkkä teen lipittäminen (ainakin hetkellisesti).
 
Tämä ei suoranaisesti ketuta tai murehdituta minua erityisen suuresti, mutta mitä mieltä olette pakkausmateriaaleista velottamisesta huuto.net/tori.fi jne -kaupankäynnin yhteydessä? Milloin on ok, jos silloinkaan?
 
Pakkausmateriaalin kuuluisi sisältyä jo ilmoitettuihin pk-kuluihin.
 
Tämä ei suoranaisesti ketuta tai murehdituta minua erityisen suuresti, mutta mitä mieltä olette pakkausmateriaaleista velottamisesta huuto.net/tori.fi jne -kaupankäynnin yhteydessä? Milloin on ok, jos silloinkaan?

Mä otan aina vaan sen oikean postikulun Postin sivuilta (huijaan kyllä törkeästi jos on vanhoja ikimerkkejä, muahahha). En nää sitä pakkausmateriaalia niin valtavana kuluna ja yleensä saan napattua esim. töistä muutenkin.

Kuplamuovikirjekuoria en osta koskaan mihinkään Postin riistohintoihin, vaan tilaan muualta isoissa laatikoissa.
 
Takaisin
Ylös Bottom