KAZOO PELIMUSAVISA! OSA 3!

Nolottaa tuo vitosbiisi, kun voitto olisi ollut omissa käsissä. Se melodia oli ihan tunnistettava. Olis pitäny vähän kauemmin vaan miettiä. Mulla on kuitenkin tuo Policenautsin soundtrack tossa olkkarin hyllyssä paraatipaikalla nytkin esillä.
Kazoo veti taas pidemmän korren :micke:
 
Riippuu ihan siitä, milloin seuraavan kerran saan olla kotona ihan yksin, että kerkeän nauhoittamaan. :micke: :radi:
Mitä mitä, eikö vaimo ja lapset arvosta?!

Itellä jäi tällä kertaa vastaamatta, kun ei löytynyt kalenterista hetkeä keskittyä, mutta täytyy jossain vaiheessa käydä kyllä kuuntelemassa.
 
UNOHDIN OSALLISTUA SAATANA!!!!!

Vaan eipä siinä, olisin tiennyt tasan yhden. Elikkäs Mega Man kolmosen.

Tai noin niinku muistelemalla sitä kuuntelua kun silloin kisan käynnistyttyä pari kertaa läpi kuuntelin. Silloin tarttui yksi mieleen, mutten tietenkään listaillut vastauksia tänne vaan ajattelin että kyllä minä sitten muistan lähempänä ajan päättymistä sen tehdä!
 
Jätin osallistumatta, kun ei meinannu tulla tunnistamisesta mitään.

Jospa sitä ens kerralla sitte.
 
En pysty hyväksymään että kukaan muu ei muka tunnistanut Daytona USAAAAAA. Siis onko tämä muka joku pelifoorumi? Voisitte kaikki mennä itseenne. Tai sitten sen tuntijat eivät sattumalta osallistuneet kisaan, ja siinäkin tapauksessa voitte mennä itseenne. Elämä on huomattavasti parempaa Daytonan kanssa kuin ilman sitä. Mutta voitte vielä tehdä parannuksen:

 
En pysty hyväksymään että kukaan muu ei muka tunnistanut Daytona USAAAAAA. Siis onko tämä muka joku pelifoorumi? Voisitte kaikki mennä itseenne. Tai sitten sen tuntijat eivät sattumalta osallistuneet kisaan, ja siinäkin tapauksessa voitte mennä itseenne. Elämä on huomattavasti parempaa Daytonan kanssa kuin ilman sitä. Mutta voitte vielä tehdä parannuksen:



Tunnistin just samat ku sinä (tsekkailin kuuntelun jälkeen), mutten kehannu osallistua ettei syytetä huijaamisesta :sherlock2:
 
Ei tarvinnut ihan vuotta odottaa! Nyt on visa numero 3 käynnissä ja päättyy 6.1.2023 klo 12. Nutshell ja Arto kokonaiskisan johdossa 13 pisteellä.



En osallistu koska olen laiska (ja humalassa), mutta seiska ja kymppi oli todella tiukkoja!
 
Muistutus, että perjantaina päättyy kisa!

Kahden osakilpailun jälkeen pistetilanne on siis tämä (boldatut jo jotain veikannut uusimmassa kisassa)

1. Nutshell 10+3=13
1. Arto4000 3+10=13
3. Peoplez 1+10=11
4. tursel 0+10=10
4. Rami Airola 10+0=10
6. Tiukka Toveri 4+0=4

7. Tingle 3+0=3
8. waqu 0+2=2
9. Codeath 0+1=1
 
Viimeksi muokattu:
Menikö mulla nyt siis tällä kertaa 4 vai 0 oikein? :D

Ekasta kisasta sait neljä pistettä, tokasta 0 ja tästä kolmannesta kisasta ei ole vielä pisteitä jaettu, koska huomenna vasta jaetaan pisteet. Joten nyt kaikki loputkin veikkaamaan ja ne jotka on veikannut jo, kerkeää vielä kuuntelemaan ja muokkaamaan vastauksiaan!
 
Takaisin
Ylös Bottom