Joka vanhoja muistelee

Mä sain aikoinaan tollasen harmaan kortin, kun joskus 1990 oman NESini myötä itseni nipaklubiin ilmoitin.
Kavereilla olin kyllä nähnyt tota valkopunaistakin korttia.

Hitto, onkohan jossain kaapin pohjalla vielä toi harmaa tallessa. En oo vuosikymmeniin sitä nähnyt.
 
Lienee tämä:B214F891-DB6D-4955-BF2A-EA63DEFF7F10.png

On kyllä komein noista!
Tämän kortin kuva varmaan kuvaa aikalaisten vanhempien tuntemuksia. Mario ja Luigi ovat ottaneet lapsia hyväksi käyttäen perheen ainoan television panttivangiksi. Uutiset ja Kauniit ja rohkeat saa katsottua enää vaivoin ilman tappelua tuon saatanankoneen saavuttua taloon.
 
Pistän nyt tänne, kun en oikein muutakaan threadia keksinyt.
Mutta siis, järkkäilin tossa äsken vähän random piuhakasaa, jonka olin taannoin vain siirtänyt eräästä hyllystä lattian nurkkaan odottamaan uudelleen sijoitusta.
Kaikki piuhat siis eri konsoleiden letkuja. Virtalähdettä, kuvapiuhaa jne.
Niin tuli vaan hyvä mieli, kun kävi niitä virtalähteitä siinä läpi ja jokaisesta näki suoraan mihin konsoliin ne kuului. Siis ihan luki suoraan, että Nintendo64, Wii, GameCube, X360. Ei taida nykyvehkeiden piuhoissa hirveästi enää mitään juttuja lukea.
 
Tuolla kuvia kaivellessani törmäsin tahtomattani myös vanhohin Peliplaneetan screenshotteihin, nyt oksennan ne myös teidän näytöillenne.

1610895439935.jpeg

1610895447132.jpeg

1610895454045.jpeg

1610895461225.jpeg

1610895467863.jpeg

1610895475722.jpeg

1610895481732.jpeg

1610895489285.jpeg

1610895497868.jpeg

Nintendo1.jpg

1610895527599.jpeg

1610895534273.jpeg

1610895543506.jpeg

1610895549527.jpeg

On se kyllä ollut kunnon lawless wasteland, ei ihme että löysin juuri sieltä vaimoni.
En muistanutkaan, että siellä oli noin uuvatti meno :D
 
Oma ei ole enää tallessa, mutta netistä löytyi kuva. Oli luottokorttityylinen ja läpinäkyvä tuosta reiästä, mistä Mairo hyökkää ulos. Olikos tuo "uuden klubin" edeltäjä sitten?

E5CC2701-4F79-47AE-B536-32E65ACABF8B.jpeg

Tän muistan varmasti itellä olleen, vielä vanhemmasta en oo ihan varma.

Todennäkösesti ei, koska aika varmasti muistasin tämmösen asian. :rolleyes:

Mut vitun hieno toi vanhin! :heart:
 
Tuli mieleen tälläinen Microsoftin kampanja kun FRIENDS FOR LIVE. Pyöri vuosina 2004-2005.

Eli jos sait kaverisi tilamaan silloisen Xbox Liven (originaali xboxille), niin olit oikeutettu ilmaiseen peliin. Internetin syövereistä kaivoin, että pelit olisivat olleet:
  • Midtown Madness 3
  • Crimson Skies: High Road to Revenge
  • Counterstrike
  • Links 2004
  • Sudeki
  • Ninja Gaiden
  • Fable
  • RalliSport Challenge 2
  • Project Gotham Racing 2
  • Top Spin
Mä muistan saaneeni ainakin Counter-striken hankittua tuota kautta. Jäin tässä vaan pohtimaan, oliko mun Fable / Crimson Skies / Project Gotham Racing 2 myös hankittu tuota kautta. Muistelisin ainakin 2 kertaa hyödyntäneeni kyseistä tarjousta, vaikka en nyt millään saa päähäni kuka se toinen henkilö oli, jonka sain houkuteltua tilaamiseen.
 
@Radikushan sai aikanaan Wiin Ambassador-kampanjasta ilmaiseksi kaikki Virtual Consolen NES-, SNES-, ja N64 -pelit + 10000 Wii Pointsia.

Onko Radi sulla vielä kyseinen konsoli tallessa?
 
@Radikushan sai aikanaan Wiin Ambassador-kampanjasta ilmaiseksi kaikki Virtual Consolen NES-, SNES-, ja N64 -pelit + 10000 Wii Pointsia.

Onko Radi sulla vielä kyseinen konsoli tallessa?

Se hajos, eikä huolto suostu siirtämään pelien lisenssiä toiseen koneeseen tms.
 
Arviolta 2002-2008 välille osui omat Dindendohommat. Laiskasti kuvasin kokoelmajuttujani, mutta puolessa välissä harrastusta, eli 2004-2005 paikkeilla otin snapshottia osasta sen hetken meininkiä:

84CCD387-543F-4ADD-AC5C-AC32E15B41FE.png
1BFDABC2-5D50-4B7D-823F-E693F82845BB.png
2E2351BA-37AD-4626-97B1-A59A3D4EB3D9.png
40B07055-9FB5-47A9-B70B-3AAE610D732E.png
02E57F61-86A0-4D7B-9A91-ECEF6CE44AC8.png
Iso osa näistä oli ihan perinteisiltä kirppareilta ja aikalaisdivareita koluamalla löydetty, mikä oli kyllä melkein hauskinta puuhaa koko keräilyharrastuksessa. Harmi ettei muista alustoista tai G&W-kokoelmasta kuvia löytynyt, mutta minkäs teet.

NES Satelliten ja Robin Hoodin löysin joskus 2002 paikkeilla Mustasta Pörssistä. Olivat hautautuneet löytölaarissa modernien pelien alle, eikä nuori myyjä edes tunnistanut, mille laitteelle ne voisivat kuulua. Ei löytynyt hintaakaan, niin sain sitten itse ehdottaa jotain. Lähdin muistaakseni 4 euroa köyhempänä tiskiltä :cool:

Muutama noista pienistä black boxeista oli löytynyt 2000-luvun puolella varaston perukoilta, kun minulle nämä pelit kaupannut henkilö oli toiminut kesähessuna Hobby Hallin varastolla.

Vuokrakotelopeleistä melkein kaikki snaippasin silloiselta boardilta kerralla, eli vähän tuuria siinäkin oli matkassa että niitä noinkin paljon kertyi.

Vuosikymmenen lopussa paisunut ja lähinnä materiastressiä aiheuttanut kokoelma pistettiin sitten lihoiksi ja elettiin hetken aikaa herroiksi. Ei kaduta :cheers:
Pari kuvaa löytyi lisää vanhoista seteistä.

Jotain jenkkisontaa tuolla pallien seassa:
E88DD50E-710A-44FD-BC6F-CB8B89A74862.jpeg

Philips Videopac G7000:
4946CF6E-C32B-4668-9288-91CD00C25042.jpeg
Videopac G7000 (jenkeissä Magnavox Odyssey²) oli eka pelikone, jonka sain serkulta n. 5-vuotiaana ja tämän ansiosta opin myös virittämään telkkariin pelikanavan (asia, jota ei monet aikuisetkaan saaneet tehtyä)! Paras peli Videopacille oli Krazy Chase, joka ei ole kuvassa, kun tämä setti oli myöhemmin hankittu nostalgianälkään. Peli muuttui joka kerralla nopeammaksi ja lopulta mentiin ihan reaktion varassa - pelin mato eteni alun joka kerta samalla tavalla, joten jos sen ehti syömään ajoissa, niin peliä pystyi jatkamaan niin kauan, kun pysyi virheettä vetämään niitä kovalla nopeudella meneviä kenttiä. Toki sillä oli myös muutama muu aikanaan viihdyttänyt peli, kuten Munchkin ja Gunfighter.

Ja pelilaatikon kannessa oleva kuva oli tähän aikaan ainakin puolet koko pelikokemuksesta, eikä se vastannut ikinä itse peliä :D

Tässäkin ihan täysi avaruussota makeine aluksineen PEW PEW, mutta todellisuudessa ruudulla meni punaisten palluroiden lisäksi keltaisia palluroita:
85A3AE98-484D-44ED-8C51-7211CFC8D35B.png

Edit: G&W-asioista löytyi myös kuva, tosin noita oli kyllä parhaimmillaan toistakymmentä ja lisäksi ainakin SMB3-kello, jonka vasta taannoin myin pois. Ysärillä ja 2000 alussa asetin itselleni rajan, että en yli 25 markkaa noista maksa ja euroon siirryttäessä raja siirtyi 20€:hen. Suurin osa olikin hintaluokkaa 5-20mk. DK jr Panoramasta muistan maksaneeni 5€.

Green House on ensimmäinen G&W-pelikoneeni ja mielestäni myös paras G&W ylipäätään. Taustalla olevan Octopusin sain NES Action Setin kaupanpäällisiksi. Kaikista muista paitsi siitä ja Green Housesta on hankkiuduttu eroon.

86BE3645-73FD-455A-8E10-9BD7210C1149.jpeg
 
Viimeksi muokattu:
No sitten tuo on aavistuksen haastavampi homma. Kävi mielessä muistikortin kautta siirto Wii U:lle, mutta ei se ehkä onnistuisikaan nyt kun Wiin Virtual console on kokonaan suljettu.

Niin no jos kone postaa ihan normaalisti taustalla, niin eikös se aina mee päämenuun.

Teoriassa vois siis kirjotella tarvittavat komennot ylös ja tehdä ne. :D

Jos siinä siis oli sellanen joku transfer all hässäkkä, yksitellen menee vähän vaikeeks.

Mulla on myös toimiva Wii mistä voin kyllä vakoilla.

Edit: Ai onko se KOKONAAN suljettu, en mä tollasia enää muista.
 
Enkkuwikin mukaan ostoksia voisi näemmä edelleen uudelleenladata.

Tässä taas tämä NOA:n ohje siirtoon. Siinä saattaa olla oma haasteensa jos kuvaa ei näy eikä ääntäkään kuulu.
 
Valikoissa hyppiminen ilman kuvaa olisi jo itsessään melko haastavaa, mutta eikös kaikki pitäisi tehdä Wiin tapauksessa ohjaimella tähtäillen? :D
 
Takaisin
Ylös Bottom