Hetkiä ja asioita, joista tulee NES-Retro mieleen

Juuh, kyllä on muistoja siitä että oveen koputetaan, äiti menee avaamaan ja sieltä kuuluu kaverin kimitys "haluaako (minun nimi) tulla leikkimään???" Ehkä joistain puhelimen pirinöistäki hämärää muistikuvaa, mutta enempi tuollaisesta kyl.
Puhelimessa puhumista vihaan niin, että yksi syitä miksi kävelee mieluummin paikan päälle ravintolaan syömään tai hakemaan ruokaa. Ettei edes siitä ovelle lähetin saapumisen puhelinsoittoa tartte ootella. Joku oma ihmeellinen aivovammahan tämäkin, eihän tuossa järkeä kait.
 
Puheluissa ärsyttää eniten se kuinka tiettyyn hetkeen ne on sidottu, sen sijaan että vastaa takaisin just itselle sopivissa kohdissa.

Se on myös just parasta puheluissa! Meikä kun on tämmöne ex-temporee jäbä, että en hirveenä välttämättä suunnittele vaan saatan yhtäkkiä päättää että vois 10min sisällä vaikka lähtä johonki paikkaan X lounaalle. Jos alan kavereille laittaan viestiä että lähteekö joku messiin, niin siinpä se vartti meni ennenku ne edes näki sitä viestiä. Parempi soittaa niin saa samantien sovittua että lähteekö vai ei. Eipä jää kaveriakaan harmittaan kun kattoo vasta 30min päästä että perkele nehän meni jo syömään.

Sama homma kaljotteluun lähtiessä jne.
 
Ei sitä lankapuhelinaikana periaatteessa ihan hirveästi tarvinnut soitella, kun suurin osa kavereista oli tietty niitä joiden kanssa oli samalla luokalla.
Niinpä kaikki asiat sovittiin ja juteltiin jo siinä koulupäivän aikana.
Mulla tais olla tasan yksi kaveri, joka ei ollut samalla luokalla mun kanssa ja sen kanssa joutui sitten soittelemaan. Nekin puhelut oli aika lyhyen ytimekkäitä. Joko sovittiin missä ja milloin tai sitten ei ja se oli siinä. Ei siinä puhelimessa tarvitse jaaritella.

Muutenkin mitä tulee puhelimessa puhumiseen, niin mä en koskaan soita muuten vaan. Pitää olla jotain oikeaa asiaa, että soitetaan toiselle ihmiselle.

Eikä ole yhtään ikävä niitä aikoja, kun joutui soittamaan pizzeriaan ja yritti ulkomaalaiselle pizzeriayrittäjälle mahdollisimman selkeästi kertoa oman osoitteen, että ruoka ehkä saapuisi perille ja tunnin sisään. Paras kerta oli se, kun oli aikoinaan osoite merkattu niin väärin että ei tosikaan. Osoitteessa oli useampi kirjoitusvirhe ja jopa kaupunki oli väärä.
 
dMiten te soittamisen vihaajat pentuna sitten kommunikoitte kavereiden kanssa jos lankapuhelimellakin soittaminen oli yhtä vaikeeta? Vai kävelittekö vaan aina ovelle kysymään onko kaveri kotona? Kunhan pohdin :D

Soita kaverille -> "Penttisillä" -> "Onks Arto?" ... "Voiksä olla tänään?" -> "Ai et, oke, moi"

Pimputa kaverin ovelle -> "Onks Arto?" -> "Voiksä olla tänään?" -> "Ai et, oke, mo"

Ei niiden kanssa jääty läpisemään siihen lankapuhelimeen, eikä myöhemmin kännykkään (hitto sehän oli kallista!), eikä ovelle.

Disclaimer: En tunne ketään Penttistä tai Artoa enkä varsinkaan Arto Penttistä.
 
Soita kaverille -> "Penttisillä" -> "Onks Arto?" ... "Voiksä olla tänään?" -> "Ai et, oke, moi"

Pimputa kaverin ovelle -> "Onks Arto?" -> "Voiksä olla tänään?" -> "Ai et, oke, mo"

Ei niiden kanssa jääty läpisemään siihen lankapuhelimeen, eikä myöhemmin kännykkään (hitto sehän oli kallista!), eikä ovelle.

Juu tuollain se mullaki meni, mutta sen sijaa että lähden pahimmillaan 3km matkan käveleen / suunta niin helpompi oli soittaa! Tosin meillä tuo "oleminen" tarkotti seukkailua HIHIHIHIHI niin sitä ei kaverilta kysytty :D

Meillä soitettiin -> Lahtisilla -> "Onko se Ville kotona?" ... "Voikko nää alakaa?" -> "Ai voit, no määpä tuun sinne!"
 
Tosin meillä tuo "oleminen" tarkotti seukkailua HIHIHIHIHI niin sitä ei kaverilta kysytty :D

"Voikko nää alakaa?"
Mikä teitä vaivaa, kun täällä päin alkaminen tarkoitti nimenomaan sitä seurustelua. :D ...tai mitä seurustelun kaltaista pelleilyä se nyt sitten esiteini-/teiniaikaan oli.
 
Juu tuollain se mullaki meni, mutta sen sijaa että lähden pahimmillaan 3km matkan käveleen / suunta niin helpompi oli soittaa! Tosin meillä tuo "oleminen" tarkotti seukkailua HIHIHIHIHI niin sitä ei kaverilta kysytty :D

Meillä soitettiin -> Lahtisilla -> "Onko se Ville kotona?" ... "Voikko nää alakaa?" -> "Ai voit, no määpä tuun sinne!"

Mikä teitä vaivaa, kun täällä päin alkaminen tarkoitti nimenomaan sitä seurustelua. :D ...tai mitä seurustelun kaltaista pelleilyä se nyt sitten esiteini-/teiniaikaan oli.

Täällä "alakko olemaan" oli sitä "seurustelua".

Saatana. :D
 
Kyllähän oli noloa kännykkäaikana, kun tottu aloittamaan puhelut yleensä silleen "missä oot" josta sitten jatkokysymyksinä seurasi yleensä se ehdotus esim. kyläilystä. Kaverilla oli joskus kännykkä rikki ja piti soittaa kaverin kotipuhelimeen. Siinä vaiheessa oli jo niin iskostunut tuo henkilölle soittaminen tiettyyn huoneeseen soittamisen sijaan, että tuli vahingossa kaverilta tuota sijaintia kysyttyä ja samalla sekunnilla tajuttua, että tuskin se sieltä niiden eteisestä kovin kauas on sen lankapuhelimen kanssa päässyt. :facepalm2:
 
Voitko olla = voitko tulla ulos leikkimään tai pelataanko teillä pleikkaria yhdessä
Alatko olee = voitko ryhtyä seurustelusuhteeseen kanssani

Näin käsitän nuo itsekin, mutta kukaan ei tainnut ikinä sanoa "voitko olla". En kyllä muista, mitä sanottiin. Varmaan ehdotettiin ihan jotain konkreettista tekemistä.
 
Jos alettiin olee, ni sitä oltiin sitten kimpassa ja vahvasti unelmoitiin/ällöttäydyttiin kismailusta!!!!

Alax olee oli sit vähän persoonallisempi ja tulipa vastaan myös HAMK? Haluatko alkaa oleen mun kaa. En tiedä mihin o katosi. Näistä romansseista osa taisi kestää alle 24h.
 
Se on jännä, kun vanhemman kaliiberin henkilöt laittaa watsap viestin loppuun nimikirjaimet

Kaverille sen pomo laittoi nimikirjaimet uudessa duunissa spostin perään. Kaveri teki saman ja sähköpostin lopussa oli HV ja pomo oli sit heti soittanut perään että mit vit.
 
Takaisin
Ylös Bottom