He-Man and the Masters of the Universe - lifestyle

Rouhu

NES-Retro Master
Insider
Viestit
6625

Maine:

Masterssit.png
Aika nostaa taistelukissa pöydälle ja aloittaa keskustelu Masters of the Universe (suomeksi) sarjasta ja sen lukuisista spin-offeista! Eli tuttavallisemmin Masterssit, MOTU tai Hiimänit!

Kyseessähän siis maailman paras lelusarja jossa päähenkilönä usein häärää maailman vahvin mies He-Man jonka salainen kuninkaallinen siviiliminä on Eternian Prinssi Adam!

Lyhyenä yhteenvetona että sarja on alunperin Mattel yhtiön lanseeraama lasten lelusarja (1982-1988) josta alkoi vuonna 1983 Filmation yhtiön tuottama piirrossarja He-Man and the Masters of the Universe tukemaan lelumyyntiä. Suomessa sarja oli hyvin esillä 80&90-luvun lelukauppojen hyllyissä ja Suomessa ilmestyi myös sarjakuvalehti 1987-1989 aikana. Lelumyyntiä tukemaan ilmestyi myös Mattel Magazine niminen mainoslehtinen 1985-1990 välillä usean numeron voimin.

Alkuperäinen sarja huipentui vuoden 1987 elokuvaan jossa He-Manin roolissa nähtiin Ruotsin oma supersankari Dolph Lundgren! Elokuva ei ehkä tyydyttänyt kaikkia fanejaan sijoittuessaan pääosin maapallolle ja tuoden esiin uusia lelusarjassa näkemättömiä hahmoja.

Alkuperäisen sarjan ensimmäisenä spin-offina vuonna 1985 syntyi She-Ra and the Princess of Power sarja jossa seikkaili Prinssi Adamin kauan kadoksissa ollut kaksoissisko Adora joka oli myös voimaprinsessa She-Ra! She-Ra sarja on saanut oman reboottinsa vuoden 2018 Netflix sarjan muodossa.

Masters of the Universe lelu ja piirrossarja sai jatkoa vuonna 1989 The New Adventures of He-Man (Suomessa Super He-Man) jossa He-Man siirtyi seikkailemaan avaruuteen.

Pidemmän hiljaiselon jälkeen sarja herätettiin henkiin isosti vuonna 2002 uuden päivitetyn He-Man and the Masters of the Universe (suomeksi) lelusarjan ja piirrossarjan voimin (jo vuonna 2000 julkaistiin uusintapainoksia osasta vanhoista leluista). Tämä sarja rantautui jälleen myös laajalti Suomen kauppaketjujen leluosastoille ja DVD-hyllyihin!

Tämän jälkeen Masterssit ovatkin olleet julkaisussa muodossa tai toisessa tähän asti. Lelusarjoja on ollut useampia eri valmistajien toimesta. Nyt uusimpana lanseerauksella on uusi Netflix piirrossarja Masters of the Universe: Revelation jonka tuottajana ja yhtenä käsikirjoittajana häärii Kevin Smith. Sarjaa tukemaan on myös oma lelusarjansa jonka lisäksi on juuri alkanut ilmestymään Origins lelusarjaa joka on päivitetty versio originaaleista.

Revelationin lisäksi Netflixissä alkoi hieman nuoremmille suunnattu CGI animaatiosarja He-Man and the Masters of the Universe jossa hahmoja laitettu hieman uusiksi. Tätä tukemaan on toki myös julkaistu oma lelusarjansa.

Sarjan myötä on julkaistu lukuisia oheistavaroita vaatteista ja peleistä jopa piraattituotteisiin! Suomessa julkaistuja klassikoita on mm. 80-luvun Panini keräilytarrakirja!

Tässä ketjussa keskustellaan Masters of the Universe lifestylesta ja mitä sarja on sinulle merkinnyt ja mitä se merkitsee nyt! Keräilyvinkkejä uusiin sarjoihin ja vanhojen muistojen fiilistelyjä! Myös kaikki linkkivinkit ja tietoiskut tervetulleita! Myös kokoelmakuvia saa ja pitää postailla postcountin ja maineen kasvattamiseksi!

By the power of Grayskull... I have the power!


Linkkejä:

Piirrossarjat:
Masters of the Universe (Filmation) Youtubessa
She-Ra and the Princess of Power (2018 ) Netflixissä
Masters of the Universe: Revelation (2021-) Netflixissä
He-Man and the Masters of the Universe (2021-) Netflixissä
Dokkarit yms:
The Power of Grayskull: The Definitive History of He-Man and the Masters of the Universe (2017) Netflixissä (huom 23.8. asti!)

Lelusarjat:
Hyvä listaus eri sarjojen hahmoista he-man.org sivustolla

Suomessa ilmestyneet sarjakuvat ja muut lehdet:
Hyvä listaus Suomen lehdistä sisltäen Magazinet ja alkuaikojen lehtiset Perunamaa sarjakuvasivustolla.

Online lelukaupat joista ostaa Origins ja Revelation sarjan hahmoja:
Verkkokauppa.com
Puolenkuun Pelit
Jollyroom.fi
Coolshop.fi
Cdon.fi
Time4actiontoys.de
Kidinn.com (täällä tuntui olevan laajin valikoima tällä hetkellä. Toim. huom.)
Actionfiguren24.de


Yst. Terveisin,
Super He-Man Ritari FilmNet
BB96F3FF-E061-4525-A1CF-E3C535C9A5E7.jpeg
 
Viimeksi muokattu:
Origins huuman myötä Masters of the Universe lifestyle kaipaa omaa topikkia!

@Arto4000 voinee korjata pahimmat virheet aloituspostauksesta! Ja mielellään voi laittaa minulle vaikka privana oleellisia linkkejä ja muita nippelitietoja mitä lisäillä aloituspostaukseen!

Ja moderaattorit voinee päättää onko oikea paikka täällä tai Yleisellä alueella!
 
Viimeksi muokattu:
Tää on hyvä, saadaan keskitetysti MotU hekumaa yhteen paikkaan. En oo kyllä mistään lelusarjasta innostunut vielä koskaan aikuisiällä yhtä paljon kuin Originseista.

Ja mitä tulee Revelationiin, mun kahdeksan vuotias tytär diggailee sitä myös ja hauskaa kyllä, kun alettiin katsoa orkkis sarjaa niin se ei jaksanut häntä kiinnostaa. Mutta nyt ollaan ihan oikeesti leikitty noilla uusilla Origins hahmoilla ihan vaan Revelationin innoittamana. Eli jos joku miettii että toimiiko Revelation nykylapsille niin näköjään meidän mukulalle toimii ja se jos mikään on aivan mieletöntä.
 
Hei, olen Wick ja tykkään Hiimän-ukkeleista sekä kaikesta muustakin Hiimänniin liittyvästä.

Lapsena minulla ei ollut omia Hiimän-ukkeleita sillä Turkles oli kovassa hypessä ja boomissa omina lapsuusvuosina, mutta Hiimänniin tutustuin hieman myöhemmin ala-astekaverini Tuomaksen, kovan luokan lelukeräilijän, kautta.

Ensimmäinen oma Hiimän-ukkoni oli Laitilan kirpputorilta parilla markalla löytämäni King Randor, loose toki. Kruunu taisi sentään päässä olla.

Nykyisellään vintage-Hiimännejä löytyy jo ihan mukavasti, ja Origins-sarjaakin on näemmä alkanut nurkkiin kertyä.

Vielä on toki puutteita niin vintageissa kuin Originsseissakin, mutta etenkin vanhoja ukkeleita tulee nappailtua lisää kokoelmiin sitä mukaa kuin niitä sopivasti tulee vastaan.
 
Liitän tähän ketjuun oman Masters fiilistelyn jonka joskus aiemmin kirjoittelin Päivän Aihe ketjuun:

Päivän aihe: Kerro jokin mukava muisto tai tarina liittyen Masters of the Universeen.

Itsellenihän He-man lelut olivat lapsuuden se juttu. Eli mikään muu lelusarja ei potkinut yhtä kovaa. Legot oli toinen suosikki mutta action figuurien saralla ei tullut muuta keräiltyä.

Ensimmäiset Masterssit (kuten me näitä penskana kutsuttiin) sain noin vuonna 85-86. Asuttiin silloin ihan Lapissa pienessä kylässä ja isäni kanssa käytiin jokin reissu Rovaniemellä minkä yhteydessä käytiin lelukaupassa ja sain valita pari lelua mukaan. He-maneita olin aiemmin nähnyt Hesassa asuvan serkkuni luona joten luonteva valinta oli että halusin niitä myös itselleni! Ensimmäisiksi omiksi hahmoiksi tarttui pieniin lapsen käsiin Skeletor ja Roboto! Ai että nämä olivat hienoja! Roboton vaihdettavat kädet ja läpinäkyvän kehon sisällä näkyvät hammasrattaat ja ylösalas pomppiva sydän oli ehkä siisteintä ikinä!

Saman vuoden (?) jouluna oltiin mummolassa joulua viettämässä ja siellä paketeista paljastuikin sitten edellisten lisäksi He-Man ja Fisto! Ai että oli hienoa kun oli molemmat He-Man ja Skeletor ja pääsi liittämään niiden miekat yhteen! Minisarjikset ja taustapahvien yläkuvat tuli kans säilöttyä aina visusti talteen pieneen pahvilaatikkoon. Harmi että se jossain muutossa hävinnyt, keräsin nimittäin myös kaikki Mattel Magazinet ja julisteet yms talteen mitä kaupoissa vastaan tuli.

Motu sarjakuvan ilmestymisen muistan myös kuin eilisen. Vuosi 87 ja asuttiin edelleen Lapissa pikkukylässä viimeistä vuotta itseasiassa ennen Ouluun muuttoa ja olin äitini kanssa paikallisessa ruokakaupassa. Lehtihyllyn luona tuli aina norkoiltua sarjakuvia tutkien ja meinasikin pää räjähtää kun bongasin hyllystä He-Man sarjiksen! Kansikuva oli jo jotain niin hienoa että muistan kun nappasin lehden hyllystä ja vein mutsille että tämä on pakko saada mukaan!
motu.jpg
Luin lehden varmaan sen ziljoona kertaa ja vanhempien suostumuksella tilattiin lehti kotiin heti ekasta numerosta alkaen. Ensimmäinen vuosihan lehdestä oli aivan huikea ja varsinkin DC:n spessumpi paksu lehtinen oli todella kova. Ensimmäisen runin lopuksihan ilmestyi kaksiosaisen tarinan ensimmäinen osa joka jäi Suomessa ikuisesti kesken!! Tarina jäi cliffhangeriin ja sitä tulikin loppu lapsuus pohdittua miten tarina päättyy. Lopulta sainkin luettua tarinan loppuun joskus 2000-luvun puolella kun löysin lehdistä jonkun torrent paketin jossa oli vielä tuo ihan viimeinen Suomessa julkaisematon numero. Lehden tilaaja olin sen loppumiseen asti.

Ouluun muutettuamme rakkaimmat motu muistot ovat Info-kirjakaupan leluosastolta missä oli aina isot hyllyt hahmoja näytillä ja siellä tuli käytyä aina keskustassa käydessä. Mieleen on jäänyt mm. kerta kun käytiin siellä nyt jo edesmeenneen mummoni kanssa ja hän osti minule Extendar hahmon. Nykyäänhän tuon klassisen leluosaston tilalla on Mallaskellari niminen olutbaari. Siellä mm. kesällä kävin juomassa pari tuoppia. Ympyrä sulkeutuu.
Toinen Oulun klassikko lelukauppa oli pieni lelukauppa jossa oli kuunsirpin muotoinen ovenkahva. Sitä muistaakseni piti vanhempi mummeli.

Oulusta myös hyvänä muistona on kun oltiin mutsin kanssa jossain tyyliin vaatekaupassa käymässä ja bongasin jostain syystä tiskin päällä tai takana olevan muovipussin josta pilkotti Mastersseja! Eikä mitä tahansa hahmoja vaan ihan alkupään hahmoja! Ja tässähän pitää muistaa että ukkelit oli tulleet myyntiin Suomessa joskus kasarin alkupäässä eli itsekään en ollut nähnyt wave1 hahmoja koskaan myynnissä sillä olin myöhempi herännäinen. Eli pää meinasi taas räjähtää kun muovikassin kätköistä löytyi ainakin Mer-Man, Beast-Man, Stratos ja Zodac joita ei ollut ollut edes aiemmin mainitsemallani Helsingin serkulla! Suurimmalla osalla oli myös kaikki varusteet tallessa (Mer-Manin miekka tosin puuttuu edelleen. Saa tarjota!). Tein taas nopean neuvottelun mutsin kanssa ja pakotin kysymään että miksi hahmot olivat siellä muovikassissa. Kävi ilmi että ne olivat tyyliin myyjän lapsen vanhoja leluja joita oli viemässä myyntiin tms. Tästähän sitten homma eteni että ilmoitin mutsille että nämähän on sitten pakko saada ja äitini minun avustuksella sai neuvoteltua hahmojen ostamisen minulle. Ei hajuakaan mitä maksoi ja en usko että mutsini edes muistaisi nyt koko hommaa. Itselleni tämä oli ehkä päräyttävintä ikinä! Pieni keräilijä jo pienestä pitäen!

Helsingin serkkuni on minua kaksi vuotta vanhempi joten hänellä oli enemmänkin juuri alkupään hahmoja. Orko, Tri-Klops, Trap-Jaw ja Prinssi Adam jääneet niistä mm. mieleen sillä niitäkään en koskaan nähnyt kaupoissa myytävän. Orkon kolikkotemppu ja Tri-Klopsin/Trap-Jawn mukana tullut sormus jääneet hyvin mieleen. Serkkuni myös nauhoitti minulle taivaskanavilta He-man piirrettyä VHS:lle ja lähetti minulle nauhoja aika ajoin. Samoilla nauhoilla myös toki muita sen ajan piirrettyjä kuten Inspector Gadget. ja toki myös Wrestlingiä mikä onkin sitten toinen tarina!

Hahmojen lisäksi sain jonain vuonna joulu tai synttärilahjaksi Käärmevuoren kun olin sitä pitkään kinunnut. Ja olihan se pähein lelu ikinä! Jo paketti huokui kunnon uhmaa! Patterilla toimiva mikrofoni oli kans cooleinta ikinä! Vanhat hahmot itsellä on edelleen kaikki tallessa mutta Kärmesvuori on hävinnyt vuosien varrella jonnekin.

Lapsena hahmoja tuli tosiaan kerättyä muutama kymmenen sillä en minä mitään muita leluja motujen jälkeen enää toivonut lahjaksi. Legoja lukuunottamatta toki. Muistan kun jotkut frendit keräilivät Turtleseja tai Action Forceja mutta ne ei itseä kiinnostaneet. Helsingin serkulla oli myös Maskeja ja Transformerseja mutta riitti että hänen luonaan sai niillä leikkiä. Motu leffa jäänyt myös mieleen että sitä odotettiin kun jostain tuli tietoon että on tulossa! Pettymys toki oli suuri kun leffa ei ollut ihan sitä mitä odotti! Jäänyt mieleen leffan hahmot kyllä ja niistä tehdyt lelut. Itse en niitä hommannut mutta frendillä oli muistaakseni Saurod jonka kipinä gimmick oli ihan hauska.
Omat viimeiset hahmot taisivat olla Ninjor ja Blast-Attack jotka taisin ihan omilla rahoilla ostella. Muistan kun sarja hiipui ja New Adventures hahmoja alkoi tulemaan. Mutta siinä vaiheessa oma kiinnostus alkoi iän myötä laskea ja uusi sarja ei ollut enää yhtään niin siisti kuin vanha. Lelut päätyivätkin pikkuhiljaa muovipusseihin ja varastoon. Edelleen kaikki toki tallessa mitä penskanakin.

...
...

Behold ja vuosi 2002! Ja Motujen uusi tuleminen! Jostain kantautui tieto että Mattel oli tekemässä reboottia sarjalle ja innostuin uudelleen! Tuohon maailman aikaan hengasin jonkun vuoden myös he-man.org ja suomalaisella motu foorumeilla. Ei tainnut Arto4000 vielä olla noilla kehissä tai en ainakaan muista. Muita kovia suomikeräilijöitä tuli siihen aikaan tutuksi. Asuin tuolloin Espoossa kun uusi sarja tuli ja silloin tuli aika ajoin kierrettyä lähiseudun Anttilat yms läpi hahmoja tsekkaillessa. Noita tulikin kerättyä sitten kaikki omasta mielestä hienoimmat ja laitettua koristeeksi. Kaivoin myös vanhat motut esiin ja ostelinkin muutamia niitäkin lisää netistä. 10-luvun alussa tein vielä viimeisimmän vintage motu ostoksen kun olin Jenkeissä käymässä ja kävin Los Angelesissa huikeassa Frank&Son Collectible show keräilyputiikkimestassa. Löysin yhdestä putiikista täydellisen Faker hahmon ensimmäistä sarjaa! Tarra rinnassa ja miekka tallessa. Faker oli lapsena graalin malja jota ei koskaan löytynyt. Oli varmaan ainoa hahmo mitä en koskaan nähnyt kenelläkään livenä. Serkulla oli vanhempia hahmoja ja frendeillä uudempia. Mutta Fakeria ei ollut kenelläkään missään ja uskottiinkin että sitä ei koskaan Suomessa myyty. No nyt kun hahmo tuli vastaan niin pulitin siitä samantien pyydetyt 40$!

Mattelin Classic sarjaa tuli myös muutamat hahmot tilailtua mutta uusiokeräily itsellä kesti enemmänkin vain tuon 200X sarjan ajan. Tässä vaiheessa ostin toki pojalleni myös uusia motuja lahjaksi aika ajoin.

Nykyisin kaikki hahmot ovat vintillä jemmassa ja kotona kaapeissa muutamat kyljellään toki. Aika ajoin miettinyt jos myisi kaikki pois mutta eipä sitä ole raaskinut kun nuo ovat rakkaimpia leluja olleet aina. Nykyisin perinteenä on toki joka jouluinen He-Man ja She-Ra jouluspesiaalin katsominen!


EDIT: Nythän mopo on lähdössä taas käsistä Origins sarjan myötä..
 
Dark Horsen viime vuosina julkaisemat MOTU-kirjat kannattaa myös muistaa. Saatavuus saattaa olla joillain vähän kiven alla, mutta aina voi kysyä vaikka kirjastosta.


Viimeisimpänä julkaistuna Toys of the He-Man and the Masters of the Universe, jossa yli 700 sivua leluja vintagesta Classicsiin.

1628014241700.png


Suosittelen myös minisarjiskokoelmaa ja character guideja. Niiden teossa on myös suomalainen asiantuntija ollut mukana. Juuri sain toissa viikonloppuna nimmarinkin character guiden lisäosaan.

1628014357953.png 1628014364392.png 1628014370300.png
 


Joko nää oli :trollface: :troll:
Toys That Made Us sekä He-Man-dokkari Netflixistä toki katsottu. Noissa lelujen suunnittelussa just kiehtoo se, että on otetta joku, vanha (mahd. flopannut) lelu tai sen muotti ja siitä alettu sovittelemaan uuteen maailmaan. Ei siis päde pelkästään MOTU:ihin.
 
Takaisin
Ylös Bottom