Game Boy -joulukalenteri 2024

Luukku 22: The Smurfs' Nightmare



Smurffeja! Alkuruutu kertoo, että tämä on järjestyksessään kolmas Game Boyn smurffipeli. Myöhäinen ilmestymisvuosi, 1997, saattaa olla osasyy siihen, että grafiikat ovat suht tyylikkäitä.

Velho Gargamel on tehnyt ilkeän taian, minkä vuoksi poloiset Smurffit ovat jääneet vangeiksi painajaisiinsa. Pelaaja on ilmeisesti univaikeuksista kärsivä Smurffi, sillä hän on hereillä ja lähtee vapauttamaan muita hurjista unistaan. Alussa päästään smurffikylän kadulle, jossa on kuusi taloa ja muutamia hahmoja. Smurffimaassa ei olla mitään muumeja, sillä sienitalojen ovet on lukittu yöksi. Yksi avain tosin leijuu ilmassa heti napattavissa. Harmillisesti etenemisjärjestystä ei silti saa valita vapaasti, vaan avain käy vain ykköstalon oveen.



Ahneen Smurffin painajainen on ilmeisesti keittiö, jossa on jättikokoisia kakkuja ja käveleviä... nakkeja? Selvä.


Smurffikin katsoo virnistellen kameraan tämän näyn edessä.

Loikat luonnistuvat loogisesti ja liikkuminen on selkeää. Pakko tosin valittaa siitä, että hyppy tapahtuu B-napista. Haastetta on kohtuullisesti. Valittavissa on helppo ja vaikea taso, ja jo helppo on luonnollisesti eilistä Maru's Missionia hankalampi.



Smurffien painajaiset eivät ehkä tule uniini, mutta kyseessä on sentään peruskelpo tasoloikka. Salasanasysteemin ansiosta samoja pahoja unia ei tarvitse nähdä uudelleen, mikä on sekin plussaa.

Luukku 23: Fortified Zone



Jouluna on kaikenlaisia tonttuaskareita. Luukku 23 avautui ja testattiin eilen, mutta raportti tulee hieman myöhässä. Fortified Zone ei ole millään tavoin tuttu etukäteen, joten peliin voi sukeltaa ilman odotuksia.

Peli käyntiin, ja olen ruudun kokoisessa huoneessa. Tämähän on ns. luolastopeli! Selectillä näkyy kartta. Usein huoneissa pitää voittaa kaikki viholliset, jotta ovet avautuvat tai saa vaikka avaimen. Vihollisia on mm. erilaisia sotilaita ja isompia tykkiautoja. On pientä sokkeloimeininkiä, ja jopa pääpomon huone, jossa vastaan tulee laajempi mustataustainen ruutu ja enemmän vihulaisia.





Päähahmoja on kaksi, ja pelatessa niiden välillä voi vaihtaa saumattomasti valikosta. Hahmojen välillä on jopa eroa: toinen kulkee hieman nopeammin ja osaa hyppiä, toinen taas käsittääkseni ainoana voi poimia erikoisaseita. Jos yksi tuupertuu, toisella jatketaan välittömästi samasta paikasta. Hyvä ominaisuus, joka taitaa olla käytössä lähinnä joissain Turtleseissa.



Päävalikossa on myös Sound Boy. Siellä voi kuunnella pelit biisejä, joista moni on ihan kuuntelemisen arvoisia. Ruudulla näkyy jopa eri kanavien äänenvoimakkuus, ja joku possunkaltainen juoksee innoissaan. Kova meno!



Fortified Zone oli positiivinen yllätys!

Luukku 24: Nemesis



Viimeistä viedään! Kalenterin päättää Konamin Nemesis, joka on sivuttain rullaava avaruusräiskintä.

En ole tämäntyyppisissä peleissä kovin hyvä. Konami on selvästi ajatellut minunkaltaisiani, sillä tässä pelissä ei tarvita edes Konami-koodia apujen saamiseksi. Heti alkuruudussa voi valita aloituskentäksi minkä tahansa väliltä 1-5 sekä 0-99 elämää. Oletuksena annettiin kolme yritystä, joilla melkein pääsin ykköskentän loppuun.



Vihollisia tulee joka suunnasta, ammuksia täytyy väistellä huolellisesti ja erikoisaseita saa keräämällä jotain molluskoja. Lajityypin perusasiat ovat siis kasassa ja kunnossa. Game Boylla kun ollaan, ruudulla ei voi olla samaan aikaan loputtomasti aluksia ja ammuksia. Tämä on omat taitoni huomioiden vain hyvä asia. Tuntuu siltä, että opettelemalla voisin jopa kukistaa Nemesiksen. Kyseessä on miellyttävä, selkeä ja konstailematon avaruusräiskintäpeli.



24 luukkua ja 24 peliä on kurkittu - viidettä kertaa! Hommassa on aina oma urakkansa, mutta hauskaa oli jälleen. Toivottavasti myös lukiessa oli rattoisaa, ja ehkä joku jopa löysi uutta pelattavaa. (Nate, kokeile ihmeessä sitä Maru's Missionia!)

Hyvää joulua kaikille retrolaisille ja Game Boy -intoilijoille!

Kiitokset peleistä tyhjä poika.

Kiitokset vaan tämän vuoden mahtavasta kalenterista ja Marua täytyy kyllä kokeilla tässä!

Tää aina joka vuosi herättelee kiinnostusta GB -hommiin uudestaan ihan kivasti.

Luukun 20 jatko-osa: hurjan Race Days -moninpalikasetin toinen peli, 4 Wheel Drive

Lupasin palata vielä Race Daysin toiseen puoliskoon. Vuorossa on siis rata-ajoa jeepinkaltaisilla ajoneuvoilla 4 Wheel Driven tarjoilemana.

Valittavana on harjoittelun lisäksi kolme eri tasoista kilpailua. Valitsen niistä ensimmäisen, jossa ajetaan viisi rataa. Kisaan lähtee 18 autoa, ja pelaajan lähtöruutu on aina viimeisenä. Kymmenen parhaan joukkoon sijoittumalla jatkaa kisassa, mutta menestyäkseen tarvitaan toki parempia pistesijoja.



Pelissä kurkitaan rataa ratin takaa, ja ruudunpäivitys ei, hämmentävää kyllä, ole ihan kelvoton. Ohjattavuuden puolesta tiukatkaan käännökset eivät anna nelivedolle kummoista vastusta. Radalla pysyminen ei toisaalta ole kriittistä, skmmä penkan puolella ajaminen tuntuu melkein yhtä nopealta kuin radallakin, ja kaktuksia päin saa täräyttää surutta vauhdin kärsimättä. Ainoastaan kanssakilpailijat kannattaa oikeasti kiertää, sillä niiden perään ajamimen sentään hidastaa menoa.



Aloittelijalle ensimmäisessä kilpailussa on sopiva sekoitus haastetta ja onnistumisen ja oppimisen tunnetta. Pääsen viiden radan yhteistuloksessa toiseksi.

Yllättävää kyllä, sekä Dirty Racing että 4 Wheel Drive olivat parempia kuin mitä tällaiselta tuntemattomalta tuplapeliltä voisi odottaa. Kumpikaan peleistä ei ole nykymittapuulla erityisen toimiva rallipeli, mutta ainakin kokeilun ajan huomasin pelaavani ihan mielelläni. Ja jos joku miettii, että onko mikään Game Boyn autopeleistä kelvollinen tänä päivänä, niin kyllä niitä hyviäkin on. Tavallaan. Ei nykypeleissä ole samanlaisia kokemuksia kuin F-1 Race, Micro Machines tai Super R.C. Pro-Am. Toisaalta ilman nostalgialaseja nykypelaaja ei varmaan saa noista kovin suurta riemua aikaiseksi.


(Eikös tämä muusikko ole pelialalla tunnettu nykyäänkin?)

On joulukuu. Kynttilöitä, koristeita, joululauluja, lahjoja, jouluruokaa.

Ja Game Boy -joulukalenteri!

Nyt on vuorossa kuudes kerta ja kaava on yhä samanlainen, koska jouluna perinteet ovat tärkeitä.

Otetaan muutama asia suorana kertauksena viime vuodelta:
Tekstiä tulee sen mukaan, mikä fiilis sattuu mistäkin pelistä muodostumaan. Arvosteluiksi tekstejäni ei kannata kutsua, vaan oikeastaan kerron satunnaisia havaintoja ja kommentteja. Kuva-aiheena on ainakin pelikasetti etiketteineen, sillä sehän se kalenterin luukku fyysisesti on. Lisäksi otan pelin aikana laadukkaita kuvia suoraan laitteen ruudusta kännykällä, koska se on helpointa ja koska se sopii kalenterin luonteeseen. Luukut aukeavat satunnaisesti, joten paras peli tuskin aukeaa luukusta 24. Toivottavasti joku innostuu kalenterin myötä pelaamaan itsekin Game Boyta!





Luukku 1: WWF King of the Ring


Painipeli yrittää herättää peli-innon valokuvalla ylimielisestä kehän kuninkaasta. Alareunan LJN:n logo herättää kuitenkin lähinnä epäilykset.

Alkuruudussa voi valita mm. yksittäisellä hahmolla pelaamisen, tag team -ottelun tai turnauksen. Joka tapauksessa päätyy kehään huitomaan... ja homma ei ole kovin intensiivistä. Luultavasti jotain tekniikoita voisi opetella, mutta osaamaton pelaaja - siis minä - ei tunnu saavan mitään erityisen tehokasta aikaan. Iskuja jaetaan vuorotellen, otetaan vauhtia reunan kautta ja hypitään vastustajan päälle. Pärjäsin kaiken säätämisen ja kovan yrittämisen sijaan ihan yhtä hyvin paikallaan seisten pelkkää A:ta nakuttamalla.

Game Boy -pelin täytyy heti onnistua vakuuttamaan pelaaja. Ringin kingi ei vakuuta.

Nice, tätä odottelinkin jo ja meinasin jo kysyäkkin, että onko tänä vuonna tulossa, mutta vastaus tuli itsekseen.

Luukku 2: Magnetic Soccer



Toisena päivänä etiketin pelihahmo on huomattavasti enemmän innoissaan lajistaan kuin eilisessä pelissä. Ja niin olen minäkin!

Käsittääkseni Nintendon itsensä kehittämä Magnetic Soccer on minulle täysin tuntematon suuruus. Kyse on pöytäfutiksesta, mikä on fyysisenä versiona hieno laji. Itse asiassa en tiedä, onko oikeasti olemassa jotain magneettien avulla toimivaa versiota, johon peli tarkkaan ottaen perustuisi. Omakohtaiset kokemukset lajista ovat metallikepein varustetusta pöydästä. Nyt käsillä oleva peli on ainakin hyvin lähellä sitä, joskin muutamia onnistuneita vapauksia on otettu.

Peli imaisee mukaansa heti. Ohjaus on tarkkaa ja pelaaminen intensiivistä. Pelaajia voi lähdemateriaalin mukaisesti liikuttaa vain vaakatasossa, ja se tekee hommasta omanlaistaan.

Poikkeuksellisia ratkaisuja on ainakin kaksi: pallo on mahdollista ottaa haltuun ja ladata POW-mittarilla kovempi laukaus. Jos pallo osuu silloin vastustajaan, tämä kippaa hetkeksi nurin. Toinen luova ratkaisu on maalivahdin liikerata:



Maali on iso, mutta maalivahti pystyy kurottamaan sivuilleen jonkin verran.

Pelaaminen on hauskaa ja tehdyt maalit tuntuvat onnistumisilta. Menestyminen vaikutti ainakin neljän pelaamani ottelun perusteella olevan taidoista kiinni. Kertaakaan ei tullut epäreilu olo - ihan itse päästin ne maalit ja hävisin.

Ainoa harmi on, että mitään turnausta tai vastaavaa ei ole tarjolla. Otteluun voi sentään valita useampia eriä. Erikoisuutena voi myös vain katsella, kun kaksi COM-pelaajaa potkivat menemään.

Hieno pikkupeli!

Ai että se on menoa taas!

Luukku 3: Donkey Kong Land 2



Ulkoinen arvontakoneeni päätyi tänään nappaaman ehkä sen vähiten mystisyyttä sisältävän luukun: keltaisen pelikasetin. Niitä taitaa olla yhteensä vain kolme. Luukusta paljastui se kakkososa banaanipelisarjasta, eli Donkki Konkki Land kakkonen.

Kong-porukan pelit on puristettu Game Boylle melkoisella velhoudella. Graafinen ilme ykkösosassa oli aikanaan omaan silmääni hieno, joskin taustan ja hahmojen erottamisessa oli ja on sekavuutta. Silti tykkäsin ykkösestä kovasti.

Kakkonen alkaa viidakon sijaan merirosvolaivalta, jolloin tausta on avarampi. Toki se on myös aika tyhjä. Taustasta riippumatta kyseessä on peli, jonka pelaaminen GBA SP:llä on aika paljon selkeämpää kuin alkuperäisellä laitteella, koska hahmot ovat Super Game Boy -kyvyillä eri värisiä.

Ehdin kokeilla peliä vain hyvin vähän, mutta ohjattavuus oli hieman sujuvampaa kuin millaisena muistan sen ykkösestä. Toistaiseksi selvittämättä jäi, onko kyse oikeasta asiasta, muistikuvien värittymisestä vai siitä, että Donkey on kankeampi ohjattava kuin Dixie (molemmissa peleissä on Diddy).

Luukku 4: Bo Jackson Two games in one



Keskiviikolle napsahti tuplapeli Amerikan malliin: Baseball ja jenkkifutis.



Aloitetaan jenkkifutiksesta. Tiedän lajista hyvin vähän, ja amatöörimäisyydestäni on selvästi haittaa pelaamisessa. Taktiikkaa pitäisi olla säätämässä koko ajan. Pelitapahtumat kestävät vain muutamia sekunteja kerrallaan, ja sen jälkeen täytyy tehdä valintoja, joissa on terminologiaa ja yksityiskohtia ihan riittävästi.



En käytännössä saanut oikein mitään kunnollista aikaan tai edennyt merkittävästi. Pelissä ei myöskään ole elementtejä, jotka innostaisivat yrittämään enemmän.





Baseball on onneksi vähän selkeämpi. Syöttövuorossa valitaan kurvipalloja sun muuta lyöjän pään menoksi, mutta toistaiseksi en saanut selvää, voiko heittoon vaikuttaa lisäksi napeilla, ja jos, niin miten. Vastustaja sai aika helposti hyviä lyöntejä, ja sitten juostaan pallon perässä miniatyyrihahmolla.

Lyöntivuorossa voi vähän säätää omaa paikkaa, ja ajoitus on tärkeä. Helppoa lyöminen ei ole, ja tein huteja ja laittomia lyöntejä. Juoksuja en sen sijaan onnistunut tässä testissä viimeistelemään, vaikka pari pesää sentään eteninkin.

Baseballia testaan mielelläni lisää, mutta amerikkalainen jalkapallo jääköön osaavammille.

OJ's two games in one jenkkifutis / autopeli olis mielenkiintoisempi konsepti.

Luukku 5: Wario Blast featuring Bomberman



Kas, sehän on kuluvan kuukauden Game Boy -pelistä tuttu Wario! Nyt ei kuitenkaan loikita, vaan laitetaan pommeja ruudukkoon.

Pelin nimi on suht harhaanjohtava ja kuuluu markkinamiesten metku -ketjuun. Ei siis toki täysin: pelihahmoksi voi kyllä valita Warion ja räjähtelyä riittää, mutta totuus on, että oikeampi nimi olisi Bomberman Blast featuring Wario. Peli on nimittäin aivan täyttä Bombermania, ja en ainakaan ehtinyt omassa pelisessiossani löytää mitään muuta Warion maailmasta tuotua elementtiä kuin itse Warion.



Ei kuitenkaan anneta nimen häiritä, sillä peli on oikein mainio - jos vain tykkää Bombermanin pelimekaniikasta. Kaikki perusasiat ovat mukana. Tämän version oma koukku on se, että rivivihollisten sijaan kentällä on käynnissä Wario vs. Bomberman -kaksintaistelu. Kenttien edetessä vastustajahahmo tosin monistuu ja 1vs3 -tapauksessa pelaaja joutuu alakynteen. Myös pomokenttiä on mukana, mikä on virkistävää. Ensimmäisenä pomona hääräilee lentoaluksella liikkuva possu, jossa oli Wario-henkeä, mutta en ainakaan muista hahmoa Wario-maailmasta.

Salasanasysteemin ansiosta voin jatkaa liian lyhyeksi jäänyttä pelisessiotani myöhemmin. Saa nähdä, mihin asti taitoni riittävät.

Luukku 6: V-Rally Championship edition



Kutosluukusta aukesi pieni ralli. Mikäs siinä, ajetaan vaan.

Vertaan auton takaa kuvattuja Game Boy -autoiluja aina F-1 Raceen, jota katson kovasti nostalgialaseilla ja nautin. V-Rallyssa on paljon samaa, ja ajaminen on oikeastaan aika toimivaa. F-1 Racen turbon puuttuessa yksi syvyystaso puuttuu, mutta vauhdin tuntua on silti kohtuullisesti. Radalla täytyy pysyä melko täsmällisesti, sillä tien sivussa on jatkuvasti jotain esteitä - aika usein ilmeisesti vuohia.



Arcade-puolen easy-taso tuli läpäistyä nimensä mukaisesti helposti. Vaikka tuntuu, että peli ei ole kovin kummoinen, oli ajaminen silti melko miellyttävää.

Luukku 7: Colourful work!



Colourful work! Fresh paint.

Ostin tämän pelin kreikkalaisesta peli-/nostalgiatavarakaupasta, ja se kauppa ansaitsee myöhemmin ihan oman tarinansa. Pelin etiketti on selvästi itse tehty, enkä voinut vastustaa sen mysteeriä, joten mukaanhan se lähti.

Just for laughs -piilokameraohjelman tasoinen huumorikuva ja Colourful work! -teksti vihjaavat, että pelin on pakko olla maaginen! Ehkä kyseessä on jonkun itse koodaama peli tai vaikka bootleg. Huh, jännittää!

Ilotulitusta luvassa! Pelikasetti koneeseen. Alkuruutu. Kilahdus. Ja sitten...

empty82 sanoi:

Luukku 7: Colourful work!



Colourful work! Fresh paint.

Ostin tämän pelin kreikkalaisesta peli-/nostalgiatavarakaupasta, ja se kauppa ansaitsee myöhemmin ihan oman tarinansa. Pelin etiketti on selvästi itse tehty, enkä voinut vastustaa sen mysteeriä, joten mukaanhan se lähti.

Just for laughs -piilokameraohjelman tasoinen huumorikuva ja Colourful work! -teksti vihjaavat, että pelin on pakko olla maaginen! Ehkä kyseessä on jonkun itse koodaama peli tai vaikka bootleg. Huh, jännittää!

Ilotulitusta luvassa! Pelikasetti koneeseen. Alkuruutu. Kilahdus. Ja sitten...

Spoileri: Mitä tänään pelataan?

Kirjaudu tai rekisteröidy katsoaksesi spoilerin sisällön.

Klikkaa laajentaaksesi...

Aihhitto kun olis ollut joku entuudestaan tuntematon homebrew peli edes Varmaan ollut jonkun pikkuskidin peli, joka on onnistunut tuhoamaan alkuperäisen etiketin jollain ilveellä ja päättänyt sit "paikkailla" sitä randomin tarra-arkin tarralla.

Luukku 8: Home Alone



Koska Home Alone on joululeffa, nyt käsillä on selvästi joulupeli!

Kevin on yksin kotona ja rosvot päättävät saapua taloon. Siksi on toimittava ja vietävä arvotavarat piiloon.

Leffasta poiketen pelin omakotitalossa ei pyöri vain kaksi rosvoa, vaan nurkassa jos toisessakin vilisee pahiksia. Heillä on erilaisia lähestymistapoja: yksi kuikuilee tavaroiden perään ja nappaa ne juosten, jos näkee niitä; toinen kävelee kuumottavasti Keviniä kohti mutta nöyrtyy ritsan panoksilla; kolmas jyrää tylysti eikä välitä edes baseball-palloista.



Talossa haahuilemisessa on hyvä tunnelma. Tavaroiden etsiminen on enimmäkseen suoraviivaista, mutta muutamat piilopaikat ovat vähän oudompia tai vaativat kiipeilemistä. Rosvojen kanssa saa jopa elokuvan hengessä tehdä pienimuotoisia ansoja. Esimerkkinä heti alusta selkeä asetelma:



Kun pudottaa keilapallon oikealla hetkellä, talo tärähtää ja pokaali putoaa pitkäkynnen päähän.

Kun tavaraa on kasattu riittävästi, täytyy vielä (luvassa hyvin lievää spoilausta) kulkea painajaisten kellarin läpi. Sitten bileet pystyyn... paitsi että ekassa kentässä kerättiin pelkästään korut sun muut - pitäähän lelut sun muut viedä myös kassakaappiin! Ja niin homma jatkuu.

Pidin Home Alonesta jo aikanaan sitä serkultani lainaillessa, ja pidän edelleen.

Pikselitaide on laadukasta!

Luukku 9: PGA Tour 96


Hmm, urheilua EA:n tarjoamana. Parin päivän takaisen EA Sports -pettymyksen takia olen hyvin skeptinen sen suhteen, mitä EA voi tarjota Game Boylla, joten lähden tutustumaan PGA Touriin vailla odotuksia. Silloin onkin helppo yllättyä positiivisesti!

Game Boylla on jo Nintendon kehittämä Golf, jonka U.S.A.:n ja erityisesti Japanin kentät ovat mielessäni nostalgialla kuorrutettuja. Pelimekaniikaltaan kyseinen Golf toimii GB:llä erinomaisesti. Onneksi myös PGA Tourin tekijät ovat ilmeisesti olleet samaa mieltä, sillä perusperiaatteeltaan lyönti ja muut perusasiat ovat samalle pohjalle rakennettuja. Päälle on tuotu monta valintaa ja viilausta, jotka tekevät PGA Tourin pelattavuudesta omanlaisensa. Runsas tekstimäärä ruudulla vie tilaa grafiikalta, mutta toisaalta kirjoitetut tiedot ovat hyödyllisiä. Ehkä asiat olisi pystynyt kertomaan myös symboleilla.



Lyönti- ja maisemakuvissa ollaan jo lähellä fotorealistisuutta! Hyvä meno.



Testikerralla ainoaksi varsinaiseksi harmin aiheeksi nousee se, ettei pelissä ole paristotallennusta. Sen sijaan jatkamaan pääsee pitkähköllä salasanalla.

Kyllä Golf toimii Game Boylla paljon paremmin kuin Fifa-futis.

empty82 sanoi:

Testikerralla ainoaksi varsinaiseksi harmin aiheeksi nousee se, ettei pelissä ole paristotallennusta. Sen sijaan jatkamaan pääsee pitkähköllä salasanalla.

Klikkaa laajentaaksesi...

Tämä sama on harmittanut Game Gearin PGA Tour Golfissa. Ei riitä ees yks salasana, vaan erikseen game password ja player password. Peli ehkä tiedostaa myös kesken turnauksen lataamisen huijaukseksi, kun tulee pistelappuun ladatun reiän kohdalle R.