FUTIS-ketju


”Minusta meidän ei pidä politisoida itse urheilua. Se on huono idea”, Macron sanoi torstaina Bangkokissa.

Ranskan kapteeni Hugo Lloris kertoi aiemmin, ettei hän aio pitää turnauksessa sateenkaaren väristä kapteeninnauhaa, toisin kuin useat muut eurooppalaiskapteenit. Maalivahti perusteli päätöstään halulla kunnioittaa Qataria ja maan kulttuuria.


Sillee,,, se
 
onkos tämä nyt ns. varma tieto? Vähän epäilen, kun kyse vain yhdestä twiitistä. :D

Ei tietenkään ole varma tieto, se on vain huhu. Mutta onko se mahdollista? On. Hyvin mahdollista.

Masentaa vaan, kun en edes ole ehtinyt ajattelemaan että tottakai nää saatanan kusinilkit on lahjoneet tuomarit ja vastustajatkin kun täytyy julkisuuskuvaa kiillottaakseen maksaa fanitkin paikalle.
 

Putinin kanssa veljeilevä Fifa-pomo kuohuttaa jatkuvasti ulostuloillaan – suomalaistutkija pitää hampaattomana, lajin mahtimaaltakin loppui luotto​



Vois vaikka painua vittuun Fifa Infantiileineen.
 
Vähän kyllä kahden vaiheilla tuleeko seurattua kisoja ollenkaan.

Ei tule. Ihan vitun järkyttävää että elämme maailmassa, jossa tollanen maa saa jalkapallon MM-kisat, ja sitten vielä suurmaiden presidentit kehottavat ihmisiä "pitämään politiikan poissa urheilusta". Siinä ei ole mitään politiikkaa, jos tuhansia ihmisiä kuolee kisojen valmisteluissa, kun heitä on ensin pidetty väkisin töissä ja he ovat joutuneet elämään hökkeleissä, joita kukaan meistä ei pitäisi asumiskelpoisena, ja koko ajan tulee julkisuuteen toinen toistaan järkyttävämpiä ja hämärämpiä juttuja siitä, miten maa kohtelee ihmisiä. Ihan puhdas maalaisjärkikin sanoo, että tämä on yksinkertaisesti väärin. Jokainen jalkapalloilija/valmentaja, jolla olisi vähänkin selkärankaa, puhuisi kisojen ongelmista julkisesti. Tim Sparv on harvoja, jotka niin on tehnyt, ja ihailen häntä rohkeudesta tuoda tosiasioita julkisuuteen ja saada toivottavasti joku ajattelemaan.

Mä melkein jopa toivon, että vielä tapahtuisi tai tulisi julkisuuteen joku todella järkyttävä juttu kisojen järjestelyistä, tai että joku mokaa jotenkin niin pahasti, että kukaan ei voi enää väittää, että oli hyvä idea antaa kisat Qatarille.

Kannattaa vilkaista https://cardsofqatar.com/en/ (sisältövaroitus: kuolemaa ja väkivaltaa)

#verikisat
 
Suurta innostusta kisat ei herätä ja tunnelmat melko lässähtäneet. Tulee kyllä katsottua matseja et boikotoida en aio täysin. Selvästi vähemmän katson, kuin joskus aiempia kisoja missä parhaimmillaan on lähes joka peli tullut katsottua. Uskon et kisafiilis tästä hieman nousee ja jokunen huippupelikin on. Yleensä kisoissa pelailu melko varmaa, mutta aikaisemmissakin kisoissa on myös niitä ikimuistoisia otteluita ollut.
 
Tänään tosiaan alkaa MM-kisat ja ennätysalhaalla kyllä kiinnostus kisoihin, mutta kuten aikaisemmin sanoin, niin eiköhän noita pelejä jonkin verran tule katsottua.

Oma futiksen katselu alkoi oikeastaan vuonna 1998 ja siltä vuodelta mieleen on painunut jalkapallon MM-kisat Ranskassa. Huikeita muistoja herättää noi hienot kisat edelleen.

Tässä omat mieleenpainuvimmat MM-futismuistot:

Ranska 1998
- suosikkipelaaja Ronaldo
- suosikkijoukkueet Brasilia, Hollanti ja Italia
- Ranska ollut inhokki näistä kisoista lähtien
- Dennis Bergkampin maali Argentiinaa vastaan
- Davor Suker ja Kroatia MM-pronssille
- David Beckhamin punainen Argentiinaa vastaan
- Ronaldon mystinen sairaskohtaus ennen finaalia

Etelä-Korea / Japani 2002
- suosikkipelaaja Ronaldo
- suosikkijoukkue Brasilia
- Muita mieleenpainuvia pelaajia: Rivaldo, Ronaldinho, Rüstü Recber
- Hallitseva maailmanmestari Ranska floppasi ja jäi alkulohkoon
- Rivaldon käsittämätön näyttely Turkkia vastaan, jonka takia arvostus tätä pelaajaa kohtaan romahti
- Senegalin hyvät otteet turnauksessa
- Etelä-Korea pudotti Italian (kyseenalaiseksi)

Saksa 2006
- suosikkipelaaja Ronaldinho (oli näissä kisoissa kyllä aika paska)
- suosikkijoukkueet Saksa ja Italia
- finaali katsottiin rippileirin viimeisenä iltana. Zidanen pusku ja punainen never forget.
- Hollanti-Portugali-peli ja helvetin monelle pelaajalle punainen kortti

Etelä-Afrikka 2010
- suosikkipelaaja Diego Forlan
- suosikkijoukkueet Uruguay, Saksa ja Chile
- Espanjan menestys vitutti
- Luis Suarezin torjunta, ulosajo, Ghana epäonnistuu pilkussa ja Uruguay lopulta jatkoon
- ne saakelin vuvuzelat

Brasilia 2014
- suosikkipelaaja: en kyllä osaa nimetä ketään, mutta Klose rikkomassa Ronaldon maaliennätyksen oli aika merkittävä homma
- suosikkijoukkueet Saksa ja Uruguay
- Brasilian teurastus kotiyleisön edessä Saksan toimesta (7-1)
- Lionel Messin valinta turnauksen paras pelaajaksi oli käsittämätön. Manuel Neuerin olisi kuulunut voittaa se palkinto

Venäjä 2018
- suosikkipelaaja: Luka Modric
- suosikkijoukkueet Kroatia ja Saksa
- ei näistä kisoista hirveästi muuta ole jäänyt mieleen kuin Kroatian hienot kisat
 
Takaisin
Ylös Bottom