Maine:
Laitetaanpas GOTY 2024:lle oma topicinsa. Ja saa täällä tietty muistakin Astro Bot -pelisarjan peleistä puhua.
Tuli tosiaan joku aika sitten hommattua peli. Vielä on vähän kesken, mutta tuntuu piru maistuvan. Tällä hetkellä taitaa olla 200/300 bottia olla kerätty. En ole nyt malttanut edes uusia kenttiä pelata, vaan olen aikaisemmista kentistä kierrellyt keräämässä puuttuvat botit, palapelin palaset ja mustat aukot.
Vähän tuon PS5:n hankinnan ajattelin alunperin sen takia, että on kone valmiina, kun GTA 6 ja Wreckfest 2 julkaistaan, mutta kiva, että joku oikeasti hyvä peli löytyi tähänkin kohtaan. En muista koska olisin uudesta pelistä ollut näin tohkeissani.
Jos jollekin Astro Bot on vieras nimike, niin kyseessä on PS5:n melko uusi tasoloikkapeli, jossa vahvasti on läsnä Pleikkari-nostalgia.
Mutta pelkkä nostalgia ei tästä pelistä tee hyvää, vaan hyvä pelattavuus, hahmot ja kentät. Paljon erilaisia gimmick-kenttiä tässä on kuin Nintendon peleissä konsanaan, mutta jos vertaa vaikka johonkin uudempiin Marioihin, niin mielestäni tässä koko paketti pysyy paremmin kasassa. Marioissa tuntuu useasti kentät alkavan toistamaan itseään ja samoja juttuja toistetaan. Tässä tuntuu, että jokainen kenttä on uniikki (ei se räppäri) ja homma ei ala maistumaan puulta. Tuntuu, että kenttä kentältä vaan meno alkaa tuntumaan paremmalta.
Joku voisi sanoa, että tämä on liian helppo peli. Itseä tämä ei ole haitannut. Välillä on ihan kiva vaan nauttia pelaamisesta, kun kaikki näyttää hyvältä ja peli on hauska.
Mielenkiintoista kyllä seurata, että mitä sitten seuraavaksi? Minun mielestä tässä Astro Botissa on ainesta pidempi aikaiselle pelisarjalle, mutta tietty jotain uuttakin pitää keksiä.