Mutta nyt kun oli näistä unihalvauksista puhe, ja varmaan miljoonatta kertaa selitän asiasta, niin puhutaan taas vähän!
Olen tota miettinyt, että millaistakohan on ennen muinoin ollut puhua näistä tapauksista jos on ittelle sattunut? Kun sitä kuitenkin luultavasti on tapahtunut niin pitkään kuin ihmisiä on ollut olemassa, niin mitenköhän helppoa jonkun 10,000 vuotta sitten eläneen Gjörnin on ollut sanoa, että olin hereillä mutta demoni piti kiinni! Oiskos se ollut vähän fiftififti että joko kattellaan, että tässä todiste tuonpuoleisesta tai sitte upotetaan lampeen noitana?
Tässä vielä pari vuosikymmentä sitten oli se tilanne, että näitä tietoja ei kovin helposti osannut etsiä eikä niitä ollut kovin helposti saatavillakaan. Mulla itellä alkoi unihalvauskohtaukset 90-luvun lopulla. Muistelisin olleeni 16, kun eka tuli eli se ois vuonna 1998. Sitä tapahtui silloin tällöin mutta mitään yleistä tietoa asiasta ei vielä ollut. Nythän tästä on tehty dokumenttia ja semmosta, niin ihmiset saattavat tietää heti mistä on kyse kun se tapahtuu. Mutta mulle se oli aivan uusi juttu enkä tiennyt yhtään mitä nimitystä siitä voisi edes käyttää. Varmaan vuoden-parin päästä hain internetin hakukoneella jotain tyyliin +hereillä +mutta +ei +pysty +liikkumaan +leijuu +irti +ruumiista tms. Sillä löytyi joku nettikeskustelu aiheesta ja sieltä joku keksi sanoa unihalvaus-termin, jota käyttämällä sitten löytyi joku virallisemmaltakin vaikuttava sivu, jossa asiasta oli puhuttu. Muistelen sieltä saamani tiedon olleen lopulta kuitenkin melko vähäistä.
Suurin osa nettikeskustelijoista puhui synkistä hahmoista, joita näkivät halvauksen aikana. Osa seisoo ovella tai nurkassa, ja jotkut ovat rinnan päällä ja katsoo päin naamaa (tässä tuota aiemmin mainittua painon tunnetta rinnassa kertoivat ihmiset tunteneen). Mulla ei ollut koskaan mitään hahmoja, mutta tosi paljon puhetta, kuiskuttelua, askeleita ja sellaista. Jotkut siellä myös mainitsivat kehosta irtautumisen, ja se oli suuri helpotus mulle tietää, että en ollut ainoa. Nämä muut kertoi siitä, että leijuvat ihan kunnolla ympäriinsä ja pääsevät lentämään pitkiäkin matkoja. Mulla se oli vaan sitä, että näytti että nousen ylöspäin vähän matkaa, mutta jossain kohtaa ihan joka kerta tuli aivoon tunne - ikään kuin varman tiedon kaltainen tunne - kuolemasta. Että jos nyt annan nousta vielä vähän, niin kuolen. Ja se oli aivan järkyttävä olo. Se ei ollut edes pelkästään sellainen, että pelästyisin tuota "tietoa", vaan siinä oli mukana ihan tuntemuksellinen ikään kuin fyysinen tunne kuolemasta. Tuossa kohtaa sitten aina yritin saada vähän kerrallaan kehoa hallintaan. Ensin yrittää saada vähän pikkusormea liikkumaan, sitten nimetöntä, sitten keskisormea jne. Ja koko tuon ajan aivan järkyttävä olo siitä, että tää oli tässä nyt. Ja ympärillä supistaan niin perkeleesti. Lopulta sitten jossain kohtaa liikahti rannekin ja suih vaan paukahdin takaisin sijoilleni (tai siis oli taas olo siitä, että olen sillä korkeudella millä pitääkin olla) ja tunne kuolemasta poistui.
Jotkut ovat sitten myöhemmissä nettikeskusteluissa kirjoittaneet, että heilläkin on ollut erinäisiä pelkotiloja sen irtautumisen tunteen kanssa, mutta kun sen antaa tapahtua, niin se onkin ihan turvallista ja se leijumisen ja liitämisen tunne on valtavan upea. Myöhemmin koitin sitä, että antaisin vaan mennä, mutta se tuntemus kuolemasta oli edelleen aivan liian suuri ja niin pahasti 100% varmalta tuntuva, että tuollaista uskonloikkaa en ole pystynyt ottamaan.
Jossain kohtaa nuo pidemmälle menevät halvaukset hävisivät ja sen jälkeen on vain hyvin harvoin tullut sellaista, että nukahtamassa ollessa alkaa tuntea miten hiljalleen halvaantuu vaikka mieli on vielä täysin kirkas ja hengittäminen on tuntunut ahdistavalta, niin siinä kohtaa olen heti tehnyt sen sormien kautta takaisin liikkeelle lähtemisen ja joko noussut ylös tai koittanut vähän vaihtaa asentoa (yleensä jos tuon jälkeen koittaa uudelleen nukahtaa, niin todennäköisesti sama tapahtuu uudelleen).
Sinänsä siis itse henkilökohtaisesti tiedän kehostapoistumisilmiön olevan todellinen ilmiö eikä pelkkää paskapuhetta. Se on sitten eri asia tapahtuuko kehostapoistumista oikeasti vai onko se kuvitelma, mutta se kokemus siitä on todellinen, enkä oman kokemuksen tietäen epäile niitä, jotka kokevat leijailevansa hyvinkin korkealla. Samanlaisia kokemuksia on tapahtunut ihmisille kun ovat lähellä kuolemaa onnettomuudessa tai sairaalassa yms tilanteissa, enkä epäile, etteikö tämä sama tapahtuisi niissäkin tilanteissa.
Uskon siis, että oli asia lopulta päänsisäistä kuvitelmaa tai ei, niin jotain tämänkaltaista tapahtuu ihmiselle kuollessa. Itse toivoisin, että ainakin mikäli puhe sen leijumisen miellyttävästä tunteesta on totta, niin kaikki kuolevat ihmiset voisivat kokea sen viimeisenä kokemuksenaan (ellei meno sitten siitä jollain tapaa jatkukin), vaikka kaikki hiipuisi siitä sitten pois lopulta. Käytännössä siis joku tällainen viimeinen hyvän mielen hallusinaatio on erinomaisen upea asia ja mikäli se on pelkästään naturalistisen maailman sattumalta ihmiselle tullut asia, tai aivon virheistä johtuva sattumalta miellyttävältä tuntuva asia, niin pitäisin sitä ehkä upeimpana ja erikoisimpana sattumalta olemaan tulleena asiana. Elämä ja olemassaolo itsessään on jo äärimmäisen erikoinen sattuma, mutta sen, että tämä elämä itsessään pitäisi vielä sisällään sattumalta tulleen viimeisen kuolineuforiatripin, täytyy olla vielä erikoisempi asia. Evoluutiohan tätä ei voi itsessään selittää, koska tässä ei ole mitään eloonjäämistä auttavaa tekijää mukana, joten kyseessä on pakko olla hyvin villi sattuma. Ellei sitten mieli ja ruumis ole irrallisia toisistaan.
