2kpl lippuja Terrifier 2 näytökseen tänään klo 20 (Iso Omena Espoo)

Palautteet (11)

Rouhu

NES-Retro Master
Insider
Viestit
8110

Maine:

Tässä iski lentsut päälle niin jää kaksi lippua Terrifier 2:seen käyttämättä. Elikkäs lahjoitetaan jollekin foorumilaiselle jos joutaa näytökseen. Voi viedä vaikka oman tytyn tai popon romanttisille treffeille hyvän mielen elokuvaa katsomaan.

Näytös siis tänään klo20 Espoon Ison Omenan Finnkinossa.

Huom: ei nollapostaajille. Eli foorumin käyttäjät etuasemassa.

PDF liput niin liikkuu privassa.
 
Arvostelua ja analyysia leffatopsuun odotellessa.
Jarskimon talolle tuli jo tilanne raportoitua eli tämähän meni lopulta omaksi sekoiluksi. Mentiin tytyn kanssa viime tingassa leffaan, sali 2 kuten lipussa luki. Salin ovi oli erikoisesti jo kiinni ja lipuntarkastajaa ei kumma kyllä ollut ollenkaan. No ei muuta kuin ovi auki ja saliin sisälle. Mutta mitäs hemmettiä, sali on tyhjä ja pimeänä. Aluksi luultiin, että ollaan ainoat katsojat. Noh lopulta selvisi että ollaan väärässä teatterissa! Eli kuten jo otsikossa lukee, niin liput oli Omenaan ja me oltiin Sellossa sekoilemassa! Nyt jäi leffan katselu toiseen kertaan. Sinänsä koomista, että tämä oli jo toinen kerta, kun sekoitan Omenan ja Sellon keskenään. Kymmenisen vuotta sitten oli tarkoitus ostaa Selloon leffaliput, mutta paikan päällä sama juttu, eli Omenan liput oli kourassa. :D
 
Te kolme ette vaan uskalla mennä kattoo!!
 
Takaisin
Ylös Bottom