Mega Drive (Genesis) -pelihankinnat

Olikin tosi kova löytö tuohon hintaan! Ja vieläpä oikein hyvillä peleillä. Sonic 1 ja 4 lisäksi Castle of Illusin ja Jurassic Park pitää mainita erikseen. Varsinkin tämä Mega Driven JP on oikein mainio peli jossa riittää pelattavaa pitkäksi aikaa kun sen pystyy vetämään sekä ihmisellä että raptorilla läpi. Siinähän on myös se koodiin perustuva tasovalinta niin ei aina tarvitse aloittaa peliä alusta.
Oliko pelit vielä cibbejä?
Harvinaista että käyttöohjekin on vielä tallella.
Näihin saa muuten kuvan helposti vaikka ei olisi orkkis välijohtoa ollenkaan, nimittäin tavallisesta antennijohdosta kun leikkaa toisen pään irti ja juottaa rca-urosliittimen niin sillä toimii (rca liitin sopii MD liittimeen).

Setti oli oikein siististi säilytetty, vaille 40-vuotiaan hemmon myymä, aikoinaan uutena ostelema kokonaisuus.
Ohjekirjat ja pikkulaput olivat tallessa, esimerkiksi micro machinesien kutsukirjelaput olivat myös siististi tallessa.

Minä aikoinaan lapsena pelasin SNESillä vain noin tunnin verran ja megadrivellä sitäkin vähemmän. Molempia konsoleita on nyt hyllyyn hankittuna eri versioina.
Megadrivesta ja sonicista jäi aikoinaan mystisen hieno kuva, kun sonic näytti siistiltä ja konetta ei ollut oikein kenelläkään.

Jurassic Park vetosi erittäin hienon elokuvan myötä, mutta sitäkään en tainnut ikinä päästä pelaamaan.

Pitänee tähän hankkimaani settiin tutustua paremmin, kun saan viriteltyä juuri löytämän 14" sony trinitronin sille kuuluvalle paikalle
 
Viimeksi muokattu:
Vuokrakansipaperi 10€, pelikasetti eBaysta 2,95€ + postit:

- Grandslam: The Tennis Tournament

20221016_210844.jpg

Kirjaudu tai rekisteröidy katsoaksesi spoilerin sisällön.

Kirjaudu tai rekisteröidy katsoaksesi spoilerin sisällön.

Kotelot taitaa olla perus vhs koteloita? Mites valitset koteloiden värit? Onko oranssit kotelot esim sellaisille peleille, joita on vuokrattu oransseissa koteloissa aikanaan?
 
Kotelot taitaa olla perus vhs koteloita? Mites valitset koteloiden värit? Onko oranssit kotelot esim sellaisille peleille, joita on vuokrattu oransseissa koteloissa aikanaan?

Perus isokoppaisia VHS-vuokrakoteloita, joita vuokraamotkin käyttivät sitten kun alkuperäiset pelivuokrakotelot olivat tarpeeksi kuluneita. Värit menevät ihan sen perusteella mitä sattuu halvalla kirppareilta mukaan tarttumaan.
 
Perus isokoppaisia VHS-vuokrakoteloita, joita vuokraamotkin käyttivät sitten kun alkuperäiset pelivuokrakotelot olivat tarpeeksi kuluneita. Värit menevät ihan sen perusteella mitä sattuu halvalla kirppareilta mukaan tarttumaan.

Ahaa, kiva tietää. Tollaiseen iso koppaiseen vhs koteloon taisin tällä viikolla törmätä, kun Helen keller vhs:n löysin. Oma kokemus pelien vuokrauksesta on R kioskin ps2 vuokrapelien ajalta. Muutaman kerran nähnyt huutonetissä R kiskan vuokra ps2 pelejä. Eivät oikein sovi kokoelmaan mikäli ohjeet puuttuu.
 
Vaihtohyödykkeen laatu huomioon ottaen, vältän nyt sen paljastuksen tuomaa kohua 😁.
Ihminen halusi päästä lastenpeleistä eroon, kun tiesi mitä minulla on tarjolla.

Voi vittu mitä sun perhe nyt syö, kun oot vaihtanut sopivasti mädät smoothiebanaanit lastenpeleihin?!
 
James Pond ykkönen kirpparilta:

IMG_20221209_170823.jpg

Kakkososan oon omistanut lapsesta asti, nyt pääsee tänki testaamaan.

P. S. Vasta tätä kirjoittaessa huomasin, että kannessahan on tissit! Panednta pimmi PANA!

Ei lasketa tissiksi, jos on hiukset nännin edessä.

Luulis sun tittymasterina nämä hommat tietävän.
 
Takaisin
Ylös Bottom