Switch-pelihankinnat

Tuplapostaus, mutta oikein mukavasti on Elastomania kääntynyt Switchille! Hauskaa jauhettavaa taas pitkän tauon jälkeen. Tarpeeksi pitkälle kun päästään niin jo se hauskuuskin hiipuu kun ruvetaan hampaat irvessä läpi pelaamaan! Multiplayer todella kova uudistus. Ja tuo fiilis 2000-luvulle sijoittumisesta tulee ihan siitä alkuruudusta kun siinähän se isolla on :D
 
1.1.2000 klo 0:01 julkaistusta viihdetuotteesta 100% on tehty 90-luvulla. :monocle:

Ei vaikuta mielipiteeseeni mitenkään.

Julkaisuvuosi ratkaisee aina kaiken.

Leffojakin kuvataan jatkuvasti ~vuotta aikaisemmin ennen julkaisua, mutta julkaisuvuosi on aina julkaisuvuosi.
 
Ei vaikuta mielipiteeseeni mitenkään.

Julkaisuvuosi ratkaisee aina kaiken.

Leffojakin kuvataan jatkuvasti ~vuotta aikaisemmin ennen julkaisua, mutta julkaisuvuosi on aina julkaisuvuosi.

Eli esimerkiksi 100 years on siis ehdottomasti vuoden 2115 elokuva, eikä tästä parane alkaa sitten julkaisuvuonna alkaa nes-retrolle ladattuna tietoisuutena vänkäämään yhtään?

 
Mä olin pitkään siinä uskossa, että olen aikoinaan pelannut Acrossia, mutta en Elasto Maniaa. Nyt kun noita trailereita ja videoita on katellu, niin tajusin että olenhan mä Elasto Maniaakin pelannut ja aika paljonkin! Jotenkin olin unohtanut/sekottanut ne.
 
Eli esimerkiksi 100 years on siis ehdottomasti vuoden 2115 elokuva, eikä tästä parane alkaa sitten julkaisuvuonna alkaa nes-retrolle ladattuna tietoisuutena vänkäämään yhtään?


Jumalauta mikä karmea kohtalo, ei pääsis ees haudan lepoon vaan joutuis vänkäämään täällä julkaisuvuosista IKUISESTI.
 
Eli esimerkiksi 100 years on siis ehdottomasti vuoden 2115 elokuva, eikä tästä parane alkaa sitten julkaisuvuonna alkaa nes-retrolle ladattuna tietoisuutena vänkäämään yhtään?


On.

Boyhood on 2010-luvun elokuva eikä 00-luvun elokuva, vaikka sitä on eniten kuvattu 00-luvulla.
 
Record of Lodoss War: Deedlit in Wonder Labyrinth

Tällainen SoTN-henkinen peli tuli tänään aloiteltua - ja kyllä muuten lähtee! Viitta heiluu ja back dashillä peruutellaan, mutta eipä pieni imitaatio haittaa, sillä harvoinpa tulee vastaan näin nättiä pikseligrafiikkaa sisältäviä pelejä nykyisin. Kontrollit ovat piinkovat ja musapuoli asiaankuuluvaa klassisen ja släppibasson synteesiä.

Peliä on vissiin parjattu sen matalasta vaikeustasosta ja lyhyydestä, ja voin allekirjoittaa molemmat jo tässä vaiheessa. Silti kaduttaa, ettei tullut suorilta laitettua fyysistä tilaukseen - helvetin iso tupladippauksen riski kyllä nyt nimittäin. Mut katotaas ensin ne lopputekstit kuiteskin. Iso yllätys oli tämä Ritual of the Night -nimisen pettymyksen jälkeen.
 
Pokémon Legends: Arceus

Ladattu voucherkupongilla e-shopista. Pokémonien pyydystäminen melko avoimella kartalla on tosi hauskaa, mutta ei lopulta eroa hirveästi Swordin ja Shieldin villialueesta. Tähän on lisätty typeriä RPG-elementtejä, kuten craftaaminen, ja Pokédexin täyttämiseksi pitää sama elukka napata kymmenen kertaa. Alku on hidas, mutta ihan mukavaa on ollut.
 
Chrono Cross: The Radical Dreamers Editionia saa nyt fyysisenä tilattua Playasiasta, mikäli semmoinen kiinnostaa. Hetken pyöritti tyhjää ja piti pari kertaa refreshiä painella, mutta tipahti lopulta koriin. 37,91€ plus kulut päälle.

Tuosta vielä infoja:
 
Takaisin
Ylös Bottom