Tiukka Toveri ja Venäjä, osa 4: Muutto Karjalaan
Edellisessä postauksessa kerrottu työharjoittelu Murmanskissa kesti tosiaan puolisen vuotta ja se päättyi maaliskuussa 2019. Aattelin, että nyt saa sitten ulkomailla elostelu riittää hetkeksi. Oulussa jatkoin elämää siitä, mihin olin jäänyt. Potkaisin graduhommat toden teolla kunnolla käyntiin, kävin välillä pelailemassa frisbeegolfia aloin harrastaa pyöräilyä Murmanskin rankan kaljasipsiranunugettialldayeveryday -elämäntavan kurittaman kehoni ja psyykeni palauttamiseksi taas elävien kirjoihin.
Jossain vaiheessa tuli kuitenkin somessa vastaan työpaikkailmoitus Petroskoista, johon koin olevani melkein velvoitettu hakemaan. Meillä oli kuitenkin sellainen elämäntilanne, että avokki oli jo aikoja sitten valmistunut ja oli jo saanut jotain rahojakin säästettyä. Ite en virallisesti opiskelijana ollut oikeutettu työttömyystukeen ja nämä avopuolison säästöt esti mua saamasta toimeentulotukekaan. Opintotuet ja opintolainat oli loppunu jo aikoja sitten. Samaan työpaikkaan haettiin kahta, niin aateltiin sitten, että avokki vois hakea myös for teh lulz. Mulla soikin puhelin sitten jo yllättävän pian, että töihin pitäisi lähteä. Siinä sitten ehdin jo manata, että taas joutuu kauaksi kissoista ja avopuolisosta, mutta parin viikon päästä avopuoliso sai vastaavanlaisen puhelun.
Alettiin sitten kovasti hävittää irtaimistoamme. Minä myin penneillä useamman banaanilaatikollisen DVD-levyjä ja musiikkia jollekin naamatatskaäiälle Torissa ja erilaisia lumppuja ja rättejä myytiin aika paljon kirpparilla. Joitain kamoja säilöttiin kuitenkin vuokraamaamme oululaiseen varastoon. Aateltiin, että tullaan tänne vain siksi vuodeksi, joksi työsopimusta luvattiin. Nyt ollaan kuitenkin jo toista vuotta ja todennäköisesti ollaan vielä kolmaskin. Jälkiviisastellen olisi ollut varmaan järkevintä hävittää ne viimeisetkin huonekalut ja roudata banaanilaatikoissa jotain kamaa vaan vaikka mun vanhempien luo varastoon. Oh well, minkäs teet.
Lähtövalmisteluissa oli aika ärsyttävää se, että Venäjän työviisumeiden myöntämisessä menee välillä tolkuttoman kauan, eikä käsittelyajat oikein seuraa välttämättä mitään tiettyä kaavaa. Töissä aloittamisen ajankohta oli kuitenkin aika pitkälti kiinni siitä viisumin saamisesta. Kämppä piti luonnollisesti irtosanoa kans ennen kuin oli mitään konkreettista lähtöpäivää tiedossa. Onneksi hommat meni kuitenkin lopulta niin, että päästiin lähtemään suoraan siitä silloisesta vuokra-asunnosta, eikä tarvinnut esimerkiksi anoppilaan mennä viimeisiksi päiviksi tai viikoiksi. Kissoille piti hankkia sirut ja passit. Venäjän Helsingin suurlähetystön sivut oli kirjoitettu eläinten maahantulovaatimusten osalta niin sekavasti, että piti lopulta lukea englanniksi Venäjän Lontoon suurlähetystön sivuilta ja toivoa, että samat säännöt pätee. Rabiesrokote piti olla otettuna ja boostattuna
vähintään X määrä päiviä ennen Venäjälle tuloa ja sellainen yleisterveystarkastus piti tehdä
enintään X määrä päiviä ennen matkaa. Tuon jälkimmäisen asian voi hoitaa vain kunnaneläinlääkärillä. Se oli vähän kuumottavaa, kun ei voinut kovin paljon etukäteen varata aikaa tuohon, kun ei ollut viisumeita ja sitä sitten mietittiin, että jos onkin kaikki ajat varattuna silloin kun meidän pitäisi tarkastukseen päästä.
Kesä oli kuumimmillaan, kun saatiin vihdoin viisumit ja saatiin kissojen asiat hoidettua kuntoon. Viimeinen vuorokausi Suomessa oli aika rankka. Roudattiin viimeisenä päivänä vielä viimeisiä tavaroita varastoon ja harmillisen paljon esimerkiksi keittiökamaa roskiin. Meidän autossahan ei ole ilmastointia ja noihin aikoihin oli suorastaan epätavallisen helteistä. Kissojen vuoksi aateltiinkin, että ajettais mieluusti pääosa matkasta yöaikaan, kun on vähän viileämpää. Laitettiin joskus klo 19 aikoihin nukkumaan hitaasti, mutta varmasti tyhjentyvälle ilmapatjalle ja ehkä yhteensä 2h nukkumisen jälkeen noin klo 23:00 pistettiin kissat ja itsemme autoon ja auton nokka Oulusta Joensuun kautta kohti Petroskoita. Matka-aika Oulusta Petroskoihin on noin 9h 30min + rajamuodollisuudet. Jaettiin ajoaika avokin kanssa aikalailla tasan. Avokki ajoi noin 45 minuuttia jossain vaiheessa ja totesi ettei pysy enää hereillä mitenkään, ja minä ajoin loput 8h 45min. Onneksi mä sain automatkan aikana kuitenkin noin 20 minuuttia unta. Toinen kissoista huusi taukoamatta koko matkan.
Niirala-Värtsilä rajanylityspaikalle saavuttiin noin klo 5:30. Viikonpäivää en muista, mutta olin kyllä yllättynyt siitä, miten paljon siellä oli suomalaisia bensaturisteja jo tuohon aikaan. Näitä veronkiertäjiä selvästi harmitti hyvin paljon se, kun me hidsastimme heidän virtaviivaista asiointiaan melko paljon, kun meillä oli eläimiä mukana.
Rajan yli selvittyämme sain ilokseni todeta, että rajalta Sortavalan tielle menevä tie oli kunnostettu, eikä se ollut enää lainkaan samanlainen perunapelto kuin edellisellä vierailulla 2015. Tie oli oikeastaan koko matkan rajalta aina Petroskoihin saakka todella hyväkuntoinen. Prääsästä Sortavalaan johtava tie on vielä aika vähän liikennöity, niin siellä matka taittuu etenkin kesäaikaan aika joutuisasti. Viimeiset kymmenet kilometrit matka taittuikin jo Murmanskin ajoista tutulla R-21 "Kola" -valtatiellä, joka ydistää Murmanskin ja Pietarin. Murmanskin alueella tämä tie on mahtava. Se varrella on siistejä ja vaihtelevia maisemia ja ohituskaistoihin on panostettu. Karjalassa ja Leningradin alueen pohjoisosissa tämä sama tie sen sijaan on täysi maanpäällinen helvetti. Rekkoja menee niin maan perkeleesti ja ohituspaikkoja on huomattavasti heikommin. Villejä ohituksia näkee koko ajan ja stressitasot nousee. Hyväkuntoinen tie sekin onneksi. Petroskoihin päästyä olikin ihan eri ääni kellossa. Tiet kaupungin sisällä oli täynnä isoja reikiä. Sittemmin katuverkostoa on kunnostettu kiitettävällä vauhdilla, mutta arveluttavalla laadulla. Katuja tunnutaan korjaavan aika usein, mutta samat isot reiät ilmestyy katuihin uudelleen ja uudelleen varsin nopeasti.
Oltiin taas pari ekää yötä airbnb:ssä. Vuokraaja oli mukava, mutta asunto oli kyllä kamala. Sellainen vanhasta kommunalka-yhteisasunnosta varmaan myöhemmin omaksi asunnoksi remontoitu todella pieni yksiö. Asunnossa oli niin kostea ilma, että pyyhkeet ei oikein ottaneet kuivuakseen ja äänieristykset oli niin huonot, että naapurien joka pieru kuului selkeästi. Tämä ei ollut hyvä paikka aiemmin koko automatkan huutaneelle Pörriäiselle, jonka hyvinvoinnista aloin olla jo hieman huolissani, kun se ei oikein meinannnut ruveta syömään, juomaan tai käymään hiekkalaatikolla. Sieltä piti päästä pois mahdollisimman nopeasti jonnekin hieman inhimillisempään asumukseen.
Venäläiset on yleisesti ottaen hyvin eläinrakkaita. Jonkun
tilaston mukaan vuonna 2019 peräti 33 %:ssa kotitalouksista oli kissa. Tämä eläinrakkaus ei kuitenkaan tunnu koskevan vuokranantajia. Ymmärtäähän sen toki, että kalustettuna vuokrattavat asunnot ei istu oikein hyvin yhteen vuokralaisten mahdollisten tuhoa aiheuttavien lemmikkien kanssa. Saatinkin käydä läpi varsin monta vuokra-asuntoilmoitusta ennen kuin löydettiin sellainen asunto, joka ei näytä ihan paskalta, ja johon lemmikkieläimet olivat tervetulleita. Se oli toinen asunto jota käytiin katsomassa. Ensimmäinen asunto sijaitsti Petroskoin ns. jetsetalueella Varkauden rantakadulla. Asunnosta oli kyllä pirun hienot näkymät Ääniselle, mutta asunto olisi voinut hajunsa puolesta olla joku autogrilli. Seinillä oli omistajan jäljiltä jotain islamjuttuja ja jääkaapissa vaillinaisia vodkapulloja. Koko komeuden kruunasi se, että parveke oli ihan täynnä rojua. Jääkaappeja, lämminvesivaraajia ja vaikka mitä lautatavaraa. Samanlaista laminaattisilppua oli myös makuuhuoneessa sängynalunen täynnä. Asunnonvälittäjältä tiedustelin, että kai nämä paskat saa roudata edes kaatopaikalle, jos tän rasvareiän vuokraa. Ei saanut. Ei vuokrattu.
Asunto johon sitten lopulta päädyttiin sijaitsee jo vähän kauempana kaupungin keskustasta vähän sellaisella huonompimaineisella auinalueella. Töissä venäläiset kollegat tiedustelivat ensimmäisenä, että onko paljon juoppoja. Meidän pihapiirissä tuntuu kuitenkin olevan lähiinnä lapsiperheitä ja vanhuksia. Asunto itessään on varsin hyvä. Pohjaratkaisultaan muistuttaa aika paljon suomalaisia kaksioita, eikä ole samanlainen koppisokkelo kuin venäläiset asunnot yleensä. Lisäksi täältä löytyy lämminvesivaraaja, joka mahdollistaa sen, että voidaan ite säätää asunnon sisälämpötilaa. Toki on tässäkin asunnossa omat hienoutensa. Esimerkiksi lattialistat ei oo mitenkään kiinni ja joskus imuroidessa tuntuu, että saa yhdellä hyvin suunnatulla imurin vahinkoheilautuksella saatettua koko asunnon remonttiin. Asunnossa on tietty aika paljon vuokraemännän omia rojuja. Parvekkeella oli aika paljon taas jotain rakennusjätettä ja muuta ihan omituista kamaa. Vietiin aika paljon roskikseen lupia kyselemättä. Parvekkeelle jäi kuitenkin esimerkiksi
Mitsubishi Video Copy Processor CP910 . Tämän laitteen funktiota Discordissa aiemmin pohdittiin, niin ilmeisesti tällä voi tulostaa paperille esimerkiksi etsintäkuulutuksen suoraa kaupan videovalvontanauhalta, pornokuvia omista kotivideoista, tai vaikkapa analysoitavia kuvia Natedoggin kolonoskopialaitteen syötteestä. Siellä se meidän parevekkeella makaa nyt lumen alla. Mainittakoon vielä, että asuitalomme on rakennettu 2008. Rappukäytävä on kuitenkin täysin sama kuin Murmanskin 1960-luvulla valmistuneessa silloisessa kotitalossani. Tämä rappukäytävä ei ole vaan vielä ihan yhtä likainen.
Näkymät parvekkeelta on kuitenkin mahtavat!
Ikkunastamme avautuu näkymä Euroopan toiseksi suurimmalle järvelle, Ääniselle. Järvellä on erityisen mielenkiintoista seurata erilaisia sääilmiöitä, kuten saderintamia tai hyvin kaukaakin näkyviä ukkosmyrskyjä. Onneksi meidän ja järven välissä on kuitenkin harmaata betonipaskaa, ettei totuus unohdu.
Kaupunkina Petroskoi on kyllä paljon kivempi kuin Murmansk. Murmansk oli pelkkää harmaata historiatonta teollisuussaastaa. Petroskoissa on kuitenkin nähtävissä jotain historiaakin. Alueena Karjalan tasavalta ei kuitenkaan ole niin eksoottinen maisemiltaan kuin Murmanskin alue. Täällä Karjalassa on aikalailla samanlaista kuin Itä-Suomessa. Toisin sanoen luontomaisemien puolesta ei täälläkään ole valittamista. Laatokan rannalla kulkeva tienpätkä Kirjavalahdella on ehdottomasti parasta antia automatkalla Suomesta Petroskoihin.
Tietyllä tavalla Petroskoi antaa ehkä aika hyvän kurkistuksen siihen, millaista Suomessa olisi saattanut olla Neuvostoliiton alla. Täällä kun on kuitenkin aika paljon erilaisia kylttejä suomeksi/karjalaksi ja katuja on nimetty suomalaisten kommunistien mukaan. Äänisen rannalla Leninin valtakadun päässä pönöttää Otto Wille Kuusisen patsas. Neuvosto-Suomessa olisi tietty ollut varmaan huomattavasti vähemmän amerikkalaisia pikaruokaketjuja.
Jätän tämän postauksen ehkä nyt tähän. Ei tartte aina ihan niin saatanan pitkästi kirjoittaa. Tässä oli nyt ehkä hieman enemmän vain omia vaiheita kuin varsinaista Venäjää, joten laitetaan nyt vielä jotain kuvia Petroskoista.
Petroskoin keskuskadulla, eli Prospekt Leninalla hienoimmassa palatsissa sijaitsee Kentucky Fried Chicken. Tästä samasta palatsista ostin 2015 ison kanakorin, jonka yhteisvaikutukset runsaan oluen juonnin kanssa olivat olla katastrofaaliset bussimatkalla takaisin Suomeen.
Kotiamme lähinnä sijaitseva ostosparatiisi, josta saa kaikkea tarvittavaa niin kauan, kun se on joko shawermaa, sisältää alkoholia tai on lääkettä. Valitettavasti Spar lähti Karjalan tasavallasta vuodenvaihteessa 2019-2020. RIP Sparin kanta-asiakaskortti. Vasemmalla näkyvän kaljatuopposen alta haen useimmiten movipullohanaolueni.
Lahden toisella puolella sijaitsee idyllinen omakotitalolähiö.
Kalelava tuntuu olevan Karjalan tasavallassa kovempi juttu kuin Suomessa. Vai oletko muka nähnyt joskus Suomessa Kalevala-aiheista autotallitaidetta?
ABS-liikenneasemaa katsoessa tulee outoja déjà-vu -tuntemuksia. Aivan kuin tämä värimaailma olisi jostain tuttu.
Tämä petroskoilainen viiden tähden hotelli- ja saunakompleksi mahtavine näköaloineen on varmaan seuraava suuri hitti matkailumarkkinoilla koronapandemian jälkeisessä maailmassa.
Onegan traktoritehtaan tuotoksesta muovattu hyttysmonumentti voitti melkein Luoteis-Venäjän erikoisimman veistoksen tittelin, mutta ei kuitenkaan voittanut, vaan voiton vei Pihkovan alueella auton varaosista tehty dinosaurus.
Petroskoilaiset tuunaavat autojaan pidättyen tiukasti hyvän maun rajoissa.
Joku aika takaperin joku suomalainen virvoitusjuomavalmistaja pakotti jotain "vuoden harmain päivä" -markkinointikampajnaa. Joka päivähän se tällaista on.
Hurmaava tavaratalo Petroskoin keskustassa.
Paikoitellen Petroskoin keskusta on oiva sekoitus uutta ja huonosti hoidettua vanhaa.
Varkauden rantakadun jetsetelämää. Etualan 1990-luvun Järvenpäätä muistuttavassa luksustalossa kävimme katsomassa asuntoa, joka haisi rasvakeittimelle.
Jetsetelämän takapuolella on purkuvalmiita asuttuja puutaloja.
Kaupungin laidalla kohoaa yksi kaupungin suurimmista työnantajista - Petrozavodskmashin valimo. Etualalla venäläismiesten vapaa-ajanhuviloita eli autotalleja, joissa ei juuri koskaan pidetä kuitenkaan autoja.
Viimeistä huutoa Sortavalan suksitehtaalta.
Semmoista Karjalasta nyt ensi alkuun.
