THE ROOM

Arto4000

NES-Retro Expert
Insider
Viestit
3636

Maine:

Arvaa leffa? :D

1614352444598.png

The Room on vuonna 2003 julkaistu elokuva, jonka on ohjannut, käsikirjoittanut ja tuottanut (executive producer JA producer) Tommy Wiseau. Tommy näytteli myös elokuvan pääroolin Johnny-nimisenä pankkiirina.

On väitetty, että elokuva olisi yksi maailman huonoimpia ja sitä kutsutaankin huonojen elokuvien Citizen Kaneksi. Silti elokuvalla on paljon faneja ympäri maailmaa ja sitä näytetään säännöllisesti elokuvateattereissa, myös Suomessa.

Elokuva kertoo Johnnysta, jolla on kaikkea. Hyvä työ pankkiirina, kaunis tuleva vaimo Lisa, paljon hyviä ystäviä ja asunto San Franciscossa. Ylennyskin on tulossa ihan minä hetkenä hyvänsä. Periamerikkalainen mies, joka tykkää amerikkalaisista asioista, kuten amerikkalaisen jalkapallon heittelystä. 🏈

Johnnyn paras kaveri on Mark, jota näyttelee ihana Greg Sestero (tuttu mm. Retro Puppet Masterista ja mallikuvista). Mark ei kuitenkaan ole niin hyvä ystävä kuin luulisi, sillä hänellä on suhde Johnnyn tulevan vaimon Lisan kanssa. Greg Sestero oli myös elokuvan linjatuottaja. Hänen ei pitänyt aluksi näytellä elokuvassa, koska Markin rooliin oli roolitettu toinen näyttelijä, jonka Tommy kuitenkin erotti, jotta saisi Gregin näyttelemään Markia. Ilmeisesti rooli oli oikeasti alunperin kirjoitettu Gregille, vaikka hän ei halunnut elokuvassa näytellä ollenkaan, joten Tommy ovelasti juonitteli Gregin ottamaan näyttelijän pestin vastaan.

Lisa työskentelee tietokonebisneksessä (joka on nykyään liian kilpailtua), omaa erikoisen genitaalianatomian ja tykkää käydä shoppailemassa. Hän juttelee usein äitinsä Claudetten kanssa siitä kuinka tyytymätön hän on elämäänsä Johnnyn kanssa eikä enää rakasta tätä. Claudette kuitenkin yrittää patistaa tytärtään pysymään Johnnyn kanssa, koska Johnny on varakas ja hän pystyy huolehtimaan Lisasta. Lisaa näyttelevä Juliette Danielle ei pitänyt elokuvan kuvausprosessista eikä siksi tehnyt näyttelijäntöitä moneen vuoteen.

Denny asuu Tommyn ja Lisan naapurissa ja pistäytyy usein kylässä. Hän tykkää katsella Tommya ja Lisaa muhinoimassa ja on rakastunut Lisaan. Denny on orpo ja Tommy huolehtii hänestä kuin isä ja auttaa Dennyä taloudellisesti. Tommy aikoo myös maksaa Dennyn opinnot tulevaisuudessa. Silti Denny toisinaan hankkii rahaa huumeita myymällä. Denny on nuori mies, jonka näyttelijä on yli kolmekymppinen.

Ja sitten on muita sivuhahmoja, kuten kömpelö psykologi Peter, Lisan kaveri Michelle, alushousu-Mike, huumediileri Chris-R, lusikkataulut ja Tommyn alaston takapuoli.

Elokuvan käytetyimmät repliikit ovat:
  • "Don't worry about it"
  • "Oh hai"
  • "Bye"
  • "Ha ha ha"

Kuuluisimpia repliikkejä ovat:

"You are tearing me apart, Lisa!" -Johnny
Tämä on kunnianosoitus James Deanille. Samanlaisen repliikin James Dean lausui elokuvassa Nuori Kapinallinen. Tommy on kova James Dean -fani.

"I did not hit her, it's not true! It's bullshit! I did not! Oh hi, Mark!" -Johnny
Repliikin päätteeksi Tommy heittää vesipullon kädestään maahan. Greg Sesteron mukaan kohtausta kuvatessa Tommy oli tosi jännittynyt ja hänellä oli vaikeuksia sanoa repliikkiään oikein. Jossain vaiheessa Greg antoi Tommylle vesipullon käteen, jos se auttaisi Tommya keskittymään ja niinhän se tekikin.

"I used to know a girl. She had a dozen guys. One of them found out about it, beat her up so bad she ended up at a hospital on Guerrero Street." -Mark
Kohtausta kuvattaessa Tommyn reaktio karuun pahoinpitelykertomukseen oli asian vakavuutta vähättelevä naurahdus. Kohtauksen otot menivät jatkuvasti pieleen tämän takia. Lopulta kun Greg ärsyyntyneenä koitti saada jotain inhimmillistä reaktiota Tommysta, heitti hän repliikkiin mukaan sairaalan Guerrero Streetillä. Oikeasti siellä ei ole sairaalaa, vaan siellä sijaitsi Tommyn San Franciscon asunto, jossa Tommy ja Greg asuivat yhdessä kun ylittivät breikata Hollywoodissa. Tommy ei pitänyt tästä ad-libbauksesta yhtään, mutta siitä tuli kohtauksen ainoa käyttökelpoinen otto, joten se oli pakko sisällyttää elokuvaan.

"Leave your stupid comments in your pocket!" -Mark
Tämä repliikki sanottiin ihan oikeasti TUNTEELLA, kun Greg kanavoi kaiken elokuvan tuotannossa kokemansa vihan ja kuvitteli sanovansa repliikin päin Tommyn naamaa. Gregin mielestä repliikki oli myös typerä ja koitti saada sitä muutettua, mutta Tommy ei tähän suostunut.

Kun käyt The Room -näytöksessä muista ainakin seuraavat asiat:
  • Ota muovilusikoita mukaan ja heittele niitä kun näet elokuvassa taulun, jossa on lusikan kuva. Huuda samalla "SPOON"! Näytöksessä saattaa olla lusikoita jaossa myös teatterin puolesta.
  • Toista elokuvan repliikkejä aina kun mahdollista.
  • Tervehdi elokuvan hahmoja kun he tulevat ovesta sisään.
  • Sano elokuvan hahmoille heipat, kun he poistuvat jonnekin.
  • Heittele amerikkalaista jalkapalloa.
  • Pukeudu asianmukaisesti lempiroolihahmoksesi.
  • Kommentoi elokuvan tapahtumia äläkä peittele ihmetystäsi juonenkulusta.
  • Jos koet, ettet ymmärtänyt elokuvasta mitään, käy katsomassa se uudelleen mahdollisimman pian.

Greg Sestero ja Tom Bissell ovat kirjoittaneet kirjan The Disaster Artist: My Life Inside The Room, the Greatest Bad Movie Ever Made, joka kertoo Gregin ja Tommyn ystävyydestä, The Roomin tekemisestä ja siihen johtaneista tapahtumista. Kirjassa myös valotetaan mysteeriä nimeltä Tommy Wiseau.

The Disaster Artist -kirjan pohjalta on tehty samanniminen elokuva, jonka ohjaajana ja Tommyn roolissa on James Franco. Elokuva on hieman suppeampi kuvaus elokuvan teosta, oikaisee hieman tapahtumia ja jättää jotain kertomatta. Hyvä ja viihdyttävä elokuva silti, joka ei oikeastaan kerro The Roomista vaan Tommyn ja Gregin ystävyydestä.

Room Full of Spoons on kanadalainen dokumentti, joka kertoo The Room -ilmiöstä faneineen, elokuvan teossa mukana olleista ja Tommy Wiseaun menneisyydestä. Dokumentti valmistui jo vuonna 2016 ja sitä ehdittiin esittää joitakin kertoja, kunnes Tommy yritti oikeusteitse estää sen julkaisun. Tommy ei ilmeisesti pitänyt siitä, että hänen menneisyyttään kaiveltiin elokuvassa ja koitti monin keinoin estää elokuvan julkaisua, kunnes tekijänoikeusrikkomusten varjolla vei asian oikeuteen. Tommy hävisi oikeusjutun, jonka ratkaisu saatiin keväällä 2020. Lisäksi Tommy joutuu maksamaan dokumentin tekijöille 700000 dollaria.

Näistä johdannaisteoksista lisää joskus myöhemmin.
 
Kun käyt The Room -näytöksessä muista ainakin seuraavat asiat:
  • Ota muovilusikoita mukaan ja heittele niitä kun näet elokuvassa taulun, jossa on lusikan kuva. Huuda samalla "SPOON"! Näytöksessä saattaa olla lusikoita jaossa myös teatterin puolesta.
  • Toista elokuvan repliikkejä aina kun mahdollista.
  • Tervehdi elokuvan hahmoja kun he tulevat ovesta sisään.
  • Sano elokuvan hahmoille heipat, kun he poistuvat jonnekin.
  • Heittele amerikkalaista jalkapalloa.
  • Pukeudu asianmukaisesti lempiroolihahmoksesi.
  • Kommentoi elokuvan tapahtumia äläkä peittele ihmetystäsi juonenkulusta.
  • Jos koet, ettet ymmärtänyt elokuvasta mitään, käy katsomassa se uudelleen mahdollisimman pian.

Tämä pilaa koko asian aivan kauttaaltaan.
En tule koskaan menemään yhteenkään The Room -näytökseen ja syy siihen on yllämainittu.

Sanoisin myös että sama juttu pilaa myös The Rocky Horror Picture Shown, mutta se ei ole aivan totta, sillä elokuva on pilalla jo omana itsenään ilman teatterisirkustakin. The Room sentään ei ole valmiiksi pilalla.

Jos menisin Arto4000:n kanssa katsomaan The Roomia ja havaitsisin hänen pukeutuneen elokuvan roolihahmoksi ja olisi vielä lusikkakin kädessä, niin löisin turpaan (mielessäni, en oikeasti, koska satuttaisin käteni).
 
En ole katsonut leffaa, eikä kiinnosta nähdäkään. Syy on siinä, että tästä tietää jo käytännössä kaiken. Mut tässä on vähän sama kuin Speden Naisen Logiikassa, että se tarina leffan takana kiinnostaa. Siksi katoin The Disaster Artistin.

Toinen syy on Arto4000 kaltaiset fanit, jotka heittelee lusikoita teatterissa ja pakottaa tätä meemiä jossain arvaa leffa -topicissa vielä senkin jälkeen, kun viimeisetkin ilman puhaltamiset nenästä on muuttuneet vaivaantuneeksi hiljaisuudeksi ja tyhjyyteen tuijottamiseksi.
 
Viimeksi muokattu:

Toisaalta!
Jos vielä jatkaa, niin saatetaan päästä Tom Green -sfääreihin siinä että homma on jo niin vähän hauskaa ja niin kamalan vaivaannuttavaa että se on jo hauskaa!

tomgreen.jpg
 
Toisaalta!
Jos vielä jatkaa, niin saatetaan päästä Tom Green -sfääreihin siinä että homma on jo niin vähän hauskaa ja niin kamalan vaivaannuttavaa että se on jo hauskaa!

tomgreen.jpg
Joo, kieltämättä näinhän se menee.

Vähän jo alkoi kaduttamaan tuo turha vittuilu Artoa kohtaan, ja meinasinkin muokata sitä vähän neutraalimmaksi, mut Airola kerkesi lainaamaan viestiä nii tällä nyt mennään! :tonnin seteli:
 
Hauska paskaleffa, joka on tullut kertaalleen katsottua. Saatan katsoa joskus uudestaankin, mutta nämä yli menevät hupsuttelut eivät iske, joten teatterinäytöksen taidan jättää väliin. :D The Disaster Artist oli ainakin elokuvaversiona oikein mainio tekele.
 
Jos menisin Arto4000:n kanssa katsomaan The Roomia ja havaitsisin hänen pukeutuneen elokuvan roolihahmoksi ja olisi vielä lusikkakin kädessä, niin löisin turpaan (mielessäni, en oikeasti, koska satuttaisin käteni).
Ai että! Rampan kanssa elokuviin! Sitä varten viitsisi pukeutuakin ja saada mentaalisesti turpiin. :heart:

Tämä pilaa koko asian aivan kauttaaltaan.
En tule koskaan menemään yhteenkään The Room -näytökseen ja syy siihen on yllämainittu.

Sanoisin myös että sama juttu pilaa myös The Rocky Horror Picture Shown, mutta se ei ole aivan totta, sillä elokuva on pilalla jo omana itsenään ilman teatterisirkustakin. The Room sentään ei ole valmiiksi pilalla.
No joo, tuo on sellainen juttu jota itsekin vierastan. Todella väkinäistä menoa vielä näissä Suomessa järjestettävissä näytöksissä. Yhteisöllisyyden huumaahan tuo pelkästään on, eikä nuo lusikoita heittelevät huutelijat ja "eläytyjät" edes vaikuta pitävän elokuvasta, vaan ovat siellä lähinnä meemiarvon tai jonkun muun väärän syyn vuoksi. Tämä puoli vaan nyt sattuu kuulumaan The Roomin kulttuurimaisemaan, joten siksi nostin sen esille. Ei kaikesta tarvitse tai kannatakaan pitää.

Jos haluaa katsoa elokuvan, niin ei näihin näytöksiin välttämättä kannata mennä, koska ne pahimmillaan pilaavat hyvän elokuvakokemuksen. Silti tulee toisinaan mentyä, mutta koitan silloin lähinnä nauttia elokuvasta ja parhaani mukaan suodattaa muun yleisön pois mielestäni. Joka kerta tulee harkittua tarkkaan, että kannattaako tuota oikeasti mennä, kun elokuvan voi katsoa omalla kotisohvallakin ja nauttia siitä rauhassa.

Itse näin The Roomin ensimmäistä kertaa kokonaan tälläisessä huutelunäytöksessä, joka vähän harmitti, koska olisin halunnut vain keskittyä elokuvaan enkä kaikkia vuorosanoja kuullut. Tiesin kyllä etukäteen millainen meininki siellä on, että ihan oma syy.

Mutta sen verran täytyy kuitenkin puolustaa asiaa, kun näitä hassutteluja siellä huudellaan ja muuta, niin ne ovat usein sellaisista asioista elokuvasta, joista alkaa sitten miettimään, että miksi tämäkin asia on tehty näin.

En ole katsonut leffaa, eikä kiinnosta nähdäkään. Syy on siinä, että tästä tietää jo käytännössä kaiken. Mut tässä on vähän sama kuin Speden Naisen Logiikassa, että se tarina leffan takana kiinnostaa. Siksi katoin The Disaster Artistin.
Tarina leffan takana on mielenkiintoinen, joka ainakin omalla kohdalla tuo vielä lisää syvyyttä itse elokuvaan. Varsinkin kun luin The Disaster Artist -kirjan, avasi se täysin uusia näkökulmia The Roomiin. The Disaster Artist -elokuva sen sijaan vähän lässähti kirjan lukemisen jälkeen. Onhan se toki kevyt ja viihteellisempi tulkinta tarinasta.

Toinen syy on Arto4000 kaltaiset fanit, jotka heittelee lusikoita teatterissa ja pakottaa tätä meemiä jossain arvaa leffa -topicissa vielä senkin jälkeen, kun viimeisetkin ilman puhaltamiset nenästä on muuttuneet vaivaantuneeksi hiljaisuudeksi ja tyhjyyteen tuijottamiseksi.
Heittelen lusikoita ainoastaan muiden ihmisten niskaan, etenkin jos edessäpäin istuu joku ärsyttävän oloinen tyyppi, joka pilaa The Room -kokemukseni.

Eikä tämä ole mikään meemi vaan arvokas elokuva, joka herättää tunteita. Ei se elokuvana ole erityisen hyvä, mutta ei sen tarvitsekaan olla. Kun Tommy on paahtanut täysiä ja antanut elokuvalle kaikkensa, välittyy se tunnetila ja menneisyyden painolasti valkokankaan/ruudun kautta ja se on jotain taianomaista. Ja tämä täysin epäironisesti.

Katso elokuva elokuvan takia, älä sen fanien takia. Fanit ovat yleensä vain perseestä.

Vähän jo alkoi kaduttamaan tuo turha vittuilu Artoa kohtaan, ja meinasinkin muokata sitä vähän neutraalimmaksi, mut Airola kerkesi lainaamaan viestiä nii tällä nyt mennään! :tonnin seteli:
Kaappiksen tuntien en usko, että alkoi oikeasti kaduttamaan. Good vibeseista ei tietoakaan siellä suunnalla.
 
No joo, tuo on sellainen juttu jota itsekin vierastan. Todella väkinäistä menoa vielä näissä Suomessa järjestettävissä näytöksissä. Yhteisöllisyyden huumaahan tuo pelkästään on, eikä nuo lusikoita heittelevät huutelijat ja "eläytyjät" edes vaikuta pitävän elokuvasta, vaan ovat siellä lähinnä meemiarvon tai jonkun muun väärän syyn vuoksi. Tämä puoli vaan nyt sattuu kuulumaan The Roomin kulttuurimaisemaan, joten siksi nostin sen esille. Ei kaikesta tarvitse tai kannatakaan pitää.

Jos haluaa katsoa elokuvan, niin ei näihin näytöksiin välttämättä kannata mennä, koska ne pahimmillaan pilaavat hyvän elokuvakokemuksen. Silti tulee toisinaan mentyä, mutta koitan silloin lähinnä nauttia elokuvasta ja parhaani mukaan suodattaa muun yleisön pois mielestäni. Joka kerta tulee harkittua tarkkaan, että kannattaako tuota oikeasti mennä, kun elokuvan voi katsoa omalla kotisohvallakin ja nauttia siitä rauhassa.

Itse näin The Roomin ensimmäistä kertaa kokonaan tälläisessä huutelunäytöksessä, joka vähän harmitti, koska olisin halunnut vain keskittyä elokuvaan enkä kaikkia vuorosanoja kuullut. Tiesin kyllä etukäteen millainen meininki siellä on, että ihan oma syy.
Itse näin leffan kans ensimmäisen kerran Night Visions festareilla kun leffa oli jo monetta kertaa näytillä ja fanien osallistuminen tiedossa. Vähän olin epäileväinen hassuttelua kohtaan ja kun talon puolesta tarjoilivat muovilusikoita niin otin muutaman näön vuoksi ja mielessäni oli että en minä tähän hassutteluun nyt lähde. Mutta elokuva ja huutelut veivät mukanaan ja lusikat lensivät jossain vaiheessa kädestä eteenpäin! Eli good vibes only otti vallan ennakkoluuloista huolimatta. Ja elokuvahan on lopulta täysin huikea. Toisen kerran pienemmässä tilaisuudessa nähnyt ilman lisähassutteluja leffa toimii kyllä ilmankin!

Hyvä elokuva.
 
Kyllä vituttais jos erehtyis ostamaan tän Applelta.

C0038960-1D3F-438A-AD66-05B4C3D05E30.png
 
Tää on jäänyt kokematta. :( Jonkinlaiseen levitykseen koittavat saada nyt kun oikeusjuttu ohi, mutta ei vielä tietoa millaiseen levitykseen ja milloin.

Jos vaan satut muistamaan eikä aiheuta kohtuutonta vaivannäköä, niin olisin tosi kiitollinen jos jonain päivänä vaikka pingaisit vinkkiä mistä näkee! Teen toki saman sinulle jos havaitsen tän ensiksi jossakin tarjolla.
 
Kyllä vituttais jos erehtyis ostamaan tän Applelta.

C0038960-1D3F-438A-AD66-05B4C3D05E30.png
On kyllä törkeää toisen maineella ratsastamista!

Minä en ole katsonut The Roomia. Haluan kyllä joskus katsoa. En siis tuota Radin linkkaamaa.
 
Minä en ole katsonut The Roomia. Haluan kyllä joskus katsoa. En siis tuota Radin linkkaamaa.

Radin linkkaamassa on Olga Kurylenko, niin sen puolesta kiinnostaa jo enemmän kuin Tommyn versio.
En ole kumpaakaan The Roomia nähnyt.
Brie Larsonin Roomin puolestaan olen nähnyt.
 
Star Wars prequelitkin olisivat olleet tuhat kertaa parempia, jos Tommy Wiseau olisi ollut mukana tähdittämässä niitä.
 
Takaisin
Ylös Bottom