Uutisketju

a065d7dc3b4c5a5d.jpg
En kyllä tommosta linkkiä avaa.
 
Ensimmäinen ja vakava syy riskiin on kaukolämpöveden kuumuus. Kovimmilla pakkasilla rakennukseen tuleva kaukolämpövesi on 110–115-asteista. Lokakuussa se on noin 80-asteista, kesällä 70-asteista.

Sähkökatko vaikuttaa asuntojen keskuslämmityksen säätölaitteeseen ja kiertovesipumppu pysähtyy.

Normaalitilanteessa säätölaite avaa ja sulkee venttiiliä kulutuksen mukaan niin, että käyttövesi talon runkovesijohdossa pysyy 58-asteisena. Sähkökatkon alkaessa venttiili pysähtyy siihen asentoon, missä se sattui olemaan katkon alkaessa.

Hanasta tuleva lämmin vesi voi olla siksi erittäin kuumaa.

Aiemmin esimerkiksi Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry ja Energiateollisuus ovat varoittaneet, että vesi voi olla kuumaa myös sähkökatkon jälkeen ja sitä pitää laskea varovasti. Vedentulo voi katketa sähkökatkon aikana, sillä vesilaitoksen vettä jakavat pumput toimivat sähköllä.

Veden lämpötila voi olla aluksi normaali, mutta muuttua kuumaksi. Tämä siksi, että uutta lämmintä käyttövettä muodostuu lämmönvaihtimessa sitä mukaa kun vettä juoksutetaan hanoista. Tämän veden lämpötilaa ei voi tietää, kun säätölaite ei toimi.

– Pysähtyneen venttiilin asennosta riippuen vesi on joko kylmää, kuumaa tai jotakin siltä väliltä. Pahimmillaan suihkun tai keittiön hanasta tuleva lämmin vesi voi olla jopa 100-asteista, Knaapi sanoo tiedotteessa.

Jos lämmin käyttövesi kuumenee liikaa, termostaattihanat eivät ehkä pysty sekoittamaan kylmää ja lämmintä vettä oikeassa suhteessa. Vipuhanasta voi ottaa vettä vain vivun ollessa äärioikealle eli kylmälle käännettynä.

Kuuma vesi tuo haasteita myös käyttövesiputkistoille ja hanoille. Putkistot on yleensä rakennettu kestämään jatkuvaa kulutusta 70–80-asteisella vedellä ja hetkellistä kulutusta 90−95-asteisella vedellä. Tästäkin syystä on tärkeää, että kuumaa käyttövettä ei päästetä putkistoihin sähkökatkon aikana.
 
Viimeksi muokattu:

Ensimmäinen ja vakava syy riskiin on kaukolämpöveden kuumuus. Kovimmilla pakkasilla rakennukseen tuleva kaukolämpövesi on 110–115-asteista. Lokakuussa se on noin 80-asteista, kesällä 70-asteista.

Sähkökatko vaikuttaa asuntojen keskuslämmityksen säätölaitteeseen ja kiertovesipumppu pysähtyy.

Normaalitilanteessa säätölaite avaa ja sulkee venttiiliä kulutuksen mukaan niin, että käyttövesi talon runkovesijohdossa pysyy 58-asteisena. Sähkökatkon alkaessa venttiili pysähtyy siihen asentoon, missä se sattui olemaan katkon alkaessa.

Hanasta tuleva lämmin vesi voi olla siksi erittäin kuumaa.

Aiemmin esimerkiksi Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry (siirryt toiseen palveluun) ja Energiateollisuus ovat varoittaneet, että vesi voi olla kuumaa myös sähkökatkon jälkeen ja sitä pitää laskea varovasti. Vedentulo voi katketa sähkökatkon aikana, sillä vesilaitoksen vettä jakavat pumput toimivat sähköllä.

Veden lämpötila voi olla aluksi normaali, mutta muuttua kuumaksi. Tämä siksi, että uutta lämmintä käyttövettä muodostuu lämmönvaihtimessa sitä mukaa kun vettä juoksutetaan hanoista. Tämän veden lämpötilaa ei voi tietää, kun säätölaite ei toimi.

– Pysähtyneen venttiilin asennosta riippuen vesi on joko kylmää, kuumaa tai jotakin siltä väliltä. Pahimmillaan suihkun tai keittiön hanasta tuleva lämmin vesi voi olla jopa 100-asteista, Knaapi sanoo tiedotteessa.

Jos lämmin käyttövesi kuumenee liikaa, termostaattihanat eivät ehkä pysty sekoittamaan kylmää ja lämmintä vettä oikeassa suhteessa. Vipuhanasta voi ottaa vettä vain vivun ollessa äärioikealle eli kylmälle käännettynä.

Kuuma vesi tuo haasteita myös käyttövesiputkistoille ja hanoille. Putkistot on yleensä rakennettu kestämään jatkuvaa kulutusta 70–80-asteisella vedellä ja hetkellistä kulutusta 90−95-asteisella vedellä. Tästäkin syystä on tärkeää, että kuumaa käyttövettä ei päästetä putkistoihin sähkökatkon aikana.

Ens kesänä alkaa meillä putkiremontti taloyhtiössä, ja käyttövesiputket on osittain aikamoisessa kunnossa (ainevahvuudet joissain mutkissa millin luokkaa jne). Oiskin vitun hyvä, kun talvella vielä laukeis putket tuommosen takia.
 
Naurattaa toi Fortum Veijon sanominen, että vaihtoehtoja ei ollut.

Mistä suuttumus johtuu?

Syy on yksinkertainen. Valtio, joka omistaa entuudestaan noin 51 prosenttia Fortumista, saa järjestelyssä noin prosentin osuutta vastaavan potin Fortumin osakkeita maksutta. Nykyisellä osakekurssilla kyse on noin 130 miljoonan euron arvoisesta osake-erästä.

Jenkkien baariammuskelusta, tässä ampujan isä. Ja siis ei helvetti…

Kannattaa katsoa toi video. Ei ole edes minuuttia.

Siinä on kyllä ameriikan valkoroskaa sieltä syvemmästä päästä.

Tämä ampuja on oikeuden paperien mukaan "non-binary", niin voi hyvinkin olla, että hän isänsä kauhuksi olikin homo. Veikkaisin, että tapauksessa on kyse joko jonkinlaisesta parisuhde- tms. asioihin liittyvästä kostosta, tai sitten omaan seksuaali-identiteettiin huonosti suhtautumisen ja isän narkkipäisen väkivaltaa ihannoivan homovastaisuuden tuoma kriisi. Toisin kuin tämä älyn jättiläinen tuossa luulee, niin se, että tappaa homon, ei tarkoita ettei ampuja olisi homo, vaan voi hyvinkin johtua itseinhosta, jota oma isä on käytöksellään ja sanoillaan ruokkinut.

Tiedä häntä sitten vielä, että mikä se syy ammuskeluun lopulta oli. Että meneekö viharikoksen puolelle, vai oliko joku muu juttu taustalla, koska saattoi kuitenkin olla baarin asiakaskuntaa itsekin. Tai oliko yhdistelmä näistä. Joka tapauksessa oli miten oli, niin aivan varmasti osasyy on kasvatuksessa. Harvinaisen kierot ajatuskuviot miehellä kyllä ja niiden mukaan kun lähtee kasvattamaan lasta, niin vaikea siitä on mitään hyvääkään seurata. Siihen päälle vielä ilmeisen reipas narkkaaminen, niin huhhei.
 
Tota sun tekstiä kun pohtii, niin aika vahvasti herää just se tunne, että tekijä tosiaan itse ollut homo tai biseksuaali.
Sitten on itseään inhonnut, koska isän kasvatus.
Koittanut sitten parantaa itsensä sillä, että tappaa muutamat homot. Oletuksena instant heterous.

Tai sitten on ujosti ja arasti joskus koittanut homobaarissa onneaan, mutta on naurettu pihalle tjs. Ja nyt kosto, koska ei kelvannut heille.

Tai sitten muuten vaan ihan vitun täysi vatipää.
 
En muuten tiedä, että oletteko olleet tietoisia, mutta venäjä on aika vitun paska maa.

Venäjä kielsi liki vuosikymmen sitten homoseksuaalisuudesta puhumisen myönteisesti lapsille. Nyt duuma on hyväksynyt lakiesityksen, joka kieltää ”edistämästä” homoutta myöskään aikuisten keskuudessa.

Uusi laki kieltää kaikki mainokset, mediasisällöt, kirjat, elokuvat ja teatteriesitykset, joiden tulkitaan edistävän seksuaalivähemmistöjen asiaa.

Lain rikkomisesta seuraa sakkorangaistus, joka voi vaihdella 1 600 eurosta 80 000 euroon. Ulkomaalaiset lainrikkojat voidaan pidättää 15 vuorokaudeksi ja sen jälkeen karkottaa Venäjältä.
 
Takaisin
Ylös Bottom