venäjä

Oletko käynyt Venäjällä?

  • Olen

    Äänet: 13 16.0%
  • En

    Äänet: 31 38.3%
  • Haluaisin käydä

    Äänet: 17 21.0%
  • Olen käynyt ja haluaisin käydä uudestaan

    Äänet: 10 12.3%
  • Olen käynyt ja en perkele mene ikinä uudestaan.

    Äänet: 10 12.3%

  • Äänestäjiä yhteensä
    81
90-luvun alussa kävimme ehken neljä karavaanireissua perheen kesken Äänisen ja Laatokan ympärillä. Kižin saarellakin kävimme.
Reissuista jäi mieleen vinot talot ja asuinkerrostalojen betonipintaiset kalanhajuiset rappukäytävät, joissa jokaisen talouden kenkäsäilytys oli rappukäytävän puolella.

Asuntoihin mennessä, huomasi heti eteisessä korkealla hyllyn, jossa oli Länsimaisia elintarvikkeiden tyhjiä pakkauksia esille laitettuna.
Ihmiset olivat mukavia, varsinkin sellaiset jotka olivat ennestään meidän tuttavia. Venäläisten tuttavien luokse mennessä meidät esiteltiin naapureille, ja elinympäristö kierrettiin katsomassa. Hyvin vieraanvaraista.
Muistuu mieleen, että paikoissa missä oli sisäänpääsymaksu tai kantosiipialuksen lipun osto, piti meidän olla hiljaa taka-alalla, koska ulkomaalaisille oli eri hinnat, joilta vältyimme kun Venäläinen tuttavamme osti liput :D


Lähiöiden pihoilla kulki kaukolämpöputket pinnassa, joiden ylittämiseen oli tehty siltoja.

Sähkötolpat olivat betonisia maata koskevalta osalta, johon kylkeen oli sidottu puinen tolppa.

Asuinalueita lähestyessä usein näki lapsia tienvarressa jotka näyttivät erilaisia käsimerkkejä, joista oli mahdollista tulkita, että onko vodkaa tai tupakkaa myytävänä.

Nätillä uimahiekkarannalla oli rantaviivan lähellä ulostekasoja ja pyyhintäpaperia

Valtion rajalla sekä tietullien puomilla, tuli usein ostotarjouksia tuotteista mitä autossamme näkivät, jollaisia heillä ei ollut tarjolla.
Samoille puomeille oli hyvä varata tupakkakartonkeja, niin matka onnistui varmuudella ongelmitta eteenpäin.

Asuntovaunustamme repesi kerran ajon aikana rengas ripustuksineen kylätielle. Vietimme päivän valoisan ajan kylätien penkalla asuntovaunussa, kun samalla kylästä löytynyt seppä fiksasi meille vaunun renkaan kuntoon. Asuntovaunun ympärillä parveili lapsia toistamassa "Aana maarkaa" ja humalainen ex-upseeri yritti kaupata meille univormuaan.

Muistan kun olimme yhdessä kylässä parkissa ollessamme tuntemattomien lapsien kanssa takiais kasvin piikkipalloilla sotasta.

Muistan elävästi, kun minulla oli vaatetuksena shortsit sekä vyölaukku, jalassa sukkasandaalit, päässä san jose sharksin lippis tai välillä muovinen lippis johon oli lippaan integroitu kiikarit. Siis varmasti eriävän näköinen paikallisnuorisosta niillä reissuilla
 
Viimeksi muokattu:
90-luvun alussa kävimme ehken neljä karavaanireissua perheen kesken Äänisen ja Laatokan ympärillä. Kižin saarellakin kävimme.
Reissuista jäi mieleen vinot talot ja asuinkerrostalojen betonipintaiset kalanhajuiset rappukäytävät, joissa jokaisen talouden kenkäsäilytys oli rappukäytävän puolella.

Asuntoihin mennessä, huomasi heti eteisessä korkealla hyllyn, jossa oli Länsimaisia elintarvikkeiden tyhjiä pakkauksia esille laitettuna.
Ihmiset olivat mukavia, varsinkin sellaiset jotka olivat ennestään meidän tuttavia. Venäläisten tuttavien luokse mennessä meidät esiteltiin naapureille, ja elinympäristö kierrettiin katsomassa. Hyvin vieraanvaraista.
Muistuu mieleen, että paikoissa missä oli sisäänpääsymaksu tai kantosiipialuksen lipun osto, piti meidän olla hiljaa taka-alalla, koska ulkomaalaisille oli eri hinnat, joilta vältyimme kun Venäläinen tuttavamme osti liput :D


Lähiöiden pihoilla kulki kaukolämpöputket pinnassa, joiden ylittämiseen oli tehty siltoja.

Sähkötolpat olivat betonisia maata koskevalta osalta, johon kylkeen oli sidottu puinen tolppa.

Asuinalueita lähestyessä usein näki lapsia tienvarressa jotka näyttivät erilaisia käsimerkkejä, joista oli mahdollista tulkita, että onko vodkaa tai tupakkaa myytävänä.

Nätillä uimahiekkarannalla oli rantaviivan lähellä ulostekasoja ja pyyhintäpaperia

Valtion rajalla sekä tietullien puomilla, tuli usein ostotarjouksia tuotteista mitä autossamme näkivät, jollaisia heillä ei ollut tarjolla.
Samoille puomeille oli hyvä varata tupakkakartonkeja, niin matka onnistui varmuudella ongelmitta eteenpäin.

Asuntovaunustamme repesi kerran ajon aikana rengas ripustuksineen kylätielle. Vietimme päivän valoisan ajan kylätien penkalla asuntovaunussa, kun samalla kylästä löytynyt seppä fiksasi meille vaunun renkaan kuntoon. Asuntovaunun ympärillä parveili lapsia toistamassa "Aana maarkaa" ja humalainen ex-upseeri yritti kaupata meille univormuaan.

Muistan kun olimme yhdessä kylässä parkissa ollessamme tuntemattomien lapsien kanssa takiais kasvin piikkipalloilla sotasta.

Muistan elävästi, kun minulla oli vaatetuksena shortsit sekä vyölaukku, jalassa sukkasandaalit, päässä san jose sharksin lippis tai välillä muovinen lippis johon oli lippaan integroitu kiikarit. Siis varmasti eriävän näköinen paikallisnuorisosta niillä reissuilla
Näistä ihmisten käytökseen liittyvät kohdat onkin muuttuneet melkoisesti. Talot on toki edelleen vinoja ja paikat rempallaan.

Kerran on täällä ollessa tultu minulta kerjäämään. Se oli Viipurissa sellainen mummo, joka kuuli meidän puhuvan avokin kanssa suomea. "Saisinko vähän rahaa että voisin ostaa hleepuskaa?" kysyi mummo suomeksi. Ei ollut käteistä, niin en antanut. Olisi pitänyt lähteä mummon kanssa ehkä leipäkauppaan ostoksille.

Niirala-Värtsilä rajan tuntumassa Venäjän puolella oli vielä 2019 kaikenlaisia vesimelonikauppiaita. Noidenkin hommat sitten loppui, kun Suomeen ei saanut enää tuoda oikein mitään elintarvikkeita ilman tuoteselosteita. Kaikenlaisia sienien, marjojen ja saunavihtojen myyjiä on edelleen autoteiden varsilla.
 
Liikennevakuutusten kansainväliset green cardit lakkaavat olemasta voimassa Venäjällä ja Valko-Venäjällä ensi vuonna.


YLEn uutinen saa tämän kuulostamaan lähinnä suomalaisia bensaturisteja haittaavalta hommalta. Vaikka tossa jutussa sanotaan green cardin olevan pakollinen Venäjän rajaa ylittäessä, niin ei multa oo tuota kyllä koskaan Venäjällä haluttu nähdä. Venäläisillä kilvillä kulkiessa Suomen rajalla sen sijaan Suomeen tullessa tuon perään kysellään.

Tuon siirtymäkauden jälkeen siis suomalainen joutuu ostamaan Venäjän puolella liikennevakuutuksen ja venäläinen Suomen puolella liikennevakuutuksen.

Venäjän puolella varmaan rajanylityspaikoille ilmaantuu sitten pitkä letka vakuutusyhtiöiden pikkubusseja, joista noita liikennevakuutuksia sitten myydään. Samalla tavalla kuin niitä on jo viisumikeskusten edessä.

Tulee varmaan rajoittamaan venäläisten osalta Suomessa asuvien sukulaisten luona käymistä tuo, että joutuu ostamaan suomalaisen liikennevakuutuksen autoon. Venäjällä liikennevakuutuksen on saanut ilman mitään bonuksia noin 100 eurolla koko vuodeksi. Green card on pitänyt ostaa vielä erikseen.
 
Noista elinkustannuksista tuli mieleen, että verrattiin ruokakoria taas työpaikalla viime viikolla. Vuoden alusta täällä Karjalassa ruplamääräisesti ruokakorin hinta oli noussut jotain 18%. Meille suomalaisille euroihmisille taas ruplan kurssin myötä jopa +40%. En tiedä oonko täällä kertonutkaan, mutta suomalaistutkimusten mukainen yleinen ruokakori on ilman alkoholia täällä Karjalassa saman hintainen tai vähän kalliimpi kuin Suomessa. Alkoholit mukaan laskettuna taas petroskoilainen ruokakori on ihan vähän halvempi kuin suomalainen.

Tuo yhdistettynä siihen, että keskipalkka väellä on se joku 250-400€ kuussa ja vuokrataso on kuitenkin se joku 15 000-20 000 RUB kuussa.
 
Tiukka Toveri ja Venäjä, osa 21: Конец (Konets) / Loppu


Muutettiin avokin kanssa töiden vuoksi heinäkuussa 2019 Petroskoihin. Vuodeksi lähdettiin alunperin, mutta reissu venähtikin kolmeen vuoteen. Oltaisiin varmaan vielä pidempäänkin saatettu olla, ellei deliriumeissaan itseään Pietari Suureen vertaava nollajätkä olisi pistänyt kaikkea paskaksi 24.2.2022. Venäjän hyökkäys Ukrainassa ja siitä alkanut kaikenlainen jokapäiväinen epävarmuus aiheuttivat etenkin sodan ensimmäisen kuukauden aikana lukuisia huonosti nukuttuja öitä. Pari kuukautta elettiin matkalaukku pakattuna siltä varalta, että joutuisi nopealla aikataululla lähtemään Suomeen. En pysty silti edes kuvittelemaan sitä pelkoa, ahdistusta, tuskaa ja kärsimystä, jonka niin monet ukrainalaiset ovat joutuneet tässä sodan aikana käymään läpi.

Meidän ei tarvinnut sodan alkamisen jälkeen kovin kauaa asiaa miettiä, kunnes päätettiin lyödä työnantajan kanssa lukkoon se, että 2021 alkaneen uuden vuoden mittaisen määräaikaisen työsopimuksen päättyessä emme uusi sitä. Jotkut Venäjän ulkopuolelta kommentoivat, että nythän olisi juuri kiinnostavia aikoja elää Venäjällä ja elää historiallisia mahdollisia muutoksen hetkiä. Ei se kyllä itsestä siltä tuntunut viimeisten kuukausien aikana lainkaan. Aluksi seurattiin varovaisen toiveikkaina vangitun oppositiojohtaja Aleksei Navalnyin tukijoukkojen järjestämiä mielenosoituksia. Mielenosoitukset kuitenkin tukahdutettiin voimalla heti alkuunsa ja vähitellen päivä päivältä ja viikko viikolta osallistujamäärät vähenivät olemattomiin uuden ankaran lainsäädännön vetäessä median ja aktivistien kaulassa jo valmiiksi tiukalla olleen hirttosilmukan kriittiseen niskat katkaisevaan pisteeseen. Toivo sodan loppumisesta aktiivisten kansalaisten myötävaikutuksesta sammui nopeasti.

Vähitellen katukuvaan alkoi ilmestyä erilaisia sotatoimia kannattavia tunnuksia. Rosgvardian ja monien muiden julkisen väkivaltakoneiston autoihin teippailtiin Z-kirjaimia, kaupungintalon valot jätettiin yöksi päälle niin, että ne muodostivat Z-kirjaimen, talojen julkisivuihin ilmestyi valtavia lakanoita Babushka Anjasta ja muista tällaisista sodan oikeuttavaa narratiivia tukevista hahmoista. Paperista väännellyt sotaa vastustaneet pienet valkoiset origamikurjet puistojen puissa ja liikennevaloissa jäivät pian näiden varjoon. Origameja oli kuitenkin muutama viikko mukava nähdä töihin pyöräillessä, koska ne viestivät siitä, että kaupungissa on ainakin joku vielä järjissään.

Voitonpäivä oli ja meni. Sosiaalisessa mediassa kiersi videoita, joissa päiväkotien lapset harjoittelevat omia paraatejaan pukeutuneina pahvisiksi Z-tunnuksin varustelluiksi panssarivaunuiksi tai toisen maailmansodan aikaisiin ruskeisiin puna-armeijan univormuihin pukeutuneina. Voitonpäivän juhlinta on ollut vähintään Krimin valtauksesta asti jo Venäjällä kuvottava “me vastaan kaikki muut” -mielentilaa lietsova juhla, mutta vuonna 2022 se oli vielä miljoona kertaa inhottavampi, surullisempi ja masentavampi juhlapäivä.

20220618_061218.jpg
Informatiiviselta arvoltaan täysin nolla kuva meidän autosta ennen lähtöä tekstitulvan katkaisemiseksi.

Matka Tampereelle sujui aika hyvin. Kissat oli yllättävän rauhallisia koko matkan. 2019 nuorempi kissa huusi oikeastaan koko matkan Oulusta Petroskoihin. Nyt tämä sama kussa jopa söi matkan aikana häkin kaltereiden välistä tarjottuja raksuja. Viikkoa aiemmin eläinlääkärissä käydessä lyhyt ajo mau'uttiin kuitenkin koko ajan. Tiedä sitten, että vaikuttiko tähän nyt se, että laitettiin tämä arempi kissa tälle matkalle keskipenkille niin, että se näki meidät käytännössä koko matkan.

Rajalla jouduttiin täyttämään kissoille uudet tullipaperit, koska 2019 tehdyt tulliselvitykset eivät olleet enää kelvollisia. Kissojen selvittelyssä Venäjän tullissa meni aika kauan, mutta isoja ongelmia ei ollut. Jonkun venäläisen minibussin matkustajineen Venäjän rajavartiolaitos sen sijaan käännytti rajalta. Auton tarkastuksessa jouduin vähän hikoilemaan, koska Venäjän tullin oli pakko nähdä auton vararengas. Tullimiehen ja vararenkaan välissä oli kuitenkin polkupyörä ja iso läjä tetrismäisesti lattiasta kattoon aseteltuja matkatavaroita. Onneksi oli tavaroiden optimaalinen järjestys painettu mieleen.

Suomen rajalla kissojen kanssa ei ollut mitään ongelmia. Enemmän rajavartiolaitosta puhututti meidän auto, jonka määräaikaiskatsastus oli mennyt luonnollisesti umpeen, koska auto oli ollut vuoden verran Venäjällä. Ajettiin kehotuksesta sitten Joensuuhun katsastukseen, feilattiin se väljän alapallonivelen vuoksi ja jatkettiin matkaa Tampereelle ajokiellosta huolimatta, koska ei meitä kiinnostanut jäädä Joensuuhunkaan asumaan vaikka kiva kaupunki sekin on.

Aika haikeat fiilikset. Toisaalta ei haittaa yhtään se, että tämä nykyhetken masentava Venäjä jää taakse. Toisaalta mä kuitenkin tietyin osin pidän edelleen Venäjästä ja venäläisistä, vaikka Kremlissä tästä onkin yritetty tehdä mahdollisimman vaikeaa. En tiedä milloin palaan Venäjälle ja millaisissa merkeissä. Voi olla myös, etten palaa koskaan. Nykyhallinnon aikana ei suoraan sanottuna kiinnosta mennä. Venäjään ja entiseen Neuvostoliittoon liittyviä asioita tulee varmasti silti edelleen seurattua melko aktiivisesti jo ihan siksi, että mulla on plakkarissa paperi, joka muodollisesti sanoo minun olevan asiantuntija. Toivottavasti saan kielitaitoa jotenkin pidettyä yllä, kun siinä ei lähtökohtaisesti olisi kamalasti varaa heikentääkään. Vanhemmat ja monet ystävät on tuntuneet olevan kyllä aika helpottuneita siitä, että palattiin Suomeen.

Mitäs nyt sitten? En kyllä tiedä. Yksi asia miksi Venäjältä lähtö tuntui vähän pahalta oli se, että kyseessä oli mun ensimmäinen muutamaa kuukautta pidempi työsuhde. 2024 kesään saakka tuolla olisi voinut olla maksimissaan. Noh, kai sitä jotain löytyy. Jos ei ansiosidonnaisen aikana löydy Tampereen seudulta mitään mielekästä, niin saatan katella noita ulkomaanhommia sitten taas ehkä ellen voita lotossa. Seikkailupelin yritän tässä ehkä tehdä joutessani.

Oon ihan tyytyväinen, että tuli lähdettyä ja oltua Venäjällä. Kolmessa vuodessa kielitaito taisi aika paljon parantua ja avopuolison kanssa opittiin, että pärjätään kyllä aika hyvin mukavuusalueen ulkopuolella. Ainoa asia, joka oikeastaan aika paljon harmittaa tässä kolmessa vuodessa on se, että uusia venäläisiä kavereita tuli saatua aika vähän. Syytän tästä pandemiaa.

Semmosta. Kiitokset vaan kaikille, jotka näitä horinoita on jaksanu lukea ja kommentoida!
 

Jatkossa oppilaat eri puolilla Venäjää käyvät ensimmäisestä luokasta lähtien oppitunneilla, joissa esitetään sotaelokuvia ja virtuaalikierroksia Krimin halki. Koululaisille järjestetään luentoja muun muassa geopoliittisesta tilanteesta ja perinteisistä arvoista.

Lisäksi kouluissa tullaan järjestämään säännöllisiä lipunnostoseremonioita ja oppitunteja, joissa juhlitaan Putinin aikaansaamaa Venäjän ”uudelleensyntymää”.

Putinin torstaina allekirjoittaman lain mukaan kaikkia venäläisiä lapsia täytyy rohkaista liittymään uuteen isänmaalliseen nuorisoliikkeeseen, jota johtaa presidentti Putin itse.


Isänmaallinen nuorisoliike... Tulee mieleen eräs saksalainen partiopoikaliike.

Mutta siis vittu mitä aivopesua.
 
Joo, kuulostaa ihan MC NES-Retrolta.
 
"No-cancel culture", tirsk, maassa jossa et saa sanoa ainoatakaan poikkipuolista sanaa Putinista tai sen politiikasta?

Mutta onpa muuten Solzenitsynin Vankileirien saaristo TULILLA! Aijai kun on hyvin kirjoitettu ja jo heti alkuun tempaa mukaansa sytyttäen vanhan intohimon venäläiseen kirjallisuuteen.

Tosiaan kirjailijan omien ja sadoilta muilta kokoaminsa muistojen perusteella luoma tosikertomus Neukkulan salatusta pimeyden ytimestä, joka oli kuin kaikkialle arkitodellisuuden kanssa limittäin olemassaolevaksi levinnyt Silent Hillin "Otherworld", mutta josta oli ihmisillä vain aavistuksia, huhuja ja taustalla takaraivossa jumputtava epätodentuntuinen unenomainen pelko, kunnes oveen koputettiin.

Vanhuuden höperönä myöhemmin kirjailija sortui tuutauserin alussa tsaaria haikaillessaan Putiniakin komppailemaan, sallittakoon tämä hairahdus miehelle joka eli nuoruutensa Neukkulan totalitaarisimpina aikoina johon mayhemiin verrattuna jopa se tsaarinaikainen Venäjä näyttäytyi varmasti nostalgiselta.

Vaikka kommunismia vastaan on tullukin paljon öyhötettyä jo niin vasta tätä kirjaa lukiessani kunnolla tajuan kommunismin pahuuden syvimmän olemuksen kansan arkitodellisuudessa. Kaikkia alkaa pelätä kun kuka vaan voi olla kiinni ottaja.
Olen vakuuttunut siitä että nämä leninistit ja KGB seuraajineen ovat suurin uhka maailmanrauhalle.

NEVA FORGET!

Edit: Nolostuttavia kielioppivirheitä täs viestissäni, mutta en sensuroi historiaa.
 
Viimeksi muokattu:
Takaisin
Ylös Bottom